Haluan voimani takaisin. Ne vietiin viekkaudella, en ole siitä vihainen, mutta haluan silti voimani takaisin. Pala kerrallaan, ihan huomaamatta ne vietiin minulta. Ei kai se muuten olisi onnistunutkaan, kerta rykäisyyn olisin herännyt, olisin havahtunut niiden katoamiseen paljon aiemmin. Enkä syytä sinua, vaikka toki sinussakin vikaa. Harhautit minua, joko tahallaan tai tahtomattasi, joka tapauksessa olit osaltasi tekemässä mahdolliseksi tämän kavalluksen.
Selkärankani tuntuu kasvaneen umpeen, sisällä ei luuytimessä ei virtaa enää mikään. On päiviä jolloin tartun sahaan ja meinaan avata selkärankani ja tarkistaa asian, mutta olen arastellut tuota toimenpidettä vielä. Haluaisin avata selkäytimeni ja katsoa voinko työntää sormen sinne sisään. Olisiko se lämmin reikä, joka puristaisi turvallisesti sormeni ympärillä vai jäätyisikö näppini.
Sellaista se on, yhtä ja samaa. Työnnämme pistoolin polttoainesäiliöön huoltoasemalla, tungemme korttimme aukkoon automaatilla, kaivamme etusormella nenää, poraamme seiniin reikiä, jotta tauluille saataisiin paikka. Koko valveillaoloaikamme pyörii erilaisten penetraatioiden parissa, ahmimme hampurilaisia ja suumme himoitsee lisää. Kännykässä kameran suljinaukko tallentaa loputtomasti selfieitä, se janoaa lisää tavaraa itselleen. Olemme koko ajan jonkun reiän tai aukon parissa tavalla tai toisella. Meidän elämämme alkaa kun ponnistamme ulos yhdestä reiästä ja loppuun kun meidät upotetaan nurmikolla olevaan reikään ja päälle heitetään multaa.
Mutta se ei ole ihme, että kaikki pyörii reiän ympärillä. Ei, koska me olemme nollia itsekin.
👌
