Prologo – Ouverture:
Joskus hienovaraiset vihjaukset eivät mene perille. Mikä on harmi, koska sitä saattaa yrittää tehdä vaikutuksen ihastukseensa, mutta silti kaikki pienet mikroilmeet ja eleet menevät täysin ohi vastapuolelta. Ja se on todella harmi, ettei elämässä välttämättä tule montaa tilaisuutta kohdalle missä voisi osoittaa olevansa kiinnostunut. Ja kun sellainen hetki koittaa voi se olla monella tapaa väärä. Ja siksi pitää koittaa olla hienovarainen, pieni hymynkare tai katseen tarkennus toisen silmiin syvälle. Nopeasti ja huomaamattomasti. Kohteliaasti, ujosti kysyen omin viattomin elkein.
Sellainen ele voi olla kuin hiukkasen värinää absoluuttisessa nollapisteessä. Sen kauniin, mutta viekkaan ilmeen ei tarvitse kohottaa silmäkulmaa enempää kuin mitä kvantilla menee Planckin mittakaavassa vaihtaa asemaa yhdestä toiseen. Eikä sen tarvitse kestääkään kauempaa. Mutta jos se johtaa johonkin, toivottuun ja kauan haaveiltuun niin silloin pieninkin kosketus iholla tuntuu kuin gravitaatioaallolta, joka halkaisee koko universumin.
Recitativo della Scienza:
Silloin kaikki maailmankirjat menevät sekaisin, kaikki fysiikan lait pettävät ja järjettömästä tuleekin yhtäkkiä järkevää. Pieni hetki tuntuu ikuisuudelta ja yhdessä valvottu pitkä valoton yö on ohi lopulta yhdessä silmän räpäyksessä. Aika on siitä hassua, aika on petollista. Aikaa ei edes olemassa. Aika on mittanauha, joka tehty kumilangasta, se venyy ja joustaa tarpeen mukaan. Aika on mittanauha, jolla ihminen yrittää mitata jotakin sellaista mitä hän ei voi käsittää. Aika on epämääräinen yritys tarrautua johonkin selittämättömään ja saada aikaan järjestys muuten niin kaaottiseen maailmankaikkeuteen.
Aika on ymmärretty väärin. Aika ei ole itsenäinen olio tai neljäs ulottuvuus. Ajalla yritetään saada looginen peruste muutokselle ja järjestykselle ja olisi ihanaa, jos aika vain etenisi kaikialla ja kaikkialle tasaisesti. Sitten tuli Einstein, joka sotki kaiken todistamalla, että aika on suhteellista ja venyy mitä nopeammin liikumme tai mitä voimakkaammassa gravitaatiossa olemme. Joku laulaja sanoi, että on vain tämä hetki. Ja ei hän edes tajunnut sitä, mutta hän oli täysin oikeassa. Universumi ennen, nyt ja tulevaisuudessa on vain otoksia tästä hetkestä, enemmän tai vähemmän sekaisin ja me ihmiset koitamme saada aikaan järjestyksen luomalla oman mittaristomme sille miten me koemme ajan kuluvan. Ja tottakai aika kuluu kuten sen haluamme kuluvan, kun katsomme sitä itse rakentamiemme laitteiden kautta. Meidän kellomme on tehty vahvistamaan meidän omaa ennakkokäsitystä ajasta. Meidän oma tietoisuus on rakentanut meille meidän käsityksemme ajasta.
Aria della Vita:
Me jotka olemme hylänneet sattuman ja jumalan asioiden luonteen määräävänä tekijänä on tilalle tullut vahva usko tieteeseen ja kiistattomiin lakeihin. Meille on tärkeää, että syy-seuraussuhde voidaan toistaa ilmiöiden kohdalla, meille on olennaista, että asioiden kulku on laskettavissa ja meillä on melkein kaikelle havaittavalle matemaattinen kaava. Mutta mitä suuremmaksi ymmärryksemme kasvaa, sitä suuremmaksi kasvavat kysymyksemmekin. Meitä häiritsee Wheelerin viivästetty kaksoisrakokoe, koska siinä tulokset määräytyvät sen mukaan mitä tehdään tulevaisuudessa, ei se mitä tehtiin ennen koetta. Joka tapauksessa halusimme tai emme niin aika ei ole lineaarinen tai edes rikkoumaton.
Intermezzo – Gravitazione:
Aika on enemmänkin kielen ja sanojen tapa ilmaista jotain mitä on kaikkialla ympärillämme. Ja se kaikki värähtelee. Atomit resonoi. Valo kulkee aaltoina. Sydänkäyrä piirtää tietyn rytmin mukaista viivaa. Koko tämä kotiplaneetamme keinuu ja liikuttaa vuorovesiä kuin jokin jättimäisen kellon heiluri. Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Aivot ovat sähkökemiallista reaktiota ja sekin on sitä samaa värähtelyä mitä on sähkömagneettisessa kentässä hiukkasilla. Ääni etenee aaltoina ja oikealla taajuudella se jopa rauhoittaa levottoman mielen. Kaikki on värähtelyä, valtameren aalloista, pienimpiin atomeihin ja suurimpiin planeettoihin kaikki värähtelevät omilla taajuuksillaan. Ajatuksemme ovat aivojen tuottamaa värähtelyä, tietoisuus on sen huriseva lapsi. Meidän tulisi oppia keskittymään, rauhoittumaan ja kohdistamaan mielemme samaan rytmiin muun avaruuden kanssa.
Meidän tulisi olla yhtä.
Finale Universale:
Olla yhteydessä. Sillä jokaisella hiukkasella on aaltoluonne, sen todennäköisyysamplitudi värähtelee. Atomiytimet värähtelevät ja niillä on resonanssitaajuuksia. Elektronipilvi atomissa ei ole kiinteä pallo, vaan aaltofunktio, joka voi virittyä ja värähdellä. Edes tyhjiö ei ole tyhjä vaan siellä on kvanttifluktuaatioita, eli hetkellisiä värähtelyjä. Avaruus-aika itsekin voi värähdellä ja tämä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2015, kun LIGO mittasi gravitaatioaaltoja. Kaiken alku, kaiken historia on se kosminen mikroaaltotausta, joka on jäänne universumin varhaisista värähtelyistä, jotka kulkivat läpi kuuman alkuräjähdyskaasun. Galaksien rakenteetkin syntyivät alkuräjähdyksen kvanttifluktuaatioiden vahvistumisesta gravitaatiolla eli käytännössä universumin “alkuperäiset värähtelyt” näkyvät meissä. Kvanttikenttäteoriassa kaikki hiukkaset ovat kenttien värähtelyjä. Käytännössä universumissa kaikki fyysinen joko liikkuu tai värähtelee jollain tasolla.
Meidän pitää vain hyväksyä se ja tulla siitä tietoiseksi. Meidän pitää sulkea silmämme katsoaksemme sitä sisimmästä käsin. Koska kaikki on värähtelyä.
"Ne on kuin perhosen siivet, jotka iskevät ilmaa vasten ja nostavat lentoon tuon kauniin olennon."
