Hoh hoijaa

Isä yllättyi kovin vierailusta pukin.
Tuli pukki takakautta jakamaan rakkautta.
Täynnä oli täkki, jolle tyhjeni pukin säkki.
Punotti äidin poski kun hän pukkia koski.
Lapset vähän pelkäsivät ja pukin yksin jättivät.
Joulu meni poroiluksi, luistaa nyt muukin kuin suksi.
Joulun leikit erikoiset saa valtaansa yhdet jos toiset.

Il Mercenario

Musta enkeli otti meidät sitten siipiensä huomaan.
Turvaan omalaatuiseen suojaan.
Siellä opin tuntemaan Warlokin.
Ja se vasta ihanaa olikin.
Monessa myytissä hänestä on kerrottu,
mutta kun vasta itse näin minkälainen on tuo pahoilaisen oma leikkikalu
niin ymmärsin miksi siitä ihaillen tarinoissa puhuttiin.
Jos sen kasvoja kuvailisin niin sanoisin,
että liekit ja varjot siinä sulassa sovussa koittavat olla.
Ja hyvin omalaatuinen on myös tapansa hällä olla tappamatta kokonaan uhriaan.
Tottakai hengen ottaa,
mutta jättää sen verran sielua jäljelle,
että tarpeen tullen voi kuolleen uhrinsa jälleen herättää henkiin.
Tällä kertaa vain orjana,
täysin herransa tahtoon alistettuna.
Ja silti se on nihilistisellä tavalla turhamainen,
koska se välittää siitä miltä se näyttää.
Se haluaa, että sen paksut käsivarret huomataan.
Se haluaa, että sen paksuissa käsivarsissa on paksut suonet
täynnä paksua pilaantunutta verta.
Se on niin voimakas,
että se voisi repiä keneltä tahansa meistä jalat ja kädet irti halutessaan.
Ja äkkipikainenkin se on.
Se voi hermostua pienestä asiasta
ja saada nostatetuksi sellaisen helvetin,
että maailman myrskyjen tornadot tuntuvat vain pieneltä hyvän yön suukolta sen rinnalla.
Ja jotta mikään ei olisi näin yksioikoista
niin vahva ristiriitaisuus on kaikissa sen piirteissä (kasvoista lähtien).
Koska toisinaan Warlok on niin pitkäpinnainen,
että sen luulee olevan horroksessa.
Ilmekään ei värähdä.
Se odottaa kuin käärme hiljaa paikallaan silloin kun se ei metsästä.
Ja silti sen on pysyttävä liikkeellä,
samoin kuin hain joka ei voi nukahtaa on myös Warlok aina saalistamassa.
Sen oma sydän on leikattu irti silloin kun aikaa alettiin laskemaan.
Sen sisin korvattiin kärsimyksellä.
Sille annettiin tuhoamisen lahja,
sitä pyydettiin jatkamaan niin kauan kunnes tulee joku joka sen pysäyttää.
Eikä sellaista tietenkään ole tullut.
Ei, koska Warlok saa meistä esille meidän kyvyttömyyden,
se saa meidät suremaan olemassaoloamme
ja se saa meidät epäilemään,
kyseenalaistamaan ja kieltämään kaiken mielekkyydeen.
Warlok on mies.
Hän on hyvin vahva mies.
Itsevarma, katkera ja kostonhimoinen mies.
Ei ole ollenkaan tavatonta nähdä hänen antautuvan vihollisilleen
ja antavan heidän ristiinnaulita hänet.
Ja tämä tapahtuu vain siksi,
että Warlok haluaa ivata tiettyä henkilöä nousemalla
itsekin kuolleista kolmantena päivänä.
Ja Warlok tekee siitä seksiä,
hän repii ranteensa irti nauloista voihkien,
hän riuhtaiseen nilkkansa rikki pystypuusta
ja huokailee kiihkossaan.
Kuola valuen ja kerrankin silmissä loistaa
edes pieni pilkahdus jostakin tunteesta.
Sellaisia pieniä temppuja,
halpoja taikoja on hänelle tuollaiset henkiinheräämiset
ja kuolleistanousemiset.

Sä tiesit sen!

Elena...
Miks sun piti?
Sä tiesit mitä tarvitsin ja sun piti kauniisti valehdella,
että annat sen mulle.
Muka.
Ja ihan samalla tavalla mäkin tiesin mitä sä olit vailla.
Ja juu, ihan yhtä kylmänviileesti annoin sun ymmärtää,
että unelmasi voisivat tulla todeksi kanssani.
Aika suloista, kun näin sen ajattelee.
Kumpikin meistä valehteli, jotta yhdessä voisimme olla hetken onnellisia.
Yhdessä saatoimme unohtaa yksinäisyytemme.
Ja koska kumpikin tiesi, ettei se voi jatkua ikuisesti.
Tai edes yhtä yötä pidemmälle.
Mua lohduttaa, että tää sattuu sua yhtä paljon kuin muakin.
Ja mua sattuu tää, koska tiedän, että se ei lohduta sua yhtään.

Mutta... Mä lupaan sulle Elena, että me karataan vielä.

Ja sillä kertaa oikeasti.

Tää on hanurista

Tervetuloa musanurkkaan!
Tänään pureudutaan ajankohtaiseen ilmiöön ja aiheeseen nimeltään "EUROVIISUT2009".
Tällä hetkellä YLE:n nettisivuilla on kuunneltavissa Suomen seuraavat jyyrövissiön-ehdokkaat (kannattaa käydä kuuntelemassa heti, koska ne poistuu sieltä aikanaan).
Pikainen arvio kyseisistä biiseistä:
Kamalaa suttua, ei voi mitään. Vaikka kaikki ehdokkaat on tehny eri biisin kuin toinen ehdokas niin silti ne kuulostaa samalta (tässä valossa asiaa tarkasteltuna ei ole sittenkään ollenkaan vahinko, että ne biisit poistuu sieltä YLE:n nettisivuilta - mikä nopeammin, sen parempi).

Jopa Remu esittää biisin, joka kuulostaa ihan samalta kuin kaikki muut euroviisubiisit kaikkina aiempina vuosina (myös minkä tahansa maiden edustajien esittämät). Halusin idealistina uskoa, että Remulta olis irronnut jotain sellasta kuin oli hänen Täysikuu biisi http://www.youtube.com/watch?v=INX_ai66r4o jokunen vuosi sitten. Mutta ei... Remun esittämän biisin taustat kuulostaa samalta kuin Waldo's People:n esittämän biisin taustat. Lopputulos olisi aivan sama jos Suomea edustaisi Raili's People...

Ja niin pahalta kuin se tuntuukin sanoa niin ehkä Remusta on tullut kehäraakki. Tiedän, tämä on pyhäinhäväistystä, mutta siltä se vaan vaikuttaa, liian kauas on harhauduttu Tsugu way:ltä.

No otetaanpa loppuun jotain muka-näppärää ja sarkastista yhteenvetoa kaikista Suomen karsintoihin osallistuvista kappaleista:

Kwan "10 000 Light years" saa sinut toivomaan, että olisit juurikin noin kaukana kyseisestä esityksestä, kun se pärähtää ilmoille.

Riikka "Meren" äääh, just tämmöstä älykkömusaa, joka ei onnistu sitä kuitenkaan olemaan, tekis mieli hypätä sementtikengissä mereen tämän laulun soidessa.

Tapani Kansa "Rakkautta on, rauhaa ei" biisin nimi on lupaus ja varoitus samaan aikaan - sinun täytyy todella rakastaa musiikkia voidaksesi nauttia tällaisesta tusinakamasta - siltikään korvasi eivät saa rauhaa tämän soidessa.

Tiara "Manala" joo, biisi on suoraan helvetistä ja soi siellä todennäköisesti usein.

Sani "Doctor, doctor" monenlaista lääkäriä huudetaan apuun antamaan terapiaa tämän biisin jälkeen uhreille, jotka kokonaan tämän joutuvat kuulemaan.

Passionworks "Surrender" tekee tosiaan mieli antautua ja pyytää nopeaa armokuolemaa kun tämä soi. Tätä voisi käyttää piiritystilanteissa terroristeihin, saataisiin nopea luovutusvoitto heistä varmasti.

Remu "Planeetta" mikä maa, mikä kaupunki -kysymys ei enää riitä, sillä helposti unohtuu millä planeetalla ollaan, kun tämä laulu raikaa. Tulee siis ihan tosi ufo-olo tästä...

Waldo's People "Lose control" Siis mitä??? Onko tääkin bändi vielä olemassa??? kontrolli häviää tämän myötä ja veikkaanpa että tällä biisillä häviää helposti euroviisukarsinnatkin.

Signmark feat. Osmo Ikonen "Speakerbox" tätä biisiä vois käyttää ahdasmielisissä kodeissa seksuaalivalistuksena, koska kaikki halut katoaa ensimmäisten sekunttien aikana tämän soidessa.

Janita "Martian" hmmm.... onkohan tää biisi nyt ihan oikeassa paikassa ollessaan näissä karsinnoissa... kun mä luulisin, että tää biisi olis tarkotettu muodikkaasti sisustettuun kantakaupunginkotiin sunnuntaiaamuksi taustalle soimaan samalla kun potee eksistentiaalista tuskaa parin sadan euron pyjamassa...

Vink "The Greatest plan" itseasiassa tässä biisissä ON hyviä elementtejä. Nimittäin biisin alku on 99%:n tarkka kopio Jimi Hendrix:n "Purple haze" biisin alusta, joka on kick ass -kamaa vieläkin. No kun tuon hyvän kohdan (lue plagioidun kohdan) ohi mennään niin siihen ne hyvät elementit loppuvatkin.

Jari Sillanpää "Kirkas kipinä" sokerina pohjalla on itse Jarski, joka tällä kertaa toi hymyn naamalle. Itse asiassa nauroin katketakseni kun tätä kuuntelin siitäkin huolimatta, että tämä oli musiikillista pahoinpitelyä alusta loppuun saakka. Itse biisi herättää voimakkaita visuaalisia mielikuvia - näen kuinka Jarppa sukkahousuissa jahtaa kuikkaa sumuisessa rantakaislikossa - näen kuinka vedän itseni hirteen, jos kuulen tämän biisin vielä kerrankin.

Meikän musanurkkaus toivottaa hyvää menestystä kaikille artisteille itse euroviisuihin, sillä kai joku teistä on pakko sinne lähettää. Onneksi ette voi häpäistä muita kuin itsenne siellä. Ja hei, (musiikin)ystävän vinkkinä tässä on työvoimatoimiston numero, jos ammatti muusikkona kisojen jälkeen alkaa tuntumaan läpikotaisin nähdyltä. Eli numerosta 010 19 4904 voi kysellä muita hommia, jos joku ehdokkaistamme järkiin vaikkapa tulisi... Bon voyage!

Aivan sama tunne

Dave Lindholm: Pieni ja hento ote
Lynyrd Skynyrd: Free bird
Weezer: Island in the sun
Sia: Buttons

Jim Beam
Gin tonic
Casillero del Diablo
jääkylmä votka

Aamuyö tulee viereen ja sanoo, ettei ole mitään hätää. Lupaa, muttei lupauksiaan pidä.
Aika pian tähän tultiin, tähän pisteeseen, josta paluuta ei ole.

Taidan vähän venytellä ennen kuin lähden matkaan.
Lähden etsimään tavaroita, joiden tiedetään olevan hukassa.
Otan tukea rotvallin reunasta kun kompuroin pois tästä paikasta, joka toisinaan kodilta tuntuu.

Panin peliin koko elämän

Kaikki riippuu vertailukohdasta.
Nytkin olen onnellinen, jos ajattelen vain tätä hetkeä.
Pieni huoli kasvaa heti sisälläni, jos mietin huomista, puhumattakaan siitä mitä kuvittelen elämän olevan kymmenen vuoden päästä.

Mutta olen onnellinen.

Olen kun niin sanon itselleni oikein monta kertaa.
Ei vain pidä miettiä mennyttä. Ei pidä varsinkaan miettiä sitä, että minulla oli joskus luvassa erilainen tulevaisuus. Uskomatonta, mutta luvassa oli oikein hieno tulevaisuus. No, minä hylkäsin sen aikanaan. Vähän kuin mies, joka ei lopeta kasinolla blackjackin pelaamista ajoissa. Joskus se viimeinen kortti vain vie kaiken. Mutta miksi syyttää kohtalon kasinoa & sattuman kortteja, jos itse laittaa kaikki panokset yhdellä kertaa likoon... Niin kuin minä tein.
Ja tulen tekemään jatkossakin, koska mitä hävittävää tässä enää on?

P.S.Tästä meinasin kirjoittaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Solipsismi

Vuelos de la Muerte

Sille ei voi mitään.

Viikonloppuna menin nukkumaan yhden kauniin tytön kanssa. Taisimme vähän halata/suudella/hymyillä ja sen semmoista, mitäpä siitä sen enempää kertomaan. Eihän siinä sitä paitsi ole edes mitään ihmeellistä. Se mikä minua hieman hämmästytti nukkumaan menemisen sijaan olikin itse herääminen aamulla.
Voisi nimittäin kuvitella, että sitä heräisi saman ihmisen vierestä. Enkä nyt tarkoita mitään sellaista, että olisin ollut humalassa yöllä sänkyyn mennessä ja aamulla karu ja ankara totuus olisi paljastunut. Vaan se mitä tapahtui niin aivan kirjaimellisesti henkilö vieressäni oli eri kuin silloin kun silmäni suljin. Minulta meni korkeintaan sekuntti saada hymy aikaiseksi ja katseella esittää kysymys "mitä hittoa?".

Eikä herääminen ollut mikään pettymys. Päinvastoin, tämä aamuinen ilmestys oli ehkä vielä kauniimpi tyttö kuin se joka oli illalla kainalooni jäänyt. No, taisimme vähän halata/suudella/hymyillä ja sen semmoista, mitäpä siitäkään sen enempää kertomaan.

Sen kanssa pitää oppia elämään.

Verisyys on ranskalaista eleganttia

Etiketin mukaan esittäytyminen pitäisi tehdä heti aluksi. Se pitäisi tehdä niin, että kenenkään ei tarvitse kysyä toistamiseen kuka olet. No, minulle sattui siis pieni virhe tämän asian suhteen, mutta korjaan sen nyt (ironista, esittelen itseni lähtiessä pois, enkä tehnyt sitä aikanaan saapuessani).

Olen henkilö jonka ei pitäisi olla olemassa. Ei ainakaan enää. Ehkä maailmalle tapahtui erehdys tai ehkä kohtalo oli huolimaton, mutta minulle ei oikeasti ole käsikirjoitettu elämää näin pitkälle kuin olen sitä elänyt.

