Paha ajatus riittää siihen
Sitä ei voinut kutsua hyvällä tahdollakaan kaupungiksi, saatikka edes kyläksi. Muutama talo autiomaan reunalla ja siinä kaikki. Minulle oli varattu yksi huone ja kun menin sinne oli siellä aivan pilkkopimeää. Menin jotenkin haparoiden vuoteelle makaamaan, vaikka tiesin, että lattialla vilisti skorpioneja. Mitä sitten, tänne asti oltiin tultu ja minun oli levättävä. Pelko oli jatkunut niin kauan, että siihen oli jo tottunut. Siihen oli turtunut.
Uni ei tullut, koska itsepetos oli käymässä liian suureksi. Tiesin, että matkani oli tulossa päätökseen ja mitään muuta kuin pettymys ei odottaisi perillä. Menisin silti loppuun asti, mitä muutakaan minulla oli, ei mitään hävittävää ja ainakin voisin todistaa itse tämän valheen todeksi menemällä katsomaan tuota reikää maassa, joka odotti enää päivän matkan päässä.
Siellä ei olisi mitään vastauksia. Ei mitään mystiikkaa, ei enää lisää taruja eikä lähdettä, josta saisin juoda ja voimani siten takaisin. Eikä minulla ollut muutakaan paikkaa minne mennä, ei ollut kotia tai paikkaa jossa minua odotettaisiin. Enkä toisaalta voisi mennä minnekään minne en haluaisi viedä sisälläni riehuvaa kaksoislohikäärmettä, en sitä pahaa henkeä, joka minut riivasi ja jonka takia kukaan ei halua minua enää tappaa. Niin hullua kuin se onkin niin minua ei suojele takanani vaeltava enkeli vaan sisälläni vaaniva noituus.
En ollut pettynyt, että tämä matka oli maksanut kaiken sen mitä omistin. Ei materialla ollut mitään väliä. Eniten turhautti se, että ei ollut mitään muutakaan millä olisi arvoa. Ei ollut suurta salaisuutta, joka palkitsisi löytäjänsä. Oli vain valheita. Oli valheita, joista oltiin valmiita maksamaan paljon ja oli valheita, joihin uskottiin vain hetken.
Sänkyni alla olevat pääkallot yrittivät kuiskata minulle ja varoittaa minua. Käskin niiden olla vaiti ja haukuin niitä tyhmiksi, että luulivatko he olleensa itse yhtään viisaampia aikanaan, kun olivat samaan ansaan kävelleet kuin minäkin nyt. Minä sentään tiesin tämän utopiaksi.
Mutta muutaman tunnin päästä aurinko nousisi.
Sitten voisin kävellä sen reiän tai aukon luokse. Voisin työntää käteni sinne tai sylkeä siihen, miten vaan haluaisinkin. Olisipa minulla ollut mukana jotain millä räjäyttää umpeen tuo vanha läpi, joka odotti enää pienen matkan päässä. Eipähän enää kenenkään tarvitsisi minun jälkeen vaivautua tänne asti. Minulla oli mukana kaikki mitä tarvitsin, repussani oli rikkiä, elohopeaa, suolaa, tulitikkuja ja vettä. Verta saisin paikan päällä omasta kädestäni, minun veitseni oli terävä edelleen.
Kehät oli nyt kierretty. Sokkelo oli kuljettu loppuun. Jäljellä oli enää lootussolmun staasi.
