Hendersson - Is your watch on the right time? Andersson - I got this from here!

 Kun olin nolla, sain vain olla.

Kun olin yhden, tajusin avaruuden syvyyden.

Kun täytin kaksi, ilmestyi huoneeni seinälle verellä piirretty raksi.

Kunnes tuli iäkseni kolme, alkoi vintiltä kuulumaan louhen polje.

Vuosia neljä ja en enää ollut ehjä.

Sitten viisi ja perhettäni kohtasi kriisi.

Olin kai kuusi, kun poliisi ovella huusi.

Sitten seitsemän ja näin vanhempieni pois menevän.

Kahdeksan ja alkoi olla loppu elämäni ankean.

Vuosia minulla oli yhdeksän ja tiesin kohtaloni olevan synkeän.

Minusta tuli kymmenen ja leijailin kohti taivasta lailla höyhenen.

Nyt kai olisin yksitoista, mutta ei valo enää silmissäni loista.

Sitten viimeinen luku ja se on kaksitoista, en saanut kokea vuotta moista.

Runoanalyysi seuraavaksi:

Siinä runossa yllä on kuukaudet, siinä on koko vuodenkierto ja se alkaa tietysti vuoden alusta. Ensimmäinen kuukausi niin kylmä, että silloin ei tehdä mitään, ollaan peiton alla ja odotetaan talven loppua. Kunnes tulee toinen kuukausi ja sulaminen alkaa, seinät, kalliot ja pinnat saavat sulavasta vedestä norojen luomaa taidetta pinnoilleen. Kolmas kuukausi on jo sellainen, että valon määrä kolkuttelee sielua suloisesti, tasaisesti lisääntyy kirkkaus. Neljäs kuukausi on murros, talvi on todella ohi ja luonnon on pakko herätä. 

Viiden kuukausi ja se luonto todella herää eloon, yhtäkkiä kukoistaa ja värien loisto on huikea. Kuudes kuukausi on se kun aurinko jälleen meidät hylkää, alkaa päivä lyhenemään, viimeinen hetki pitää kiinni valosta ennen kuin se komento tähdeltä tulee kääntyä kauemmas meistä. Seitsemäs kuukauden kierto ja vuosi alkaa kääntämään selkäänsä, valmistautuminen kohti tulevaa pimeyttä, hyvästien aika ihanalle kesälle, jonka huomassa on saanut olla. Kahdeksas kuukausi ja elonkorjuu alkaa, loppu kasvukauden ja siten sadonkorjuun ja viikatemiehen - kirjaimellisesti - aikaa. 

Yhdeksäs kuukausi ja päivä ei ole pitkä, synkkyys taitaa voittaa taas. Kymmenes kuu ja muuttolinnuista viimeiset matkansa aloittavat. Yhdestoista kuukausi ja pimeys on vallannut maan, ei loista valo ei, Kahdestoista kuukausi, loppu ja hyvästely, toivotaan, että uusi vuosi on hyvä ja onnellinen.

Onko pakko olla näin ikävää? Onko pakko olla näin ahdistunutta? Missä rusketusrajat ja missä pornografia? Missä nopeat naurut ja GIF-animaatiot, jotka hihityttää? 

It is impossible for modern people to understand

 Jotkut asiat ovat luonnollisia, mutta väärin. Jotkin asiat kauhistuttavat, mutta olivat ihan arkea vielä eilen. Ihminen muuttaa käsitystään moraalista kerran vuosisadassa. Se kutsuu sitä henkiseksi kasvamiseksi. Jokainen sukupolvi kokee olevansa aatteessaan jalo ja sivistynyt, mutta sukupolvet ovat ainoastaan humaltuneet omasta erinomaisuudestaan. 