Tästä seuraa se, että olen jatkuvasti "väärällä raiteella" muun maailman kanssa. Tarkkailen ja skannaan ympäristöäni, lähinnä ihmisiä joita ympärilläni parveilee. Yritän ottaa kontaktia, mutta tuntuu, että kukaan ei oikein kuule tai ymmärrä mitä tahdon sanoa.

Aaveista tuntuu varmasti melko samanlaiselta.

El Vals de las Hadas Muertas

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Pakko näin sanoa, sillä nyt todella on näin.
Vai sillä tavalla te olette aikoneet päästä minusta eroon huomaamatta ja siististi kuin IKEA:n hyllystä, joka vain sattui menemään pois muodista. No, se ei tule onnistumaan. En tietenkään jää taistelemaan vastaan tai aiheuttamaan kohtausta. Jos aikani on mennä niin toki, se tapahtuu. Mutta se ei tapahdu niin kuin luulette tai aiotte sen toteuttaa tapahtuvaksi, vaan se tapahtuu kun minä annan sen tapahtua.

Mitään äkkinäistä tai makaaberia en suunnitele näyttämöltä poistumiseni varalle. En oikeastaan mitään minkä heti edes huomaisi. Itseäni huvittaa paljon enemmän ajatus siitä, että aikojen kuluttua huomaatte, että jotkut asiat eivät sittenkään tapahtuneet näinä päivinä sattumalta. Sillä onpa minullakin näiden lopun ajan tapahtumien juonen käsikirjoitukseen muutama rivi annettavana.

Älkää siis loukkaantuko tai katkeroituko kun huomaatte tulleenne petetyiksi, en ole enää silloin täällä ottamassa vastaan kostoanne. Jonkun on saatava viimeinen sana ja tässä leikissä se vain satun olemaan minä joka tämän sanelukoneen nauhoituksen pysäyttää. Ei silti, olen vähän pettynyt. Osasinko sittenkään odottaa, että minut petetään lähimpien taholta. No kysykää Jeesukselta tai Ceasarilta niin ei se ole kai tavatonta.

No minulla on ollut aikaa varautua ja tehdä suunnitelma. Aarresaari odottaa ja kunhan saan työni valmiiksi niin sinne lähden. Siellä on toisenlaista, siellä on aikaa ajatella ja voi keskittyä vaikka puutarhanhoitoon. Voisinpa vain ottaa sinut mukaan ystäväni. Tiedän, että viihtyisit siellä, miksipä et, sen lähemmäksi kun ei taida tässä oikeassa maailmassa paratiisia päästä.

Siltikin, paskiaiset...

Pahoittelen suurpiirteisyyttäni

muistiinpanot viikonlopulta:

kello 02:45

• pidä huoli yksityiskohdista
• malta, älä anna saaliin polttaa sormia
• esitä yllättynyttä

kello 03:13

• tyhjennä taskut
• pidätä hengitystä
• älä pelästy vaikka uhkaillaan

kello 06:27

• syö jotain
• pese hampaat
• laita ovi takalukkoon

kello 11:08

• herää sohvalta
• etsi puhelin
• katso ikkunasta parkkipaikalle

edellispäivä
kello 17:44

• pue valkoinen kaulupaita
• laita Calvin Kleinia tuoksuksi
• tarkista vuotaako tikit

kello 18:55

• ota taksi lennosta
• laita viesti tulostasi
• käy nostamassa rahat

kello 19:17

• juo tuplaviski
• juo jäävettä
• katso saamasi viesti

kello 20:01

• mene hotellin aulaan
• mene hissillä 8:teen kerrokseen
• koputa oveen kolmesti

kello 20:12

• takaisin baariin
• juo lisää viskiä
• iske silmää

kello 20:13

• tule vietellyksi
• huomaa, että aikaa on tarpeeksi
• eksy muutamaksi tunniksi

Kuinka paljon voi rakastaa?

Joku rakastaa niin paljon, että on valmis kuolemaan toisen puolesta.
Ja joku rakastaa niin paljon, että on valmis elämään koko (loppu)elämänsä toisen kanssa.

Joku rakastaa niin paljon, että on valmis kuoleman jälkeen menemään helvettiin toisen puolesta.
Ja joku rakastaa niin paljon, että on koko ajan (seitsemännessä) taivaassa toisen kanssa.

Joku on valmis tappamaan rakkaansa puolesta.
Ja se sama on varmaan myös valmis synnyttämään uutta elämää rakkaalleen.
Toiset myy rakkautta ja eräät on siitä valmiita maksamaan.
Yksi rakastaa itseään enemmän kuin muita ja toisen täytyy oppia rakastamaan itseään ennen kuin voi muita rakastaa.

Kaikki siitä osaavat puhua ja tietävät miltä se tuntuu.
Kukaan ei osaa sitä määritellä tai sanoa sille synonyymia.
Ei rakkaudelle kai ole olemassakaan synonyymia.
Sitä ei kai voi korvata.

Toisille riittää ihan vähän rakkautta ja joku ei saa siitä ikinään tarpeekseen.
Siitä voi helposti pahoin, ainakin jos on kovin mustasukkainen.
Jonkun täytyy sitä koko ajan todistaa, kun se sydämen valittu ei usko, että joku häntäkin rakastaa.

Rakkautensa voi jollekulle antaa tai sitten voi toisen sydämen varastaa,
lopputulos on kuitenkin sama.
Rakkaus on ikuista ja silti se voi syntyä ensisilmäyksellä.
Se voi kestää arjen tai sen kohde voi muuttua.
Rakkaus kahden ihmisen eheyttää ja yksinäisen se raatelee.
Sokeakin se on, vaikka silmäpelistä se tykkääkin.

Ilman sitä jäisi monta elokuvaa, kirjaa ja hajuvettä myymättä.
Sisäelimistä sydän saa sitä symboloida.

Jos haluat tietää kuinka paljon voi rakastaa niin kysy.

Yllätys

Mä en välitä mitä mä ajattelen muista. Mulle ei ole sillä mitään väliä millanen mielikuva mulle syntyy muista. Tai joku ensivaikutelma minkä joku tekee, ihan yks lysti.

Se mitä huomaan joskus liikaa kelailevani on se, että mä oon vähän huolissani siitä kun muut ajattelee niin paljon mun sanomisia. Tuntuu, että ne ei pääse irti mun jutuista eikä osaa erottaa sitä, että mikä on tarkotettu henkilökohtaiseks loukkaukseks ja mikä on tarkotettu iskuks vyön alle. Sitten sekin on vähän raskasta kun haluisin, ettei kaikkien aina tarvitsis miettiä, että huomaanko mä ne kun ne tulee vaikka huoneeseen
*(tai jonkun naamalle)
**(tai myöhässä lounaalta)
***(tai mustasukkaiseks)
****(tai kipeäks)
*****(tai liian lähelle).

Mut joo, mä oon välillä liian epäitsekäs ja mietin ihan liikaa, että mitä voisin tehä, että muilla olis helpompaa mun kanssa. Kun onhan se varmaan tosi raskasta, vaikka useimmiten palkitsevaa, että saa olla mun kanssa.

Edes hetken.

Vaikka aikana jonkun harhaisen retken.

Ash on poikani...

...ja minä olen Ash:n isä.
Ja kerron jotain hänen puolestaan nyt kun hän on muualla.
Olette sen jo varmaan huomanneetkin, mutta hän on ollut kovin levoton, poissaoleva ja jotenkin "outo" sikäli kuin "outona" oleminen on hänen tapaukseen toisaalta kovin "normaalia".

Mutta siihen on syynsä.
Niin kuin kaikkeen mikä tapahtuu.
Ja niin kuin kaikkeen mikä jätetään tekemättä.

Olen surullinen ja pettynyt itseeni, koska syytän luonnollisesti vain ja ainoastaan itseäni siitä, että kasvatin hänestä sellaisen kuin hän on. Joinakin iltoina kun katselen ikkunasta sadetta mietin, että voisiko hänestä tulla vielä erilainen.
Siis jos hänellä olisi aikaa. Jos hänelle olisi annettu enemmän päiviä, hmmm, eikö raamatussa sanota, että päivämme ovat etukäteen lasketut?
Olen vain niin kovin pettynyt siitä, että Ash on sellainen kuin hän on.
Valehtelija.
Pelkkä valehtelija ja minä jos kukaan sen tiedän parhaiten.
En pysty muistamaan koska hän olisi sanonut tai tehnyt jotakin rehellistä. Jotakin vilpitöntä. Mittani on tullut viimeiseen viivaan ja halusin laittaa nämä asiat tänne esille. Paljastaa, että kyseessä on teeskentelijä, joka pysähtyy ainoastaan peilin edessä ja joka tuntee mustasukkaisuutta vain omalle kuvalleen. Eikä minulla ole hätää tai syytä olla varuillaan, vaikka kaikki onkin täällä kaikkien luettavissa, jopa Ash:in.
Ei hän näitä lue.
Ei hänellä ole aikaa (niin no, ei hänellä ole muutenkaan enää paljoa aikaa).
Mutta ilman ironiaa, siis silloin kun hän ei ole täällä, hänellä on kiire rakennella koneitaan tai etsiessään tietä helvettiin tai esiintyessään narrina toreilla ja hoveissa.

Mutta se mikä oli aavistettavissa jo kauan sitten ja joka minun olisi pitänyt itselleni myöntää on se, että pian on tullut aika.

Aika lopettaa Ash.

Teen sen armollisesti.

Teen sen korjatakseni omat virheeni.

Teen sen kun Ash nukkuu.

Jos hän vain joskus nukkuisi.

Br,
Cosmo Marx

Kuumat jäähyväiset - kylmät tulipahaiset

Hertta on peleistä paras. Ja nimenomaan silloin kun sitä pelataan oikeiden ihmisten kanssa ja rahasta. Joku muoti-ilmiö Texas hold'em pokeri jää auttamattomasti toiseksi, kun aamuyöstä lyödään herttaa kuudetta tuntia ja tupakansavu kirvelee silmiä ja kylmää kahvia kuluu niin paljon, että unta ei tarvitse viikkoon.

Hertassa on kyse älykkyydestä. Tuurilla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa. Paitsi jos haluaa voi heittäytyä röyhkeäksi kohtaloon luottaen ja lyödä kortteja pöytään pakottaen esiin ne kortit vastustajilta mitä kaipaa eniten päästäkseen kaikkien aikojen nartusta - pata-akasta eroon.
Ja se pitää tehdä mahdollisimman kylmällä tavalla. Nautinto on valtava kun näkee kanssapelaajan ilmeen kun malttaa jättää viimeiseksi kortiksi tuon mustan pata Q:n ja hitaasti pudottaa sen sormiensa välistä muiden korttien päälle.

Voittaminen on uskomaton tunne.
Ihan kuin kaikki kiusaajat olisivat näkemässä ylivertaisuuttasi.
Ihan kuin jokainen joka on särkenyt sydämesi kuristuisi korttipinon alle.
Ihan kuin olisit viisasin ihminen maan päällä.
Ihan kuin valtasi olisi rajaton.

Vielä muutama tällainen voitokas yö ja voisit lunastaa itsesi ulos ja muuttaa Thaimaahan elämään loppuelämäksesi.

Vaan onhan tuo pata-akan jättäminen viimeiseksi kortiksi äärimmäisen harvinainen mahdollisuus, eikä sitä voi tehdä ennen kuin on varma siitä, että voittaa koko roskan ja saa muutaman tuhannen euron arvoisen potin omakseen. Enkä siltikään ole ollenkaan vakuuttunut, että niin kannattaa tehdä milloinkaan, koska Hertta on katkera peli ja siinä helposti luo itselleen pahan karman. Ja hertta ei unohda. Syyttäkää vain taikauskoiseksi, mutta olen hävinnyt joinakin öinä niin paljon rahaa, että minulla menee puoli vuotta niiden rahojen takaisin tienaamiseen. Olen oppinut kunnioittamaan tuota peliä. Se on hassu tunne kun kävelee aamu kahdeksalta kotiin rahattomana, ei vituta, ei oikein ajattele mitään. Miettii vain, että ensi kerralla ottaa kaiken takaisin. Suuntaa ajatukset täysin tulevaan. Lakaisee hävittyjen rahojen tuoman itseinhon maton alle.

Olen oppinut myös vihaamaan tuota peliä.

Olen myös oppinut unohtamaan kaiken muun elämässäni.

Olen oppinut mitä on peliriippuvuus.

Ja tavallaan pidän siitä.

Väistämätöntä

Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen historiamme. Jokaisesta eletystä elämästä, edes puoliksikin eletystä saisi aikaan monta romaania.
Juttu on vaan siinä, että mua ei kiinnosta kuulla niitä. Ei varsinkaan sinun tarinaasi. Säästä se jollekin joka osaa minua paremmin esittää kuuntelevaa. Tai ihan sama. Mä muutenkin tulin vaan käymään, katsomaan paikkoja ja toteamaan, että ihan samanlainen läävä tämä on kuin kaikki aiemmatkin. Joo, mä taidankin saman tien tästä pakata reppuni ja jatkaa matkaa. Oli kiva tavata, tai no, ei jaksa teeskennellä - ei tätä kumpikaan enää huomenna muista.

Tähän on tultu.

No, tässä alkaa olemaan vähän kiire. Ja säästämisestä puheen ollen voit oikeastaan säästää nuo kyyneleetkin - ei niitä kukaan osta. Tai saattaahan ne ollakin ihan aitoja, sua varmaan itkettää se, että joku ei uskonutkaan sua. Sä kun varmaan olet tottunut, että kaikki sujuu kun oikein katsoo silmiin ja pyytää kauniisti.

Tästä on hyvä jatkaa.

Ja hei, oli mulla hauskaa, mä vaan pitkästyn helposti, mä oon tottunut siihen, että lämmin tuuli suhisee korvissa ja tapaan uusia naamoja. Se on mun polttoainetta, kun löydän uuden mestan ja uudet kuviot. Onhan se välillä yksinäistäkin puuhaa, kun aina joutuu alottamaan alusta kaiken, mutta se on mun tapa elää. Enää ei voi lähtee samalla tavalla merille kuin isoisä. Nyt on seilattava sosiaalisiin piireihin, mutta samaa tunnetta se ruokkii. Ruoho tosiaan on vihreämpää aidan toisella puolella. Varsinkin jos menee siitä mistä aita on matalin.

Tästä mä sua varoitin.

A man of words

1
day
I
might
just
disappear
and
you'll
never
find
me.

Merkityksettömiä huomioita maailmalta

Chilessä on paikka, jossa ei ole koskaan satanut.
Niin, ei koskaan.
Se on Atacama, jossa näin on.

Päässäni on paikka, jossa koen subjektiivisia elämyksiä.
Ne ovat unia.
Yhtenä yönä näin painajaisen, jossa oli Freddy Krueger.

Filosofiassa on paikka, jossa pohditaan olevaisuuden olemusta.
Se on metafysiikkaa.
Immanuel Kant epäili hetken metafysiikankin olemassaoloa.

Ennen puoltayötä porttikongissa

Meikit valuu silmistäs.
Sanat putoo suustas.
Koitat pitää kiinni hihastani.
Tiedät, että se on minun sydän joka sulaa ensiksi.

Keskiyön Gaucho

Ja tämä on siitä hyvä maailma, että voimme valita missä muodossa haluamme paskan elämässämme osaksemme. Voimme valita otammeko sen pikkuhiljaa työn & uran muodossa, jolloin kahdenkymmenenviiden ja kuudenkymmenenviiden ikävuoden välillä käytämme valveillaoloajastamme sen parissa 73600 tuntia (noina vuosina nukumme 116800 tuntia). Kaikelle muulle elämälle jää 160000 tuntia. Sairastamiselle menee valveillaoloajasta tuona aikana 2560 tuntia (kun taas rakasteluun tuona aikana käytetään vain 1040 tuntia, tosin flunssa voi kestää yhteen menoon viikon - ja harva jaksaa rakastella viittä tuntia yhteen menoon).

No työmatkoihin meillä menee 9200 tuntia.
Ruokakaupassa matkoineen 6240 tuntia.
Television katseluun 29200 tuntia (netissä meillä menee aikaa vähän vähemmän - ja sitä voi tehdä työaikanakin).

Joten tämä on yksi tapa ottaa se paska elämässä vastaan.

Toinen tapa on päihteet. Aivan sama mikä päihde, paskaa sekin on kuitenkin.
Tai sitten voi säästää ja toteuttaa unelmiaan yhtenä viikkona vuodesta menemällä vaikka ulkomaanmatkalle Karthagon raunioille ihmettelemään ja äimistelemään sitä, että mitä siellä oikeastaan kuuluisi ihmetellä.

Midnight King

I'm a king. I can do anything.
You can fuck with the king.
But the king wont fuck with you.
I eat people.

Joskus tuntuu, että sitä on ainoa täysjärkinen tässä hullussa tunteiden ohjaamassa maailmassa. Joskus sitä on jopa varma, että siksi kaikki tämä on mahdollista, koska kaikki ympärillä juoksevat seksin perässä. Ja seksin voi ottaa tässä hullussa maailmassa vaikka uuden käsilaukun, uuden auton, uuden ihmissuhteen tai uuden lempikappaleen kautta.

Mikäpä siinä, kuninkaan on annettava alamaisille se mitä he haluavat. Annetaan niitä unelmia, annetaan lupauksia paremmasta, annetaan ymmärtää, että haaveet voivat toteutua ja annetaan sitä seksiä, jotta se tunne saisi totaalisen vallan. Edes hetkeksi. Siksi hetkeksi kun laukeaa ja aivoissa ei tapahdu mitään ja ei jää mitään muistijälkeä ja järki ei voi kontrolloida tekemisiä.

Kaikki parhaimmait ja kaikki suurimmat jutut ovat seksiä. Ne keillä on eniten valtaa, pärjäävät seksikkäin mies/nainen äänestyksissä. Ne keillä on eniten kuuluisuutta, pärjäävät yhtä lailla. Samoin ne, jotka rahaa paljon omistavat, saavat varmasti pisteitä seksikkyydestä.

Vanha totuus on, että seksillä voi myydä mitä tahansa, autoista shampooseen. Mutta samalla tavalla seksillä voi ostaa mitä tahansa. Voi edetä uralla, voi sitouttaa toisen parisuhteeseen, voi syöstä vallasta, voi rikkoa liittoja ja voi solmia ikuisen luottamuksen suhteita.

Koko tämä maailma odottaa yhtymistä yhä uudelleen ja uudelleen.

I eat people.

Rujoilija

Siinä se, koko kakku.
Näyttää kummalliselta, mutta maistuu hyvältä.

Captain Charisma & Co.

Vedä syvään henkeä ja pidätä happea keuhkoissasi hetki.

Aluksi tehdään selväksi teemat:
1.Riemannin hypoteesi - zeeta-funktion kompleksitason kuvaus
(lue pohjustukseksi vuoden 1545 Ars Magna - Girolamo Cardano)

2.Captain Charisma - ammattilaispainija Christian Cage, voitti muun muassa Tag Team mestaruuden seitsemän kertaa.

3.Genghis Khan - valloittaja (khan = hallitsija suom.huom), mongolialainen sotasankari.

Kaikkia edellä lueteltua yhdistää valta. Ensimmäiseen liittyy tieto (=valtaa), toiseen karisma (se on valloittamista, jonka kantasana on siis valta) ja kolmantena vallanmuodoista ilmeisin ja brutaalein - väkivalta.

Suhtautuminen valtaan on ihmiskunnalla vaistoissa ja vieteissä.
Puheessa se ilmenee vallanjanona tai himona, varsin voimakkain tunneilmaisuin kuitenkin kuvattuna. Janon sammuttaminen kun on elintärkeää.
Himo on taas sellainen voima, että sen tähden tehdään vaikka intohimorikoksia.

Mutta ei niin hyvää, etteikö jotakin pahaakin... Ehkä.
Sanotaan, että valta turmelee (ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti, plääh).
Osittain tuo on totta. Sillä valta turmelee ne, joiden käsiin se ei kuulu.
Mutta jos valta annetaan, vaikka ehdotonkin oikeisiin käsiin niin se kukoistaa ja säilyy.

Miksi valta annetaan käsiin, kysehän on abstraktista asiasta. Ja kun vielä vallan voi ottaakin omiin käsiinsä niin mistä on oikein kyse? Konkreettisesta valtikasta, jolla voi symboloida ja osoittaa tyhmemmällekkin omaa valtaansa vai sauvasta, johon tukeutua ja nojata kun oma askel meinaa pettää? Valta huumaa ja humalluttaa, mutta tuleeko siitä lopulta krapula?

Kyse on yskänlääkkeestä.

Niin juuri.

Yskänlääkkeestä.

Kuulostaa hullunkuriselta,
mutta täytyyhän hullullakin joku kuri olla muuten ei ole hyvä hullun olla.

Kosmisia muutoksia ja planktonista rakkautta

Aikoinaan näillä main ja pohjoisemmassakin tunnettiin eräs tappavan hauska mies. Nykyään enemmänkin pelkkää legendaa. Jotkut vanhat jäärät tosin väittävät hänen olevan oikeasti olemassa - elossakin. Vetäytyi kuulemma askeesiin. Kehittelemään sitä lopullista juttua, joka tekisi kaikki muut vitsit tylsiksi, suorastaan surullisen kuuloisiksi. Rupesi kuulemma tosiaan kehittelemään sellaista juttua, jolla voisi tehdä kaikki muut maailman vitsit oikeasti ihan turhiksi.
Moni muukin historian suuri koomikko on kait joskus langennut samaan ansaan. Lähtenyt etsimään absoluuttista vitsiä, pyrkinyt löytämään komiikan juuren.
Kieltämättä houkutteleva ajatus, kunpa voisikin tiivistää komedian ytimen ja laittaa sen vaikka purkkiin, siinä tekisi itsensä äkkiä valtavan rikkaaksi sekä vallasta rikkaaksi. Voisi lopettaa sodat, voisi tuoda ilon kuolleiden koteihin, voisi mennä parantumattomasti sairaiden luo ja luoda hymyä kasvoille ja naurua korville.

Ennen kuin tuo minulle pelkkä legenda vetäytyi askeesiin piilopaikkaansa kertoo tarina, että hän joutui kohtaamaan tahtomattaankin monta veijaria, jotka koettivat hänet haastaa huumorikaksintaisteluun. Siinä kävi haastajille aina huonosti, joutuivat itse naurunalaisiksi. Oli monta ylivilkasta, jotka koettivat ulkoa opetelluilla herjoilla horjuttaa häntä, oli monta luonnonlahjakkuutta, jotka nopeasti reagoiden spontaanisti pyrkivät hänen pokkansa murtamaan, mutta itse joutuivat hysterian korvissa paikalta pois pakenemaan.

No, tarinoita on monia, jotkut ihan hyviäkin. Sääli, etten itse usko moisiin satuihin. Minulle huumori on vakava asia.

Kunpa kohtaisinkin tuon legendan, kunpa hän olisikin oikeasti olemassa. Kohtaisin hänet ilomielin vaikka nousuhumalassa, siksi kovaa olen harjoitellut.
Olen treenannut kaskuja, sanaleikkejä ja sananmuunnoksia. Olen päntännyt ulkoa vitsejä, hyviä sanontoja ja leikkisiä lausahduksia. Kehittelin ja patentoin useita nerokkaita one-linereita. Opettelin olemaan ironinen oikeaan aikaan. Harjoittelen sarkasmia, löysin vivahteet joilla erottaa sen hiuksen hienosti ivasta ja senkin tein parodioiden koko ajan kaikkea läsnäolevaa, joskus ollutta, konkreettista ja abstraktia asiaa mitä ihminen vain pystyy määrittelemään.

Aamulla herätessäni tein muutamia harjoituksia, joissa liioittelin kaikkea sanomaani, tein pilaa itsestäni, vähättelin kykyjäni muiden kuullen, osasin jopa nauraa itselleni - silloinkin kun kukaan muu ei nauranut.
Tajusin nopeasti milloin olla lapsellinen, milloin esittää kärjistyksiä, milloin turvautua älyttömyyteen ja nonsenseen.
Työstin yön hiljaisina tunteina ilmeitä peilin edessä, katselin varjoani kun muokkasin kehoni liikkeistä koomisempia. Erilaisilla imitoiduilla äänillä yritin toistaa kaiken aiemmin oppimani.

Mikään satiirissa ei ollut minulle vierasta, tiesin kuinka olla yllätyksellinen, raikas ja kuitenkin tulla ymmärretyksi. Minulle veryttelyä oli mennä ja vetää muutama stand up show, tein sitä ilman yleisöäkin, olin noussut halpojen naurujen yläpuolelle.

Ja sitten härskit jutut, en epäröinyt käyttää halpamaista navanalushuumoria, kun tilanne sitä kaipasi. Toisaalta otin huomioon kuulijat ja viljelin kuivaa brittiläistä älykköhuumoria, jos paikalla oli sivistyneistöä. Mutta yhtä nopeasti olin valmis kaatumaan banaaninkuoreen ja sulavasti siirtymään slapstick-kohelluksen pariin jos tarkkaan aistimani ilmapiiri sitä vaati, muttei osannut odottaa. Olin valmis jopa satuttamaan itseäni, jos huomasin, että jotakuta naurattaa vain vahingonilo.

Lyhyesti sanottuna muokkasin koko elämäni farssiksi. Ensimmäiset muistikuvani ovat sirkuksesta, kun pelle heittää kakun niukasti puetun neidon naamaan.

Olin sivulla 64

Olin sivulla kuusikymmentäneljä kun kirjastani paloivat loput sivut. Hävisivät kuin tuhka tuuleen. Eikun, ne ihan kirjaimellisesti hävisivät tuhkana tuuleen. Kämppä oli vetoisa. Ei täällä muuten tuulisi. Sain puhelinsoiton. Sain sen ikiomaksi. Puhelin soi ja minä vastaan. Puhelin soi edelleen ja nyt olen puolesta. Puhelin soi minulle huomionsa. Se soi meille hetken yhteistä aikaa. Minuutti kesti osaltani kolmekymmentä sekuntia. Jaoimme yhteisen ajan tasan puoliksi.

Ulkona sataa. Ainakin useammin kuin täällä sisällä. Puhelimen toisessa päässä olin minä. Toisessa päässä oli oma joint perpetratorini. Epäilykseni nukkui pommiin, mutta sitten se heräsi. Tosin liian myöhään, asiat olivat jo matkalla määränpäämääräänsä. Epäilykseni koitti varoittaa tai ainakin saada edes hetkeksi jakamattoman huomioni. Kuka sen oli jakanut ja millä, siihen emme saaneet koskaan vastausta, koska kukaan ei älynnyt kysyä sitä ääneen ja telepaattiset ominaisuutemme eivät olleet yltäneet vielä tässä evoluution vaiheessa delfiinien tasolle.

Vihdoin, sekunnin murto-osaksi huonolla matematiikalla varustettu keskittymiskykyni tajusi sen mitä epäilykseni oli koittanut miimisin keinoin minulle esittää.

Minä olin puhelimen toisessa päässä.

Yläpäässä tarkemmin sanottuna.

Ja tuo toinen oli puhelimen alapäässä.

Puhelin oli valtava, en tahtonut nähdä niin pitkälle. Näin kyllä, mutta en tosiaan vain tahtonut, olin hieman apaattinen ja moinen rehkiminen, vaikkakin vain silmien siristelyn muodossa tuotti minulle nyt liikaa harmaita aivosoluja. Mekin, minä ja tuo toinen olimme vain tyhjässä päässä kaksi harmaata aivosolua törmäämässä jatkuvasti toisiimme.

Pelaa guardia

Jos
ajaa
toisen
nurkkaan
niin
toinen
voi
tulla
hulluksi
ja
sitten
se
toinen
kärrätäänkin
jo
huoneeseen,
joka
on
pehmustettu
ja
jossa
ei
ole
niitä
nurkkia.

Ja
kas!

Ongelma
on
ratkaistu

Eikö tekisikin mieli oikaista joskus ja tehdä tulkinta sen perusteella, että miten toinen käyttäytyy. Esimerkiksi kun näkee kun surullisen lihavan tytön ostamassa suklaata niin varmastihan se ostaa niitä suklaalevyjä suruunsa ja yksinäisyyteensä.

Eikö olekin yhtä ilmiselvää, että jos minä olen hiljaa niin minua painaa jokin asia mitä en vain saa sanotuksi.

Ja eikös vaan juu olekin myös päivänselvää, että jos viisikymmentävuotias mies ostaa urheiluauton niin syynä sen hankkimiselle täytyy olla menetetyn nuoruuden tavoittelu ja viimeiset villit vuodet.

Mitä jos surullinen lihava tyttö onkin järjestämässä juhlia, johon hänen täytyy leipoa vieraille suklaakakku?

Mitä jos olen hiljaa siksi, että minulla ei ole sanottavaa?

Mitä jos viisikymmentävuotias mies ostaa sen auton lahjaksi pojalleen?

Mutta unohtakaa tuo jossittelu. On parempi tehdä analyyseja sen perusteella, mitä oletamme näkevämme. Painakaamme unholaan myös se, että meistä näkyy ulospäin vain teot, piiloon jäävät motiivit. Ja niitä motiiveja on yhtä monta kuin on ihmisiäkin.

Toinen nähtävissä oleva asia on vain nykyhetki, se meille on yhteinen. Meidän ainutlaatuiset elämäntaipaleet ovat meidän henkilökohtaista historiaamme ja se on piilossa myöskin vuosikirjan sivujen alla.

Jotkut meistä elävät kokemusmaailmoissa, joihin muut eivät pääse sisään.
Kyse on paljolti assosiaatioista. Sinulle tulee mieleen sanasta "NAHKA" eri asia kuin minulle.
Käyttäytymisemme näkyy ulospäin, tarpeemme eivät.

Jos maalais taloja niin tarvis maalaisjärkee,
että se sit sopis maalaistaloon, tulis sen mukasta jälkee.
Siitä vois sitten saada jotain tuloja, jos ei tekis kamalia tuhoja.
Kato kun on pulassa, tarvii niitä rahoja.
Muuten on hukassa ja joutuu tekeen pahoja
hankkiakseen niitä setelikasoja
miellyttääkseen sokeita möhömahoja.
Ne on just ne jotka omistaa kaiken.
Vaikken pelkää heitä, on mulla outo tunne:
vielä lujaa itken, kun rahani pois syydän,
pieni kitisevä sydän ja niitä sitten syytän.

Se väärä

Kliseistä klisein väittää elämän vilahtavan elokuvana silmien edestä hetkeä ennen kuolemaa. Voihan niinkin olla, ei ole omalle kohdalle moista onneksi sattunut. Sen sijaan uskon ja tiedän, että elämä voi vilahtaa silmien edestä elokuvana muulloinkin.

Siihen ei tarvita muuta kuin yksi henkilö - se väärä.

Kaikki tai ainakin useimmat meistä etsivät sitä oikeaa. Kai me sitten olemme parantumattomia romantikkoja pohjimmiltamme kun näin teemme. Voihan olla myös, että saippuaoopperat, harlekiiniromaanit ja muut hömppäosaston rakkaustarinat saavat meidät uskomaan sen oikean olemassaoloon.

Ja kai se oikeakin on olemassa, olen varmaan törmännytkin sellaiseen, mutta koska minä olen minä - kotivammainen parhaasta päästä, olen aina päästänyt käsistäni sellaiset "täydelliset" tyypit, jotka maata jalkojen alla ravistelevat.

No mutta eräänä päivänä kuitenkin, olin oluella henkilön kanssa, en osaa sanoa oliko tuo henkilö ystävä vai mikä hän minulle oli, ei löytynyt silloin eikä nytkään sopivaa lokeroa johon hänet olisin määrittelemällä saanut sopimaan. Ja sitten siinä samalla kun olut valui alas huuliltani sisuksiini huomasin, että sisuksistani valui ulos sanoja hänelle, jotka ilmaan päästyään muuttuivat egoani suuremmiksi.

Yhdestä asiasta tulin varmaksi. Hän oli juuri se väärä, jota en ollut tajunnut etsiä. Hän oli todellakin se väärä, koska en ollut aivan aluksi älynnyt varoa häntä ja näin ollen pitää suojiani tarpeeksi ylhäällä ja hän pääsi varkain lähelleni.
Liian lähelle näkemään kuka olen.

On selvää, että siinä vaiheessa kaikki on jo myöhäistä. Mahtaa mehiläisestä tuntua samalta kun on laskeutunut lihansyöjäkasvin kukan päälle mettä imemään ja huomaakin laskeutuneensa ansaan. Saalistajasta tuleekin saalis.

Ja jotta ei syntyisi väärinkäsitystä niin enpä osaisi kuvitella onnellisempaa olotilaa. Kaikki säännöt muuttuvat. Aika menettää merkityksensä, se venyy, joustaa ja kimpoilee katseiden voimasta takaisin huulille, jotta sanat voisivat taas puhaltaa sen lentoon. Vahva mies voi roikkua silloin hennon naisen silmäripsessä ja pudota siitä alas kaulalle vain ehtiäkseen levittämään kätensä, jotta tuo nainen olisi hetken syleilyssä, jossa kumpikin pysähtyy kuuntelemaan sydämen lyöntejä.

Ja silloin se on tapahtumassa. Tulee hetki kun on sanottu tarpeeksi ja on aika antaa suun tehdä muuta. On aika antaa äänijänteille lepoa ja käyttää huulia johonkin muuhun kuin toisen upeuden ylistämiseen. Pitää raottaa hieman suuta ja kumartua lähemmäs, huomaatta kielellä vielä kostuttaa huulet ja sitten painaa suut vastakkain ja unohtaa hengittäminen.

Silloin se väärä saa sinut näkemään elämäsi välähdyksinä silmiesi edessä.

Mikään ei muutu

Kaikki pysyy ennallaan.
Kierros kierroksen perään tola pysyy muuttumattomana.
Ainoastaan yksityiskohtia hiotaan.
Jos ennen oli tärkeää vaaleat pitkät hiukset, nyt samaan vaikutukseen tarvitaan aito hymy.

Nykyään pitää pystyä tekemään päätöksiä torstaisin kello 16:00 - 18:00 välisenä aikana.
Pitää pystyä sanomaan haluaako kaiken.
Ja haluaako antaa kaiken.

Minä olen hitaammin syttyvää sorttia.

Sattumanvaraisuus on karsittu.
Jäljelle on jätetty Fatboy Slimin "Wonderful night".
Kaikki sovitaan etukäteen.
Kaikki löytyy kalenterista.
Yksityiselämä on ylibuukattu.
Persoonallisuus on käynyt läpi tehostamistoimenpiteet.
Ihmissuhteet on optimoitu.

Minä olen joutilasta sorttia.

Maantie opettaa

Olen Risto, ajan linja-autoa. Rikeksi kutsuvat varikolla, ovat aina kutsuneet. Tykkään kuunnella Radio Suomea ajaessa. Ajan paljon tilausajoja, tuo mukavaa vaihtelua normaaliin linjaliikennöintiin. Eivät aina muista sitä, että näin iso auto ei pysähdy samalla tavalla kuin joku tojota tai volkkari. Ei se nyt harmita, mutta tahallisen kiusanteon saisivat jättää.

Ennen kuin tapahtuu jotain pahempaa.

Muutaman kerran ollut läheltä piti tilanne ja se on ikävän näköistä mitä tämmöinen iso auto saa aikaan hiljaisessakin vauhdissa. Täytyy koputtaa puuta, toistaiseksi kaikki mennyt hyvin näiden vuosien aikana. Ja kalusto, sekin on kehittynyt siitä mitä se oli kuusikymmentäluvun lopussa. Nykyään se on talvellakin melkein yhtä mukava ajaa kuin kesäkeleillä. Muistan kerran, olisiko ollut seittekytäkaks kun vein Saloran televisiotehtaan toimihenkilöitä Lappiin pääsiäiseksi. Ei meinattu päästä Hirvaalla yhtä mäkeä ylös, oli niin liukas. Olisi se ollut hevosellekin paha mennä.

Joskus kysyvät, että mikä on parasta työssä. Vaikeahan tuota on sanoa, sitä on niin monta asiaa mistä tykkää. Ihmisten kanssa saa olla, vaikka ei tässä mitään palvelijoita heille ollakkaan. Jotkut niinkin luulevat, eivät saa edes itse laukkujaan sisälle.

Tekisi mieli joskus sanoa.

On yhtä kuin -dialogi

Sinä: -Kuinka suuri on se väli joka jää yhtäläisyysmerkin kahden päällekkäin olevan viivan väliin?

Minä: -Pieni, mutta juuri niin suuri kuin meidänkin väliin aina jää.

Sinä: -Mitä tarkoitat?

Minä: -Vaikka olemme kahden, vaikka ihmiset ympärillämme jättävät meidät hetkeksi rauhaan niin silti en osaa sanoa sinulle mitään.

Kill all your stupid & ugly babies

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kamalan koleakin, kun kaksi ja puoli haudanryöstäjää olivatten matkalla Chicagon tuulisissa mainingeissa modernilla hevosvankkurin rämällä kohti keikkaa, joka tekisi heistä rikkaita, mutta ennen kaikkea kuuluisia alan piireissä. Saattaisipa tästä seurata jopa artikkeli ja haastattelu kansikuvan kera arvostettuun ja maineikkaat perinteet omaavaan ammattilehteen "Kaksi ja puoli haudanryöstäjää -Monthly".

Tuota epämääräistä ja siisteihin mutta rähjäisiin vaatteisiin verhoutunutta joukkoa motivoi ennen kaikkea apaattisuus oman elannon hankkimiseen. He olivat syvästi masentuneita ja siksi he olivat paiskineet töitä jo useamman kuukauden eri mantereilla ja lempipaikoissaankin he olivat käyneet, kuten Miamissa, Havajilla ja USA:ssa tekemässä suurta tarkkuuta ja mielettömmiä ponnisteluja vaativia haudanryöstökeikkoja, olipa heistä ollut maininta uljaassa, kotkan lailla liitävässä TV-ohjelmassa nimeltä "uutiset" Kaiken lisäksi heidän masennuksen oli diagnosoitu yhden parhaimman Wieniläisen psykiatrin, kolmen kallispalkkaisen psykologin ja koululuokallisen uskonnonopiskelijoita toimesta. Heille oli määrätty lääkkeitä ja pari-kolme-neljä toimintaterapeuttia olivat suunnitelleet heille aktiviteettiohjelman, jolla parantua, suorastaan eheytyä tästä ajoittain vaikeasta, useimmiten keskivaikeasta masennuksestaan.

Näillä kahdella ja puolella haudanryöstäjällä oli koko ajan sykemittarit mukana, jotta he saattoivat tarvittaessa todistaa koko muulle maailmalle ja miksipä ei toisilleenkin, että he olivat elossa. Sykemittarit oli valmistanut taho, joka on alan markkinajohtaja sairaaloiden käyttämissä sykemittareissa. Varsin luotettavia sykemittareita, mutta olipa niiden hinta ollut suolainen, samalla tavalla kuin on neulamuikkukin pahimmillaan.

Ensimmäinen haudanryöstäjä saapui paikalle ensimmäisenä ja avasi hiljalleen chicagolaisen hautuumaan portit - kriiiii kiikkirii - kuului vain kun ruosteiset saranat korvia vihloen liikkuivat hautausmaan porttien pielissä.

Ensimmäinen haudanryöstäjä tunsi epämiellyttäviä kylmiä väreitä kylmällä mutta hikisellä niskanikamalinjallaan, väreet menivät ylös-alas laivan hissin lailla. Ensimmäinen haudanryöstäjä totesi puolikkaalle haudanryöstäjälle: Onko sinulla jo eläkevakuutus?
-Minullako, ei suinkaan, siksihän minä olen menossa kanssasi rikkaisiin naimisiin.

Näin läheisiä he olivat ja näin tiiviiksi heidän siteensä oli muodustunut tällä tämän öisellä matkalla. Aiemmin he eivät olleet puhuneet toisilleen.
Mitään.
Juurikaan.
Mitä nyt säästä ja siitä, että mitä tänään syötäisiin.

Toinen haudanryöstäjä leikkasi hiljaisuutta huudollaan: Minullapa on sellainen suunnitelmatapainen juttu menossa, että visioin ja mietin, että jos tulevaisuudessa jaksasin keksiä, että mitä aion tehdä sitten joskus, kun on aikaa pysähtyä miettimään tulevaisuuttaan.

Sillä eihän toisten menoja voi suunnitella. Sitten taivaalta jysähti käytetty automaatti. Lopulta kukaan ei nähnyt tai myöntänyt, että oli kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Aikamoisia veijareita, ehkä kuulemme joskus miten tarina päättyy monen huikean jännittävän kommelluksen kautta eli jälkeen.

Ajankohtaista taideasiaa

Helsingin taiteiden yö tuli ja meni taasen kuten aiempinakin vuosina, mutta tällä kertaa silmäni avautuivat uudella tavalla. Enpä ennen osannut sitä aiemmin äänen sanoa saati mielessäni tajuta, mutta taidehan onkin vaarallista.

Taide on uhkaavaa, pelottavaa ja ennen kaikkea arvaamatonta.

Perustan väittämäni empiirisesti sataantuhanteen kokemukseen eri ihmisistä taiteidein yössä.
99 prosenttia heistä oli varautunut bissel, sidukal, lonkul, valkkaril tai punkul kohtaamaan taidetta. Äärimmäisen harva uskalsi kohdata taidetta selvin päin. Osa joutui turvautumaan jopa väkijuomiin taiteen edessä.

Lisäksi tarvittiin lukuisia poliiseja vartioimaan taidetta, josko se olisi heittäytynyt uskaliaaksi ja käynyt ihmisten ylle ja tätä varten kaupunkiin oli hälyytetty useita koppalakkipartioita pitämään silmällä ilmeisen impulsiivista taidetta.

Uutisista luettuani taide oli pysynyt aloillaan, kiitos valppaiden seriffien.
Myös ihmiset, katsojat ja muut taiteen kokijat pysyivät turvassa taiteen vaikutukselta, kiitos alkoholin.

Tuomitsemmeko tilastojen perusteella?

Vuonna 1987 kodin ulkopuolelle oli sijoittetuna n.8000 lasta,
näistä reilu kuusituhatta huostaanotettuna.
Siitä vuoteen 2004 mennessä määrät ovat kasvaneet tasaisesti vuosittain.
Vuoteen 2004 mennessä kodin ulkopuolella oli sijoitettuna n.14 000 lasta
ja näistä n.7000 huostaanotettuina.

Suomessa on 2000-luvulla masennuslääkkeiden käyttö kaksinkertaistunut.
Hurjemmalta kuulostaa se, että vuosien 1990 - 2005 välisenä aikana masennuslääkkeiden myynti on kuusinkertaistunut.
2000-luvulla mielenterveyden häiriöiden takia hoidettujen nuorten osuus on kasvanut 72%:a (kolmesta tuhannesta viitentuhanteenkahteensataan).

Työikäisten kuolemien taustalla oleva syy on yleisimmin alkoholi.

Vuodesta 2006 vuoteen 2007 välisenä aikana huumausainerikokset kasvoivat 14%:a.
Vuodesta 2006 vuoteen 2007 välisenä aikana törkeät huumausainerikokset kasvoivat 20%:a.

