Kaikilla meillä on demonimme, ja jopa vahvimmat meistä kaatuvat joskus

Nyrkit puhuvat.

Aseet laulavat.

Sireenit soivat.

Omatunto huutaa.

Pommit kylvävät.

Veri juoksee.

Myrsky nousee.

Rauha ei laskeudu.

Pikku kartta

Jumala tuli maan päälle. Otti pienen tytön hahmon.

Jumala varasti kaiken, aivan kaiken.

Ihmisille ei jäänyt mitään, ja kaikki olivat hyvin hämmästyneitä.

Jotkut yrittivät kysyä, että miksi se tekee näin.

Mutta sen ei tarvinnut selittää, se teki koska se voi.

Nopeasti ihmiset kuitenkin sopeutuivat tai ainakin sen verran, etteivät heti kuolleet nälkään tai kylmyyteen.

Eniten kärsivät ne joilla oli ollut eniten menetettävää.

Sinne jonnekin taivaan tuuliin hävisivät urheiluautot, käsilaukut ja kartanot marmoripylväineen. Samaan paikkaan katosivat golfmailat ja ydinaseet ja neuvotteluhuoneet. Niin vain hävisi tuhkana tuuleen kaikki rakennettu, oli se sitten materiaa tai kulttuuria.

Kaaos seurasi. Vahvat hakkasivat. Hullut tappoivat. Sairaat jahtasivat viattomia.

Muutos oli ollut liian nopea, jotta ihmiskunta olisi ehtinyt luomaan tilalle mitään uutta. 

Siksi sekoaminen oli niin ylitsevuotavaa.

Lopulta jäljellä oli vain väkivaltaisimmat kahjot.

Sitten he kävivät toistensa kurkkuihin kiinni.