Hermes Trismegistos ja Baphomet

 Alkemistien suosikkina Hermes on omaa luokkaansa. Ja vaikka Hermes Trismegistosta ei suoraan pidä sekoittaa Hermes jumalaan niin samaa sukupuuta he ovat. Joka tapauksessa tie perimmäisen tiedon luokse vaatii hyvän oppaan. Ja siihen Hermes Trismegistos on juuri sopiva. Tismalleen samalla tavalla kuin Baphomet. Siinä missä toinen toimii viestinviejänä hyvän ja pahan välillä, on toinen puoliksi hyvä, puoliksi paha. 

Kumpikin kantaa caduceusta omalla tavallaan.

-Baphomet on patsaansa ansainnut-

Olen saanut todistaa rituaalia satanistisessa temppelissä. Ei se niin hieno ja mahtipontinen ollut kuin kristittyjen temppelit, mutta ajoi asiansa. Ihmisillä oli siellä kovin vähän vaatteita, se kai kuului asiaan. Mutta se mikä häiritsi oli lihasten puute. Paljon oli läskiä, pulleita reisiä ja turpeita käsivarsia. Ei sellainen sovi kuvaan. Ihan yhtä vastenmielisiä ovat lihavat papit tavallisissa kirkoissa. Maailmassa missä ihmiset kuolevat nälkään, ei papin pitäisi olla ylipainoinen. Eikä se ole tavatonta, että pappi on suuri ruoan ja viinin ystävä, jopa asiantuntijan roolissa antamassa vinkkejä pääsiäisviiniksi. Eikä se ole tavatonta, että satanistit käyvät syvää filosofista keskustelua pahuuden olemuksesta ja ihmisen vapaasta tahdosta. Kyllä, he käyvät keskustelua sen sijaan, että syöksyisivät pimeyteen itse. 

Niin moni rikas on onneton.

Niin moni kaunis ihminen on kylmä.

Niin moni lahjakas on hullu.

Niin moni lihaksikas on täysin pihalla baryoneista.

Ja niin moni älykkö ei saa nostettua omaa painoaan penkistä.

Johtajilta puuttuu empatia.

Köyhiltä itseluottamus.

Minulta puuttuu kyky luopua vihasta ja ylpeydestä.

Sinulta puuttuu hyväksyntä.

🔱

Let's go for a ride

Ainoa järkevä tapa mitata aikaa on aurinkokello. Kaikki sitä tarkemmat ratkaisut aiheuttavat vain kiirettä. Ja voi olla, että toisille sopii kiire, mutta minä en siihen pysty. Olen liian arka ja hidas. Eläisin mieluummin vähemmällä vuorovaikutuksella. Enkä pelkästään ihmisten kohdalla vaan kaikkien asioiden kohdalla. 

Olisi enemmän aikaa miettiä, enemmän aikaa katsella. Nyt pitää vain toimia ja tuottaa. Pitää antaa panos ja tehdä merkittäviä asioita. Pitää hallita kokonaisuuksia. Ei saa jäädä kiinni pieniin merkityksettömiin yksityiskohtiin. Ainoa mikä minua kiinnostaa on se kun tulee talvipäivän seisaus. Sillä hetkellä pohjoinen pallonpuolisko on kallistunut kauimmilleen auringosta. Sen jälkeen valoa alkaa tulla lisää, aurinko syntyy meille uudelleen. 

Pimeys häviää. Odotan aina kesää. Odotan aina kesältä paljon. En muista koska olisin saanut juurikaan mitään. Mutta ei se haittaa. Jaksan unelmoida. Jaksan, koska on valoisaa. Ei tarvitse palella. Siinä ei välttämättä ole mitään sen suurempaa henkistä tasoa, se vain on parempi niin. 

Save one bullet for yourself

Jumalan pettäminen on varmasti yksi ihmeellisimpiä asioita mihin voi syyllistyä. Sen voi tehdä, vaikkei edes uskoisi koko käsitteeseen. Sen voi tehdä hyvin helposti siihen nähden kuinka vakavasta teosta on loppujen lopuksi kyse. Ja kysymys, joka riivaa on sellainen, että voiko sitä tehdä? Eikö kaikkeuden valtias näe ennakolta, että sellaiseen ollaan syyllistymässä? Onko se silloin petos, jos se on ollut tiedossa. Ja onko se mikään petos, jos samalla tulee pettäneeksi itsensä? Tai ainoastaan itsensä?

Hankala väitellä aiheesta sellaisen kanssa, joka ei usko, että se on mahdollista, koska itse olen syyllistynyt siihen ja sen jälkeen melko yhdentekevää, että uskooko joku muu sen edes olevan mahdollista. Tai luonnollista. Tai väistämätöntä.

Surettaa, että koulussa opetettiin avaruuden olevan ääretön. Kun se on muodoltaan kuin soikea pannukakku. Mutta se on niin iso, että sillä muodolla ei ole mitään väliä. 

Surettaa, että koulussa opetettiin mitä on osmoosi ja fotosynteesi. Kun olisi pitänyt opettaa miten ollaan onnellinen. Miten olla normaali. Miten pysyä elossa. 

Surettaa, että koulussa opetettiin laskemaan derivaatta. Kun olisi pitänyt opettaa laskemaan tekojen seurauksia.

Koulun tehtävä on tarjota yleissivistystä. Sivistynyt yksilö toimii vapaasti, eikä vastaanota tietoa kyseenalaistamatta valmiiksi annettuna. Sivistyneellä yksilöllä on oman järjen käyttö aktiivista, löytyy tervettä kriittisyyttä sen sijaan, että olisi omassa epävarmuudessaan valmis uskomaan kaikkea hölynpölyä mitä on tarjolla ja sivistynyt yksilö on ajattelussaan uskalias. Sivistyksen vastakohtia on barbaarius, kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja ylipäätää tietämättömyys siitä miten asiat oikeasti ovat, sivistymätön ihminen on ennakkoluuloinen ja järjettömän itsevarma, ei mitään halua epäillä omia uskomuksia. Meillä on koulu, jonka tehtävä on sivistää, mutta meillä samaan aikaan vallalla aikuiset, jotka ovat täysin raakalaismaisia. Käyttävät valtaansa enemmän tai vähemmän sivistyneesti.

Jumalan täytyy olla häpeissään ihmiskunnasta.

Ja jos sitä ei ole niin sääli, sillä ihmiskunta ei häpeä itseään.

Anemic apocalypse

On niin monia hyviä kirjoja. En edes tiedä montako hyvää kirjaa on. Tiedän vain ne mitkä olen lukenut, aikonut lukea tai yrittänyt lukea. Jotkut hyvät kirjat on sellaisia, ettei niitä pysty lukemaan. Ei, vaikka yrittää. Ne ovat liian monimutkaisia. Pitäisi omistaa elämä yhden sellaisen ymmärtämiselle, mutta silloin jäisi lukematta niin monta muuta kirjaa. 

Jotkut hyvät kirjat ovat kepeitä, lyhyitä ja todella yksinkertaisia. Jotkut hyvät kirjat ovat 16-vuotiaan kirjoittamia ja jotkut hyvät on tehty yli seittemänkymppisenä. Joku kirjailija saa aikaiseksi vain yhden hyvän ja joku toinen kerran vuodessa julkaisee hyvän kirjan. Jotkut hyvät kirjat ovat paksuja, raskaita ja niin uuvuttavia, että lukemisesta pitää pitää taukoja, ettei sekoa.

Ja voin sanoa, että rakastan montaa hyvää kirjaa. Ja voin sanoa, että moni hyvä kirja on muokannut minua. Mutta en ole siinä mielessä erikoinen tapaus, että monelle käy noin. Sellaisia me olemme, me lukijat. Me olemme kirjojen muokkaamia yksilöitä, arvot ja moraalinen kompassi on omittu jostakin romaanista. 

En silti tajua, että miksi pidän niin monesta fiktiivisestä hahmosta kirjojen sivuilla. Jopa kaipaan heistä useita. Ja samaan aikaan en oikein siedä oikeita ihmisiä, en niitä, jotka tällä planeetalla oikeasti kävelevät.

Miten ymmärtää tyhjyys, miten olla takertumatta mihinkään, miten unohtaa olla minä? 

Be quiet

The hyperhero Halloran knew what he was doing. And it wasn't because he was somehow exceptionally intelligent, but because he had learned the art of presence. He really knew what he was doing. For example, if he was sitting, there was no doubt for a moment that he was lying down. No, Halloran knew he was sitting because he was present. He was constantly present. He had once tried to be in a different place, but even then he quickly found himself there too. 

Khalifornia

DeRaps tightened the laces of his boots and started walking towards the small and cozy cafe on the beach. 

There he would drink kombucha, well no fucking drink, maybe a cup of green tea because it was late and coffee wasn't worth ruining a night's sleep at this time, well hell did someone say that DeRaps would be going to bed on time anyway, how about he drink a bottle of whiskey there, well what do you think, did that small and cozy cafe sell alcohol, so DeRaps probably had his own bottle with him, right? 

à bout portant

Tavalliselle luodille reilu 250 metriä on matka, jolla ei vielä tarvitse huomioida maan vetovoiman vaikutusta luodin lentorataan. Aikaa tuohon matkaan kuluu alle puoli sekuntia. Ihminen näyttää tuskin tulitikkuaskin kokoiselta tuolta matkalta.

Mikään ei selitä sitä mitä tapahtuu. Eikä sillä ole väliä. Kaikki mitä tapahtuu on ansaittua. Enkä puhu vain itsestäni vaan ihan kaikista. Vaikuttaa oudolta. Mutta ihan sama. Se on ihan sama, koska on olemassa pareampiakin luoteja. On olemassa luoteja, jotka ovat vielä nopeampia ja tarkempia. Luoteja, jotka repivät rikki vaikka virtahevon. Ei sillä, että virtahepoja pitäisi ampua, ne ovat kuitenkin yksiä kauneimpia olentoja maailmassa.

Ketään ei kiinnosta. Oma selviytyminen on ainoa mikä motivoi. Sodat ovat siitä hyviä, että niissä yksikään luoti ei mene hukkaan. Eivät nekään, jotka eivät osu kohteisiinsa. Jokainen kulutettu ammus on jonkun maksama. Ja se on hyvää bisnestä. Se on kuin ampuisi rahaa taivaalle. Tai no, se on rahan ampumista taivaalle. 

250 metriä on syvyys meressä, jossa valoa ei juurikaan enää ole. Opin tänään, että sitä kutsutaan afoottiseksi vyöhykkeeksi. Siellä elämä on oppinut tulemaan toimeen pimeyden kanssa. Siellä jos kaipaa valoa niin se on tehtävä itse. 

Koskakohan ihmiskunta oppii elämään ilman valoa? 

Hyperhero's digital delusion

Kukaan ei kuvittele olevansa paha*. Kukaan ei kuvittele olevansa väärässä*. Jokaisella meistä on tunne, että on jotenkin keskimääräistä terävämpi, oikeamielisempi, paremmin perillä asioista tai muuten vaan ok-tyyppi. Ja joillakin on tunne siitä, että he ovat suorastaan erinomaisia. Eniten pidän nuorista, ylimielisistä mulkuista. Leuhkoista leveilijöistä, koska heillä on edessä karu pudotus keski-iässä. 

Mutta siihen nähden, että koemme olevamme hyviä niin oudosti maailmassa tapahtuu pahaa.

Ja sitä pahaa tapahtuu paljon. Me teemme pahaa, mutta emme tiedosta tekevämme pahaa. Maailmasta loppuu raaka-aineet, mutta se ei ole meidän vika. Joku muu kuluttaa ne meidän puolesta. Maailmasta loppuu makea vesi, mutta me emme sitä tuhlaa. Vuodessa on 8.760 tuntia ja maailmassa tulee televisiosta ohjelmaa 300.000.000 tuntia vuodessa. Ja jos se ei riitä niin aina on olemassa kofeiini, lääkkeet, nikotiini, kannabis, amfetamiini, kokaiini, opiaatit, hallusinogeenit, liuottimet, steroidit, politiikka, uskonto, kilpaurheilu, vähemmistöjen oikeudet, luokkasodat, salaliitot ja porno. Tarjolla on aina jotakin mihin ripustautua, mistä hakea turvaa ja lohtua, mihin paeta ja millä nollata stressi. Aina jotain millä päteä, millä luoda hyvää oloa, millä tavoitella onnellisuutta. 

Asiantuntija kertoi, ettei luontoa kannata pelastaa. Ei, koska se tulisi liian kalliiksi ja kukaan ei halua maksaa niin kovaa hintalappua siitä mitä se edellyttäisi. Se oli aikuinen, koulutettu ihminen, joka tämän kertoi. Ja samalla kun maailma kärventyy niin meidän pitää potea syyllisyyttä etuoikeuksistamme. Koska muuhun me emme parhaimmillamme kykene.

Masokistit ja massamurhaajat jahtaavat nautintoa, ihan niin kuin me kaikki muutkin. 

💣

*No, ehkä yksi miljoonasta

All fashion is out of fashion

Istuin pienen tuvan pienellä pirttipenkillä.

Ulkona tuuli ja satoi, harvemmin sisällä sataa ja/tai tuulee.

Katsoin ensiksi ulos ikkunasta, luulin näkeväni jotain. Mutta sitten katsoin ikkunaa, sulatettua piioksidia, ynnä soodaa ja potaskaa. Sellaista lasi on, kuin nestettä, mutta liikkumatonta. Sellaista on se on tuokin ikkunalasi, kuin jäätä, mutta terävät sirpaleet repivät kaulaan haavoja, jos meinaan hakata päätäni tuohon pienen tuvan pikkuiseen ikkunaan. 

Sade valui alas ikkunaa. Hiljalleen kohti kehyksiä. Luonnollista ajattelin, eihän gravitaation vuoksi muu suunta vesipisaralle kelpaisikaan. Puissa lehdet havisivat, myös kannattamani urheilujoukkue hävisi kauden tärkeimmällä hetkellä. Sellaista elämä on, haurasta. Ja vakavaa. Elämä on hauraan vakavaa. Mutta tarviiko sen olla? Eikö se vaan voi antaa mun olla? 

Sitten menin tuvassa lieden luokse. Siinä oli kattila. Avasin kattilan kannen. Siellä oli ollut puuroa, mutta joku oli ehtinyt syömään sen ennen minua. Menin tuvan perille katsomaan sänkyä, joka oli rikottu. Siinä oli nukuttu juuri, se oli lämmin vielä, tyynyllä oli vaaleita pitkiä hiuksia. Ihan uskomattoman jännittävää. Nyt pihalla tuuli ulvoi. Pihan puiden takana sudetkin ulvoivat. Ohiajavan hälytysajoneuvon sireenit ulvoivat. Omaatuntoani sen sijaan kalvoi. Sinun nappeja olin lainannut luvatta. Mutta muuten en olisi saanut puvuntakin alle sopivaa paitaa, koska omastani puuttuivat kalvosinnapit. Menin työhaastatteluun. Ajoin koko pitkän matkan yksin. Sateessa. Tuulessa. Pimeässä. Ja turhaan. Ei ollut mitään avointa paikkaa eikä minua edes oltu kutsuttu mihinkään haastatteluun. Olin vain ajatellut mennä ja osoittaa omatoimisuutta, mutta suojelupoliisin mulkut eivät arvostaneet sellaista. Pitäkööt sitten vakoilutoimintonsa itsellään. Voin jatkaa naapurini kyttäämistä tuosta tuvan ikkunasta ihan itsekin jatkossa ilman apua. Olisi vain ollut mukava, jos siitä olisi maksettu. Eivät ikkunat ilmaisia ole. Eivät vaikka niitä hädin tuskin näkee.

Smoke rings instead of wedding rings

Koi No Yokan (恋の予感) on japanilainen termi jolle ei ole oikeaa käännöstä muissa kielissä eikä oikein järkevää vastinettakaan. Kyse ei ole rakkaudesta ensisilmäyksellä, vaan enemmänkin luottamuksesta rakkauden väistämättömyyteen, kun tapaat jonkun ensimmäisen kerran. Se siis viittaa siihen tunteeseen, että olemme juuri tavanneet henkilön, johon rakastumme väistämättä. 

Halusimme tai emme. 

Oli siinä toivoa tai ei. Vaikka siinä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta tulla elämän mittaiseksi parisuhteeksi. Tai edes yhden yön jutuksi. Silti se tapahtuu. Tiedät, että voisit luottaa tuohon ihmiseen tiukan paikan tullen, tiedät, että olette samalla puolella. Ja jos joutuisit uhraamaan henkesi hänen takiaan niin sinua ei harmittaisi, koska se olisi sen arvoista. 

Normaalisti ihminen haluaa kumppaniksi sellaisen, joka kuuntelee hyvää musiikkia, katsoo hyviä elokuvia ja tykkää hyvästä ruoasta, siis samoista asioista kuin sinä itse. Mutta kun tapaat sen henkilön niin hänen typerät tavat, mauton tyylitaju tai mitkään normaalisti sinua ärsyttävät asiat eivät yhtäkkiä merkitsekkään mitään. 

Koska hän on kiltti, olematta nöyrä.

Hän on viisas, olematta ylpeä siitä.

Hän on kaunis, vaikka hän ei yritä olla sitä.

Hän on vahva kaikkine heikkouksineen. Hän on rohkea, mutta harkitseva. Hän on luottavainen ja avoin, mutta ei lapsellisella tavalla. 

Se tapahtuu, vaikket uskot siihen. Se tapahtuu, vaikket yritä sitä. Ja se tapahtuu luultavasti sitä nopeammin, mitä vähemmän yrität. Riittää kun et pelkää tulevaa. Tulevaisuus tuo mukanaan joko hyvää tai pahaa. Se voi tuoda mukanaan todella paljon pahaa tai todella reilusti onnea. Tai jotain siltä väliltä. Mutta se miten kohtaat sen tulevan on se mihin voit vaikuttaa. Voit kohdata sen vahvana tai heikkona. Voit kohdata sen kädet nyrkissä tai kädet ojennettuna halaukseen.

Elämän ohimenevyyden ja epätäydellisyyden hyväksymiseen kannattaa keskittyä. Tiedäthän, että olet kaunis, ei siksi, että olisit täydellinen, vaan siksi, ettet ole sitä. Tämän ymmärrän ja sen takia näen syvemmän kauneuden sinussa ja toivon, että voit arvostaa itseäsi enemmän tämän takia. Emme hallitse kaikkia tilanteita. Ja siinä on sekä kauneutta että kärsimystä. Ja sinun kanssasi tulen tietoiseksi siitä, että napasi ympärillä pyörivä maailmankaikkeus herättää tunteita, jotka ovat liian syvällisiä ja suuria olemassa oleville sanoille. En pysty selittämään mitä meille tapahtui tai mitä me koimme. Meillä oli pienen hetken mystinen yhteys johonkin maailmaan, jonka edessä voi vain nöyrtyä ja joka sai meidät tajuamaan, että olemme olemassa pikkuruisella planeetalla järjettömän kokoisessa universumissa, josta emme oikeastaan ymmärrä juuri mitään.

Skeletons of extraterrestrials buried in the desert

Lähtivät kulkemaan Paasikiven reittiä. 

Ja olivat vielä onnellisia sillä tiellä. Ja vaikka syyt olivat vääriä niin silti olivat. Ja samalla tajuttiin, että poliitikot ei kaipaa valtaa, ei sitten alkuunkaan. Poliitikot sen sijaan kaipaa rahaa, suut ja korvat täyteen rahaa. Halutessaan poliitikot vois käyttää paljonkin valtaa, mutta se on liian pelottavaa heille, ja ei siitä mitään hyödy. Seuraukset olis aikamoisia, jos yks puolue pääsisi valtaan ja päättämään kaikesta. Ei sitä menoa kauaa kestäis. Sitä loppuis nopeesti raha, kun se olis jaettu omalle etupiirille. Tai loppuis ihmiset, kun ne olis kulutettu loppuun. Tai loppuis luonto, kun kaikki olis hyödynnetty minkä hyödykkeeks pystyy muuttamaan. Riippumatta puolueesta loppu tulis nopeasti. Riippuen puolueesta se olis aina oman näköisensä. Yksikään puolue tai poliitikko ei aja koko planeetan etua. Ei edes oman maansa etua. Ne ajaa aina vaan omien etupiiriensä etua. Sellasia ne on. Se kuuluu niiden luonteeseen.

Ja ne onnellisia. Ne on onnellisia kähmiessään tahmaisilla kourillaan kaikkea.

Main project

Yksin niin kuin taivas. Yksin kuin kivi rannalla tai reikä taskussa. Yksin kotona ja yksin töissä. Yksin juhlissa, kadulla, ystävien kanssa ja kaikkialla. Yksin niin kuin rutto historian kirjoissa. Rutto joka raatelee, joka vaeltaa ja joka ei ole minnekään tervetullut. Yksin kuin ruttopaise, jota ei puhkaise yksikään ystävällinen sana, ei hymy, eikä kosketus. Ja jos katseet voisivat tappaa niin tuijottaisin peilistä itseäni aamusta iltaan ja illasta aamuun. Mutta peilissä ei ole ketään, olen yksin peilin edessä. Odotan, että mitään ei tapahdu. Ei mitään, ei koskaan eikä minkään takia. Niin yksin, että jumalat ei kuule eikä saatanaa kiinnosta. Niin yksin, että se ei ole enää utuisen sympaattista, ei runollisen kaihon omaavaa paatosta. Niin yksin, että jokainen ruumiinosani tuntuu vieraalta. Jokainen sana minkä osaan, on jonkun muun minulle opettama. Jokainen hetki menetetty. Jokainen kohtaaminen on kohtaamisen lopun odottelua. Jokainen muu on jossakin muualla. 

Varjo erkanee, väistyy pimeyteen muiden varjojen kanssa. En ole vainottu, olisipa minulla edes vihollisia. En vihattu, ei minua kukaan muista. En rakastettu, koska rakkautta ei ole olemassa. Ei oikeasti. Ei aikuisten maailmassa. 

Mutta mä olen hyvä. Mä olen hyvä myymään purkkaa. Mä todella osaan kaupitella purukumia, tämä ei ole vertauskuva. Siitä saa rahaa. Siitä saa paljon rahaa. Siis jos on hyvä. Ja minä olen. Aivan vitun hyvä.

Oh beloved one, make it go away

Jos olet stressaantunut ja/tai peloissasi niin oikealla hengitystekniikalla voit nopeasti helpottaa oloasi.

Tässä helppo käytännön ohje, jolla hallita tilannetta, kun pää käy ylikierroksilla ja maailma meinaa kaatua päälle.

Asetu makaamaan lattialle, laita pään alle vaikka kirja. 

Sulje silmäsi, älä välitä vaikka huoneessa olisi muita ihmisiä (tai makaat kadulla ja olet ulkona, sulje hetkeksi muut ihmiset pois tietoisuudestasi).

Laita toinen käsi vatsasi päälle, niin että tunnet paremmin mikä olisi hengityksesi luonnollinen rytmi. Älä yritä pakottaa itseäsi hengittämään liian rauhallisesti, mutta älä myöskään lietso itseäsi hengittämään liian kiivaasti. 

Ja nyt se varsinainen hengitys. Sellainen syvähengitys, joka lievittää välittömästi pahaa oloa. Pian tunnet kuinka keuhkosi kantavat sinua kuin siivet enkeleitä.

Hengitä syvään sisään. Hengitä oikein syvään sisään ja puhalla sitten savut nenän kautta ulos.

Toisella kädellä tuot savukkeen uudestaan huulillesi ja hengität taas syvään, niin syvään kuin pystyt. 

Nikotiinia. Pirullista, mutta rauhoittavaa nikotiinia. Päästä uloshengityksen mukana ulos taas savut ja anna niiden karata avaruuteen. Hengitä savukkeen mukana marihuanaa, jos kaipaat vielä syvempää kokemusta tästä stressinhallinnasta, tällainen hengitysharjoitus on todellinen.

A sort of despair

Se oli ihan hyvä idea. Paperilla kaikki näytti hyvältä, oli voimaa ja älyä. Löytyi kauneutta ja herkkyyttä, naurua tietysti. Käytännössä kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin on kuviteltu. Aluksi toki, mitäpä muutakaan voisi odottaa noin hyvistä lähtökohdista. Mutta se oli unelmaa ja unissa pinnan alla on jotain selittämätöntä. Unissa on outoja tapahtumia, huomaat olevasi yhtäkkiä muualla ja ihmiset ympärillä ovat outoja, vaikka ne olisivat kuinka tuttuja tahansa. 

Ja eivät unetkaan ole turvassa peloilta ja paniikilta. Ja kauhun vallassa ihminen tekee huonoja päätöksiä. Niin, ihmiset. Ne juuri pilasivat tämänkin idean. Ei se ollut huono idea missään vaiheessa. Se vain kuoli. Siltä idealta loppui ilma siipien alta. Ja ideaa kannattaneet ihmiset olivat siitä ihan yhtä ihmeissään kuin kaikki muutkin, jotka olivat saaneet todistaa idean syntymistä.

Minä en ollut surullinen. En pettynyt, enkä katkera. No vähän, mutta lähinnä tunsia ahdistusta. Mitä jos tämäkään idea ei kestänyt niin miten mikään muu idea voisi koskaan toimia. Kannattiko enää ajatella, kannattiko enää yrittää mitään. Tietenkin oli pakko yrittää. Muuten kaikki tähän astinen olisi ollut turhaa. Ongelma on siinä, että kaikki, jotka jollain tavalla liittyivät tähän ideaan joutuivat kärsimään seurauksista, kun tämä idea heitettiin roskikseen. Ei sitä kannattanut kierrättää tai yrittää palata lähtöruutuun ja rakentaa uusiksi. 

We'll be holding

Kerran oli jotain pientä, jotain niin pientä, että se hajotti kaiken mihin se törmäsi. Ajattele kuinka kauan on ollut ihmisiä, pari, kolme miljoonaa vuotta ehkä. Ajattele sitten kuinka kauan on ollut olemassa universumi, ehkä 14 miljardia vuotta - ja melkein yhtä kauan on ollut olemassa atomeja. Englannin kielessä sana atomi kuulostaa lausuttuna melkein samalta kuin Adam, joka oli ensimmäinen ihminen. Suomen kielessä Aatami ja atomi ovat myös hyvin lähellä toisiaan foneettisesti.

Ensimmäinen ihminen, niin kuin kaikki me muutkin, koostumme atomeista. Atomi on läpimitaltaan 0,0000000001 metriä eikä sitä voi oikein hahmottaa mitenkään, se on metristä yksi miljardisosa. Lyhyesti atomin koko on 0,1 nanometriä. Atomin ydin on nanometristä yksi sadastuhannesosa.

Ymmärtääkseen kuinka pieni 10^-11 metriä on, on hyvä verrata sitä johonkin helpommin hahmotettavaan kokoon. Atomiytimen halkaisija on noin 10^-10 metriä, eli noin 10 kertaa suurempi kuin gammasäteilyn aallonpituus. Atomin ytimessä on protoni ja sen halkaisija on noin 10^-15 metriä, eli noin 100 kertaa pienempi kuin gammasäteilyn aallonpituus. Ja miksi puhun gammasäteilystä niin se johtuu siitä, että se on tällä kertaa tämän tarinan roisto. Gammasäteily voi hajoittaa atomeja, muokata niitä ja tuhota näin ollen mitä tahansa. 

Ja gammasäteily ei ole muuta kuin valoa. Se on valoa, jolla on lyhin aallonpituus. Mutta se ei ole ainoaa säteilyä. Oikeastaan me kaikki ja kaikki mikä on olemassa on kiedottu säteilyn lämpöiseen peittoon.

Avaruuden taustasäteilyn aallonpituus vaihtelee noin 1 mm:stä 10^-3 mm:iin. 10^-3 millimetriä on erittäin pieni pituus, ja sitä on vaikea yrittää ymmärtää. 

10^-3 millimetriä on noin sata kertaa pienempi kuin ihmisen hiuksen paksuus. Ja tuon kokoisilla aalloilla liikkuu infrapuna. Mutta infrapuna, kuten gammakin on vain valoa. Valoa on niin kovin monenlaista, kaikki riippuu aallonpituudesta.

Valon aallonpituus vaihtelee laajasti, ja se voi olla erittäin pieni tai erittäin suuri riippuen valon lähteestä ja sen ympäristöstä.  Infrapuna- ja ultraviolettisäteily, joita ihmiset eivät pysty havaitsemaan silmällään, voivat myös kuulua valon spektrin sisälle. Enkä väsy ajattelemaan sitä miksi valo ei pysähdy. Mistä valo saa voimansa liikkua. Ja vaikka voisi kuvitella, että suoraan liikkuminen olisi energiatehokkainta niin siitä huolimatta valo liikkuu aaltoina. Ja kai se on se salaisuus valon väsymättömyydelle. Valo etenee aaltoina siksi, että se on sähkömagneettista aaltoa. Sähkömagneettiset aallot ovat värähtelyjä sähkö- ja magneettikentissä, vuorotellen he pumppaavat toisiinsa voimaa kuin rakastavaiset maailmanlopun äärellä. Tuossa aaltomaisessa liikkeessä vuorottelevat sähkökenttä ja magneettikenttä, kun toinen vahvistuu niin toinen heikkenee. Kun toinen antaa niin toinen saa.

Sähkömagneettiset aallot eivät tarvitse fyysistä aineen välittäjää, jotta ne voisivat liikkua, ja ne voivat edetä ilmakehässä ja avaruudessa vapaasti. Tämä tekee sähkömagneettisista aalloista erittäin tärkeitä tiedon ja energian välittämisessä, koska ne voivat edetä pitkiä matkoja ilman estettä.

Sellaista on valo, itseään ruokkiva voima. Ja joskus valo on niin kirkas, että se sokaisee katsojansa. Kirkkain olemassa oleva valo on tähtien ja galaksien sisällä syntyvä valo, kuten esimerkiksi tähtien synteesissä syntyvä valo ja tähtien räjähdysprosessit eli supernovat. Tai hypernovat, jotka ovat sata kertaa pahempia kuin supernovat voimiltaan.

Supernovat ovat erittäin voimakkaita tähtien räjähdyksiä, joissa tähden ydin kokee imploosion, joka on räjähdyksen vastakohta, sisäänpäin luhistumista ja siitä voi syntyä neutronitähti tai musta aukko. Tämän prosessin aikana tähti heittää valtavia määriä energiaa ulospäin, ja supernovat ovat kirkkaimpia valolähteitä universumissa.

Mutta on helpompi tutkia omaa lähintä tähteään kuin etsiä taivaalta supernovia. Aurinko kuitenkin antaa meille kaiken sen valon mitä me tarvitsemme. Ja auringosta valo tulee meille muutamassa minuutissa. Valo on niin nopeaa. Maapallon ympäri menisi valonnopeudella 0,133 sekuntia. Matka kuuhun kestäisi valonnopeudella 1,28 sekuntia. Mutta ennen kuin fotoni pääsee aloittamaan matkan auringon pinnalta kohti maata sen täytyy päästä pois synnyinsijoiltaan. Fotoni syntyy auringon ytimessä ja aurinko on hyvin raskas taivaankappale. Fotonilla kestää useita vuosia matkata auringon ytimestä pinnalle ja sitten vasta voi aloittaa matkan, jossa yhden sekunnin aikana taittuu melkein 300.000 kilometriä. 

Mutta silti pakko ajatella UY Scutia tai VY Canis Majorista. Jos meidän aurinko olisi nuppineulan pään kokoinen niin nuo olisivat jalkapallon kokoisia. Toisin sanoen UY Scuti on noin 1.700 kertaa Auringon kokoinen ja sen arvioitu halkaisija on noin 2.800-3.000 valovuotta, joka tekee siitä yhden universumin suurimmista tähdistä. 

Valonnopeudella menisi noin 14,5 sekuntia kiertää auringon ympäri. Sitten on vielä sellainen jättiläinen kuin Stephenson 2-18, iso tähti ja sen ympäri valolla menee melkein 9 tuntia kiertämiseen. Stephensonin halkaisija on kaksituhatta kertaa auringon halkaisijaa isompi. Eikä auringon halkaisijakaan ole vähän, se on 1.392.700 kilometriä. Mutta haluaisin tietää kauanko Stephenson 2-18:n ytimestä kestää valolla päästä sen tähden pinnalle. 

Sellaista on valo, läpitunkevaa, paljastavaa ja kauniin kirkasta. Ja sellaiselle tarvitaan vastavoima. Ja valon vastavoima voisi olla musta aukko. Kuten vaikka suurin tunnettu musta aukko on TON 618, joka on halkaisijaltaan lähes 400 miljardia kilometriä. Ajan kanssa mustat aukot nielaisevat kaikki tähdet ja kaiken valon. Alkaa mustien aukkojen ajanjakso. Silloin avaruus on pimeä. Ja se ajanjakso kestää kauan, kauemmin kuin tämä valon aikakausi missä tähdet koristelevat universumin.

Tulee pimeys, tulee universumille ilta. Englannin kielessä iltaa voi kutsua sanalla 'eve'. Se on sama kuin raamatun Eeva englanniksi.

Adam & Eve. 

 

Million possibilities

One sun rose and another set. At the same time. 

The wind was blowing with the force of ten hurricanes. Metallic clouds gathered in the sky. 

We were not listened to, we ran away. 

Wherever we went, we were always met by the same laws of nature. Plants don't have to be green. It all depends on what wavelength of light they decide to absorb. And what kind of light the nearest star offers. Birch prepares for winter already in summer. In winter they wait and wait. There is almost nothing inside an atom other than probabilities for the location of an electron. And the electron itself is nothing, just a millionth of a chip. Yet the greatest forces in the universe hold the electron prisoner in the atom.

Burning ice rained down on us.

Apocalypse after hours

Linnoitus oli vielä pystyssä. Toki se oli vahva, yllättävänkin vankkaa tekoa. Mutta ei sen enää pystyssä kuuluisi olla. Se oli pitkään, vuosikausia jatkuneiden hyökkäysten jäljiltä varsin heikoissa kantimissa. Linnoituksen asukit olivat paikkailleet ja korjailleet sen minkä hyökkäysten puolustamiselta olivat ehtineet. Ja aina kun tuli hieman pidempi hengähdyshetki, niin he olivat myös rakentaneet uutta tuhottujen osien tilalle.

Kaiken tämän seurauksena linnoitus oli varsin sekavan näköinen ja oloinen. Siellä täällä jotain alkuperäistä jäljellä, mutta lähes kaikkialla oli tavalla tai toisella paikattuja, vahvistettuja tai vain kohtia joiden oli annettu romahtaa.

Tulisikohan koskaan rauhan aikaa? Ja mitä siitä seuraisi? Olisiko mitään mieltä kunnostaa ja ehostaa kaikkea niin hyvin ennalleen kuin mahdollista. Eikä tuota linnoitusta täysin ennalleen saisi enää edes jumala, mutta paljon tätä voisi remontoida. Jos olisi aikaa. Jos olisi varoja. Jos ja jos. Osaisiko linnoituksen asukit elää rauhan aikaa? Nukkuisivatkohan he enää koskaan sikeästi? Mutta eivät he voineet luovuttaakaan. He olivat etuvartiossa ja ilman heitä ties mitä kävisi. He olivat valinneet tämän paikan. Mutta eivät he olleet täysin tienneet mitä he olivat tulleet valinneeksi.

Jälleen yksi yö takana tulipaloja, aamuun mennessä ne olivat sammutettu, mutta siellä täällä nousi savua vielä jostain. Kaikkialla oli nokea ja tuhkaa. Hengittäminen oli raskasta ja savun hajuun tottuneina se silti ärsytti heitä.

Kaiken tämän hävityksen keskellä oli yksi ajatus pidettävä taustalla, haudattava jonnekin yleisen hälinän alle, ettei sitä tullut ajatelleeksi. Se ajatus oli kuristava. Se ajatus muistutti siitä, että jonain yönä vihollinen saattaisi iskeä niin kovaa, että kaikki olisi ohi yhdessä silmän räpäyksessä. 

Eikä sen jälkeen tarvitsisi enää taistella. Eikä levätä. Eikä mitään. Silloin olisi jäljellä vain ei mitään.

A self checkout from this life

Haluan voimani takaisin. Ne vietiin viekkaudella, en ole siitä vihainen, mutta haluan silti voimani takaisin.  Pala kerrallaan, ihan huomaamatta ne vietiin minulta. Ei kai se muuten olisi onnistunutkaan, kerta rykäisyyn olisin herännyt, olisin havahtunut niiden katoamiseen paljon aiemmin. Enkä syytä sinua, vaikka toki sinussakin vikaa. Harhautit minua, joko tahallaan tai tahtomattasi, joka tapauksessa olit osaltasi tekemässä mahdolliseksi tämän kavalluksen.

Selkärankani tuntuu kasvaneen umpeen, sisällä ei luuytimessä ei virtaa enää mikään. On päiviä jolloin tartun sahaan ja meinaan avata selkärankani ja tarkistaa asian, mutta olen arastellut tuota toimenpidettä vielä. Haluaisin avata selkäytimeni ja katsoa voinko työntää sormen sinne sisään. Olisiko se lämmin reikä, joka puristaisi turvallisesti sormeni ympärillä vai jäätyisikö näppini.

Sellaista se on, yhtä ja samaa. Työnnämme pistoolin polttoainesäiliöön huoltoasemalla, tungemme korttimme aukkoon automaatilla, kaivamme etusormella nenää, poraamme seiniin reikiä, jotta tauluille saataisiin paikka. Koko valveillaoloaikamme pyörii erilaisten penetraatioiden parissa, ahmimme hampurilaisia ja suumme himoitsee lisää. Kännykässä kameran suljinaukko tallentaa loputtomasti selfieitä, se janoaa lisää tavaraa itselleen. Olemme koko ajan jonkun reiän tai aukon parissa tavalla tai toisella. Meidän elämämme alkaa kun ponnistamme ulos yhdestä reiästä ja loppuun kun meidät upotetaan nurmikolla olevaan reikään ja päälle heitetään multaa.

Mutta se ei ole ihme, että kaikki pyörii reiän ympärillä. Ei, koska me olemme nollia itsekin. 

👌

Team Homelander

 

Mitä vaihtoehtoja on? 

First House of the Sanctum

Voi kuinka epäonninen tuo pappi onkaan, joka vihkii pian Asmodeuksen ja Desdemonan liittoon taivaan ja helvetin välillä. Ja kuinka ironista on, että tällä temppelillä on korkeutta 18 metriä, niin pyhä kuin tämä temppeli onkin niin 18 metriä on 6 + 6 + 6.

Mutta ei tämän temppelin geometriset sattumukset siihen jää. Alttarin takana on kaikkeinpyhin, sinne ei ole meillä asiaa. Kauneinta siinä huoneessa on mitat, ne ovat 6*6*6 (leveys, syvyys ja korkeus). Pappi ei vielä tiedä, että tämän temppelin tuhoaa tuo hullu kuningas, joka konttaa ja syö maasta ruohoa kuin härkä. Ennen ihmiset olivat suurempia. Nykyisin me vain jatkamme tuon perinnön elämistä yhä uudelleen ja uudelleen. Vauraat keski-ikäiset sedät leikkivät rakentavansa tuota temppeliä, mutta se ei koskaan valmistu. Vitriinissä heillä on joku haiseva esiliina, pitävät sitä aarteena, mutta se ei kelpaisi edes tuberkuloosipotilaan räkäliinaksi tosi paikan tullen. Morsian muistetaan enää taivaankappaleena, sekin suloisesti nimitetty 666 Desdemonaksi.

Siitä temppelistä ei jäänyt mitään jäljelle löydettäväksi.

Täydellistä vihaa ja himoa sen sijaan on meissä kaikissa. Niin kuin on lupaus jumalalle, niin kuin on kaipuu rikkoa vanhempien odotukset, niin kuin on halu karata rakkauden perään. Ja niin kuin 666 Desdemona taiteilee taivaalla Marsin ja Jupiterin välillä niin mekin tasapainottelemme henkisen kasvun ja sisällämme olevan eläimen valtataistelun välillä. Me etsimme valaistusta, mutta tyydymme niin siihen loisteeseen joka tulee helvetin lieskoista yhtä hyvin kuin taivaallisesta kirkkaudestakin, me emme erota niitä toisistaan, meidän oppimme ja mytologiamme sekoittavat ne ja puhuvat kointähdestä milloin hyvänä, milloin pahana. 

Se kaikki on meissä. Ja se onneton vihkipappi keksi, että nämä ovat meidän ulkopuolella, jotta hän voisi meitä hallita. Jotta hän voisi meidän omaisuutemme pikku hiljaa siirtää itselleen ja jotta hän voisi meitä hyväksikäyttää. Ja hän opetti meille, että meidän pitää antaa anteeksi hänelle. Että meidän pitää tavoitella henkistä kasvua. Että me emme riitä näin.

Että mikään ei riitä meille.

Dimensional errors

McDonaldsin tuoksu on yksi parhaita maailmassa. Se rasvainen ranskalaisten läpitunkeva haju. Siitä tulee aina mieleen kesä. Menneet kesät. Silloin kun kaikki oli yksinkertaisempaa. Nykyään sitä tajuaa, että timantit ovat yhtä arvokkaita kuin värjätyt muovin palat. Paitsi, että kukaan ei usko, että muovilla on arvoa. Mutta moni luottaa, että timanteilla on arvo. Mutta ei niillä mitään tee. Paitsi käyttää poranterissä. Eikä kukaan kärsi tai kuole muovin palasten takia. Ei kukaan salakuljeta muovia.

We may find peace within the emptiness

Tekojamme ohjaa pelko ja syyllisyys. Jokaista askelta varjostaa petetty lupaus ja rikottu unelma. Me kaipaamme selityksiä ja vaadimme vastauksia, vaikka lopulta emme ole valmiita mitään kuulemaan, emmekä varsinkaan totuutta kohtaamaan. Periksiantamattomuus kuulostaa hyveeltä, mutta se on oikeasti lapsellista kyvyttömyyttä olla osaamatta tehdä kompromisseja.

Vaikka mitään muuta ei kannatakaan tehdä kuin kompromisseja. Joustaa aina, hyväksyä vastaantuleva ja nyökätä hymyillen kaikelle mitä elämä tarjoilee. Koska elämä osaa tarjoilla kaikkea hauskaa. Ajatellaan vaikka sitä 25-vuotiasta Marek Lapinskia, joka meni viisaudenhampaiden poistoon. Sai nukutusainetta, koska se on huomattavasti kivuttomampaa niin. Alkoi yskimään kesken operation ja kuoli.