Vuonna 2007 huumausainerikoksista n.10 000 oli käyttörikoksia ja puolessa näistä tapauksista oli mukana maininta amfetamiinista.
Amfetamiinin vaikutuksia (näkökulmasta riippuen ne ovat sivu- ja/tai haittavaikutuksia) ovat mm. väkivalta-alttius, ylilämpöisyys, aggressiivisuus, sekavuus ja paniikkitilat sekä vainoharhaisuus ja harha-aistimukset.
Pitkäaikainen käyttö voi johtaa amfetamiinipsykoosiin. Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju hämärtyy eikä hän enää erota sitä, että mikä tapahtuu oikeasti ja mikä on vain oman mielen aikaansaamaa illuusiota.

Vuosien 1990 - 2005 aikana Helsingin pörssin osakkeiden arvoa kuvaava HEX-yleisindeksi on seitsenkertaistunut (parhaimmillaan 1990 - 2000 välisenä aikana ko.indeksin arvo nousi yli kahdeksantoistakertaiseksi).

Helsingissä vuosien 2000 - 2004 välisenä aikana kaikista rikoksista selvitettiin n.55 - 60%:a.

Alle kahdeksantoistavuotiaiden liikalihavuus on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana ja mikä mielenkiintoisinta niin televisionkatselun ja liikalihavuuden väliltä löytyy ilmeisen heikko, mutta merkitsevä korrelaatio.

15-16 vuotiaista 75%:a on kokenut vahvan humalan.
Samasta ikäluokasta 10%:a on kokeillut kannabista.

Suomessa 15-24 vuotiaiden tyttöjen itsemurhatilastot ovat toisiksi kovimmat maailmassa suhteutettuna väkilukuun. Samanikäiset pojat Suomessa pääsevät listalla sijalle viisi.

Joka toinen päivä Suomessa yli 65-vuotias tekee itsemurhan.

Joissakin tutkimuksissa todetaan,
että turvattomuus ja pelkääminen ovat lisääntyneet työpaikoilla.
Vuonna 2001 Suomessa tehtiin n.750 000 rikosta.
Vuonna 2007 Suomessa tehtiin n. 810 000 rikosta

Tuloerot ovat mittaustavasta riippumatta kasvaneet Suomessa 1990-luvun jälkeen.
Näissä tilastoissa pistää silmään se, että köyhimmät tuloluokat ovat köyhtyneet
kun rikkain tuloluokka on rikastunut.

Vuonna 1996 Suomessa oli 425 000 köyhäksi laskettavaa henkilöä.
Vuonna 2001 heitä oli 582 000.

Vuosien 1995 - 2007 välisenä aikana Suomen valtion bruttokansantuote on joka vuosi kasvanut positiivisesti edelliseen vuoteen verrattuna ja vaihtotase samoin.

Vuonna 2007 Cambridgen yliopisto julkaisi tutkimuksen Euroopan onnellisimmista maista ja siinä Suomi sijoittui Euroopan toiseksi onnellisimmaksi maaksi.

Selitys voi piillä siinä, että kreikkalainen filosofi Demokritos määritteli onnellisuuden siksi,
että ei sure sitä mikä puuttuu vaan iloitsee siitä mitä on.

Raamatun lempikohtaus

Mikä on sinulle se kaikkein tärkein kohta mustassa paksussa kirjassa?
-Minua puhuttelee, väärin sanottu, minua ravistelee sisältä käsin kuin laukeava veritulppa Matteuksen 10:34.

Siinä on jotakin sellaista kaunista ja mieltä rauhoittavaa,
samalla se kuitenkin rohkaisee toimimaan oikein.

Ensiksi tulee pimeää, ei ole sähköjä.
Sitten alkaa ujeltamaan, parempaakaan sanaa sille ei ole.
Pian pommit osuvat maahan ja talomme tärisevät, seinät sortuvat ja pölyn seassa me kuulemme joidenkin huutavan apua. Jalkojen alla lasimurskaa kun sokkona hapuilemme tietä ulos raunioista.
Ainoa valonlähde tulee syttyneistä tulipaloista ja ilman täyttää tuhon tuoksu.

Ilman varoitusta, ilman että sitä osaa odottaa.
Kukaan ei tajua, että osuiko meihin pommi vai meteoriitti.

Pian se kuitenkin selviää, kun seuraavat ohjukset osuvat lähelle ja yhä uudelleen ja tauotta tuovat räjähdykset keskuuteemme.
Suurin osa ei selviä meistä ja eloonjääneiden osa on kaikkein kurjin.

Anima Sana In Corpore Sano

Viina ja tupakka - kuinka vitun yksinkertaisen kaunista tuo onkaan. Mutta se on siinä, eikä tarvitse yrittää sen enempää, vetää vain niin paljon kuin jaksaa ja onnellisuus on saavutettu. Eikä tarvita muuta, ei tarvitse murehtia, ei stressata, eikä tavoitella mahdottomia. Mahtava laji, koska siinä on heti mestari, mutta silti se tarjoaa aina yhtä paljon elämyksiä.
Se on helppoa ja silti antoisaa.

Vaihtoehtona epäilijöille on terveet elämäntavat ja urheilu kenties. Kuulostaapa houkuttelevalta... Kunhan vain muistaa juoda tarpeeksi, että aivot saavat riittävästi nestettä ja samalla pitää huolen, että nauttii kalaa, koska niissä on tärkeitä rasvahappoja aivoille. Mutta mitäpä ei terveiden elintapojen eteen tekisi, ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille... Ja samalla sitten tulee muistaa oikea harjoittelusyke, jotta liikunnasta saatu hyöty olisi optimaalinen. Ja jotta hyöty omiin tavoitteisiin nähden olisi optimaalinen, tulisi tietää myös itselle sopiva proteiinin määrä jota keho ravinnosta kaipaa. Eikä pidä unohtaa kivennäisaineita, vitamiineja tai hivenaineita, ne kun ovat aivan ehdottomia terveiden elintapojen maailmassa - vain moukka jättää tuollaiset asiat huomioimatta.

Nuo kun ovat kunnossa niin on syytä saada selville oma rasvaprosentti, tietenkin homma on näin, koska muuten ei tiedä pitääkö kuidun määrää lisätä ruokavaliossa.
Mutta nuo ruoka- ja ravintoasiat ovat vain yksi pieni siivu terveellisten elintapojen paratiisia. Henkinen terveys on yhtä tärkeää. Ei pidä olla mustasukkainen, nostaa vain verenpainetta, samoin kuin jos ei hallitse stressiään. Siksi onkin tärkeä, että lomalla osaa olla oikein, ettei lomasta saatu hyöty valu hukkaan heti ensimmäisillä viikoilla kun palaa työelämään.

Ja työelämä se vasta tärkeää onkin, sen kun tulisi olla sellaista, että se on antoisaa ja ilmapiirin työpaikalla tulisi olla positiivinen, kannustava ja henkisesti opettava. Haasteellinen, muttei ahdistava - pidäthän huolen, että olet sellaisessa paikassa töissä? Suhde työtovereihin kannattaa pitää kunnossa ja muistaa heitä vaikka pikku yllätyksillä silloin tällöin, kuten joulukorteilla.

Töiden vastapainona onkin sitten se muu aika. On hyvä huolehtia, että on terveessä ja tasapainoisessa parisuhteessa, sellaisessa joka on lämmin ja jossa on tilaa molempien hengittää ja toteuttaa itseään rakentavalla tavalla. Mieti kuinka ihanalta kumppanistasi tuntuu, kun yllätät hänet oopperalipuilla tai kutsulla taidenäyttelyn avajaisiin. Pidä silti myös itsestäsi huolta ja muista, että "oppia ikä kaikki", olisiko nimittäin nyt hyvä hetki alkaa elvyttämään jo melkein unohtuneita espanjan alkeita tai aloittaa kokonaan jonkun ihan uuden asian opiskelu.
Myös ystävät ovat tärkeitä, niiden kanssa vietetty aika kannattaa käyttää hyvällä omalla tunnolla hyödyksi.
Ja muistathan harrastaa jotakin mikä kehittää joko mieltäsi ja/tai kehoasi. Ja mikä parasta, jos sinulla on jälkikasvua niin jos vain onnistut yhdistämään harrastuksesi heidän kanssaan niin sen parempaa laatuaikaa et voi itsellesi etkä heille antaa. Pidä myös huolta vanhoista sukulaisistasi ja pidä yllä hyviä yhteyksiä omaan sukuusi, se on kuitenkin samaa verta sinun kanssasi.

Yksin ei ihmiselle riitä kuitenkaan se, että pitää huolen niin sanotusti omasta tontistaan vain kotona ja töissä. Sillä vaikka asiat olisivatkin hyvin edellämainituissa paikoissa ei maailma ole suinkaan valmis vielä.

Ole aktiivinen ja osallistu kykyjesi mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kirjoita järkeviä ja hyvin perusteltuja kommentteja esimerkiksi paikallislehteen. Ja mikäli haluat enemmän niin osallistu rohkeasti mukaan poliittiseen toimintaan.
Valinta on sinun, voit olla passiivijäsen puolueessa tai alkaa aktiivisesti ajamaan asioita jossakin puolueessa/kansalaisjärjestössä/vapaaehtoisliikkeessä/yleishyödyllisessä seurassa.

Mietit ehkä, että mistä sitä aikaa löytää kaikelle tälle? -No vähän vähemmän löhöilyä sohvalla ja unohdetaan ne baari-illat ja terassilla istumiset.
Ja jokainenhan meistä voi tehdä tästä maailmasta paremman paikan. Nimittäin kierrettämällä jätteet oikein, valitsemalla energiasäästölamput ja suosimalla joukkoliikennettä ja polkupyöräilyä.

Voi vit.... mitä mä horisen, tänne se viskipullo, mä lähen nyt tapaamaan salaista rakastajaani!

Buha-ha-ha-ha

Neutriinosuihku - valtavasti pieniä partikkeleita jotka virtaavat lävitseni (ja sinun lävitsesi) jatkuvasti. Tarvitaan muuri joka on 9 500 000 000 000 000 metriä paksu ja joka on valmistettu lyijystä, jotta tuo suihku hidastuisi.

Ja tuo yllämainittu on totta. Allamainittu suora lainaus Kauko Niemiseltä ja hänen valoeetteriteoriastaan ei ole totta... ilmeisesti...

“Jos pyörre liikkuu reunalle, sen energia muuttuu eetterin reunan pyörteeksikohoumaksi. Tällöin maailman reunoja toisiinsa hiottaessa luodaan uusia eetteripyörteitä eli iankaikkinen elämä laajassa merkityksessä eli eetterin ikuinen virtaaminen.”

Ja ei kahta kuningasta ilman kolmatta tietäjää, sillä samaan kehäpäätelmien ketjuun kuuluu myös hallusinaatiot - ne me otamme tällä kertaa (rummunpäristystä) - eetteristä!

"elektroninen viheltävä tyhjyys". Ja tiedän, erittäin epämääräinen ja kummallinen kuvaus, mutta se on oikeasti lähinnä sitä tunnetta jonka siitä koin... tietyllä tavalla tuntui kuin koko olemassaolo olisi kadonnut tyhjyyteen - tai sielu. Kuin tietoisuus olisi jäänyt jäljelle, euforia olisi täyttänyt kehon, mutta ikuinen sielu olisi kadonnut ja sen tilalle olisi jäänyt ahdistava tyhjyys.

Minusta on mielenkiintoista, että Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian jalkojen tieltä siivottiin pois James Clerk Maxwellin nimeämä valoeetteriteoria (ei sopinut, tuli kitkaa, ei loksahdellu teoriat toisiinsa), kuitenkin itse Einstein ylisti J.C.Maxwellin oppeja ja nosti ne samalle tasolle Newtonin ajatusten kanssa.

*vedetään henkeä*

Tuo siis oli fysiikkaa, mutta meillä on tarjota kemiaakin. Eetteri aineena on orgaaninen yhdiste, jossa on happisilta parin (hyvin) tyydyttyneen hiiliatomin välissä. Ja tämä on kovaa kamaa kun narkoosia sairaalassa haetaan.
Toki voi sitä narkoosia hakea kotonaankin, jos onnistuu ko.ainetta käsiinsä saamaan.

Viimeisimpänä ympyrää sulkemassa on pohjalle valahtanut sokeri. Neutriinot, nuo vaarattomat alkeishiukkaset "kuulostavat ja näyttävät" luonteensa puolesta olevan juuri sitä eetteriä, mikä tähän asti on ollut tavattavissa vain halvoissa hallusinaatioissa ja vääräksi todistetuissa fysiikan teorioissa.

No kohta se tiedetään, kun hiukkaskiihdytin Cernissä ampuu protoneita toisiaan päin ja parhaassa tapauksessa synnyttää meille kauniin pienen mustan aukon.
Ajatella, tekee mieli huokaista, meillä saattaa olla kohta käsillä sellaista tietoa, joka mullistaa käsityksemme maailmankaikkeudesta.

Asvaltti-intiaanit ulalla

Vanha juttuhan tämä jo on, mutta vituttaa niin, etten malta olla siihen puuttumatta:
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Asvaltti-intiaanit+tyhjent%C3%A4v%C3%A4t+maasturien+renkaita/1135234025818

Tosiaan juttua riittäisi vaikka kuinka hipeistä AKA asvaltti-intiaaneista, mutta ihan lyhyesti ajattelin sanomani tiivistää seuraavalla tavalla.

Kun tällainen hörhö menee ja tyhjentää maasturin renkaista ilmat pihalle niin katsooko hän, että iskun kohteena on varmasti esimerkiksi Hummer eikä Lexuksen hybridimaasturi (koska jälkimmäinen kuluttaa yhtä paljon normaali henkilöauto).

Toisekseen mikä harhaluulo liittyy siihen, että kun tällaisen maasturin renkaat on tyhjennetty, että se auto jäisi niille sijoilleen ikihyviksi? Kun todellisuudessa käy niin, että paikalle tilataan hinausauto, joka hinaa maasturin korjaamolle/huoltamolle, missä renkaat täytetään ja tarkastetaan ovatko ne ehjät.

Eli seurauksena on ylimääräistä ajoa (hinausautolla) ja ajoa josta tulee paljon päästöjä (hinausautot ovat isoja ja ne kuluttavat paljon).

Konkluusio: Asvaltti-intiaanien toiminnasta seuraa turhia päästöjä ilmakehään.

Huomio: Ilmakehän ystävinä asvaltti-intiaanien pitäisi päästää ilmat pihalle asvaltti-intiaaneista, koska heidän toiminta on ilmakehälle haitallista.

Mahtava ekoparadoksi.

