Hello Larry Ous!

MITÄ?!?!

Mä olen retorinen kirjoittaja. Mun tekstejä ei ole tarkoituskaan lukea.

Valitse vaikeustaso:

Helppo _ Tavallinen _ Vaikea x

Yksi kuoli. Kaksi kuoli. Kolme kuoli.

Tuntuu siltä, että tässä hotellissa on hirviö.

Voi kunpa voisin koskettaa sinua.

Luulen, että voin koskettaa sinua.

Arabesques

Kuinka vähän me oikeastaan tunnetaankaan meidän rikoskumppaneita. 

Me kyllä luotetaan niihin, mutta eihän me oikeasti tiedetä niistä mitään. 

Me pysytään uskollisina niille ja mennään vaikka vankilaan niiden puolesta. 

Mutta ei me silti tunneta niitä.

Me tiedetään missä ne on ollu ja mitä ne on tehny.

Mutta ei me tunneta.

Koska me ei mietitä itse.

Me ei mietitä sitä asiaa.

Meille riittää, että meidän rikoskumppanit ei ärsytä meitä liikaa.

Niin kauan kaikki on hyvin.

Mutta sitten...

Jos meillä palaa pinna niin vaikka kyseessä ois kuinka lahjakas roisto tahansa niin me aika helpolla annetaan iltapalaksi lyijyä koko lippaallinen.

Parempi kun ei mietitä.

Julkiliittoteoria

Yhdellä askeleella voi erottaa väkijoukon totuudesta.

Meidän ei pitänyt lähteä. Meidän piti pysyä piilossa. Mutta sitten alkoi tapahtumaan. Alkoi olemaan kiire ja meidänkin piti toimia. Meidän piti kerätä ne aseet, jota meillä oli ja käydä vastarintaan. Emme olleet edes varmoja tulisiko kaikki mukaamme vai jäisimmekö lopulta liian yksin. Onneksi sinä tulit. Tulit vaikka sinulle ei luvattu mitään. Mutta tiesit, että et voisi elää itsesi kanssa, jos olisit jäänyt pois tästä. Tämä ei ollut sinun kohtalosi, ei se mihin sinä olit menossa ja mistä olit haaveillut. Mutta tässä kiusaus oli liian suuri. Jos tämä onnistuu ja jos kaikki menee niin kuin pitäisi niin meistä tulisi vapaat. Eikä pelkästään meistä vaan kaikista. Ja me emme enää näkisi kummituksia vaan voisimme nukkua yömme ilman pelkoa. Siksi minä olen tässä. Ja siksi sinä olet tässä.

Näen

Aivan käsittämättömiä väittämiä.

Kaikkea murinaa.

Ihmiset tulevat ja sanovat mitä pitää tehdä ja olla.

Murahteluja mitä ei voi tulkita.

Ja kiire, kaikilla on kiire.

Syvää ja raskasta hengitystä nenän kautta.

Uusia lomakkeita, uusia ohjeita, uusia toimintamalleja.

Tukahdettua huutoa. 

Ja näillä kaikilla on hätä. Jokin on hätänä.

Hengitys vinkuu ja rohisee.

Mitään syytä ei kerrota, pitää toteuttaa.

Enää happi ei kulje palleaan asti.

Kaikki koneet kaatuu, ohjelmat jumittaa.

Hengitys salpautuu.

Meidät on ahdettu samaan karsinaan. Me odotamme teuraalle pääsyä. Me emme kapinoi. Me emme uskalla. Me pelkäämme jokaista puhelimen pirahdusta. Me emme halua avata silmiä. Me emme halua tuntea, nähdä, kuulla, haistaa. Me haluamme vain olla pimeässä, maata lattialla ja painaa naama vasten lattialautoja, että tuntee jos joku kävelee kohti.

Ja tästä meitä palkitaan.