Yllätys

Mä en välitä mitä mä ajattelen muista. Mulle ei ole sillä mitään väliä millanen mielikuva mulle syntyy muista. Tai joku ensivaikutelma minkä joku tekee, ihan yks lysti.

Se mitä huomaan joskus liikaa kelailevani on se, että mä oon vähän huolissani siitä kun muut ajattelee niin paljon mun sanomisia. Tuntuu, että ne ei pääse irti mun jutuista eikä osaa erottaa sitä, että mikä on tarkotettu henkilökohtaiseks loukkaukseks ja mikä on tarkotettu iskuks vyön alle. Sitten sekin on vähän raskasta kun haluisin, ettei kaikkien aina tarvitsis miettiä, että huomaanko mä ne kun ne tulee vaikka huoneeseen
*(tai jonkun naamalle)
**(tai myöhässä lounaalta)
***(tai mustasukkaiseks)
****(tai kipeäks)
*****(tai liian lähelle).

Mut joo, mä oon välillä liian epäitsekäs ja mietin ihan liikaa, että mitä voisin tehä, että muilla olis helpompaa mun kanssa. Kun onhan se varmaan tosi raskasta, vaikka useimmiten palkitsevaa, että saa olla mun kanssa.

Edes hetken.

Vaikka aikana jonkun harhaisen retken.