Profilia anonymous

Onko se vain kutkuttelevaa paranoiaa vai onko siinä kenties taustalla joitakin totuuden siemeniä?
Kas kun tuntuu, että siellä paasataan ja messutaan ja meuhkataan ja keuhkotaan ilman mitään käsitystä todellisuudesta ja ilman pienintäkään taakkaa suhteellisuudesta.

Onko se narri? -Hyvin todennäköisesti.
mutta sen tieltä ei ole paluuta
Onko se susi? -Nojoo, miksipä ei.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se käärme? -Kenties, sanoisin.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se paholainen -Erittäin epätodennäköistä.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta

Kerronko salaisuuden? Hyvä on. Koko tämän ajan olen istunut ja odottanut, että näytös alkaisi, tämä kaikki on ollut ajantappamista ennen premieeriä. Ja aika käy niin pitkäksi... Haluaisin lyödä molemmat nyrkkini sisään silmistäni ja minulla on uskomus, että onnistuisin siinä jos oikein kovaa yrittäisin.
Hänkin teki sen.
Ja hän näki, että se on hyvä.

Elämme individualismin aikaa. Meidän on tärkeä näyttää omaa persoonaamme julkisesti, pitää olla yksilöllinen soittoääni kännykässä ja pitää löytää oma tyyli. Jokainen on oman onnensa seppä ja jokaisen pitää kirjoittaa omaa blogia.

Mihin tuollainen minuuden korostaminen ja itsekkyyden kehto sitten johtaa? -Siihen, että meistä jokainen tuntee olevansa ulkopuolinen. Enää ei kuuluta mihinkään, kun ollaan olevinaan niin uniikkeja ja yksilöllisiä.
Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja ihminen tahtoo leimautua johonkin porukkaan. Me pidämme itseämme sitten kiinni jossakin porukassa, on se perhe, urheilujoukkue, työpaikka tai mikä tahansa muu. Näin me revimme rikki itseämme, olemme löytäneet oman tyylimme ja tiedämme lempiviinimme ja meillä on sykemittarit jotta tiedämme itsellemme sopivan sykkeen urheillessa, mutta silti haluamme olla osa jotakin suurempaa. On kuitenkin niin turvallista olla osa harmaata massaa. (Tai jos SETA:n porukoista on kyse niin on turvallista olla osa sateenkaarenväreissä hehkuvaa massaa.)

Ketä me olemme?

Taikuri vetää hatustaan jälleen yhden kanin

Elit elämääsi tähän asti ulkopuolisena. Sitten tulin luoksesi, en pelännyt torjuvaa reaktiotasi, en ollut mielenkiintoinen enkä osannut sanoa oikeita sanoja sinulle.

Silti muutan elämääsi.
Mutta vain hetkeksi.
Saat itse päättää sen hetken pituuden.

Valtavien paineiden alla koitat toteuttaa unelmia. Omia unelmiasi sekä muiden sinulle asettamia. Oikeastaan ne muut olivat syöttäneet sinulle kuvan siitä mitä he haluavat elämältäsi. He osaavat kertoa hyvin syyllistävällä tavalla mitä sinun pitäisi tehdä kaikella ajallasi.

Ja ei minulla ole muuta kuin yksi menolippu. Tarjoan auttavaa kättä ja ulospääsyä tuosta odotusten sademetsästä. Siis niistä heidän asettamista odotusten viidakosta.
Olen rehellisesti surkea, annan sinulle luvan olla samanlainen ja lupaan silti ihailla sinua. Ja vaikka näet millainen surkimus olen, huomaat etten häpeä enkä ole heikko.

Päinvastoin.

Kaikessa surkeudessani olen vahva ja päämäärätietoinen, ahkerasti menen pienin askelin kohti omaa unelmaani ja pyydän sinua vain hetkeksi liittymään matkaseurakseni.
Siksi aikaa kunnes taas löydät oman polkusi.

Eiköhän elvytetä sielusi kompassi. Annetaan sen taas näyttää suuntaa sille mitä oikeasti tarvitset.
Ja kuka tietää, saattaahan olla, että minulla saattaisi olla sinulle juuri sitä hieman kaipaat, jotta uskosi palaa omiin kykyihisi.

Mutta kaikella on hinta... En pyydä mahdottomia, vain saman minkä Windom Earle pyysi Annie Blackburnilta.
Sillä erotuksella, että minä saan pyytää tätä.
Ja toisaalta... miksi et maksaisi, pyydänhän jotain hyvin tarpeetonta sinulta, et ole tähänkään asti käyttänyt sitä mitä minä sinulta vastineena janoan.

Rajaloukkaukset - ikuinen riesa

Velivenäläinen loukkasi taas rajaa ja arvatkaa harmittaako sitä rajaa nyt? Se velivenäläinen oli mulkassu sitä rajaa vielä loukkaamisensa lopuks ja ajatellu siitä pahoja ajatuksia. Rajalle täytyy tilata varmasti aika kohta terapiaan sillä niin pahoja traumoja se siitä sai.

Onhan rajassakin tietysti vikaa itsessään, mitäs on niin helposti loukattavissa. Jonkun, ehkä Dr.Philin pitäisi hieman jutella rajan kanssa, kertoa vähän asioita ja saada asiat suhteutettua oikeaan mittakaavaan. Raja tarvitsee terveen ja tasapainoisen itsetunnon niin ettei jokainen pikku loukkaus sitä kosketa niin syvästi, että hallitukset laativat selvityksiä ja toiset hallitukset laativat niihin vastineita. Ihan hirveästi teettää töitäkin tuollainen.

Kerrotaan rajalle, että sattuuhan näitä, älä oo moksiskaan.










Ja paskat - seuraavasta rajaepisodista alkakoon täysimittainen ja totaalinen ydinsota. Loppuu saatana rutina sen jälkeen.

Nyt on hyvä hetki huokaista

Maailma osaa houkutella.
Ole hyvä:
http://www.victoriafrances.es/

Sed quis custodiet ipsos custodes.

Viha kondensoituu. Se alkaa kerääntymään selkärankaan aluksi harmina ja vastoinkäymisinä. Sitä ruokkii epäoikeudenmukainen kohtelu ja se saa tarvitsemansa voiman lisääntyvästä tiedosta.
Onko joku vielä joka ei usko salaliittoihin? Siis siihen, että niitä ei ole olemassa. Onko esimerkiksi "Mainilan laukaukset" sittenkin totta ja että Suomi oikeasti talvisodan kynnyksellä hyökkäsikin Neuvostoliiton kimppuun... Eli salaliittoja on.

Mitäköhän mieltä mahtaisi olla britti Gary McKinnon ja hänen lakimiehensä. Joka tapauksessa oli totuus mikä tahansa, on ainakin yllämainittujen näkemys totuudesta hyvin mielenkiintoinen.

Entä mitä sanoo Euroopan parlamentin PE 305.391 A5-0264/2001 niminen kertomus (on luettavissa EU-parlamentin sivuilta. No se koskee kuitenkin ECHELON-interception system:ä, joka mahdollistaa sen, että USA voi napata miljoonia sähköisesti lähetettyjä viestiä yhden vuorokauden aikana, oli ne lähetetty mistäpäin maapalloa tahansa ja oli ne kenen tahansa lähettämiä).

Vaikea tapaus on myös John Lear - erittäin kokenut lentäjä ja erittäin arvostetun miehen poika. Ilmeisesti hänkin väittää jotakin ja tykkää vielä värittää väittämiään reilusti (no youtube todistaa tämän "John Lear tells all" videosssa).
Ja jos ei jaksa perehtyä aiheeseen niin kerrottakoon, että John Learin mukaan Mars-planeetalla on käyty jo. Vuosikymmeniä sitten.

Eli siis salaliitot? Onko niitä? -Ainakin joidenkin ihan viisaiden ihmisten mielestä näin on.
Yksi suosikeistani on se, että JFK:n murhasi EO11110 (tai siis executive order number 11110). Ja siis tämä EO11110 0n vain paperi eli se ei sinällään murhaa ketään, mutta aiheutti sen, että JFK kuoli. Kyseinen paperi olisi voimaantullessaan lopettanut USA:ssa (ja samalla koko maailmassa) FED:n vallan. Ja kyseinen paperi syntyi siis JFK:n kynän alla.
Ja jotta salaliitto olisi täydellinen, niin FED:n omistajat loivat salaliiton, jonka syöttivät yleisölle, että JFK:n murhan taustalla olisi ollut mafia-CIA-Castro-tms.

USA:n kongressi on tutkimuksissaan todennut vuonna 1976 (tutkimus oli HSCA - jossa tutkittiin siis JFK:n murhaa), että salaliitto on mahdollinen ja että ampujia oli useampia kuin yksi.

Minun mielestä kaikesta suurin mysteeri on kuitenkin.... nainen.
Sitä arvoitusta ei ole kukaan vielä onnistunut ratkaisemaan.

cabal of insiders

Unessa tapahtunutta, siksi vaikea selittää ja siksi innotonta luettavaa.
Samat ihmiset jotka ovat vastuussa JFK:n ja RFK:n murhista ovat niitä jotka ovat 9/11:n takana. Pitää vain miettiä, että ketkä hyötyivät näistä tapahtumista ja silloin ne linkittyivät samaan tapahtumaketjuun.

Viime kädessä kyse on kuitenkin vallasta ja siitä kenellä se on, ei kenelle se kuuluu. Citizensenergy.com - voittoa tavoittelematon energiayhdistys - sen takaa löytyy Joseph Patrick Kennedy - ja tämä liittyy öljy-yhtiöön nimeltä Halliburton sekä työryhmään NEPDG - molempia näitä johti USA:n varapresidentti Cheney - hänen aikanaan on hyökätty Panamaan, Irakiin, Afganistaniin ja niitä keitä kiinnostaa syyt:
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2001_5/1982

Sitten toinen juttu... Edgar Dean Mitchell, astronautti ja väitöskirjan tehnyt USA:n ilmavoimien kapteeni. Kansallisankari, joka vietti elämästään kuun pinnalla yhdeksän tuntia. Institute of Noetic Sciences on myöskin syntynyt tämän miehen ajatuksista, säätiö joka tutkii muun muassa vaistoja (monen muun mielenkiintoisen asian ohella).
Ei siinä mitään, mutta Ed totesi että totuutta UFO:sta piilotellaan ja vääristellään. Tarkemmin Ed totesi, että UFO:jen vierailut maan päällä ovat arkipäivää. Samansuuntaisen lausunnon antoi aikaisemmin Francesco Mantegna Venerando, Sisilian väestönsuojeluvirastosta tämä herra ja puhui lähinnä tuhoista joita Italiassa sattui Canneto di Caroniassa, kun sähkölaitteita tuhoitui yhtäaikaisesti hieman liian monta (hassua, että asiaa oli paikalla tutkimassa myös USA:n avaruushallinnon asiantuntija, aika kaukana kotoaan).

Samuel Barber - Adagio jousille - tarvitaanko muuta?

nuorukainen ja lampi

Siinä se lampi on. Ja sen rannalla nuorimies. Menossa uimaan. Tai onhan sillä mukana uimapatja. Ja virveli jossa on hyvä viehe. Paras mitä enon laatikosta löytyi. Ja nuorimies menee lampeen, vaikka vesi on kylmää vielä näin aamusta. Ja ei vuodenaikakaan taida olla paras uimiselle. Mutta on pakko mennä, että pääsisi karkuun muistoja. Rankkaa olivat olleet hetket partioleirillä. Piti syödä kylmää ruokaa ja tehdä solmuja. Yhtenäkin yönä he olivat tehneet solmuja niin kauan, että molemmat etusormet olivat vuotaneet verta. Enää ei ole sellaisia partioleirejä.

Tuuli yltyi, melkein näkyi laineita. Aurinko paistoi, muttei lämmittänyt. Olisipa tullut otettua mukaan termospullo ja kaakaota nuorimies pohti - eipä tullut, turha sitä nyt on itkeä. Vanhat uimahousut hiersivät nivusia, olisi pitänyt laittaa muniin rasvaa aamusta ennen kuin säntää rannalle - eipä tullut laitettua, turha sitäkään on nyt itkeä.

Nuorimies makaa röhnötti innottomasti uimapatjallaan ja meloi kohti lammen keskustaa. Rannalle jäi lemmikkikoira Rekku III kaihoisasti katsomaan isäntäänsä nuorta miestä. Eipä monella ollut noin hyvää ystävää. Eikä yksinkertaista kuin Rekku III.
Kului tunti ja vartti eikä mitään eloa siimassa. Sitten napsahti. Vieheeseen tarttui jotakin, varmaan kaislaa ajatteli nuorimies, mutta tietämättään oli väärässä. Enolta luvatta lainattuun vieheeseen oli tarttunut siika, ainakin kahden kilon. http://www.youtube.com/watch?v=_EW07J_jUNg&feature=related

Aikansa temppuiltuaan moisen otuksen kanssa päätti nuorimies lyödä hanskat tiskiin. Tätä varten hän poistui rannalta, jätti koiransa, siian, uimapatjan ja enon vieheen niille sijoilleen ja marssi lähimpään nahkavaateasustekauppaan. Osti sieltä nahkahanskat ja löi ne tiskiin. Saatana ihan kirjaimellisesti.

Mitä eroa on liberalismilla ja suvaitsevaisuudella?

Teit pahasti, mutta se on ok. Olet paha ja sekin on ok. Et vain ole sen kummempi kuin minäkään.
Meillä jokaisella on heikot pisteemme. En tiedä millä termillä sitä kutsutaan. Toiselle se on se kun haukutaan fyysisiä ominaisuuksia, yleensä heikkouksia. Toinen ei kestä jos läheinen joutuu kohtaamaan epäreilua käytöstä. Toiselle on heikko paikka kun vanhempien kunniaa loukataan.

Oli se heikko piste mikä tahansa; se löytyy.
Ja kun se löytyy niin meistä kenestä tahansa kuoriutuu ulos tappaja.
Potentiaalinen tappaja asuu meissä ja se siksi, että se on varalla. Ihmisinä me olemme valmiita puolustamaan jotakin mikä meidän arvomaailmassa on kuoleman arvoista. Joko oman tai toisen kuoleman arvoista.
Se tekee meistä niin hienoja. Meillä on enemmän syitä tappamiselle kuin keinoja toteuttaa tappo.

Matka on lyhyt. Ensinnäkin me elämme passiivisaggressiivisessa yhteiskunnassa. Palaan myöhemmin tähän yhteiskuntakuvaukseen tarkemmin, nyt ei ole sen aika.
Mutta tämä sivistyksemme nykytila on sellainen, että matka on lyhyt hymystä ja hyvästä käytöksestä hirmutekoihin ja veren pesemiseen pois.
Meille on tärkeää kelle mikäkin. Ja sen oman tärkeysjärjestyksen mitta-asteikolla me arvotamme muita ihmisiä.

