Sattumalta näin suuren pedon silmästä silmään.
En ole varma tapahtuiko se unessa vai valveilla.
Tai sitten jossain astraalitasolla, paremman tajunnan saavuttamana.
Eikä sillä ole edes väliä.
Sillä on väliä, että kohtaamisemme oli hyvin aito.
Mitään muuta aitoa siinä ei ollutkaan.
Suuri peto oli suuri vain liioittelussa.
Kaikki oli valetta, mitään taikaa ei ilmaantunut.
Illuusio oli vahva, koska meillä on taipumus uskoa eikä epäillä.
En tiedä oliko oloni siunattu vai kirottu tuon jälkeen, mutta jotain se muutti minussa.
En enää luottanut paholaiseen tuon jälkeen, olin kadottanut uskoni.
Peto meissä on pahempi kuin pahuus itse pedossa.
Enkä voinut siltikään päästää irti.
En vaikka kaikki mitä suuri peto oli luvannut, olikin pelkkää satua.
En voinut päästää irti, koska mitään muutakaan minulla ei ollut ottaa tilalle.
Ja siksi me aina jäädään kurjuuteen kiinni.
Me ei lähdetä, vaikka meitä potkitaan.
Koska meillä ei ole muutakaan.
Ja siksi kukaan muu kuin Saatana ei voita tässä.
Koska hän ottaa omansa. Aina.
