Vuonna 1759 Voltaire kirjoitti romaanin Candide, ou l’Optimisme. Yksi kirjan kuuluisimmista episodeista on kun Candide ja hänen seuralaisensa päätyvät Eldoradoon – kuvitteelliseen kultaiseen valtakuntaan. Täydellinen paikka, ei rikollisuutta, ei köyhyyttä. Kultaa ja jalokiviä on siellä niin paljon, että niitä pidetään lasten leluina. Candide on tietenkin vaikuttunut näkemästään, mutta päättää lähteä pois, kahmii toki aarteita taskut ja reput täyteen ennen sitä. Ja tässä on alustus päivän osittain totuuspohjaiseen tarinaan - nimittäin Bitcoineihin. Bitcoinin utopistit näkevät bitcoinissa (symboli ₿, lyhenne BTC tai XBT) digitaalisen Eldoradon – täydellisen järjestelmän, jossa ei ole korruptoituneita keskuspankkeja. Mutta ihan niin kuin kävi Candidelle Eldoradossa niin pelkkään bitcoiniin ei voi meistä kukaan takertua pelkästään. Ja jossain mielessä bitcoin on kuin loinen, että se tarvitsee kukoistaakseen toimivan isännän, jossa elää.
Bitcoinin utopia muistuttaa Eldoradoa: täydellinen järjestelmä ilman keskuspankkeja, ilman inflaatiota, ilman korruptiota. Mutta aivan kuten Candide, ihmiset eivät oikeasti halua asua täydellisessä maailmassa. He tarvitsevat joustoa, lainaa, jopa virheitä. Siksi bitcoin ei koskaan voi olla ainoa raha – vain varjotalous, rahan Eldorado, joka paljastaa perinteisen järjestelmän heikkoudet.
Bitcoin on 2000-luvun suurin talousfilosofinen koe. Sen synty muistuttaa hullun neron yöprojektia: yhdistetään kryptografia, matematiikka, peliteoria ja sähkö niin, että syntyy digitaalinen kulta. Satoshi Nakamoto – oli hän sitten yksinäinen nero tai kokonainen tiimi – kirjoitti koodiin ikuisen säännön: enintään 21 miljoonaa kolikkoa, ei senttiäkään enempää. Se on kuin ikiliikkuja, joka pyörii ilman johtajaa, mutta syö valtavasti energiaa.
Louhinta itsessään on absurdi rituaali. Tuhannet koneet ympäri maailmaa arvaavat numeroita kuin modernit oraakkelit, kunnes yksi osuu kohdalleen. Palkintona syntyy lohko ja muutama uusi bitcoin. Tämä on ainoa hetki, jolloin uusia kolikoita ilmestyy. Ne eivät tule keskuspankin painokoneesta, vaan hajautetusta arvauskilpailusta. Ihmeellistä – ja samalla yhtä järjetöntä kuin kullan kaivaminen maasta vain haudatakseen se pankkiholviin.
Sitten tulee ympäristö. Bitcoin-verkko kuluttaa yhtä paljon sähköä kuin keskikokoinen valtio. Ympäristöliike kutsuu sitä ympäristörikokseksi. Puolustajat muistuttavat, että myös kultakaivokset ja pankkijärjestelmä kuluttavat valtavasti energiaa. Silti tosiasia on, että jokainen uusi lohko polttaa hiiltä, kaasua ja vettä sähköksi – jotta voimme siirtää numeroita toistemme lompakoihin. Jos tämä on digitaalinen tulevaisuus, se on samalla myös digitaalinen hiilikaivos.
Entä politiikka? Bitcoinin myyntipuhe on riippumattomuus keskuspankeista. Mutta jos se todella uhkaisi niiden valtaa, eikö se kriminalisoitaisiin yhdessä yössä? Kiina on jo tehnyt sen. Lännessä bitcoin saa elää, koska se on vielä rajallinen ilmiö – sijoitusinstrumentti, spekulaatioväline, ei todellinen kilpailija. Jos joskus dollarin asema horjuisi bitcoinin vuoksi, valtiot iskisivät pöytään lainsäädännön ja kovemmat keinot. Bitcoin ei kaadu teknologiaan, se kaatuu tai jää eloon ihmisten pelkoon ja tottelevaisuuteen.
Tässä piilee suurin paradoksi: teknisesti bitcoin on miltei murtumaton, mutta ihmiset ovat sen heikoin lenkki. Yksityinen avain voi olla kryptisesti turvattu, mutta se on arvoton, jos omistaja luovuttaa sen painostettuna – tai “kauniisti pyydettynä”. Lopulta mikä tahansa valtio voi takavarikoida kolikot, jos sillä on tarpeeksi vipuvoimaa kansalaisiaan vastaan. Kryptografia ei suojaa ahneudelta, pelolta eikä väkivallalta.
Ja onko tämä kaikki sitten pyramidihuijaus? Psykologisesti kyllä. Bitcoin elää samasta lähteestä kuin kaikki Ponzi-kuplat: FOMO, naapurin rikastuminen, illuusio nopeasta voitosta. Kurssi nousee niin kauan kuin uudet ostajat maksavat enemmän kuin edelliset. Erona on vain, että tässä huijauksessa ei ole huijaria. Bitcoin on pyramidihuijaus ilman huipulla istuvaa johtajaa – itseohjautuva kone, jota ylläpitää meidän yhteinen ahneutemme. Se on kaunein niistä kaikista.
Lopulta kysymys ei olekaan siitä, onko bitcoin huijaus vai neron työ. Se on molempia. Se on digitaalinen peili, joka näyttää meille ahneutemme, utopiamme ja halumme löytää oikotien onneen. Bitcoin voi elää vain markkinatalouden kyljessä, ei sen tilalla. Yksinään se palaisi loppuun – mutta varjossa, fiat-rahan rinnalla, se voi kukoistaa.
Bitcoinin rytmi muistuttaa Nietzschen ajatusta ikuisesta paluusta. Joka kymmenes minuutti syntyy lohko – aina sama kaava, aina sama sykli: transaktiot, laskenta, palkinto. Se ei etene lineaarisesti kohti päämäärää, vaan kiertää kehää, loputtomana uutena mahdollisuutena ja uutena riskinä.
Ja mitä muuta Bitcoin on kuin yritys olla Nietzschen Übermensch? Se ei pyydä lupaa, ei kumarra keskuspankkeja eikä valtioita. Se luo omat arvonsa ja logiikkansa, uuden rahan moraalin. Mutta Nietzsche varoitti: vapaus ilman vastuuta voi muuttua hirviöksi. Sama pätee Bitcoinin ideologiaan – vapautus voi kääntyä kaaokseksi.
Nietzsche kirjoitti myös: “Kun katsoo kuiluun, kuilu katsoo takaisin.” Bitcoin on tällainen kuilu. Kun katsomme siihen ja näemme uuden maailmanjärjestyksen mahdollisuuden, se katsoo meitä takaisin ahneutemme, pelkomme ja toiveidemme kautta. Se kysyy: haluammeko todella elää maailmassa, jossa vanha jumala on kuollut – ja jos haluamme, uskallammeko katsoa uutta jumalaa silmiin?
Tässä kaavio, joka havainnollistaa bitcoinin “elinkaaren”:
-
Lähdekoodi (GitHub) → avoin, kuka tahansa voi tarkistaa tai kopioida.
-
Bitcoin Core -ohjelma → koodi käännetään ohjelmaksi.
-
Solmut ja louhijat → ajavat ohjelmaa; solmut valvovat sääntöjä, louhijat kilpailevat lohkoista.
-
Lohkoketju → syntyy hyväksytyistä lohkoista.
-
Verkko (globaalisti) → kaikki solmut ympäri maailmaa ylläpitävät ketjua yhdessä.
Eli bitcoin ei ole “jossain palvelimella”, vaan se on kaikkialla yhtä aikaa.
Onko lohkopalkkio oikea (nyt 3,125 BTC)?
Onko transaktio oikein allekirjoitettu?
Onko rahaa yritetty käyttää kahdesti (double spend)?
Jos lohko rikkoo sääntöjä → solmu hylkää sen.
Louhinta on kilpailu siitä, kuka löytää oikean hashin seuraavalle lohkolle.
Louhijat käyttävät lähdekoodissa määriteltyjä sääntöjä. Jos joku yrittäisi käyttää “väärää” sääntöä (esim. luoda liikaa kolikoita), muiden solmujen ohjelma hylkäisi sen.
Siksi lähdekoodi toimii “perustuslakina”, mutta verkon hajautettu rakenne toimii “poliisina”.
Bitcoinin turvallisuus perustuu elliptiseen käyräkryptografiaan (ECDSA). Yksityinen avain → julkinen avain → osoite. Kvanttitietokone voisi tulevaisuudessa (Shorin algoritmilla) laskea yksityisen avaimen julkisesta avaimesta ja varastaa varoja. Mutta tämäkin vaatisi valtavan tehokkaan kvanttikoneen, paljon kehittyneemmän kuin mitä tänään on.
Bitcoinin luojana pidetään Satoshi Nakamotoa, joka on tosin pseudonyymi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä ei ole yksi henkilö vaan tiimi. Perustelen väitettä sillä, että pelkästään koodin laatu ja laajuus merkittävä. Ensimmäinen Bitcoin-versio (2009) oli hämmästyttävän monipuolinen: siinä oli P2P-verkko, lohkoketju, proof-of-work, transaktiomekanismi, kryptografia, ja käyttöliittymäkin (Windows-ohjelma).
On epätodennäköistä, että yksi henkilö olisi ollut yhtä aikaa huippu kryptografiassa, verkko-ohjelmoinnissa, tietoturvassa ja talousteoriassa. Satoshin kirjoitustyyli ja ajankohdat herättävät kysymyksiä myös. Satoshin foorumiviesteissä on vaihtelua kirjoitustyylissä, kellonajoissa ja englannin vivahteissa → joskus brittityylistä, joskus amerikkalaista. Tämä voi viitata useampaan kirjoittajaan, jotka käyttivät samaa pseudonyymiä. Ajankäytön määrä on myös huomioitava. Bitcoinin varhaisen vaiheen kehitystyö (2008–2010) olisi vaatinut valtavasti aikaa ja resursseja (tai sitten kaikki eivät ole samanlaisia prokrastinoijia kuin minä). Ja kaiken tämän olisi tehnyt siis yksi ihminen ilman rahoitusta oman työn ja perhe-elämän sekä harrastusten lomassa?
Käyttäjä luo yksityisen avaimen – satunnaisen numeron.
Tästä lasketaan julkinen avain elliptisen käyrän avulla.
Julkisesta avaimesta johdetaan Bitcoin-osoite.
Kun käyttäjä haluaa siirtää bitcoineja, hän allekirjoittaa transaktion yksityisellä avaimellaan.
Verkko voi varmistaa allekirjoituksen julkisella avaimella – mutta ei voi päätellä yksityistä avainta.
ECDSA:n vahvuus on siinä, että vaikka julkinen avain on näkyvissä, yksityisen avaimen laskeminen siitä on laskennallisesti mahdotonta nykylaitteilla.
****Shorin algoritmi on kvanttialgoritmi, jonka kehitti matemaatikko Peter Shor vuonna 1994. Sen tarkoitus on jakaa suuria kokonaislukuja alkutekijöihinsä – eli ratkaista ns. faktorointiongelma. Tämä on tärkeää, koska monet nykyiset salausjärjestelmät (kuten RSA) perustuvat siihen, että suurten lukujen jakaminen alkutekijöihin on erittäin vaikeaa tavallisilla tietokoneilla.
Nykyiset salausmenetelmät, kuten ECDSA, eivät perustu suoraan faktorointiin, mutta nekin voivat olla haavoittuvia, jos kvanttitietokoneet kehittyvät tarpeeksi pitkälle. Shorin algoritmi on esimerkki siitä, miten kvanttilaskenta voi murtaa salauksia, jotka ovat nykyisin käytännössä murtamattomia.
Kaikki tämä saa minut kysymään miksi lapset eivät tajua, että matematiikan opiskelu koulussa on paras tie agenttiseikkailujen ytimeen käytännössä.