Oli yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa niin sinne syntyy aina eliitti. Intiaaneilla oli shamaanit, kommunisteilla puolueen ylimmät ja markkinataloudessa se on omistajaluokka. Oli kyse mistä tahansa pienemmästäkin yhteisöstä itse yhteiskunnan sisällä niin sieltäkin löytyy jaottelua ihmisten välillä.
Tehtaassa siivoojat eivät seurustele kahvitauolla johtajien kanssa, kirkko-isät eivät pidä palavereja haudankaivajien kanssa, sairaalassa lääkärit ovat yli-ihmisiä verrattuna lähihoitajiin. Kouluissa oppilaat vasta asettavatkin toisiaan ryhmiin, mutta niin tekevät opettajatkin (koska on hienompaa olla matematiikan lehtori kuin liikanmaikka).

Ja se matka tästä on lyhyt.
Ensiksi olemme pienissä piireissä jakaneet itsemme eri kasteihin niin seuraavaksi on vuorossa suurempi jaottelu. Vasemmistolainen ei oikein ymmärrä porvaria, nainen tekee pilaa miehen yksinkertaisuudesta, katolilainen ei mahdu samaan kirkkoon ortodoksin kanssa, saatika juutalaisen tai muslimin kanssa.
Rikkaat eivät jaa samoja harrastuksia köyhien kanssa, tietenkään.
Nämä jaot me hyväksymme, näin on aina ollut ja näillä ja muilla lukemattomilla tavoilla me tulemme jakamaan toisiamme eri karsinoihin.

Matka on lyhyt ja mieli tekisi jatkaa listaa millä me erotamme itsemme toisistamme. Voimme ennakkoasenteita ruokkia sen mukaan mitä urheilujoukkuetta toinen kannattaa, voimme pitää tyhminä niitä jotka asuvat kehä kolmosen sisä/ulkopuolella, huh huh... listä on loputon, mutta me osaamme joko ulkoisten seikkojen tai sisäisten piirteiden perusteella helposti ja luontevasti jaotella ihmiset omiin ryhmiin.

Ja mikä parasta - matka on tästä kaikesta niin lyhyt rasismiin, että huimaa kun sen huomaa. Viime kädessä ei ole mitään eroa uusnatsin suhtautumisessa mustiin ihmisiin kuin mitä on demarin suhtautumisessa kokoomuslaiseen.

Ja se matka hillitystä ja hyväkäytöksisestä kansalaisesta äkkipikaiseksi tappajaksi on lyhyt. Ensiksi me laitamme ihmiset eri lokeroihin ja seuraavaksi me lakkaamme ymmärtämästä niitä jotka ovat eri lokeroissa. Ja kun me emme ymmärrä jotakin on se meidän mielestä merkki siitä, että se toinen on väärässä ja kaiken lisäksi jollakin tavalla meitä vastaan.

Ja jos me emme ymmärrä jotakin niin se aiheuttaa meissä vieraantumista ja saa meidät uskomaan, että se toinen on uhka meille. Ja jossain vaiheessa meidän on oltava valmiita puolustamaan omia mielipiteitämme. Meidän on oltava valmiita pitämään kiinni omista uskomuksistamme.
Joko sanoin.
Tai teoin.

Tarpeeksi pitkälle kun mennään niin me olemme valmiita kuolemaan.

Ennen sitä olemme kuitenkin valmiita tappamaan.

Mistä helvetti alkaa

Suomalainen - valittaa, muttei tee asioille mitään. Uhoaa kyllä tekevänsä, mutta jättää asian sikseen, ettei vaan vahingossa saa liian isoa numeroa aikaiseksi toimistaan. Ehkä taustalla on huoli, että mitä meistä ajateltaisiin.

http://www.independent.ie/national-news/ireland-the-safest-country-in-europe-report-says-1038166.html

No siinä on linkki WHO:n tekemään tutkimukseen, ainakin me olemme hyviä tappamaan.

Mutta sehän on lottovoitto syntyä Suomeen, muistan kuulleeni...

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_03_02_brasilia.html

Niin siis lottovoitto on kyllä vähän kyseenalainen, jos on mies.

No ei siinä mitään, ei suomalainen ole paha yksin,
onhan meillä myös hyvin maahamme sopivia maahanmuuttajia,

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajat+yliedustettuina+Helsingin+v%C3%A4kivaltarikoksissa/1135233936906

On siis ihme, että emme saa aikaiseksi mitään kansana,
koska olisihan meissä ainesta.

Tour de tourette

Oudon Outin autio audio
Audi on auto
Luodolla on leutoa
Uudella luudalla on lintua etovaa luutia
Liidulla huudellaan taulua tuulen
Totuudella udellaan itiön luiden lentoa
Liidellä idän puiden huulilla
Suudella hiiden nuolella noidan puolella
Kuolla tuolla kalmealla suolla

Crue Fest - reply, if you please

Kartanossa asuminen on erilaista.

Vaikka muistelen lapsuutta ei tämä silloinkaan tuntunut kodilta. Nyt keski-ikäisenä vielä vähemmän. Ehkä osittain siksi, että nyt olen yksin pitämässä majaa täällä. Eikä kukaan ymmärrä millaista tämä on o i k e a s t i.

Ovat vain kateellisia, mutta pelkäävät vallan edessä ja nöyrän välinpitämättömiä ovat läsnäollessani. Huomaavat, mutta ovat kuin eivät niin tekisi. Käytävät ovat täällä liian pitkiä, kaikissa huoneissa ei tule käytyä useinkaan - saattaa mennä kuukausia - tai vintin ollessa kyseessä vuosia.

Eikä tätä voi yksin siivota. Ei sillä etteikö ammattilaiseen olisi varaa, mutten halua tänne vieraita. Tämä on kodittomuudestaan huolimatta liian intiimi paikka kutsua joku tuntematon tekemään minulle kuuluvaa työtä.

Täällä olen kuitenkin turvassa. Paitsi itseltäni. Ja ironista on, että olen ainoa, joka minua vaanii. No, jotta vuodatus ei olisi näin yksiulotteinen niin onhan tässä puolensa (hetki pieni, avaan uuden konjakkipullon.... noin!)

Vapaus - keskiyöllä urkujen soittaminen - ukkosella kattoterassilla kiipeäminen - arkkitehtuurinen jylhyys ympärillä muovaa mieltä jalompaan - valta

Ja se valta on vielä ilman vastuuta.

Sijainti tällä kartanolla on tosin huono.
Se sijaitsee hartioideni välissä ja seininä ovat kallon luut.

Jotain vieteistä ja vaistoista

Kumpaa rakastamme enemmän? Toista ihmistä vai mielikuvaa toisesta ihmisestä? Jos liian moni seurustelee vain sen takia, että pelkää yksinäisyyttä niin eikö se ole jollakin tapaa väärin? Eikö niiden jotka ovat kyllin vahvoja olemaan yksin, viihtymään yksin ja jotka ovat oikeasti tarpeeksi rohkeita, että uskaltavat kohdata itsensä juuri sellaisina kuin ovat oikeasti ja jotka ovat tarpeeksi vahvoja, että selviävät itsensä kohtaamisesta niin eikö nämä harvat yksilöt ole juuri niitä joiden kannattaisi muodostaa ihmissuhde toisen samanlaisen kanssa?

Liian moni on yhdessä jonkun kanssa vain sen takia, että sitä sietää ja että se on yleensä eri sukupuolta.

Miksi meille uskotellaan, että pitää sietää, pitää ymmärtää virheitä ja hyväksyä toisen puutteet, kun sellaisen Romeo ja Julia -rakkauden tavoittelu on lapsellista pilvilinnojen tavoittelua? Ja ne jotka perustavat ihmissuhteensa kumppanuuteen ja yhteiseen asuntolainaan ovat niitä onnellisimpia.

Montako kertaa tosirakkaus osuu kohdalle? Ei montaa, eikä edes meidän kaikken kohdalle.
Ei silti pidä vaipua synkkyyteen ja heittää elämäänsä epätoivon varaan. Sillä silti elämästä voi nauttia. Voi tehdä kaiken minkä haluaa.

Jos rakkaudesta puhut, puhu hiljaa -Shakespeare

TÄNÄÄN TUHOTTAVIEN LISTALLA:luottamus

Tämä toimii, koska enemmistö ei toimi tällä tavalla. Tämä toimii, koska olemme heikkoja.
Ja nyt pinnalla on uskominen.

Luottamus.

Jos meille kerrotaan se minkä haluamme kuulla, me uskomme sen kyseenalaistamatta. Tai ainakin hyvin vähän epäröimme. Mitä paremmin asian kertoo, mitä tarkempi on, mutta ei liian tyrkyttävä niin sitä helpompi on saada omat valheet läpi.

Ja se juju on siinä, että ensiksi kertoo sen mikä on totta
-sitten kertoo sen mikä halutaan kuulla
-ja lopuksi kertoo oman valheen.

Se on kuin abstrakti troijalainen hevonen. Se päästetään lähelle koska se on tutun näköinen (onhan se totuus), se herättää mielenkiinnon (onhan se sitä mitä halusimmekin kuulla) ja lopuksi se tekee tuhoaan (onhan se kuitenkin vale).

Ei kannata tehdä siitä kuitenkaan liian helppoa itselle vaan parempi olla heikko ja tyhmä ja haavoittunut, anteeksi, olla siis sen oloinen, että on kaikkea tuota edellä listattua. Syy miksi tuo tärkeää on siinä, että ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa valheen kuorruttamisessa, koska uskotaan että valehtelu vaatii suurta hermojen hallintaa ja niin sanotun pokerinaaman pitämistä, eihän ne ole heikon ja haavoittuneen tunnusomaisia piirteitä alkuunkaan.

Siksi onkin hyvä suosia sellaista lähestymistapaa valehdellessa. Kukaan ei älyä kyseenalaistaa uhrin sanomaa.

En kerro nyt kaikkea, enkään nytkään kertonut kaikkea mikä on totta.

Vaijereissa roikkuvat varkaat

Kuinka usein me sanomme jotakuta ihanaksi? Kuinka monta kertaa ajamme ylinopeutta vain saadaksemme veren virtaamaan kovempaa? Miten monasti me käytämme tilaisuutta hyväksi ja annamme ymmärtää jotakin, että saisimme hetken lämpöä..?

-Usein, vaikkakin kaikkihan on suhteellista.

Uteliaisuuteni heräsi, kun luin ajatuksiasi erään kerran ja sain tietää, että miksi niin teet. Taisit itse uskoa vilpittömyyteesi, mutta todellisuudessa motiivisi olivat hyvin itsekkäitä. Itse asiassa sinulla oli monia motiiveja, sinun tarkoitusperiesi luonteenpiirteet vaihtelivat laidasta laitaan.

Sitten opin, että meidän motiivimme ovat piilossa toisiltamme. Ja mikä yllättävämpää, meidän motiiveista meille itsellemme paljastuu vain pieni osa. Me tiedostamme vain ne seikat jotka kestävät päivänvaloa.

Ehkä on hyvä, että ihmiskunta ei tunne itseään. Ehkä on hyvä, ettei kukaan meistä tajua millainen on todellisuudessa tuleekaan oltua. Me tuskin kestäisimme totuutta itsestämme.
Olemme roskaa, sinä ja minä.

Haluamme siksi koristaa itsemme koruilla, pyrimme siksi verhoutumaan vaatteisiin, jotka näyttävät hienoilta, koitamme tuoksua upealta hajuvesissämme ja edustaa kukin sen mukaan mihin uskoo niin parhaalla tavalla kuin mahdollista. Tosiaan siksi, että piilotamme totuuden motiiveistamme kaiken hulppean alle, jotta todellisuus meistä pysyisi haudattuna koreuden alla.

Mutta olemalla rohkea ja rehellinen voi päästä lähemmäs ihmisyyttä. Viitsimällä tonkia sanojen ja tekojen viidakkoa voi löytää osan näistä motiiveista, jotka esiin tullessaan avaavat silmät tavalla, jota on vaikea hyväksyä.

On helpompi kieltää kaikki tämä. Lyödä näiden asioiden päälle nihilismin leima. Tulkita kaikki katkeruudeksi mikä meitä muistuttaa meistä itsestämme. Väittää kaiken olevan vain tahallista saivartelua ja parantumatonta asennevammaa.

Kummitus ja aarre

Ne on samanlaisia, mutta toinen niistä on kummitus ja toinen aarre. Kuulas iva sävyttää sitä, että toinen on heistä onnistuu yksinään muuttamaan kaiken tragediaksi ja vain pieni sana tai katse siltä toiselta, siltä aarteelta riittää muuttamaan kaiken komediaksi.

Se toinen, se aarre on tavoittelemisen arvoinen, kun taas se toinen on syy juosta karkuun. Se kummitus on hirveä, se ei näytä tavalliselta kummitukselta vaan se näyttää ihan tavalliselta ihmiseltä. Ja niin näyttää se aarrekin ihan tavalliselta ihmiseltä.

Ja se aarre saa kaiken minkä haluaa. Riittää kun se napsauttaa sormiaan niin sille tuodaan kuparitarjottimella kaikenlaisia kauniita asioita. Ja se kummitus joutuu tekemään kaksinverroin työtä saadakseen edes nälkänsä kumotuksi.

Ja sillä aarteella riittää vientiä. Se paistattelee ja kimaltelee. Ja ennen kaikkea sitä ihaillaan.

Ja se kummitus saa olla rauhassa varjoissa. Eihän sitä kukaan huomaa, siksi kai se välillä huutaakin. Ja sitä kammoksutaan.

Ja sanomattakin on selvää, että tuo kummitus on yksinäinen mies.
Ja tuo aarre on yksinäinen nainen.

Viimeksi kun tavattiin

Odotin.
Hymyilin.
Kohdattiin.

Suljin silmäni.
Pidätin hengitystä.
Vahingossa huokaisin.

Kuiskasit pari sanaa.
Otit askeleen lähemmäs.
Luoksesi pyysit tulemaan.

Nähtiin toistemme silmissä tähtiä.
Luotettiin liikaakin yhteisiin haaveisiin.
Kuunneltiin samoja lauluja huomaamattamme.

Tässä maailmassa ja näistä ihmisistä

Ihmissuhdelabyrinteissa kun seikkailee, törmää monta kertaa umpikujiin. Siellä saattaa tulla vastaan ansoja joita on mahdoton välttää. Mutta jokainen meistä haluaa mennä näihin suhteiden sokkeloihin.