Me paheksumme nyt vanhoja kirjoja, joissa mielestämme on vääristyneitä arvomaailmoja ja päähahmojen valinnat edustavat jotakin ummehtunutta stereotypiaa. Mutta me olemme sokeita täysin ja tekopyhiä sen edessä millaisia valintoja nyt teemme itse. Meistä on oikein kinastella siitä millaisia pronomineja tulee käyttää itsestä tai toisista henkilöistä, mutta me emme hiisku mitään siitä, että valtaa pitää lihavat poliitikot. Ja tuo on ajatuksena ihan hassu - mitä vikaa tai tuomittavaa lihavissa poliitikoissa voisi olla? Mutta niissä on. Sillä miten kukaan voi luottaa poliitikkoon, joka on ylipainoinen? Ei hän osaa pitää huolta edes itsestään vaan ahmii verovaroin epäterveellistä ravintoa, vaikka kaikki mahdollisuudet tehdä oikeita valintoja on sellaiselle helpompaa kuin kenellekään muulle. Miten lihava poliitikko voisi tietää mikä on parasta maalleen tai edes edustamalleen puolueelle, jos hän ei tiedä mikä on parasta hänelle itselleen. Enkä minä tuomitse lihavia - varsinkin köyhien on usein pakko syödä epäterveellisesti, koska terveellinen ruoka on hinnoiteltu ulottumattomiin.

Mutta lihavia poliitikkoja voi ja pitää tuomita. He eivät osaa pitää huolta itsestään, joten miten he osaisivat pitää huolta edustamastaan maasta. Lihavuudessa ei ole hävettävää. Mutta lihavuus ei ole terveellistä. Laihuudessa ei myöskään ole mitään hienoa tai ylpeilemisen aihetta. Ei laihuus ole terveellistä. 

Pitää olla lihaksia. Se on terveellistä.

En muista kuka olisi lihaksikas poliitikko.

Mutta jatketaan kinastelua siitä, että tarvitaan tasa-arvoa, vaikka pitäisi puhua siitä, että miksi aivoistamme löytyy polystyreenin ja polyvinyylikloridin hiukkasia eikä kukaan ole vaatimassa korvauksia kemianteollisuudelta. Jatketaan kinastelua siitä mikä on oikea ruokavalio eikä hiiskuta sanallakaan siitä kuinka älypuhelinten akkujen raskasmetallit ovat saatu lapsityövoimalla kerättyä. Ja jos voimia jää niin kinastellaan vielä siitä kuinka jonkin tietyn vähemmistön ääntä ei kuunnella tarpeeksi, mutta samalla tilataan ultrapikamuotia joka viikko suoraan kotiin ja annetaan silti samalla sosiaalisen median algoritmien kiihdyttää vihaamme entisestään jotain tiettyä sukupuolta, uskontoa, poliitikkoa, aatetta, kulttuuria, tiedettä tai mitä tahansa vastaan. 

Koska meillä on joulu.

A day in the life

 Ikävä aikoja jolloin Clint Eastwood esitteli asettaan rikollisille ja totesi sen olevan tehokkain käsiase maailmassa. Vaikka eihän se ase itseasiassa ollut kovin kummoinen. Toki Magnum 44 on tavallista revolveria vankempi ja lujatekoisempi, mutta se mikä siitä teki niin tehokkaan oli kylläkin luodit. Tavalliseen revolveriin ei edes mahtuisi Magnumin luodit ja vaikka mahtuisi niin tavalliset revolverit eivät kestäisi kauaa niitä voimia mitä Magnumin luodit aikaan saavat. Ja olihan Magnumissa pidempi piippu, toi vakautta ja tarkkuutta aseeseen, mutta kyllä ne luodit olivat se juttu mikä siitä teki niin legendaarisen. 

Ongelma vain on se, että millaiset luodit tulisi sitten valita Magnumiin, sillä niitäkin on erilaisia. On onttokärkisiä sekä täysmetallivaippaisia. Onttokärkisen osuessa kohteeseen luodit laajenevat hyvin voimakkaasti ja aiheuttavat uhriin hyvin vakavia vammoja rikkoen kudosta ja luita isolta alueelta, ei ole liioiteltua sanoa, että sellaisen osuessa päähän koko pää räjähtää. Täysmetallivaippainen luoti sen sijaan pysyy paremmin kasassa ja omaa paremman läpäisykyvyn ja tekee siitä hyvän vaihtoehdon, jos uhrin edessä on vaikka paksu ikkuna tai auton ovi. Sellainen luoti ei pysähdy ihan pienestä. Jos siis pitäisi valita niin rullaan kannattaa ladata joka toiseksi luodiksi onttokärkinen ja joka toiseksi vaikka kovavalettu Buffalo Boren Heavy .44 340-grainin +P+ hard cast luoti, joka osuessaan vaikka luotiliiviin aiheuttaa luunmurtumia uhrilleen ja varmasti kaataa maahan. On hetkiä, jolloin rintakehään osuessaan uhrilta lamautuu hengitys jopa minuutiksi. Voi tulla keuhkoruhjeita ja/tai sydämen kontuusio.

Ja nyt puhutaan luotiliiveistä, joissa on panssari- tai keramiikkalevyjä, siis nelostason suojaus. Aivan perusluotiliivit eivät pysäytä tuollaista luotia vaan jatkavat matkaa aina uhrin luihin ja niiden läpi kyllä.

Ihmiskunta keksii hienoja aseita. Hullua ihmiskunnassa on, että esimerkiksi sodassa onttokärkiset luodit ovat kiellettyjä. Miksi? Eikö sodassa ole tarkoitus aiheuttaa tuhoa? 

Barbed wire/poem/exposure/underwear/diluted

On olemassa tutkimuksia siitä kuinka jahtaamalla onnea tekee itsensä vain onnettomaksi. Ja tavallaan se on ihan järkeenkäypää. Ja mitä tärkeämpää onnellisuus on niin sitä enemmän saa kokea sen sijaan alakuloa. Ja tavallaan sekin on ihan ymmärrettävää. Helposti sitä alkaa vertailemaan itseään muihin, jos tavoittelee vain onnea itselle. Sitä äkkiä nostaa riman niin korkealle onnen suhteen, ettei sitä voi mitenkään ylittää. Siksi psykologeilla onkin ohje, että älä jahtaa onnea.

Luovu onnen tavoittelusta.

Niinkö?

Toimiiko se rahan suhteen? Jos lakkaan yrittämästä rikastua niin saanko yhtäkkiä valuuttaa taskuihini? Jos minulla on nälkä niin en suuntaakaan matkaani kohti lähikauppaa vaan meditoin kenties ruokahaluni pois. Jos olen yksinäinen niin tuleeko minun vältellä ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin? Mitä järkeä on luopua siitä mitä haluaa? Siitä mitä tarvitsee?

Jos mieleni tekee hengittää niin onko oikein tukkia henkitorvi onnenkekseistä saaduilla ennustuksilla? Onko varmasti toimiva tapa manifestoida happi valkosoluille perinteisen hengittelyn sijaan?

Is violence an essential part of humanity?

Väkivalta on kuvottavaa. En osaa kuvitella miltä uhrista tuntuu, mutta pelkästään väkivallan todistaminen saa aikaan pahoinvoinnin. Silti en osaa kuvitella maailmaa ilman väkivaltaa. Tai en osaa kuvitella ihmisyyttä ilman väkivaltaa. Meidän pääkallon muoto on evoluution ansiosta muotoutunut kestämään edestäpäin tulevia iskuja. Meidän käyttämä sanasto on täynnä väkivaltaan liittyviä termejä ja uskonnoissa ristiinnaulitaan sekä rakennetaan tuomiokirkkoja keskelle kaupunkeja. Väkivalta on läsnä kaikkialla. Vapaa-ajalla meitä odottaa väkivaltaviihde, meillä on urheilulajeja, joissa on tarkoitus hakata, meillä on urheilulajeja, joissa EI ole tarkoitus hakata, mutta se on osa jotakin mystistä sanatonta "koodistoa" jolloin ei ole tavatonta ollenkaan, että jääkiekossa tai jalkapallossa lyönnit vaihtavat omistajaa.

Meillä on valtiovallan puolelta univormuissa henkilöitä, joilla on oikeus käyttää väkivaltaa. Meillä on yksityisten osakeyhtiöiden leivissä vartijoita, joilla on oikeus käyttää väkivaltaa. Ja koko valtion ulkoisesta turvallisuudesta vastaa koulutetut tappajat maastopuvuissaan ja heillä on kaikista parhaimmat aseet väkivallan harjoittamiseen.

Tässä maassa perheenäidit käyvät kuntonyrkkeilyssä. Tässä maassa juuri ryömimään oppineet taaperot muksivat toisiaan, kun heitä harmittaa jokin. Vanhainkodeissa jopa dementoituneet vanhukset syyllistyvät väkivaltaiseen käytökseen. Väkivalta on niin syvällä ihmisen DNA:ssa ja sielussa ja sydämessä. Meitä koulutetaan hillitsemään itseämme, meitä vaaditaan hillitsemään itseämme, meitä tarpeen tullen vaikka alistetaan, jotta pidättäydymme väkivallasta. Ja meitä kontrolloidaan psyykkisesti tarpeen tullen, jotta emme lyö. Mutta on väkivaltaa estää ihmistä olemasta väkivaltainen. Siksi koska koko lajin olemus perustuu siihen, että ahneesti levittäydymme koko planeetalle ja alistamme eläinkunnan omaksi hyödyksi ja muun luonnon tuhoamme pikkuhiljaa. Jos et usko, että väkivalta on osa ihmisyyttä niin mene seuraamaan eduskuntaan täysistuntoa ja huomaa millainen kulttuuri siellä on. Jatkuva huutelu ja ivallinen kommentointi on valloillaan eikä pienintäkään aikomusta kunnioittaa ja kuunnella varsinaista puhujaa. Tai katso tilastoja kirkon työntekijöiden kohtaamasta kiusaamisesta kollegoidensa taholta. Ja en tiedä yhtäkään muutakaan työpaikkaa missä ei kiusattaisi, toisin sanoen harrastettaisi henkistä väkivaltaa.

Silti se on väärin. Se on väärin jo pelkästään eettisesti, mutta se on väärin myös lain silmissä. 

Psyykkinen väkivalta on säädetty rangaistavaksi pahoinpitelynä. Vuonna 2025 pitäisi tulla poliisin rikosilmoitusjärjestelmään uusi luokittelu henkiselle väkivallalle. Henkinen väkivalta on yhtä vahingollista kuin fyysinenkin.

42 prosenttia miehistä on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Väitän, että väkivaltaa on miehistä kokenut 99,9%:a jos mukaan lasketaan koulu/armeija/työpaikat/vapaa-aika/elämä.

Mutta ei henkinen ja fyysinen väkivalta ole ainoat väkivallan muodot. On olemassa laillinen väkivalta ja se ei koskaan laittomaksi tulekaan. 

Nimittäin rakenteellinen väkivalta. He joilla valta säätää lakeja ja elää meidän verovaroilla on täysi lupa harrastaa henkistä väkivaltaa vallalla olevien rakenteiden kautta.

Poliittiset päätökset, jotka heikentävät kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia, voivat joissain tapauksissa olla tulkittavissa henkiseksi väkivallaksi, erityisesti jos ne aiheuttavat psyykkistä kuormitusta, ahdistusta tai epätoivoa. Tätä ei ehkä aina määritellä perinteisessä mielessä "henkiseksi väkivallaksi", mutta päätösten vaikutuksia voidaan tarkastella sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon näkökulmasta.

Miksi näin voi olla?
1.Vaikutukset mielenterveyteen: 
   - Politiikka, joka johtaa esimerkiksi toimeentulon heikkenemiseen, asunnottomuuteen tai terveyspalveluiden saatavuuden rajoittamiseen, voi lisätä stressiä, ahdistusta ja toivottomuutta.
   - Psykologisessa mielessä tämä vastaa henkisen väkivallan vaikutuksia, koska se kohdistuu yksilön perusturvallisuuden tunteeseen.

2.Eriarvoisuuden vahvistaminen:
   - Päätökset, jotka jättävät osan ihmisistä systemaattisesti heitteille tai marginalisoivat tiettyjä ryhmiä, voivat luoda tunteen arvottomuudesta ja syrjäytymisestä.
   - Tämä voi vahingoittaa ihmisten itsetuntoa ja kykyä selviytyä.

3.Tahallisuus ja laiminlyönti: 
   - Jos päätöksentekijät tietävät, että heidän ratkaisunsa aiheuttavat kärsimystä haavoittuville ryhmille, mutta toimivat siitä huolimatta, tämä voidaan nähdä rakenteellisena väkivaltana.
   - Henkinen väkivalta ei aina vaadi suoraa intentionaalisuutta; myös rakenteelliset epäkohdat voivat aiheuttaa vastaavia vaikutuksia.

Henkinen väkivalta ja rakenteellinen väkivalta. 
Tällaisessa tilanteessa voidaan puhua erityisesti rakenteellisesta väkivallasta, joka viittaa yhteiskunnan rakenteisiin ja käytäntöihin, jotka aiheuttavat haittaa ja estävät yksilöitä saavuttamasta täyttä potentiaaliaan. 
- Rakenteellinen väkivalta on usein näkymätöntä, mutta se voi olla yhtä vahingollista kuin suora henkinen tai fyysinen väkivalta. 
- Esimerkiksi hyvinvointivaltion purkaminen, leikkaukset sosiaaliturvaan tai terveydenhuollon resurssien vähentäminen voivat kohdistua erityisesti köyhiin, sairaisiin tai muihin haavoittuvassa asemassa oleviin.

Esimerkkejä todellisista vaikutuksista.
-Toimeentulo ja köyhyys: Jos poliittinen päätös, kuten sosiaalitukien leikkaus, johtaa ihmisten kyvyttömyyteen maksaa vuokria tai hankkia ruokaa, se voi aiheuttaa merkittävää psyykkistä kärsimystä. 
-Palvelujen riistäminen: Päätökset, jotka rajoittavat mielenterveyspalveluiden saatavuutta, voivat jättää vaikeuksissa olevat ihmiset ilman apua, mikä voi pahentaa heidän tilannettaan. 
-Eriarvoisuuden oikeuttaminen: Poliittinen retoriikka, joka syyllistää tai vähättelee heikommassa asemassa olevia, voi vahvistaa syrjinnän kokemuksia.

Oikeudellinen ja eettinen näkökulma
Vaikka henkinen väkivalta käsitetään usein yksilöiden väliseksi asiaksi, poliittisten päätösten vaikutuksia voidaan arvioida seuraavista näkökulmista: 
-Ihmisoikeudet:Monet poliittiset päätökset voidaan kyseenalaistaa, jos ne rikkovat ihmisoikeuksia, kuten oikeutta elintasoon, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään. 
-Vastuullisuus: Päätöksentekijöiltä odotetaan, että he huomioivat ratkaisujensa vaikutukset kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin. 
-Sosiaaliset vaikutukset: Jos päätökset aiheuttavat laajamittaista kärsimystä, niitä voidaan pitää eettisesti ongelmallisina ja välinpitämättöminä.

Johtopäätös:
Poliittisia päätöksiä, jotka kurjistavat heikoimmassa asemassa olevien elämää, voidaan tietyissä tapauksissa pitää henkisen väkivallan muotona tai sen kaltaisena rakenteellisena väkivaltana. Tällaiset päätökset korostavat vallan ja vastuun välistä suhdetta sekä sitä, miten poliittisten toimien vaikutukset ulottuvat yksilöiden hyvinvointiin. 

 

Asphalt texture

Olen ajomies. Nelostie on minun ainoa rakkaus. Tällainen 5-akselinen kuorma-auto painaa nelkytätonnia. Mutta en ajattele sitä painona. Ajattelen, että se on vastuu. Eikä kyse ole siitä, että olen vastuussa vain siitä, että kuorma on ajoissa perillä. Ei.

Kyse on muustakin.

Olen vastuussa, etten jyrää muita tällä teräshirviöllä, joka syö viiskytä litraa dieseliä sadalla kilometrillä. Olen vastuussa, että maailma ei pysähdy. Olen vastuussa aina. Se mitä on minulle annettu, sen pidän kunnes on aika luovuttaa. 

En ole koskaan eksynyt. 

Joskus huomaan, että juttelen tielle. Pyydän, että se näyttää minulle miten se kulkee. Sitä on vaikea selittää. Mutta haluan kuulla siltä kuinka se haluaa minun ajavan sitä. Kuinka se haluaa, että tulen kurveihin tai kuinka painan kaasua ylämäessä. Moni luulee, että olen yksinäinen susi. Mutta vaikka olen yksin niin en ole yksinäinen. Kumisilla renkailla hyväilen valtatien pintaa. Vuonna 1997 ajoin 163.277 kilometriä. Se oli paras vuosi koskaan. Minulla on aina seuranani nämä kilometrit, nielen niitä kuin vastasyntynyt maitoa emänsä nisästä. Minä en ole yksinäinen, minua on aina odottamassa taipale. Minä en ole yksinäinen, minun kumppanini on levittäytynyt kaikkialle, pääsen sitä pitkin minne vain, se johdattaa minut aina luokseen yhä uudelleen ja uudelleen.

Eikä tähän kyllästy. Ei puudu eikä totu, Tästä ei tule yksitoikkoista. Tämä ei uuvuta.

 Enkä ole koskaan nukahtanut rattiinkaan. Eikä minua väsytä, saan voimaa pakokaasusta, saan voimaa kun ikkuna on auki ja pellolta tulee rypsin tuoksu, saan voimaa kun aamulla lokki huutaa, saan voimaa kun pyyhkijät taistelevat sadetta, loskaa tai räntää vastaan.

En ole koskaan ajanut humalassa.

Koska minä en juo alkoholia. Minä humallun, kun tähtikirkas yö levittyy ylleni. Menen sekaisin, kun tie on tyhjä ja tiedän itse sitoneeni kuorman tiukasti kiinni.. Enkä minä saa krapulaa. Ei minulla ole morkkista koskaan. Eikä minulle tule painajaisia niistä, jotka ajavat pienillä autoillaan viimeisen kerran vasten rekkani nokkaa. 

Tässä on kauneus. Se on siinä, kun hien haju sekoittuu hytissä lihapiirakan tuoksuun. Se on kun termospullo on täynnä kahvia. Se kaikki kauneus on siinä, kun käännän virta-avaimesta ja turboahdettu kuussylinterinen kolmentoista litran moottori herää henkiin ja kaikki 500 hevosvoimaa ovat valmiina halkomaan maata kuin ilmestyskirjan pedot. Ja ainoa toiveeni on, että kun maan päällä ajopäiväkirjaani tulee viimeinen sivu käsille niin minut voisi polttaa ajohaalarissani ja tuhkat sekoittaa bitumiin, jolla paikattaisiin joku kohta tästä valtatiestä.  

Mutta ennen sitä ja siihen asti minä ajan.

Ajan, koska olen ajomies.

Strangers will come

Sade kesti miljoonia vuosia. Voi kuinka oudolta se tuntui kun yhtenä aamuna ei enää satanutkaan. Maan pinta oli aivan rikki tuon sateen jäljiltä. Kesti kauan toipua siitä. Mutta lopulta asiat tapahtuvat. Ja vaikka tuli uusia sateita niin ne eivät enää olleet yhtä rankkoja. Eikä sateet lopulta olleet se pahin juttu mitä vielä kohdattiin.

Virukset olivat hulluinta mitä oli edessä. Niiden yhteispaino maailmassa on 40%:a ihmisten yhteispainosta.

Viruksien määrää ei voi käsittää, niitä on maapallolla kymmenen kertaa enemmän kuin on tähtiä koko universumissa. Ja tähtiä on kuitenkin enemmän kuin maapallolla on hiekanjyviä yhteensä.

Mutta kaikessa tuossa on kauneutta ja keveyttä. Sellaista kutsutaan vedyksi. Ja sitä on paljon, koostuvathan niin virukset kuin tähdetkin vedystä. Sitä on niin paljon, että jos se punnittaisiin niin kaikki universumin vety painaisi yhtä paljon kuin 565.000.000 aurinkoa.

Aurinko painaa yhtä paljon kuin 333.000 maapalloa.

Maapallo painaa yhtä paljon kuin 16.700.000.000.000 Mount Everestiä.

Mount Everest painaa yhtä paljon kuin 107.000.000.000 henkilöautoa.

Joten mitä valitan, että syntini painavat. 

Jos meidän aurinkokuntamme olisi hiekanjyvän kokoinen niin silloin universumin halkaisija olisi 37.000.000 kilometriä.

How was I supposed to know

 Hyvä ystäväni toimi jonkin aikaa Valtioneuvoston kansliassa autonkuljettajana ja opin häneltä enemmän politiikasta kuin yhdenkään poliitikon kirjoittamista muistelmista.

Termit mitä hän käytti ovat epävirallisia, ei niitä ole olemassa missään virallisissa dokumenteissa. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö ne asioina olisi olemassa.

Ensiksi tulee sumutuslainsäädäntö. Se on mielenkiintoista ja sinällään siinä valmistellaan jotakin lakia tai säädöstä, jolla on ihan aitoja vaikutuksia yhteiskuntaan ja sen toimijoihin. Sumutuslainsäädännön tarkoitus on kuitenkin vain toimia savuverhona ja kiinnittää huomio itseensä, jotta varsinainen lainsäädäntö päästään tekemään rauhassa ja kritiikittä. Annan esimerkin: Vapautetaan alkoholin kotiinkuljetus. Kaikki tietää mitä haittoja siitä seuraa ja media ulvoo tästä. Kansalaiset kommentoivat pää märkänä aiheesta. Ja niin on tarkoituskin, koska kun tuo asia vie kaiken ilmatilan niin samalla voidaan edistää lakeja, jotka toimivat tulonsiirtoina köyhiltä rikkaille eikä kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota.

Toiseksi tulee lainsäädäntö, missä jokainen laatija ajaa omaa asiaansa. Esimerkiksi puolue, jolla on lähipiirissä harmaata taloutta voi haluta jättää hallitusohjelmasta pois lakiehdotuksia, jotka kiristäisivät harmaan talouden tutkintaa.

Kolmanneksi tulee lainsäädäntö, jolla pidetään keskiluokka varpaillaan. Samalla kuitenkin pyritään siihen, että keskiluokka ei vaurastu liikaa, mutta luulee sen olevan mahdollista. Sekavan kuuloista, mutta tässä tarkoitus on vain varmistaa se, että rikkain prosentti vaurastuu eniten eikä keskiluokka kapinoi.

Jos tuntuu, että tämä on huuruista salaliittohöpinää niin viimeisten vuosikymmenten aikana varallisuuserot vain kasvaneet, yhteiskunnan keskeistä infrastruktuuria on myyty ulkomaisille pääomasijoittajille (sähkön kantaverkko), luonnonvarat ovat ulkolaisessa omistuksessan (kultakaivokset), isoimmat pankit ovat USA:laisten pääomasijoittajien omistuksessa, kotimaisten pienviljelijöiden määrä on pienentynyt ja ulkomaalaisen ruoan kulutus on lisääntynyt, mutta hyvä puoli on se, että hybridi-TV:n omistajat voivat äänestää kaukosäätimen sinisellä napilla televisio-ohjelman voittajaa.

Where is our social equality?

Helppoa on konvertoida koneella kirjoitettu dokumentti PDF-muotoon. Helpompaa on konvertoida mielenterveysongelmat taiteeksi. Helpointa on konvertoida systemaattinen tekeminen haaveiluksi. 

Kesällä kaupan ovessa oli muistutus, että koiraa ei saa jättää yksin autoon kauppareissun ajaksi. Teemme sitten puolisoni kanssa vauvan, että ensi kesänä koiran ei tarvitse olla yksin autossa.

Väitetään, että hirviöt eivät pysty samaistumaan toisten kärsimyksiin ja ovat siksi kykeneväisiä käsittämättömiin julmuuksiin. Mutta tuo on vain osatotuus. Hirviöt ovat myös lisäksi kykenemättömiä tuntemaan itse kärsimystä. Siis ihan oikeasti hirviö ei tunne tuskaa, vaikka sitä löisi vasaralla naamaan. Siksi heitä ei voi rangaista, ei kiduttaa eikä saada ymmärtämään tuottamaansa pahuutta. Siksi hirviöitä ei voi käsitellä kuin tavallisia ihmisiä, eikä heihin voi käyttää samoja lakeja kuin meihin muihin. Ja syy miksi hirviöt toteuttavat niin kamalia asioita, ettei niitä voi edes ennakolta kuvitella johtuu siitä, että pahuus on niitä harvoja asioita, jotka saavat hirviöt hymyilemään. Kyse on siis viihteestä. Kaikessa on kyse viihteestä ihan kaikille. Joillekin viihde on vain sietämätöntä muiden kannalta.

You who wish to conquer pain

 

SSRI-lääkitys voi joillakin viedä masennuksen lisäksi ilon, himon, kiukun ja nautinnon. Se todella vie joiltakin kyvyn itkeä tai nauraa. Muita yleisiä sivuoireita on väsymys, päänsärky ja pahoinvointi. Monet näistä sivuoireista ovat useilla vain väliaikaisia, mutta joillakin nämä jäävät päälle vuosikausiksi ja pahimmassa tapauksessa loppuelämäksi, vaikka lääkkeen syömisen lopettaisi. Kuulostaa hilpeältä ja keksityltä, mutta sitä se ei ole. Kuulostaa siltä, että ihmiskunta on taas onnistunut luomaan lääkkeen masennukseen, jossa hoito on pahempaa kuin itse sairaus. Lääkkeiden lisäksi tarjotaan joillekin terapiaa. Ja se on hienoa. Sen tehtävä ei kuitenkaan ole parantaa ihmistä vaan opettaa tunnistamaan se milloin voimat loppuvat. Koska nykyihminen ei tunnista sitä itse. Nykyihminen jatkaa ja kuolee saappaat jalassa sydänkohtauksen saaneena työpaikan virkistysjuhlissa juuri palkittuna ja hyvin syöneenä.

