Onko se vain kutkuttelevaa paranoiaa vai onko siinä kenties taustalla joitakin totuuden siemeniä?
Kas kun tuntuu, että siellä paasataan ja messutaan ja meuhkataan ja keuhkotaan ilman mitään käsitystä todellisuudesta ja ilman pienintäkään taakkaa suhteellisuudesta.
Onko se narri? -Hyvin todennäköisesti.
mutta sen tieltä ei ole paluuta
Onko se susi? -Nojoo, miksipä ei.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se käärme? -Kenties, sanoisin.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se paholainen -Erittäin epätodennäköistä.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Kerronko salaisuuden? Hyvä on. Koko tämän ajan olen istunut ja odottanut, että näytös alkaisi, tämä kaikki on ollut ajantappamista ennen premieeriä. Ja aika käy niin pitkäksi... Haluaisin lyödä molemmat nyrkkini sisään silmistäni ja minulla on uskomus, että onnistuisin siinä jos oikein kovaa yrittäisin.
Hänkin teki sen.
Ja hän näki, että se on hyvä.
Elämme individualismin aikaa. Meidän on tärkeä näyttää omaa persoonaamme julkisesti, pitää olla yksilöllinen soittoääni kännykässä ja pitää löytää oma tyyli. Jokainen on oman onnensa seppä ja jokaisen pitää kirjoittaa omaa blogia.
Mihin tuollainen minuuden korostaminen ja itsekkyyden kehto sitten johtaa? -Siihen, että meistä jokainen tuntee olevansa ulkopuolinen. Enää ei kuuluta mihinkään, kun ollaan olevinaan niin uniikkeja ja yksilöllisiä.
Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja ihminen tahtoo leimautua johonkin porukkaan. Me pidämme itseämme sitten kiinni jossakin porukassa, on se perhe, urheilujoukkue, työpaikka tai mikä tahansa muu. Näin me revimme rikki itseämme, olemme löytäneet oman tyylimme ja tiedämme lempiviinimme ja meillä on sykemittarit jotta tiedämme itsellemme sopivan sykkeen urheillessa, mutta silti haluamme olla osa jotakin suurempaa. On kuitenkin niin turvallista olla osa harmaata massaa. (Tai jos SETA:n porukoista on kyse niin on turvallista olla osa sateenkaarenväreissä hehkuvaa massaa.)
Ketä me olemme?
Kas kun tuntuu, että siellä paasataan ja messutaan ja meuhkataan ja keuhkotaan ilman mitään käsitystä todellisuudesta ja ilman pienintäkään taakkaa suhteellisuudesta.
Onko se narri? -Hyvin todennäköisesti.
mutta sen tieltä ei ole paluuta
Onko se susi? -Nojoo, miksipä ei.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se käärme? -Kenties, sanoisin.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Onko se paholainen -Erittäin epätodennäköistä.
mutta senkään tieltä ei ole paluuta
Kerronko salaisuuden? Hyvä on. Koko tämän ajan olen istunut ja odottanut, että näytös alkaisi, tämä kaikki on ollut ajantappamista ennen premieeriä. Ja aika käy niin pitkäksi... Haluaisin lyödä molemmat nyrkkini sisään silmistäni ja minulla on uskomus, että onnistuisin siinä jos oikein kovaa yrittäisin.
Hänkin teki sen.
Ja hän näki, että se on hyvä.
Elämme individualismin aikaa. Meidän on tärkeä näyttää omaa persoonaamme julkisesti, pitää olla yksilöllinen soittoääni kännykässä ja pitää löytää oma tyyli. Jokainen on oman onnensa seppä ja jokaisen pitää kirjoittaa omaa blogia.
Mihin tuollainen minuuden korostaminen ja itsekkyyden kehto sitten johtaa? -Siihen, että meistä jokainen tuntee olevansa ulkopuolinen. Enää ei kuuluta mihinkään, kun ollaan olevinaan niin uniikkeja ja yksilöllisiä.
Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja ihminen tahtoo leimautua johonkin porukkaan. Me pidämme itseämme sitten kiinni jossakin porukassa, on se perhe, urheilujoukkue, työpaikka tai mikä tahansa muu. Näin me revimme rikki itseämme, olemme löytäneet oman tyylimme ja tiedämme lempiviinimme ja meillä on sykemittarit jotta tiedämme itsellemme sopivan sykkeen urheillessa, mutta silti haluamme olla osa jotakin suurempaa. On kuitenkin niin turvallista olla osa harmaata massaa. (Tai jos SETA:n porukoista on kyse niin on turvallista olla osa sateenkaarenväreissä hehkuvaa massaa.)
Ketä me olemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti