Se oli ihan hyvä idea. Paperilla kaikki näytti hyvältä, oli voimaa ja älyä. Löytyi kauneutta ja herkkyyttä, naurua tietysti. Käytännössä kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin on kuviteltu. Aluksi toki, mitäpä muutakaan voisi odottaa noin hyvistä lähtökohdista. Mutta se oli unelmaa ja unissa pinnan alla on jotain selittämätöntä. Unissa on outoja tapahtumia, huomaat olevasi yhtäkkiä muualla ja ihmiset ympärillä ovat outoja, vaikka ne olisivat kuinka tuttuja tahansa.
Ja eivät unetkaan ole turvassa peloilta ja paniikilta. Ja kauhun vallassa ihminen tekee huonoja päätöksiä. Niin, ihmiset. Ne juuri pilasivat tämänkin idean. Ei se ollut huono idea missään vaiheessa. Se vain kuoli. Siltä idealta loppui ilma siipien alta. Ja ideaa kannattaneet ihmiset olivat siitä ihan yhtä ihmeissään kuin kaikki muutkin, jotka olivat saaneet todistaa idean syntymistä.
Minä en ollut surullinen. En pettynyt, enkä katkera. No vähän, mutta lähinnä tunsia ahdistusta. Mitä jos tämäkään idea ei kestänyt niin miten mikään muu idea voisi koskaan toimia. Kannattiko enää ajatella, kannattiko enää yrittää mitään. Tietenkin oli pakko yrittää. Muuten kaikki tähän astinen olisi ollut turhaa. Ongelma on siinä, että kaikki, jotka jollain tavalla liittyivät tähän ideaan joutuivat kärsimään seurauksista, kun tämä idea heitettiin roskikseen. Ei sitä kannattanut kierrättää tai yrittää palata lähtöruutuun ja rakentaa uusiksi.
