sivulta 87
...menin abbedissan luokse kirves piilotettuna viittani alle. Olin tullut hakemaan synninpäästöä, mutta varautunut siihen, että koska olin hänen tarjoamansa lääkkeen orja ei absoluutio olisi mahdollinen kohdallani. Minä ainoana tiesin mikä oli in Concerto hänestä... minut orjuuttaneesta hetairasta... Minulla oli mefistofeelinen hymy kasvoillani.
sivulta 134
Olin kuunnellut koko päivän noita houkutuksen ääniä ja itseni saattanut tilaan, jossa järjellinen ajattelu oli unohdettu. Toimin puhtaasti himojeni ohjaamana, olin vieraantunut kaikista niistä opeista, joita varten olin tänne tullut ja joihin olin perehtynyt kaikkein näiden vuosien aikana.
Olin apokalyptinen kävelevä infernaalinen allegoria, minulla ei ollut mitään menetettävää.
sivulta 8
Kaikki alluusiot joita oli ollut ilmassa jo ennen tänne tuloani olivat kaikuneet kuuroille korville, kukaan ei halunnut nähdä tulevaksi sitä, minkä olin valmis toteen näyttämään.
Olin nähnyt ihmisten ympärilläni olevan kyvyttömiä uskomaan kaikkea sitä mikä oli todellisuutta.
sivulta 81
Näin huvittuneessa mielentilassa taisin olla viimeksi kauan sitten. Voi olla, että täytyisi mennä ajassa niinkin kauas kuin aikoihin jolloin olin Pariisin Église des Innocents'in hautausmaan haudankaivajana.
Minusta oli tullut alter egoni antagonisti. Vuosia kestänyt askeesini oli tullut päätökseen, olin kovertanut sisintäni tulessa, olin pitänyt suuni sanattomana ja lukenut hereilläoloaikani apokryfisia kirjoituksia, mykkänä yksinäisyydessä koittanut vapautua omasta kutsumuksestani.
sivulta 234
Mutta se on pakko myöntää nyt. On pakko tunnustaa. Julistan sen kaikille kuka olen. Olen esittänyt kutsun Danse Macabreen täällä Empyreumin salissa ja viimeisin soinnun lakattua soimasta minä tuhoan tämän salin. En jätä ainuttakaan kohtaa vihani tulelta säästymään.
sivulta 239
Pahuuden immanenssi tiivistyi. Jeremiadit kaikuivat vielä korvissani äskeisen verenvuodatuksen jäljiltä. Katsoin käsiäni. Ne eivät näyttäneet omiltani. Ne eivät näyttäneet edes käsiltä vaan pedon käpäliltä. Verta valuvina kohotin ne kasvojeni eteen ja piilouduin niiden taakse. Ja näkemättä miten ympärilleni kerääntyi mustien enkeleiden leegio. Ne tulivat minua varten ja ne tulivat hakemaan minua kotiin.
Minusta oli tullut paholainen.
Aamen.
...menin abbedissan luokse kirves piilotettuna viittani alle. Olin tullut hakemaan synninpäästöä, mutta varautunut siihen, että koska olin hänen tarjoamansa lääkkeen orja ei absoluutio olisi mahdollinen kohdallani. Minä ainoana tiesin mikä oli in Concerto hänestä... minut orjuuttaneesta hetairasta... Minulla oli mefistofeelinen hymy kasvoillani.
sivulta 134
Olin kuunnellut koko päivän noita houkutuksen ääniä ja itseni saattanut tilaan, jossa järjellinen ajattelu oli unohdettu. Toimin puhtaasti himojeni ohjaamana, olin vieraantunut kaikista niistä opeista, joita varten olin tänne tullut ja joihin olin perehtynyt kaikkein näiden vuosien aikana.
Olin apokalyptinen kävelevä infernaalinen allegoria, minulla ei ollut mitään menetettävää.
sivulta 8
Kaikki alluusiot joita oli ollut ilmassa jo ennen tänne tuloani olivat kaikuneet kuuroille korville, kukaan ei halunnut nähdä tulevaksi sitä, minkä olin valmis toteen näyttämään.
Olin nähnyt ihmisten ympärilläni olevan kyvyttömiä uskomaan kaikkea sitä mikä oli todellisuutta.
sivulta 81
Näin huvittuneessa mielentilassa taisin olla viimeksi kauan sitten. Voi olla, että täytyisi mennä ajassa niinkin kauas kuin aikoihin jolloin olin Pariisin Église des Innocents'in hautausmaan haudankaivajana.
Minusta oli tullut alter egoni antagonisti. Vuosia kestänyt askeesini oli tullut päätökseen, olin kovertanut sisintäni tulessa, olin pitänyt suuni sanattomana ja lukenut hereilläoloaikani apokryfisia kirjoituksia, mykkänä yksinäisyydessä koittanut vapautua omasta kutsumuksestani.
sivulta 234
Mutta se on pakko myöntää nyt. On pakko tunnustaa. Julistan sen kaikille kuka olen. Olen esittänyt kutsun Danse Macabreen täällä Empyreumin salissa ja viimeisin soinnun lakattua soimasta minä tuhoan tämän salin. En jätä ainuttakaan kohtaa vihani tulelta säästymään.
sivulta 239
Pahuuden immanenssi tiivistyi. Jeremiadit kaikuivat vielä korvissani äskeisen verenvuodatuksen jäljiltä. Katsoin käsiäni. Ne eivät näyttäneet omiltani. Ne eivät näyttäneet edes käsiltä vaan pedon käpäliltä. Verta valuvina kohotin ne kasvojeni eteen ja piilouduin niiden taakse. Ja näkemättä miten ympärilleni kerääntyi mustien enkeleiden leegio. Ne tulivat minua varten ja ne tulivat hakemaan minua kotiin.
Minusta oli tullut paholainen.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti