Oli synkkä ja myrskyinen yö, kamalan koleakin, kun kaksi ja puoli haudanryöstäjää olivatten matkalla Chicagon tuulisissa mainingeissa modernilla hevosvankkurin rämällä kohti keikkaa, joka tekisi heistä rikkaita, mutta ennen kaikkea kuuluisia alan piireissä. Saattaisipa tästä seurata jopa artikkeli ja haastattelu kansikuvan kera arvostettuun ja maineikkaat perinteet omaavaan ammattilehteen "Kaksi ja puoli haudanryöstäjää -Monthly".
Tuota epämääräistä ja siisteihin mutta rähjäisiin vaatteisiin verhoutunutta joukkoa motivoi ennen kaikkea apaattisuus oman elannon hankkimiseen. He olivat syvästi masentuneita ja siksi he olivat paiskineet töitä jo useamman kuukauden eri mantereilla ja lempipaikoissaankin he olivat käyneet, kuten Miamissa, Havajilla ja USA:ssa tekemässä suurta tarkkuuta ja mielettömmiä ponnisteluja vaativia haudanryöstökeikkoja, olipa heistä ollut maininta uljaassa, kotkan lailla liitävässä TV-ohjelmassa nimeltä "uutiset" Kaiken lisäksi heidän masennuksen oli diagnosoitu yhden parhaimman Wieniläisen psykiatrin, kolmen kallispalkkaisen psykologin ja koululuokallisen uskonnonopiskelijoita toimesta. Heille oli määrätty lääkkeitä ja pari-kolme-neljä toimintaterapeuttia olivat suunnitelleet heille aktiviteettiohjelman, jolla parantua, suorastaan eheytyä tästä ajoittain vaikeasta, useimmiten keskivaikeasta masennuksestaan.
Näillä kahdella ja puolella haudanryöstäjällä oli koko ajan sykemittarit mukana, jotta he saattoivat tarvittaessa todistaa koko muulle maailmalle ja miksipä ei toisilleenkin, että he olivat elossa. Sykemittarit oli valmistanut taho, joka on alan markkinajohtaja sairaaloiden käyttämissä sykemittareissa. Varsin luotettavia sykemittareita, mutta olipa niiden hinta ollut suolainen, samalla tavalla kuin on neulamuikkukin pahimmillaan.
Ensimmäinen haudanryöstäjä saapui paikalle ensimmäisenä ja avasi hiljalleen chicagolaisen hautuumaan portit - kriiiii kiikkirii - kuului vain kun ruosteiset saranat korvia vihloen liikkuivat hautausmaan porttien pielissä.
Ensimmäinen haudanryöstäjä tunsi epämiellyttäviä kylmiä väreitä kylmällä mutta hikisellä niskanikamalinjallaan, väreet menivät ylös-alas laivan hissin lailla. Ensimmäinen haudanryöstäjä totesi puolikkaalle haudanryöstäjälle: Onko sinulla jo eläkevakuutus?
-Minullako, ei suinkaan, siksihän minä olen menossa kanssasi rikkaisiin naimisiin.
Näin läheisiä he olivat ja näin tiiviiksi heidän siteensä oli muodustunut tällä tämän öisellä matkalla. Aiemmin he eivät olleet puhuneet toisilleen.
Mitään.
Juurikaan.
Mitä nyt säästä ja siitä, että mitä tänään syötäisiin.
Toinen haudanryöstäjä leikkasi hiljaisuutta huudollaan: Minullapa on sellainen suunnitelmatapainen juttu menossa, että visioin ja mietin, että jos tulevaisuudessa jaksasin keksiä, että mitä aion tehdä sitten joskus, kun on aikaa pysähtyä miettimään tulevaisuuttaan.
Sillä eihän toisten menoja voi suunnitella. Sitten taivaalta jysähti käytetty automaatti. Lopulta kukaan ei nähnyt tai myöntänyt, että oli kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Aikamoisia veijareita, ehkä kuulemme joskus miten tarina päättyy monen huikean jännittävän kommelluksen kautta eli jälkeen.
Tuota epämääräistä ja siisteihin mutta rähjäisiin vaatteisiin verhoutunutta joukkoa motivoi ennen kaikkea apaattisuus oman elannon hankkimiseen. He olivat syvästi masentuneita ja siksi he olivat paiskineet töitä jo useamman kuukauden eri mantereilla ja lempipaikoissaankin he olivat käyneet, kuten Miamissa, Havajilla ja USA:ssa tekemässä suurta tarkkuuta ja mielettömmiä ponnisteluja vaativia haudanryöstökeikkoja, olipa heistä ollut maininta uljaassa, kotkan lailla liitävässä TV-ohjelmassa nimeltä "uutiset" Kaiken lisäksi heidän masennuksen oli diagnosoitu yhden parhaimman Wieniläisen psykiatrin, kolmen kallispalkkaisen psykologin ja koululuokallisen uskonnonopiskelijoita toimesta. Heille oli määrätty lääkkeitä ja pari-kolme-neljä toimintaterapeuttia olivat suunnitelleet heille aktiviteettiohjelman, jolla parantua, suorastaan eheytyä tästä ajoittain vaikeasta, useimmiten keskivaikeasta masennuksestaan.
Näillä kahdella ja puolella haudanryöstäjällä oli koko ajan sykemittarit mukana, jotta he saattoivat tarvittaessa todistaa koko muulle maailmalle ja miksipä ei toisilleenkin, että he olivat elossa. Sykemittarit oli valmistanut taho, joka on alan markkinajohtaja sairaaloiden käyttämissä sykemittareissa. Varsin luotettavia sykemittareita, mutta olipa niiden hinta ollut suolainen, samalla tavalla kuin on neulamuikkukin pahimmillaan.
Ensimmäinen haudanryöstäjä saapui paikalle ensimmäisenä ja avasi hiljalleen chicagolaisen hautuumaan portit - kriiiii kiikkirii - kuului vain kun ruosteiset saranat korvia vihloen liikkuivat hautausmaan porttien pielissä.
Ensimmäinen haudanryöstäjä tunsi epämiellyttäviä kylmiä väreitä kylmällä mutta hikisellä niskanikamalinjallaan, väreet menivät ylös-alas laivan hissin lailla. Ensimmäinen haudanryöstäjä totesi puolikkaalle haudanryöstäjälle: Onko sinulla jo eläkevakuutus?
-Minullako, ei suinkaan, siksihän minä olen menossa kanssasi rikkaisiin naimisiin.
Näin läheisiä he olivat ja näin tiiviiksi heidän siteensä oli muodustunut tällä tämän öisellä matkalla. Aiemmin he eivät olleet puhuneet toisilleen.
Mitään.
Juurikaan.
Mitä nyt säästä ja siitä, että mitä tänään syötäisiin.
Toinen haudanryöstäjä leikkasi hiljaisuutta huudollaan: Minullapa on sellainen suunnitelmatapainen juttu menossa, että visioin ja mietin, että jos tulevaisuudessa jaksasin keksiä, että mitä aion tehdä sitten joskus, kun on aikaa pysähtyä miettimään tulevaisuuttaan.
Sillä eihän toisten menoja voi suunnitella. Sitten taivaalta jysähti käytetty automaatti. Lopulta kukaan ei nähnyt tai myöntänyt, että oli kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Aikamoisia veijareita, ehkä kuulemme joskus miten tarina päättyy monen huikean jännittävän kommelluksen kautta eli jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti