12/29/2019

"pathetic never-been"

Tie mutkittelee läpi tiheän kuusimetsän. 

Kuiva asvaltti erottuu hyvin kuun valossa ja näyttää siltä kuin tie olisi kalpea käärme, joka kiemurtelee puiden lomassa aina ylös kohti vuoren huippua.
Tuuli pyörii kaikkialla ja tuntuu, ettei sekään osaa päättää mistä suunnasta se haluaisi tuulla.
Välillä pilvet peittävät kuun ja kaikki hämärtyy entisestään.


Seison keskellä tietä. 
Seison koska lupasin tulla sinua vastaan. 
Kuulin jo kaukaa kun lähestyit, ajoit kovaa, aivan liian kovaa. 
Yritin katsoa sinua kun lähestyit, mutta autosi valot olivat liian kirkkaat. En nähnyt mitä teit. 
Ehkä kyyneleet olivat saaneet näkösi sumentumaan, ehkä laitoit radiota pienemmälle, ehkä puhuit puhelimeen tai ehkä et vain huomannut minua muuten.
Tuuli sai aikaan puistatuksen.

Kaikki se lasinsirpaleiden määrä oli hämmästyttävä. Jarrutusjäljet asvaltilla kaartuivat vasemmalle. Lopulta autosi pysähtyi liian syvälle metsään. Tuntuu pahalta, että en ole varma teitkö sen tahallaan. Kaduitko ja yritit jarruttaa liian myöhään vai pitikö sinun osua ensiksi minuun. 
Vai oliko se vain onnettomuus. Tunnen sinut niin hyvin, että tiedän sinun varmuudella pelästyneen itsekin. Taidan myös itse olla shokissa.
Kaikki tapahtui lopulta niin nopeasti.
Pala nousee kurkkuun.
On vaikea saada henkeä.
On vaikea saada jalkoja tottelemaan ja ottamaan ensimmäistä askelta kohti autoasi ja sinua.

Olin aina kuvitellut, että kuolisimme yhdessä.
Olin nähnyt enneunissa kuinka veremme valuisi kilpaa ja sekottuisi lopulta samalla tavalla kuin sielumme olivat aikanaan kietoutuneet. 
Minun olisi kuulunut olla kyydissäsi. Silloin kaikki olisi mennyt oikein. 
Minun ei pitänyt jäädä jälkeesi.
Pelkään, että en saa koskaan tietää teitkö sen tahallaan vai oliko se vahinko.
Pääsin lopulta autolle, askeleeni painoivat kuin noidutulla.
Tiesin, että mitään ei olisi tehtävissä.
Olit niin kovin kaunis vielä nytkin.
Oli kuin olisit nukkunut syvää unta rattia vasten.
Vain se veren määrä pilasi kaiken.
En itkenyt, en huutanut, en kaatunut maahan.
Olin aivan turtana.
Sydämeni löi hitaasti, mutta niin raskaasti, että pelkäsin rintakehäni repeävän.
Sitten huomasin liekit, jotka kiipesivät vääntyneen konepellin alta.
Ne ahmivat koko ajan enemmän autoa ja lähestyivät sinua.
Yritin repiä ovea auki, yritin saada sinua ikkunan kautta, mutta sain vain revittyä syviä haavoja käsivarsiini sekä muutaman palovamman ennen kuin jouduin luovuttamaan. Otin muutaman askeleen taaksepäin ja kaaduin selälleni. Nyt kyyneleet räjähtivät silmistäni ja nousin ylös ja lähdin juoksemaan kauemmas. Juoksin niin kovaa kuin jaksoin ja niin kauas kuin jaksoin. 

Sitten kaikki pimeni.

-

Heräsin sairaalasta.
Vuorokauden jälkeen minut kotiutettiin.
Istuin kotonani terassilla enkä tehnyt mitään.
En pystynyt.
Poliisi kävi juttelemassa.
En muista mitä kerroin heille.
En muista mitä söin vai söinkö ollenkaan.
Sitten näin kun postinkantaja jätti kirjeen laatikkooni.
Sykkeeni kohosi.
Minua jännitti, sillä aavistin jotain.
Tai pelkäsin jotain.
Hain kirjeen.
Avasin sen repimällä.
Se oli sinulta.
Se oli päivätty juuri sille samalle päivälle, jolloin onnettomuus tapahtui.
Luettuani ymmärsin.
Luettuani annoin anteeksi sinulle.
Luettuani tiesin mitä minun piti tehdä.
Luettuani aloin valmistautumaan kostoon.
Luettuani tiesin, kuka sinut oli murhannut. 
Tai ainakin saanut sinut murhaamaan itsesi puolestaan.


12/28/2019

Saatana ottaa omansa.

Sattumalta näin suuren pedon silmästä silmään.
En ole varma tapahtuiko se unessa vai valveilla.
Tai sitten jossain astraalitasolla, paremman tajunnan saavuttamana.
Eikä sillä ole edes väliä.
Sillä on väliä, että kohtaamisemme oli hyvin aito.
Mitään muuta aitoa siinä ei ollutkaan.
Suuri peto oli suuri vain liioittelussa.
Kaikki oli valetta, mitään taikaa ei ilmaantunut. 
Illuusio oli vahva, koska meillä on taipumus uskoa eikä epäillä.
En tiedä oliko oloni siunattu vai kirottu tuon jälkeen, mutta jotain se muutti minussa.
En enää luottanut paholaiseen tuon jälkeen, olin kadottanut uskoni.
Peto meissä on pahempi kuin pahuus itse pedossa.

Enkä voinut siltikään päästää irti.
En vaikka kaikki mitä suuri peto oli luvannut, olikin pelkkää satua.
En voinut päästää irti, koska mitään muutakaan minulla ei ollut ottaa tilalle.
Ja siksi me aina jäädään kurjuuteen kiinni.
Me ei lähdetä, vaikka meitä potkitaan.
Koska meillä ei ole muutakaan.
Ja siksi kukaan muu kuin Saatana ei voita tässä.
Koska hän ottaa omansa. Aina.

12/23/2019

Dimensions beyond the visible universe of humans

Kaikki muistiinpanot piti poistaa.
Riski, että ne joutuvat vääriin käsiin oli liian suuri.
Sen jälkeen tieto kulki eteenpäin kuiskattuna.
Ja varjoissa tosiaan kuiskittiin sen jälkeen.
Piti keskittyä ja olla tarkkana, että osasi erottaa oikeat uutiset hullun tuulen suhinasta.
Ja vaikka ymmärsin, että näin piti toimia, en silti pitänyt siitä.

Ennen varjoissa ja rajamailla oli rauhallisempaa.
Nyt kaikki tulivat pimeyteen hakemaan vastauksia.
Kaikki pelkäsivät valvontaa ja vaativat lisää vapauksia.
Samaan aikaan kaikki ilmoittivat vapaaehtoisesti sijaintinsa ja ajatuksensa internetissä.
Riitti kun ihmisiltä kysyttiin 'Mitä ajattele' ja kaikki kertoivat. Ajan kanssa meidät saatiin profiloitua ja me saimme kunnian valita itse profiilikuvamme.
Ja sitten olikin jo liian myöhäistä.

So good to see you again

Kuu on hiljaa taivaan päällä.
Ja taivas päällä maan.
Maan päällä kulkee mies.
Ja miehen päälle kaatuu kaikki.

Miehen huomiosta taistelevat Jeesus ja Saatana.
Miehen sielua revitään kahteen suuntaan.
Mutta mies ei tajua, että Jeesus ja Saatana ovat yksi ja sama hahmo.
Jumalan luoma, viisas ja kaunis hahmo.
Se yrittää saada miehen silmät auki.

Mutta mies tuijottaa vaan eteensä eikä välitä sielustaan.
Mies repii siivet irti enkeleiltä.
Mies kaivaa haudan Jumalalle.
Ja kuu on edelleen hiljaa taivaalla.

12/07/2019

Sen jälkeen kaikki oli toissijaista

Askeleet olivat hitaita ja raskaita.
Ja jokainen askel nostatti ilmaan lisää pölyä.
Dystooppi käveli muurin luokse ja katsoi sillä makaavaa lasta.
Lapsi avasi silmänsä.
Varovaisesti hän uskalsi katsoa Dystooppia suoraan silmiin.
Dystooppi huokaisi turhautuneena.
Se otti lapsen kouraansa ja nosti hänet hartialleen istumaan.
"Pidä kiinni, me jatkamme matkaa."
Ja lapsi piti kiinni Dystoopista. 
Täältä piti päästä pois. 
Mitään syötävää ei ollut.
Vesi oli pilaantunutta ja ilma varmasti myrkyllistä.
Kahdenkymmenenkahden tunnin kuluttua he olivat päässeet ulos kaupungista. Tai kaupungin raunioista, sillä yhtäkään ehjää rakennusta ei ollut jäljellä. Lapsi tuijotti hiljaa alaspäin välttääkseen näkemästä ruumiskasoja.

Ensin piti päästä pois täältä kokonaan.
Sitten saada ruokaa, vettä ja lepoa.
Sitten kun ja jos voimat palautuisivat niin lapsi saisi kyniä ja paperia.
Ja sitten hän saisi piirtää kaiken ennalleen.
Ja Dystooppi vahtisi, ettei kukaan häiritsisi lasta.
Se suojelisi niin kauan kuin tarvitsisi.
Niin kauan, että lapsi saisi piirrettyä kaiken ennalleen.

Guru Strangiato

Sanskriitin kielessä 'gu' tarkoittaa pimeyttä ja 'ru' valoa. 
Jolloin guru on se henkilö joka tuo valon pimeyteen, 
tuo tiedon, joka valaisee ja poistaa tietämättömyyden silmät ummistavan verhon edestämme.
Kaikissa kulttuureissa valo ja pimeys tasapainottelevat keskenään.
Kiinan kielessä 'yin' tarkoittaa pimeää ja 'yang' valoa.
Tai egyptissä tuhansia vuosia sitten auringon jumala oli Ra ja pimeyden jumala Kek.
Ja kuten Lucifer on sanatarkasti valontuoja, se joka avasi silmämme ja sai meidät näkemään mielettömyyden itsemme kieltämisessä. 

10/23/2019

Niinku jumppamaikka sanoi



-OSA1-

Voiko toiselle puolelle päästä?
Voiko aidosti, ilman itsepetosta päästä toiselle puolelle?
Voiko tämän maailman rajaa rikkoa ja siirtyä uuteen ulottuvuuteen?
Ei niin, että uskottelee sitä itselleen tai niin, 
että imee itseensä sellaista kemikaalia 
joka saa luulemaan, että portit on auki.
Onko sitä toista puolta edes olemassa?
Mitä jos kaipuu sinne on vain ajatusten luomaa harhaa?
Me emme tiedä miten me tiedämme sen mitä me tiedämme.
Meidän aivomme ovat tietoisia itsestään.
Mutta meidän aivot eivät osaa suojella itseään meiltä.
Meillä ei ole käsitystä siitä miten vapaa tahto ja tietoisuus muodostuu.
Mutta se muodostuu, vaikka me emme yritä.
Meidän aivomme tekevät sen työn meidän puolesta.


-OSA2-

Minulla on uusi keppihevonen.
Se on hieno. 
Se kiiltää ja kimaltelee.
Olen melkein voittamaton sen kanssa.
Aina pihalla kun ollaan 
ja esteiden yli hypitään niin mun hevonen oppii ensimmäisenä radan.
Se on niin viisaskin.
Mulla on myös uudet lenkkarit.
Ne on hienot.
Niissä ei ole vielä tahroja.
Olen melkein voittamaton, kun kiihdytän niillä lenkkareilla keppihevoseni laukkaan.
Kaikki melkein kimaltelee.
Kaikkialla on hienoa.
Kaikki on uutta.
Mun keppihevosella ei ole omaa tietoisuutta.

Mutta onko kenelläkään meistä?

10/05/2019

Sen jälkeen kaikki oli toissijaista

Valtava, raskas dystooppi käveli raunioiden yli.
Maisema oli samanlainen kaikkialla, 
savuavia raunioita, vääntynyttä terästä ja murentunutta betonia kaikkialla.
Ja pöly. Se oli levittäytynyt joka paikkaan.
Muurin päällä etäämmällä makasi pieni lapsi.
Dystooppi ei tiennyt oliko se elossa.
Ilta oli ehkä alkamassa, ainakin valoa oli vähemmän, 
mutta oli vaikea arvioida johtuiko se vain paksummista pilvistä vai oliko aurinko oikeasti karkaamassa toiselle puolen maapalloa juuri nyt.
Dystooppi murahteli itsekseen.
Hän ei tiennyt miksi näin oli tapahtunut, 
mutta hän oli melko varma omasta syyllisyydestään.
Kädet olivat täynnä tuoreita arpia, rystyset olivat mustelmilla 
ja tuntui että jokainen askel kivisti.
Mutta ei lepoa ennen kuin hän löytäisi aluksensa.
Ei, koska voisi olla vaarallista ummistaa silmänsä täällä.

10/02/2019

Super Cobra Copter

Meille jokaiselle löytyy oma demoni. 
Enkä tarkoita sitä, että jokaisen meiltä sisältä löytyy demoni.
Koska ei sisällämme ole demonia.
Me olemme itse vastuussa omista heikkouksistamme ja lankeemuksistamme.
Mutta meille löytyy oma demoni kyllä. 
On olemassa aina jotakin mikä saa päättäväisyytemme murtumaan ja tarttumaan houkutukseen.
Sellaista tämä on.
Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää.
Koska mitään elämää ei ole. 
Se on vain harhaluulo, 
että olisi olemassa jotakin eloisaa taikavoimaa, 
joka meidät puhaltaisi eloon.
Me olemme hiiltä, joka monimutkaisen kemiallisen prosessin seurauksena reagoi tietyllä tavalla.
Vähän kuin sininen väri reagoi keltaisen kanssa. 
Kaksi ainetta muuttuu yhdessä joksikin muuksi.
Mutta ei puukaan elä, 
vaikka se yhtyy happeen voimallisesti tulen kanssa.
Ei, vaikka sitä kutsutaan eläväksi tuleksi.
Se on vain kemiallinen reaktio. 
Palaminen on nopea kemiallinen reaktio.
Sitä minäkin olen niin kuin olet sinäkin.
Olet sarja enemmän ja vähemmän nopeita kemiallisia reaktioita.
Et varsinaisesti elä. 
Jostain helvetin syystä sinun kaltaisella hiilikasalla vain sattuu olemaan tietoisuus.
Olet ajatteleva kivi.

10/01/2019

Head of harassment

Ensiksi multa petti alta pää, sitten lähti mieli vasta.
Ja jokainen ennustus kävi toteen, vinoutuneimmatkin.
Ja ennustuksista ne, jotka pahiten olivat keskenään ristiriidassa, 
kävivät ensiksi toteen, tosin vasta sen jälkeen kun muut olivat toteutuneet.
En ehdi traumoista toipumaan, kun jo uuteen onnettomuuteen tähtään.
Huolellisesti suunnittelen kuinka kaiken voi antaa sitten sattumalta sattua.
Ja se todella sattuu.
Se sattuu aina vaan.
Olen sellainen ja sellaista sattuu, sanotaan.

9/11/2019

Hello Larry Ous!

MITÄ?!?!











Mä olen retorinen kirjoittaja. Mun tekstejä ei ole tarkoituskaan lukea.













Valitse vaikeustaso:
Helppo _ Tavallinen _ Vaikea x













Yksi kuoli. Kaksi kuoli. Kolme kuoli.
Tuntuu siltä, että tässä hotellissa on hirviö.












Voi kunpa voisin koskettaa sinua.








Luulen, että voin koskettaa sinua.

















9/10/2019

Arabesques

Kuinka vähän me oikeastaan tunnetaankaan meidän rikoskumppaneita. 
Me kyllä luotetaan niihin, mutta eihän me oikeasti tiedetä niistä mitään. 
Me pysytään uskollisina niille ja mennään vaikka vankilaan niiden puolesta. 
Mutta ei me silti tunneta niitä.
Me tiedetään missä ne on ollu ja mitä ne on tehny.
Mutta ei me tunneta.
Koska me ei mietitä itse.
Me ei mietitä sitä asiaa.
Meille riittää, että meidän rikoskumppanit ei ärsytä meitä liikaa.
Niin kauan kaikki on hyvin.
Mutta sitten...
Jos meillä palaa pinna niin vaikka kyseessä ois kuinka lahjakas roisto tahansa niin me aika helpolla annetaan iltapalaksi lyijyä koko lippaallinen.
Parempi kun ei mietitä.

9/08/2019

Julkiliittoteoria

Yhdellä askeleella voi erottaa väkijoukon totuudesta.

Meidän ei pitänyt lähteä. Meidän piti pysyä piilossa. Mutta sitten alkoi tapahtumaan. Alkoi olemaan kiire ja meidänkin piti toimia. Meidän piti kerätä ne aseet, jota meillä oli ja käydä vastarintaan. Emme olleet edes varmoja tulisiko kaikki mukaamme vai jäisimmekö lopulta liian yksin. Onneksi sinä tulit. Tulit vaikka sinulle ei luvattu mitään. Mutta tiesit, että et voisi elää itsesi kanssa, jos olisit jäänyt pois tästä. Tämä ei ollut sinun kohtalosi, ei se mihin sinä olit menossa ja mistä olit haaveillut. Mutta tässä kiusaus oli liian suuri. Jos tämä onnistuu ja jos kaikki menee niin kuin pitäisi niin meistä tulisi vapaat. Eikä pelkästään meistä vaan kaikista. Ja me emme enää näkisi kummituksia vaan voisimme nukkua yömme ilman pelkoa. Siksi minä olen tässä. Ja siksi sinä olet tässä.

9/05/2019

Näen

Aivan käsittämättömiä väittämiä.
Kaikkea murinaa.
Ihmiset tulevat ja sanovat mitä pitää tehdä ja olla.
Murahteluja mitä ei voi tulkita.
Ja kiire, kaikilla on kiire.
Syvää ja raskasta hengitystä nenän kautta.
Uusia lomakkeita, uusia ohjeita, uusia toimintamalleja.
Tukahdettua huutoa. 
Ja näillä kaikilla on hätä. Jokin on hätänä.
Hengitys vinkuu ja rohisee.
Mitään syytä ei kerrota, pitää toteuttaa.
Enää happi ei kulje palleaan asti.
Kaikki koneet kaatuu, ohjelmat jumittaa.
Hengitys salpautuu.
Meidät on ahdettu samaan karsinaan. Me odotamme teuraalle pääsyä. Me emme kapinoi. Me emme uskalla. Me pelkäämme jokaista puhelimen pirahdusta. Me emme halua avata silmiä. Me emme halua tuntea, nähdä, kuulla, haistaa. Me haluamme vain olla pimeässä, maata lattialla ja painaa naama vasten lattialautoja, että tuntee jos joku kävelee kohti.
Ja tästä meitä palkitaan.

8/31/2019

In loving memory of Larry Layton

Helposti voisin rakastaa ketä tahansa.
Jokaista tapaamani ihmistä ja varmasti niitäkin, joita en vielä tavannut.
Uskon, että meistä kaikista löytyy jotain kaunista, rakastamisen arvoista.
Uskon, että vaikka kuinka erilaisia olemmekin, niin sisällämme on jotain puhdasta, vilpitöntä ja suorastaan jumalaista.

Ja sitä valoa minä rakastan meissä jokaisessa. 
Se on se mikä meitä yhdistää ja tekee meistä samanlaisia. Vaikka olemme muuten erilaisia; nuoria, vanhoja, rumia, kauniita - miten ikinä keksimmekin kuvata toisiamme niin se puhdas valo sisällämme tekee meistä lopulta samanlaisia. Samanarvoisia ja samastuttavia. 
Luulen, että se on sitä tähtien syntymästä ylijäänyttä energiaa. 
Ja se on meidän sisällä pakkautuneena. Me voimme olla ulkoisesti ja tekojemme puolesta hyvinkin erilaisia ja helposti kaikki huomiomme siihen kiinnittyy.

Mutta se ei poista sitä totuutta, että olemme kaikki rakastettavia ja rakkauden arvoisia. 
Me voimme kohdata toisemme sen valon kirkkaudessa ja kylpeä ja vahvistua sen avulla. 
Toisilla se on vain piilossa. Syvällä murheiden ja huolien alla. 
Se saattaa jäädä syyllisyyden varjoon, jos ei ole havahtunut sen olemassa oloon.
Ja minä olen nähnyt sen. 
Olen nähnyt meissä jokaisessa sen kirkkauden. 
Ja siksi minä rakastan jokaista.

Ja kun rakkauden päästää irti niin sitä ei voi pysäyttää. 
Se myrskyaallon lailla vyöryy ylitsemme. 
Se peittelee meidät lämpöisesti ja kantaa mukanaan kohti tulevaa. Eikä meidän tarvitse enää pelätä.
Minä uskon rakkauteen. Minä uskon, että luottamalla rakkauteen se tekee meistä voittamattomia. 
Se suojaa pahalta. Minä voin helposti rakastaa kaikkea. 
Eläimiä, kasveja ja luontoa kaikessa sen arvaamattomassa vaiston varaisuudessa.
 Minä voin ilman epäröintiä rakastaa ihmisen luomia kaupunkeja ja kyliä. 
Kirkkoja siellä sun täällä ja tuomioistuimia, jotka vanhemman lailla koittavat meitä kaidalla polulla pitää. Minä rakastan tätä maata jalkojen alla, meriä, metsiä ja vuorten jyrkänteitä. Minun rakkauteni ei rajoitu tähän. Se leviää koko taivaan kannen alle ja päälle. Tähdet, kuut ja itse avaruuden pimeys on minun rakkauteni tavoitettavissa. Ja minä rakastan sitä mitä me saamme aikaan. 

Me teemme toisemme onnellisiksi. Me teemme runoja ja lauluja elämän ihanuudesta. 
Me olemme luoneet niin paljon mitä voi rakastaa. 
Ja minä rakastan kohdata ihmisen, kuulla mitä hän minulle opettaa ja vastaavasti yhtä paljon kertoa mitä minä luulen tietäväni. Minä rakastan tulla kuulluksi. Minä rakastan, kun saan toisen silmissä valon syttymään. Minä rakastan joka hetkeä senkin jälkeen. Minä rakastan kuinka ihminen alistuu vallan alle.
 Minä rakastan sitä, kun ei tarvitse pakottaa ketään tottelemaan, vaan ihminen haluaa palvella.
Minä suorastaan huumaannun siitä. Minä en saa siitä tarpeekseni. Minä luultavasti poltan aivoistani reseptorit turtuneeksi tällä kaikella rakkaudella. Ja minä rakastan elvyttää väsymättömän mieleni kaikilla niillä huumeilla mitä ihminen on viisaudessaan keksinyt. Minä kuulen enkelien laulut ja minä näen taivaan paratiisin vain yhden pillerin voimalla. Minä en pelkää astua alas helvettiin, kun olen ottanut väärästä pullosta kulauksen. Minä rakastan kaikkea sitä mihin tämä vie.
Minä rakastan sitä siksi, kun tiedän, että minun ei tarvitse mennä sinne yksin. Vaan mukanani on monta. Liian monta.



8/17/2019

Kaikelle on paikkansa

Sinun kanssa oli hyvin.
Kaikki meni oikeassa tahdissa.
Sinun askeleesi olivat kevyitä ja harkittuja.
Sinun sanasi olivat vanhoja ja unohdettuja, mutta sinä toit ne takaisin tähän aikaan.
Sinun kauneutesi ei ollut rumuutta kummempaa, mutta aitoa se oli ja siksi arvokasta.
Viimeiseen asti uskoit hyvään ja pidit siitä kiinni.
Itse en uskonut mihinkään ja siksi en pitänyt kiinni mistään.
Annoin vain kaiken pudota.
Luotin siihen, että kaikki putoaa niille tarkoitetuille paikoille.
Sitten kun on sen aika.
Ja minua koetellaan ja minä kestän sen.
Minua horjutetaan ja minä annan itselleni luvan huojua.
Minuun ei uskota, mutta en anna sen viedä omaa luottamustani.
Olen valmis todistamaan kaiken.
Ja olen valmis todistamaan aina.


Ne on niitä hirviöitä

Siellä sängyn alla, komeroissa ja kellareissa.
Vaanimassa ja odottamassa.
Kun oikea hetki tulee. Kun kaikki nukkuvat.
Ne hiipivät, ryömivät ja hivuttautuvat lähellesi.
Ne tarraavat kiinni nilkastasi, jottet voi karata.
Ne kietovat kätensä kurkkusi ympärille, jottet voi huutaa apua.
Mutta ne eivät vie sinua minnekään.
Ne tulevat itse sisääsi.
Ne pesiytyvät jonnekin aivojesi alle, jonnekin piiloon mistä niitä ei voi tuntea.
Mutta ne voivat sen jälkeen vaikuttaa sinuun.
Ne saavat pinnasi kiristymään.
Ne saavat sinut epäilemään kykyjäsi.
Ne saavat sinut uskomaan, että olet huono.
Ne saavat sinut vihaamaan pikku hiljaa kaikkea.
Ne tekevät sinusta aikuisen.
Ja aikuiset pilaavat kaiken.
Ahneet ja määrätietoiset aikuiset satuttavat muita.
Armottomat ja viisaat aikuiset laativat säännöt ja lait, joita kukaan ei voi olla rikkomatta.
Tärkeät ja kiireiset aikuiset kuluttavat kaiken loppuun.

8/11/2019

A round

Alkuräjähdys eli meidän avaruuden alku.
Ensimmäisten sekunnin miljoonasosien aikana syntyivät kvarkit, 
ja maailmankaikkeus oli silloin noin metrin halkaisijaltaan. 
Ja kun silloinen maailmankaikkeus alkoi jäähtymään,
 niin ensimmäisen viidentoista minuutin aikana syntyivät atomin ytimet.
Kaikki tuo on selvää ja ymmärrettävää.
Mutta miten tuota aikaa on käsiteltävä, koska on kuitenkin selvää sekin, 
että tuohon aikaan painovoiman täytyi olla järkyttävän vahva, 
koska se ei ollut vielä ehtinyt laajeta tuota olemassa olevaa maailmankaikkeutta kauemmas,
 ja koska mitä voimakkaampi painovoima on, sitä hitaammin aika kuluu.
Eli sekuntti silloin on paljon hitaampi kuin sekuntti nyt.
Ja tästä päästään meidän tulevaisuuteen.
Avaruus laajenee ja painovoima heikkenee, 
koska sitä ei yksinkertaisesti riitä enää yhtä paljon kaikkialle, 
koska luonnollisestikaan uutta painovoimaa ei enää synny niin ajankulku kiihtyy.
Lopulta me syöksymme kohti loppua

8/10/2019

Palaset kyllä loksahtaa paikoilleen

Meillä on kaksi kättä, ja kaksi jalkaa.
Sekä silmät ja keuhkot.
Sitten meillä on sydän, keskellä rintaa takomassa verta ympäri kehoa. 
Se on iso lihas ja voi vavisuttaa koko kehoa yhdellä lyönnillä. 
Sen hakkaamisen tuntee helposti läpi rintakehän.
Mutta sitten meillä on käpyrauhanen.
Pienen pieni ja piilossa syvällä aivoissa.
Niin huomaamaton, että sen olemassaoloa ei tule ajatelleeksi.
Mutta se tikittää.
Ja se näkee valon.
Se pelastaa meidät kuoleman hetkellä.
Ja se on vain riisinjvän kokoinen.
Se saa meidät vainoharhaisiksi ja uskomaan salaliittoteorioihin.
Se saa meidät masentumaan ja menettämään halumme seksiin.
Se ohjaa voimiamme.
Mutta jos olemme sille kilttejä, niin se avaa meille oven ymmärtämisen seuraavalle tasolle.
Me kehitymme ja otamme vastuuta enemmän.
Me emme tee enää väärin, emmekä halua pahaa.
Mutta vain, jos olemme sille kilttejä, emmekä turvota sitä lisäaineilla.
Vain, jos puhdistamme sen.
Siksi meditoin.
Siksi vaivun hypnoosiin.
Siksi tanssin.


8/08/2019

Pelkää inokulaatiota

Jos mulla on yksikin ajatus päivässä. 
Edes yksi sellainen, joka ääneen sanomisen arvoinen.
Niin miksi mä en kerro sitä sulle?
Miksi mä en pyydä sulta mielipidettä, ja opi vahingossa jotain siitä?
Vaikka kyllä mä tiedän syyn.
Mun aivot ui tervassa.
Mun sielu on teipattu gorillateipillä.
Mun kieli on painettu märkään sementtiin.
Mä olen niin jumissa, kuin vain ihminen voi olla.
Ja kun sanat juuttuu kurkkuun pahemmin kuin läski mies suolle, 
niin silloin sitä vaan turhautuu.
Ajan kanssa turhautuminen pakkautuu verisuoniin.
Ja verisuonet tukkeutuu ja kaikista liikkeistä tulee jotain muuta kuin sulavia.
Ja se raskaus olemuksessa tiivistyy ja pakkautuu.
Ja se pusertuu väkivaltana ulos nyrkkien kautta viattomien nenärustoihin.
Ja nenärustoista tirskahtaa verta kuin samppanjapulloista kuohuvaa.
Ja se on saatanan kaunista.
Ja se on saatanasta kaunista.

8/05/2019

Moment of clarity VS eternity of opacity

Jokainen varjo, jonka ohi kävelen tarttuu minuun.
Jokaisen minuun takertuneen varjon myötä askeleeni käy raskaammaksi.
Jokainen raskas askel upottaa minua yhä syvemmälle.
Syvemmälle mitättömyyteen.
Syvemmälle pimeyteen.
Tuo pimeys, joka on sulaa samettia.
Se tunkeutuu jokaiseen huokoseen.
Se tukehduttaa nopeasti.
Pimeys, joka on pohjaton.
Pimeys, joka antaa papeille voiman ja halun saarnata.
Pimeys, joka pelottaa niin, että ihmiset rakentavat kirkkoja suojaksi sitä vastaan.
Ja me emme ymmärrä tätä. Me emme ymmärrä toisiamme. 
Me olemme eri ainetta ja me reagoimme eri tavalla ärsykkeisiin. 
Me hajoamme eri tahdissa, ja me luovutamme lämpöä omien rajoitustemme mukaisesti.
Meidät voi yhdistää, ja meidät voi erottaa.
Joten sulje silmäsi samaan tahtiin kuin sulkeutuu takanasi sellin ovikin.
Nauti paksujen kaltereiden voimasta, niiden ehdottomuudesta, 
ja siitä varmuudesta millä ne seisovat paikallaan, vaikka kuinka huutaisit ja raivoaisit niille.
Ja jokainen vanki ympärilläsi on valmis hyötymään sinusta tavalla tai toisella. 
Toiset ovat valmiita hakkaamaan ja ryöstämään sinut, 
ja toiset odottavat hetkeä, kun voivat raiskata sinut. 
Ja jokainen vartija on valmis kääntämään selkänsä ja ummistamaan silmänsä, 
kun joku näistä onnettomuuksista sinulle tapahtuu. 
Joten maadu kuin kuollut rotta tänne tai muutu hirviöksi hirviöiden joukossa. 
Muutu kammottavammaksi kuin suurin osa ympärilläsi on. 
Revi, pure ja tapa. 
Avaruus ympärilläsi on vihamielinen ja kiitää kohti omaa tuhoaan. 
Älä odota. 
Enää.
Enempää.


La nausée

Merivesi oli jäähtynyt viisitoista-asteiseksi. 
Tuollaista lämpöä sietää jonkin aikaa.
 Toisaalta, jos joutuu olemaan veden varassa niin tuo on kuitenkin sellainen lämpötila, 
että se lopulta pystyy tappamaan vahvimmankin ihmisen.
Silti hän on siellä. Sukelteli ja kävi välillä pinnalla. 
Hän teki pitkiä lenkkejä meressä, ja niin kaukana, että se ei ollut enää välttämättä järkevää. 
Mutta sellainen hän oli. Hän kaipasi meren luomaa illuusiota äärettömyydestä. 
Vedessä hän pystyi menemään joka suuntaan, 
olla melkein painoton ja kokea jotain samanlaista mitä avaruudessa kosmonautit kokevat.
Pinnan alla hän tunsi olevansa vapaa.

Hän uskoi, ettei häntä voitaisi saada kiinni kunhan vain hän pääsisi tarpeeksi kauas rannasta.
Yksinäisyyden kauneus on täydellisimmillään silloin, 
kun hän oli niin kaukana rannasta, että joka suunnassa näkyi horisontissa vain merta.
Ja vaikka meri oli armoton, ja vaikka myrsky saattoi yltyä milloin vain, oli meri myös antelias. 
Se tarjosi ruokaa loputtomasti. Se tarjosi virtauksia, joiden myötä saattoi uida kauas nopeasti,
 ja se yhdisti lopulta koko maapallon yhdeksi.
Mutta ei hän tiennyt, että lopulta ilkeät ihmiset iskisivät rautatangon hänen sydämensä läpi, 
ja nostaisivat hänet sen varassa laivan kannelle. 
Hänestä tulisi vain yksi uusi saalis noille ahneille.
Mutta ei hän miettinyt sellaista, ja miksi olisikaan.
Ei tappajan kuulu miettiä kohtaloaan. 
Eikä tappajan kuulu osata ennustaa omaa loppuaan.

7/30/2019

Eikä tässä vielä kaikki!

Sielu on hyvä.
Ennen en tiennyt mihin sitä tarvitaan, mutta nyt tiedän.
Sieluun voi varastoida kaikki rikotut haaveet, 
joita elämä liukuhihnalla sinne syöttää.
Se on erittäin hyvä paikka palasina oleville unelmille.
Eikä tässä vielä kaikki.
Nyt kun tilaat sielun, saat toisen kaupan päälle.
Se on muuten samanlainen, mutta pienempi 
ja näin ollen helpompi ottaa mukaan esimerkiksi matkoille.
Mukana tulee myös kätevä leikkuri,
 jolla voit nopeasti silputa kaikki toiveesi.
Kaikki tämä vain 666 euroa.

7/24/2019

Forgotten and absorbed into the earth below

Pahinta ei ole olla hullu. 
Eikä pahinta, tietenkään ole olla terve.
Pahinta on se, kun on sekoamassa. 
Se hetki, joka kestää ja kestää, ja missä aika menettää normaalin tahtinsa kulua, 
kun se välillä kuluu eteenpäin hypäten ja välillä taaksepäin ryömien.
Ajan perkele menee miten sattuu, ympäri ylös,
 ja ulos sielusta vain kääntyäkseen takaisin jossakin kohtaa, ja leikaten kaiken silpuksi.
Se on pahinta sekoamisessa. Muistaa vielä millaista oli olla normaali ja miten varma sitä pystyi olemaan suurimmasta osasta asioita. 
Pahinta kun pikku hiljaa suurin harppauksin menettää kaiken sen. 
Muuttuu sisältä toiseksi, vieraaksi itselle ja kaikille muille.
On eri.
Sekoamisen murros romuttaa itsetunnon, 
se romuttaa minäkuvan, se tuhoaa luottamuksen muihin ihmisiin,
 ja uskon omiin tai kenenkään aisteihin. 
Sitä on joku muu.
Ei sama.
Sitten ei voi kuin kirjoittaa. Että jälkeen päin voisi tarkistaa mitä ajatteli. Että jälkeen päin voisi katsoa mihin uskoi. Että myöhemmin pystyisi todistamaan itselleen jotain. 
Silloin voisi olla olemassa taas. Siksi pitää kirjoittaa. Pitää kirjoittaa, jotta jää jälki. Pitää kirjoittaa, jotta kerrankin tekee jotain mitä oma ylpeys ei sanele tekemään. 
Jokainen sana on kuin leivänmuru Hannulle ja Kertulle. Pieni polku mitä seurata takaisin alimmasta mielen helvetistä, kun voimat palaavat. Jos palaavat. Jos myrsky ei tällä kertaa viekään mennessään. 

7/19/2019

Full of fear and so much self-doubt

Puhumani kieli on kuollut. 
Käyttämäni sanat ovat kadonneet, kaikki mitä joskus oli tallennettu, 
niin ne sivut on nyt revitty ja heitetty tuleen.
Jokainen yritys jäljentää muistojani on vain tulkinta siitä miten asiat oikeasti menivät.
Jokainen asia, nimi, tiedon muru tai mikä tahansa mikä joskus oli minulle tuttua, on nyt olemassa eri kirjaimilla, vierailla sanoilla ja selitettynä niin, että en koe sitä omaksi.
En tietenkään, koska se ei ole sitä kieltä minkä ensiksi opin. Eivät nämä ole niitä sanoja, joilla äitini minua lohdutti, kun olin pieni lapsi. Eivät nämä ole niitä sanoja, joilla isäni minua kannusti, kun yritin juosta ensimmäistä kertaa.
Ei tämä ole sitä kieltä.
Se kieli mikä minulle annettiin on hävinnyt.
Kaikki jotka sitä kieltä joskus puhuivat ovat nyt jo kuolleet. Ja tiedän, että kun minusta joskus tulee vain uusi lenkki edesmenneiden ketjuun niin samalla kuolee tämä kieli lopullisesti. Huomaan jo nyt, että en enää muista kaikkea, vaan osalle asioista minulla on tämän maailman termit käytössä, kun ajattelen asioita.
Eikä se tee minua surulliseksi. 
Minut tekee surulliseksi se, että tämä ei ole se kieli, millä sain ensimmäisen kerran kuulla olevani rakastettu, ja tärkeä. Tämä ei ole se kieli, millä ensimmäisen kerran tulin kuulluksi.
Tämä nyt olemassa oleva kieli on se millä kuitenkin tulin hulluksi.
Tulin siksi hulluksi, että kukaan ei ymmärtänyt. 

La misère

Voisi kuvitella, että mies uskoo aaveisiin, jos on sellaisen nähnyt.
Mutta ei, mies ei usko aaveisiin.
Voisi kuvitella, että miehen mielen saisi muuttumaan se, että aave oli ilkeä ja pahantahtoinen.
Se, että mies taisteli tuollaista aavetta vastaan, joka oli niin kirottu, 
että mies itsekin pelkäsi sitä, saisi miehen uskomaan aaveisin.
Mutta ei.
Mies ei usko aaveisiin.
Aaveella voi olla silti valtaa mieheen. Tai voi olla, että ei ole.
Aave voi vahingoittaa tai jopa tappaakin miehen. 
Aave voi tehdä miehen hulluksi painajaisilla tai saada miehelle aikaan sydänkohtauksen, 
niin että kuolemakin näyttää lopulta luonnolliselta.
Mutta mies ei siltikään usko. 
Mies ei ole tyhmä. 
Mies ei ole viisas.
Mies tietää kuitenkin sen, että aaveita e i  o l e olemassa.
Aaveet ovat vain surullisia tapauksia. Itsensä hukanneita, omat unelmansa haudanneita, ja väsyneitä loppuunpalaneita raunioita. Eikä aaveita pelasta mikään, ei valo eikä rakkaus.
Aave on kasa tuhkaa, josta kaikki olennainen on jo karannut, haihtunut ilmaan ja kadonnut iättömyyteen. Aaveen täytyy antaa vaeltaa, lopulta kukaan ei sitä muista,
 ja aave voi rauhassa unohtua pois. 
Jotkut väittävät aaveita kuolleiden ihmisten sielujen vaelteluksi, mutta se on väärä tulkinta. 
Aaveet eivät liity kuolleisiin, koska aaveet eivät eläneet alkuunkaan. 
Aaveilla ei ole tehtävää, koska aaveita ei tarvita mihinkään. 
Aaveet ovat meidän itse tekemiämme virheitä, 
ja meidän pitää antaa itsellemme anteeksi virheemme. 
Meidän ei pidä pyydellä anteeksi muilta virheitämme, koska se on laiskuutta. Parempi on keskittyä siihen, että ei toista virhettä, vaan osoittaa katumuksensa sillä, että on kyennyt oppimaan teoistaan.
Tässä syy miksi mies ei usko. Mutta ei mieskään ole viaton. Mies on itsekin pian aave.

7/07/2019

Ylimielisyys on merkki kesken jääneestä kasvusta

Meille opetetaan varhain se mikä on normaalia ja mikä ei.
Me opimme nopeasti sen milloin joku on hullu. 
Tiedämme sanomatta milloin joku rikkoo normeja. Tiedämme mikä on ei-toivottua käytöstä ja osaamme arvostaa tahdikkuutta sen kaikissa muodoissa.
Meille tehdään selväksi mikä on hyväksyttävää ja missä menee raja, jota ei saa ylittää. 
Tämä kaikki on tärkeää, koska muuten meidän hallitseminen olisi monin verroin työläämpää. Meidän hallitseminen onnistuu ilman voiman käyttöä niin kauan kuin me vain suostumme olemaan kiltisti, jotta emme aiheuta häpeää meidän läheisille. 
Jotta emme särje heidän sydämiä olemalla riskialttiita typeryksiä tempauksillamme. 
Ja kaikki tämä, jotta ylimääräinen veren vuodattaminen voitaisiin välttää. Kaikki tämä, jotta pysyisimme aloillamme ilman, että joku käskee.
Kaikki tämä on meille annettu, jotta meillä olisi pelko myös sen menettämisestä.

Ja kaikki tämä on vain harhautusta. 
Todellisuudessa todellisuus ei ole yhtään sellaista kuin me sen kuvittelemme olevan. 
Todellisuudessa todellisuus on hyvin epätodellista. 
Kaikki mikä tuntuu mahdottomalta on oikeasti hyvin tavallista. 
Nimeä lempiohjelmasi televisiosta, nimeä lempilaulusi, kerro kuka on lempikirjailijasi, sano mistä viinistä pidät eniten, mikä huume on sinulle parasta? Vaihtoehtoja on niin paljon, että jokaiselle meistä on olemassa varmuudella houkutus, johon heikkoutemme kaatuu. 

Meitä ei orjuuta kukaan, me orjuutamme itse itsemme.
On se sitten politiikka, uskonto tai jalkapallo - kannatamme jotakin henkeen ja vereen. 
Me olemme valmiita taistelemaan sen puolesta, me olemme valmiita kuolemaan jonkin puolesta. Meille annetaan vaihtoehtoja valita mihin uskoa, ja me saamme itse valita vankilamme.
Kaikki tämä, jotta kapinaa ei syntyisi. Kaikki tämä, jotta maailma ei olisi meidän.


7/02/2019

Time to aim your arrows

Vihaan sitä peliä, ja se tekee minusta hyvän pelaajan.
Vielä enemmän vihaan häviämistä, 
ja voittamistakin vihaan jonkin verran.
Voittaminen on oksettavaa joiltain osin, 
koska se tarkoittaa, että joku tai jotkut hävisivät.
Ja olen itse hävinnyt niin monta kertaa, että tiedän, 
että siihen ei totu. 
Ja en soisi sitä kohtaloa kenellekään.
Häviäminen saa kyseenalaistamaan koko olemassaolon. 
Mitä järkeä olla elossa, jos ei pärjää?
Mutta yksi hyvä ominaisuus minulla on.
Ja se yksi ominaisuus tekee minusta kelpo pelaajan.
Minä en nimittäin tilttaa.
Minä en tilttaa koskaan.

6/20/2019

I want to eat your heart

Kun jatkuva kiire muuttuu mielipuolisesta tappotahtiseksi tiedät,
että on aika kiristää tahtia.
Edelleen, vaikka nyt jo ollaan sillä rajalla, 
että kaikki leviää käsiin.
Kun aistiärsykkeiden virta on loputon ja se virta vain kiihtyy.
Edelleen, vaikka nyt ollaan jo sillä rajalla,
että kyky käsittää kaikkea saatua informaatiota on ylittynyt aikoja sitten.
Kun näet useammin valoa kännykän ruudulta,
kuin suoraan auringosta tiedät, 
että silmäsi rappeutuvat aikanaan,
mutta et halua silti lopettaa sosiaalisen median kuluttamista.
Kun hymyilet useammin hauskoille jutuille netissä,
kuin mitä kuulet oikeilta ihmisiltä tiedät, 
että sosiaaliset taitosi rappeutuvat aikanaan,
mutta et halua silti lopettaa yhä hupsumpien kuvien,
ja videoiden metsästämistä.
Kun jokaiselle tunteelle on diagnoosi,
ja lääke olemassa.
Kun ravintosi on enemmän synteettistä kuin orgaanista.
Kun vuorovaikutuksesi on enemmän digitaalista kuin analogista.
Kun et nuku kunnolla.
Kun sydämesi rytmi on epäsäännöllinen.
Kun et pysty vastaamaan odotuksiin.
Tiedät, että sisälläsi on silti jotain kaunista mitä ne eivät onnistuneet nitistämään.





6/11/2019

Whoa

oh-oh-oh

Confidential about

Syvän avaruuden kohteet.
Aluksi niin kaukana, että näyttää siltä, ettei siellä edes ole mitään.
Lopulta kun sinne pääsee, niin siellä on "kaikki".
Siellä on enemmän kuin täällä.
Siellä jokainen kirjoittaa oman kohtalonsa.
Täällä kukaan ei voi vaikuttaa mihinkään, kaikki vain tapahtuu.
Täällä kaikki haluaa jättää jälkensä historiaan, mutta historia unohtaa lopulta meidät kaikki.
Parhaiten muistetaan ne, jotka eniten tuhoa saivat aikaan.
Täällä ei taida olla ihan kunnossa.
Täällä ei taideta olla mietitty ihan loppuun asti.
And there... we all fuck unicorns there.

6/10/2019

Chester Arthur

Käytiin tutuissa paikoissa, ajeltiin ja vaan nautittiin.
Tällaiset kesäpäivät on täydellisiä, ei liian kuumia, 
mutta tarpeeksi, jotta voi ajaa kaikki ikkunat auki,
 ja viima ympärillä tuntuu vain mukavalta.
Ajoit liian lujaa, mutten välittänyt.
Ajoit ristiin rastiin, aivan kuin olisit etsinyt jotain.
Ajettiin paikoissa jotka tunnen, 
ja ajettiin paikoissa joita ei ole olemassakaan.
Kaikki oli hyvin, ja mikään ei häirinnyt.
Ei edes se, että olit kuollut aikoja sitten, 
mutta jatkoit ajamista silti aina vaan.

6/09/2019

Let's hang together

Kahden maailman välissä.
Siinä on pisteeni.
En kuulu kumpaankaan, mutta tiedän molemmista jotakin.
Ymmärrän niitä, jotka kuuluvat jompaan kumpaan noista.
Toisinaan tunnen jopa sympatiaa jotain satunnaista kohtaan.
Kaipaan toiseen, mutta en pääse sinne.
Olen juuriltani toisesta, mutta sinne en ole tervetullut.
Olen väärään aikaan oikeassa paikassa.
Kauttani kulkee tieto, olen kuin solun pinta, joka hengittää ja pitää koko ruumiin elossa.
Tässä käy hyvin, jos nuo maailmat erkanevat tulevaisuudessa, sillä silloin elintilani kasvaa.
Mutta tässä käy huonosti, jos nuo maailmat itsessään kasvavat ja pikku hiljaa pusertuvat toisiaan vasten ja samalla tukehduttavat minut.
Riipun löyhästi hirressä, riippuisitko kanssani?

6/08/2019

Kaiken voi todistaa

Vuosi vuodelta, kuukausi kuukaudelta ja päivä päivältä mä tyhmenen.
Kiire, stressi ja alkoholi tuhoavat aivoistani harmaata massaa.
Levoton uni ja liian vähäinen liikunta tukkivat aivoni ja saavat ne supistumaan hiljalleen.

Niin ja aika, sekin surutta syö päästäni järkeä, 
rappeuttaa omalla hiljaisella tavalla minua sisältä käsin aivan kirjaimellisesti.
Yritän paikata tätä kaikkea iän tuomalla itsevarmuudella, mutta se on itsepetosta - suloista itsepetosta.

Väitän itselleni ja luultavasti muillekin, että kokemukseni - hyvät & huonot - ovat tuoneet minulle sellaista mystistä viisautta, että minua kannattaa kuunnella.
Ei kannata. 

Olen arka, olen aina ollut.
Olen ujo ja hirveän huono kiinnostumaan muista.
Minua ei kannata kuunnella.

Tapasin tyypin, se oli kärsinyt masennuksesta ja vaikka mistä.
Se oli ottanut LSD:tä ja sanonut sen uudelleen ohjelmoivan hänen aivonsa. 
Ja että hän ei ole ollut masentunut sen koommin.

Hän oli pelottava. Hän ei sitä huomannut itse.
Mutta hän oli. 
Hän oli uhkaava, ja kuin riivattu kaikessa mielensä kirkkaudessaan.
Ihmiset muuttuvat pelottaviksi, kun he luulevat löytäneensä totuuden. 
Sen jälkeen heitä ei pysäytä mikään.

Nähdään taas kymmenen vuoden kuluttua. 
Olen silloin varmasti keksinyt muita uusia tapoja korvata katoavaa järkeäni.

Do your best to avoid being stupid

Minun kostoni on väljä.
Se on väljä kuin aika kuumana loppukesän päivinä, se vaeltelee sinne tänne, ja on oikeastaan vain ajan kysymys, koska se katoaa.
Minun kostoni on vitsi.
Se on kuin käytetyn auton myyjä pikkukaupungissa kaikkine hukattuine mahdollisuuksineen. 
Se pitää epämääräisistä unelmistaan, mutta ei tee mitään saavuttaakseen niitä.
Minun kostoni on vain ajatus.
Se on kuin lapsi, joka ei uskalla laulaa muiden edessä, 
tai aikuinen joka ei koskaan sano "ei" kun kysytään ylitöihin, vaikka muutakin menoa olisi.
Minun kostoni on näkymätön.
Kukaan ei sitä huomaa, kukaan ei sitä kohtaa.
Minun kostoni on kuin minun elämäni. 
Se on olemassa vain minun korvien välissä.

6/06/2019

Talouskasvun on oltava tärkein ajuri

Mitä siitäkin tulisi, jos talous ei kasvaisi?
Mitenkään muuten me emme saa luonnonvaroja säästettyä ellemme kasvata määrätietoisesti tehokkuutta, tuloksia ja sitä kautta edistä talouskasvua.
Ihmisten onnellisuus ja vapaa-aika lisääntyy vain, jos saamme poistettua kaikki häiriötekijät talouskasvun ympäriltä.
Koskaan ennen niin moni ei ole voinut ostaa urheiluautoa kuin nyt, ja tämän on mahdollistanut vain markkinatalous. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana huostaanotettujen lasten lukumäärä on koko ajan jatkanut kasvuaan, mutta onneksi lapsettomien parien määrä on vastaavasti pienentynyt
Digitalisaatio, robotisaatio ja kapitalisaatio - näiden nimeen me vannomme.
Disruptio, eruptio ja korruptio - nämä ovat meidän arvomme.
Elintaso, elintasokuilu ja kuilun pohjalta kuiskaava paholainen - sen luokse me kaipaamme.
Mitä siitäkin tulisi?














6/01/2019

Sellakalla tiivistetty patruuna

Ei ole mitään yliluonnollista voimaa.
Ei ole taikuutta.
Ei ole demoneita, ei enkeleitä, ei perkeleen perkelettä eikä yhtään tonttua saunan takana.
Meitä ei odota paratiisi, meitä varten ei ole helvettiä liekkeineen.
Kortit tai kahvinmurut ei kerro tulevaisuutta, ei etiäiset eikä telepatia ole totta kumpikaan.
Meitä ei luotu, meillä ei ole sielua.
Silti pahuutta, puhdasta pahuutta on.
Kaikkein kauneinta ja teräväksi hiottua pahuutta löytyy vaikka kuinka.

5/28/2019

Kaikilla meillä on demonimme, ja jopa vahvimmat meistä kaatuvat joskus

Nyrkit puhuvat.
Aseet laulavat.
Sireenit soivat.
Omatunto huutaa.
Pommit kylvävät.
Veri juoksee.
Myrsky nousee.
Rauha ei laskeudu.

5/26/2019

Pikku kartta

Jumala tuli maan päälle. Otti pienen tytön hahmon.
Jumala varasti kaiken, aivan kaiken.
Ihmisille ei jäänyt mitään, ja kaikki olivat hyvin hämmästyneitä.
Jotkut yrittivät kysyä, että miksi se tekee näin.
Mutta sen ei tarvinnut selittää, se teki koska se voi.
Nopeasti ihmiset kuitenkin sopeutuivat tai ainakin sen verran, etteivät heti kuolleet nälkään tai kylmyyteen.
Eniten kärsivät ne joilla oli ollut eniten menetettävää.
Sinne jonnekin taivaan tuuliin hävisivät urheiluautot, käsilaukut ja kartanot marmoripylväineen. Samaan paikkaan katosivat golfmailat ja ydinaseet ja neuvotteluhuoneet. Niin vain hävisi tuhkana tuuleen kaikki rakennettu, oli se sitten materiaa tai kulttuuria.
Kaaos seurasi. Vahvat hakkasivat. Hullut tappoivat. Sairaat jahtasivat viattomia.
Muutos oli ollut liian nopea, jotta ihmiskunta olisi ehtinyt luomaan tilalle mitään uutta. 
Siksi sekoaminen oli niin ylitsevuotavaa.
Lopulta jäljellä oli vain väkivaltaisimmat kahjot.
Sitten he kävivät toistensa kurkkuihin kiinni.

4/28/2019

Aching & waking - I love the scale of the universe.


Kaikki on niin suurta.
Etäisyydet, massat ja nopeudet.
Ja vaikka avaruus on tyhjä - päällisin puolin ainakin - niin silti koko ajan tapahtuu jotakin.
Jossakin kvasaari oksentaa hiukkasia lähes valonnopeutta suoraan ylöspäin ja koko meidän galaksimme kiitää kohti avaruuden reunoja.
Kaikki on niin suurta.
Varsinkin etäisyydet.
Ja kauneus on siinä, että kaikki erkanee.
Lopullisesti.
Mitään ei voi tehdä sen eteen, että saisi sen pysähtymään.
Jo ennestään suuret välimatkat ovat pian kohtuuttoman mielenvikaisen suuria välimatkoja.

2/24/2019

Tornitus

Onneksi olkoon, sait viimeisen sanan.
Sitä hait ja sen sait.
Olen vilpittömän onnellinen puolestasi.
Olen myös itseni puolesta helpottunut.
Nyt ei tarvitse enää kiistellä, ei väitellä ja perustella, toisinaan selvääkin asiaa.
Nyt on rauha solmittu.
On levon aika.
On ikuisen levon aika.
Saat sanoa viimeisen sanasi harmaan hautakiveni edessä.
Siinä se seisoo edessäsi mykkänä.
Kuuntelee kaiken mitä haluat sanoa.
Voit huutaa ja haukkua.
Saat kiittää tai itkeä.
Mitä vain, sana on vapaa.
Ja niin olen minäkin.

1/04/2019

Aika kuluu, lämpö katoaa

Mistään muusta ei ajan kulumista huomaa kuin lämmön katoamisesta.
Mutta siinä vaiheessa, kun kaikki lämpö on kadonnut, niin universumi jatkaa venymistään.

1/02/2019

The Best Of The Best Of's

Viime aikoina ainoa paikka minne olen voinut paeta on lava.
Olla siellä yksin ääntäni kuuntelemassa.
Olla mikrofonin kanssa kahdestaan siellä.
Tarkkailla mitä tapahtuu ja nauttia siitä mitä tapahtuu.
Olla ulkopuolinen, kun kaikki tapahtuu itsestään, kun kaikki tapahtuu suunnitellusti ja olla niin läsnä, että kun tapahtuu odottamaton, niin se sopii saumattomasti siihen kaikkeen ja se synnyttää, jotain uutta, kaunista, ainutlaatuista, jotain mikä on olemassa vain sen hetken.
Siellä minä en ole kenenkään, enkä mitään varten.
Siellä on olemassa vain minä. 
Olemassa sen hetken, kun tulen sinne ja se loppuu, kun lähden sieltä pois. 
Joskus valot ovat niin kirkkaat, etten itse näe mitään.
 Joskus sanat tulevat suusta itsestään ja minun ei tarvitse tehdä mitään ja kaikki tapahtuu silti.
Silloin minä olen minä. 
Sitten se loppuu ja minä kuolen taas hieman. 
Kuolen, jotta voin syntyä uudelleen seuraavalla kerralla.

1/01/2019

Pale white horse

Kammottava ääni lähtee, kun sukellusveneen runko koskettaa meren pohjaa. 
Vaikka kosketus olisi vain hipaisu ja kestäisi hetken niin tuo ääni menee vavisten läpi koko aluksen ja tuntuu, kuin se repisi mukanaan kappaleen sielusta.
Viime aikoina sieluni on muutenkin revennyt pohjasta ja sinne on alkanut virrata sisään kylmää merivettä. Melkein nolla-asteisena se on saanut sisimpäni jäätymään.


Hendersson - Is your watch on the right time? Andersson - I got this from here!

 Kun olin nolla, sain vain olla. Kun olin yhden, tajusin avaruuden syvyyden. Kun täytin kaksi, ilmestyi huoneeni seinälle verellä piirretty ...