Toiset vaan syvemmälle.

Siellä törmää sanoihin, jotka hengittävät pahanhajuista ylimielisyyttä, siellä tapaa harhaanjohtajia ja turhaanjohtajia. Siellä kukaan meistä ei ole turvassa.

Ei kauaa.

Ja vaikka me menemme näihin kuvioihin karkuun itseämme, emme onnistu siinä. Viime kädessä kun kaikki muut on saatu karistettua kannoilta huomaamme jälleen olevamme yksin itsemme kanssa. Ja vaikka sormessa olisi sormus
Ja vaikka kädessä olisi vauvankantokoppa.
Ja vaikka kainalossa olisi puoliso, on meillä silti käsissämme syyttömien verta. Sokkelon seinät muistuttavat meitä tuomittujen ilottamasta naurusta.
Ja sen äänen kuulee, vaikka painaisi hemoglobiinihurmeiset kourat korville, koska se ääni tulee sisältämme.

Miten tämä kaikki on sitten mahdollista?

Suurin syy on siinä, ettemme ole täydellisiä. Emme ole sitä, vaikka Jumala meidät loikin kuvakseen ja vaikka luojamme onkin täydellinen niin me silti olemme vajaita. Meidän sielu/sydän/sisin/empatiaoperaattorimme huutaa jotakin.

Se huutaa tai se kuiskaa.

Riippuu kuinka se tulee paremmin kuulluksi. Ja ensimmäinen vastaantulija joka antaa ymmärtää pystyvänsä täyttämään tuon vajeen saa meidän luottamuksen. Me haluamme, että joku tai jokin meidät eheyttää. Se on niin suuri asia meille, että mikään hinta ei ole liian suuri maksettavaksi siitä. Olemme valmiita sietämään nöyryytystä, olemme valmiita antamaan anteeksi mitä vain, olemme valmiita häpeämään ja olemme valmiita mihin tahansa.

Synnyttämällä tapamme itsemme, luovumme omasta elämästämme.

Ihan tässä täytyy ryhdistäytyä

Kysyin itseltäni, että kannattaako puhua itsekseen, mietin tätä kanssani ja en päässyt itseäni tyydyttävään loppuratkaisuun, en päässyt niin sanotusti yhteisymmärrykseen ja jos ihan tarkkoja ollaan niin kiistani syntyi lähinnä superegon, yliminän ja oman itseni välillä ja nyt kun puhun omasta itsestäni niin tarkoitan sitä pientä ja herkkää järjen ääntä sisälläni, sitä mitä myös omatunnoksi kutsutaan, jumalan ääneksikin sanotaan.

Ongelma tässä typerässäkin väittelyssä taisi olla siinä, että en oikein osaa anteeksi antaa (enkä pyytää), enkä myöskään antaa periksi, oli sitten kyse muista tai itsestäni, mieleeni tosin juolahti sellainenkin vaihtoehto, että aivan kaikki ei tainnut olla kotona minulla ja tästäkös pelästyin aina vain enemmän, sillä mitä siitäkin tulisi jos tätä konfliktia tulisi selvittämään superegon ja minun itseni lisäksi vielä "joku" muu siis minun pimeä puoleni esimerkiksi, sehän saattaisi olla niin hurja luonteinen, että tekisi selvää minusta lopullisesti.

Houkutteleva ajatus...

Tehdä itse selvää itsestä...

Ja antaa pimeän puolen hallita...

Jotta pimeä puoli ei olisi enää puoli vaan kokonaisuus...

Minun pimeä kokonaisuuteni.

Alumiininen avaruuspoika

Hiukset hopean harmaat vaikka nuori onkin. Asu ei muistuta oikeaa avaruusmatkaajan pukua, ennemminkin se näyttää halvalta puvulta 60-luvun scifisarjasta. Aluskaan ei vakuuttaisi edes kosmonauttia, mutta silti se on hyvin pitänyt pintansa lukemattomissa seikkailuissa. Alumiininen avaruuspoika on vähän surullinen. Ei siksi, että jotain olisi tapahtunut vaan siksi, että se on hänen luonteensa.

Ehkä syynä ovat ne lukemattomat tunnit ja päivät jotka hän on viettänyt yksin ohjaamossa ja katsellut ympäröivää avaruutta. Mustaan syliinsä kietovaa ääretöntä avaruutta. Kukaan ei tiedä mistä hän tulee ja missä on hänen oikea kotinsa.

Ja jokapaikassa tuo Alumiininen avaruuspoika otetaan vastaan, koska hän on aina valmis auttamaan meitä. Hän ei ole varsinaisesti sankari, mutta hän on halukas pitämään meidän puolia ja kuuntelemaan meitä murheissamme.

Ei hän aina edes osaa tai pysty auttamaan, mutta monista hänet erottaa se, että hän yrittää auttaa. Siinä hän eroaa oikeista sankareista; hän ei tee sitä velvollisuudentunteesta vaan vilpittömästä halusta.

Sitten taas tulee aika kun hänelle ei enää löydykään paikkaa luotamme tai sitten voi olla, että häntä jo kutsutaan muualle, mutta yhtä kaikki hänen mentävä on. Ilman jäähyväisiä hän kiipeää alukseensa ja nopeasti lennähtää pois paikalta.

Hänen silmiään emme silti unohda.

Olette väärässä Herra!

Tarkkoja jos ollaan niin mielelläni olen pateettinen. Sillä vaikka puhekieleen on pesiytynyt jenkkien saippuaoopperoista sellainen käsitys meille, että pateettinen on yhtä kuin "pathetic", joka siis englanninkielessä meinaa samaa kuin surkea ja säälittävä niin suomen kielessä tilanne on toinen.

Pateettinen tarkoittaa suomeksi kaikkea hienoa ja suurielkeistä, sellaista älyn juoksua jota ei hölmömpi ymmärrä ja tapaa julistaa tätä vakuuttavasti. Tämän voi tarkistaa mistä tahansa, mutta on sääli, että en voi kohta enää käyttää tätä sanaa, koska niin moni ymmärtää sen väärin.

Näitä sanoja on paljon joiden merkitys on hämärtynyt arkitajunnassamme.

Kukaan meistä ei osaa selittää tarkalleen ironian ja sarkasmin eroa, luulemme kaiken ivan olevan noita. Emme ymmärrä itseämme ja jos joku tohtii takertua näihin seikkoihin niin se tulkitaan haarespaltereiksi, sellaiseksi asiaksi jolla ei ole suuren kuvan kannalta kovinkaan paljon merkitystä.

Siksi "vittu" on niin hyvä sana. Sillä voi tarkoittaa mitä tahansa. Sillä voi kehua, haukkua, ilmaista riemua ja surua. Mutta mikä hassuinta, on tsekin sana "kurva" samaa ulkosynnytintä tarkoittava sana. Siis jos joku tarjoaa kurvan imemistä tsekeissä niin kannattaa miettiä vielä toisenkin kerran, ettei mene ohi hyvä tilaisuus.

Omaperäisyys

Nietzsche runoili: "Mitä sanoo omatuntosi? -Sinun on tultava siksi, mitä olet."

Buddha tajusi: "What we think we become."

Huomaatte yhteyden...

Nietzsche runoili: "Askeetti tekee hyveestä pakon."

Buddha tajusi: "Askeetikon ankaralla elämäntavalla ei voisi saavuttaa valaistumista. Hän loi kultaisen keskitien, jonka avulla ihminen saavuttaisi valaistumisen."

Näette yhteyden...

Nietzsche runoili: "Istuen saatu ajatus ei ole minkään arvoinen."

Buddha ohjeisti munkkejaan : "Ahkeroikaa tarkkaavaisina!"

Löydätte yhteyden...

-Sitten toisenlaisia esimerkkejä-

George W Bush totesi: "Se on selvästi budjetti. Siinä on paljon numeroita."

Platon pohdiskeli: "Kaikki tietämättömyytemme tuo meitä lähemmäksi kuolemaa."

Hmmm... ei ilmeisesti yhteyttä...

George W Bush totesi: "Se fakta että hän luottaa faktoihin - siis sanoo asioita jotka eivät ole faktuaalisia."

Platon pohdiskeli: "Se, että luulee tietävänsä jotain sellaista, jota ei tiedä on niin suurta tietämättömyyttä, että sietäisi hävetä."

No ei kai tästäkään nyt sitten löydy ajatusten plagiointia...

George W Bush sanoi: "Tärkein työ ei ole olla kuvernööri, tai minun tapauksessani ensimmäinen nainen."

Platon tyytyi sanomaan: "Tiedon todellinen rakastaja tavoittelee luonnollisesti totuutta, eikä tyydy yleiseen mielipiteeseen."

Ja eihän tästäkään viimeisestä esimerkkiparista löytynyt yhteyttä, vaikkakin rohkeat ajattelijat huomaavat Bushin todella elävän kuten Platon on opettanut. Bush ei nimittäin ole tyytynyt yleiseen mielipiteeseen vaan on rohkeasti lähtenyt avaamaan uusia uria ajattelussaan.

Mutta sen sijaan alussa vertailemani Nietzschen ja Buddhan ajatuksissa oli mielestäni selvästi havaittavissa, että Herr F.N oli urallaan ainoastaan rohkeasti päivitellyt nykypäivään vanhoja jorinoita itäisiltä mailta.

Siksi on tylsää, että nykypäivänä ei myönnetä, että filosofina, ajattelijana ja maailman nerona Bush on päässyt jo Platoninkin ohitse ja Nietzsche on vain kopioija.

Kohtaus näytelmästä "Secretum Philosophorum" osa II

sivulta 87

...menin abbedissan luokse kirves piilotettuna viittani alle. Olin tullut hakemaan synninpäästöä, mutta varautunut siihen, että koska olin hänen tarjoamansa lääkkeen orja ei absoluutio olisi mahdollinen kohdallani. Minä ainoana tiesin mikä oli in Concerto hänestä... minut orjuuttaneesta hetairasta... Minulla oli mefistofeelinen hymy kasvoillani.

sivulta 134

Olin kuunnellut koko päivän noita houkutuksen ääniä ja itseni saattanut tilaan, jossa järjellinen ajattelu oli unohdettu. Toimin puhtaasti himojeni ohjaamana, olin vieraantunut kaikista niistä opeista, joita varten olin tänne tullut ja joihin olin perehtynyt kaikkein näiden vuosien aikana.
Olin apokalyptinen kävelevä infernaalinen allegoria, minulla ei ollut mitään menetettävää.

sivulta 8

Kaikki alluusiot joita oli ollut ilmassa jo ennen tänne tuloani olivat kaikuneet kuuroille korville, kukaan ei halunnut nähdä tulevaksi sitä, minkä olin valmis toteen näyttämään.
Olin nähnyt ihmisten ympärilläni olevan kyvyttömiä uskomaan kaikkea sitä mikä oli todellisuutta.

sivulta 81

Näin huvittuneessa mielentilassa taisin olla viimeksi kauan sitten. Voi olla, että täytyisi mennä ajassa niinkin kauas kuin aikoihin jolloin olin Pariisin Église des Innocents'in hautausmaan haudankaivajana.
Minusta oli tullut alter egoni antagonisti. Vuosia kestänyt askeesini oli tullut päätökseen, olin kovertanut sisintäni tulessa, olin pitänyt suuni sanattomana ja lukenut hereilläoloaikani apokryfisia kirjoituksia, mykkänä yksinäisyydessä koittanut vapautua omasta kutsumuksestani.

sivulta 234

Mutta se on pakko myöntää nyt. On pakko tunnustaa. Julistan sen kaikille kuka olen. Olen esittänyt kutsun Danse Macabreen täällä Empyreumin salissa ja viimeisin soinnun lakattua soimasta minä tuhoan tämän salin. En jätä ainuttakaan kohtaa vihani tulelta säästymään.

sivulta 239

Pahuuden immanenssi tiivistyi. Jeremiadit kaikuivat vielä korvissani äskeisen verenvuodatuksen jäljiltä. Katsoin käsiäni. Ne eivät näyttäneet omiltani. Ne eivät näyttäneet edes käsiltä vaan pedon käpäliltä. Verta valuvina kohotin ne kasvojeni eteen ja piilouduin niiden taakse. Ja näkemättä miten ympärilleni kerääntyi mustien enkeleiden leegio. Ne tulivat minua varten ja ne tulivat hakemaan minua kotiin.
Minusta oli tullut paholainen.
Aamen.

Helvetinhelvetinhelvetti! Elämä on yhtä väärien valintojen välissä olevaa odottelua ja kaaosta kaiken tietämättömyyden ja ehei, mä en aio selitellä nyt ja analysoida tunteitani, mitä saatanan hyötyä siitä on koskaan ollut, vaikka onhan se niiin vitun näppärää pukea sanoiksi kaikki se herkkä ja hauras mitä tulehtunut sekä mätä sydämeni pitää sisällään, vittu mä olen käärme, katkera, anteeksiantamaton pikkusieluinen ja ennen kaikkea itsekäs/itsekeskeinen/
itseriittoinen/itserakas paskiainen ja joka sukurutsaa omaa sieluaan tauotta seitsemänä päivänä viikossa kaksikymmentäneljätuntia vuorokaudessa! Mä olen menetettyjen mahdollisuuksien mies. Mä olen mestari päästämään käsistäni kaikki ne pienet ja isot lahjat joita kohtalo mulle tarjoaa hyvää hyvyyttään, vaikka en mä mitään ansaitsisi. Miksi mä roikun pienillä kynsilläni kiinni tässä kurjuudessa??? Miksi mä pidän yllä kulissia jostain ihanasta unelmasta joka viimeset vittu viistoista vuotta on varmaan jo muka ollut ihan tossa nurkan takana??? Mä en kaipaa keneltäkään vastauksia, koska kaikkien vastaukset on ihan yhtä huonoja kuin mun vastaukset. Mä tarvitsen realismia. Mä kaipaan tosiasioiden myöntämistä. Syy miksi mä tätä kirjoitan on mun omassa päässä joka on ahdas. Se on täynnä vitun täydellistä minua itseäni ja ah, on niin groovea kiroilla ja sillä tehostaa omaa sanomaa vaikka se on ihan sitä samaa tyhjän tynnyrin kolistelua kuin kaikki muukin mitä mä teen on. Mutta sähän olet ihastuttava ja sähän olet tarpeellinen ja sullehan voi sanoa asioita kaunistelematta. Äläkä tulkitse väärin mua nyt, mä en ole kiihtynyt enkä vahvassa mentaalisessa tilassa.

Mä olen tyyni.

Mä olen jäätynyt lampi, kaukana myrskyn kourissa raivoavasta valtamerestä.

Rakkaudella, Ash