Lapsilta varastetaan 400 euron arvoisia Niken Air Jordan 4 Retro Frozen kenkiä kesken koulupäivän. Ja se harmittaa, koska sillä tavalla vanhemmat ovat osoittaneet rakkauttaan lastaan kohtaan, että ovat ostaneet hienoimmat kengät mitä lapsi voi toivoa. Tuollaiset kengät korvaavat menetyt hetket, palaverien takia peruuntuneet kalastusreissut ja yhteiset koripallon pelaamiset. Tuollaisilla kengillä voi kompensoida sen, että on huutanut lapselle naama punaisena hänen olevan tyhmä. 

Vuonna 2023 Suomessa tilastoitiin 529.800 rikosta ja rikkomusta. Vankeja Suomessa oli vuonna 2024 päivittäin keskimäärin 3.140. En ole sanomassa, että jokaisesta rikoksesta pitäisi joutua vankilaan, mutta noiden kahden tilaston yhdistelmä on sellainen, että se tekee melkein 169 rikosta yhtä vankia kohden. Ja näinhän se ei ole, että vain vangit tekisivät rikoksia - aika moni rikos selvitetään sakoilla ja aika moni rikos jää selvittämättä kokonaan. Tutkimusten mukaan suomalaisista miesvangeista 37–60 prosenttia uusii rikoksen. Uusimisriski vaihtelee seuranta-ajan ja rikoslajin mukaan. Vuoden 2023 rikoksista viranomaiset selvittivät 358.500 rikosta eli pyöreästi kaksi rikosta kolmesta tuli selvitetyksi. Väitän kuitenkin, että noin hyvin tilanne ei ole. Aika moni pieni varkaus/pahoinpitely jää uhreilta ilmoittamatta. Aika moni törkeä ylinopeus ja mehevä huumekauppa jää viranomaisilta näkemättä. 

Hauskaa on se, että nuoret, joille on määrätty SSRI-lääkkeitä tekevät huomattavasti enemmän väkivaltarikoksia kuin ne nuoret, jotka eivät syö SSRI-lääkkeitä. Suomalaisista 10%:a syö mielialalääkkeitä, sellaisia joihin on määrätty resepti. Lisäksi on kasvava joukko ihan työssäkäyviäkin aikuisia, jotka hakevat pillerinsä laittomasta katukaupasta.

Aika paljon tapahtuu tilastojen ulkopuolella. Aika vähän vankilat ja rangaistukset mitään muuttavat. 

Meillä Suomessa on ruoka-avun eli tuttavallisemmin leipäjonojen parissa 200.000 ihmistä. Suomessa varallisuuserot kasvavat ja jos tehdään yksinkertaistus siitä miten omaisuus jakautuu niin tilannetta voi havainnollistaa kuvitteellisella esimerkillä, jossa Suomessa asuisi vain kymmenen henkilöä. Jos nämä henkilöt jakaisivat keskenään suuren pizzan. Ja tämä pizza leikataan kahteenkymmeneen osaan. Tällöin kaikista varakkain henkilö saisi 10 pizzapalaa, kun taas viisi köyhintä henkilöä jakaisivat keskenään yhden palasen. Lopuille neljälle jäisi jaettavaksi yhdeksän palaa.

Ja nää kaikki liittyy toisiinsa. Mutta mistä poliitikot puhuvat - isänmaallisuudesta ja talouskasvusta. Varoisin poliitikkoja, koska ne on ollu joskus lapsia, joille on huudettu naama punaisena, että ne on tyhmiä. 

Tenebrarium - Of or pertaining to darkness

Nuoret tekee tyhmiä asioita porukoissa. Ne sotkee paikkoja, rikkoo julkista omaisuutta tai jotain vielä pahempaa vaan, jotta ne sais kuulua porukkaan. Sellasta se on kun koittaa kasvaa aikuiseksi, totuttelemista ryhmäpaineeseen. Ja ehkä tollaset kolttoset on hyviä harjoituksia aikuisuuteen muutenkin. On hyvä oppia venyttämään omia moraalin rajoja, jotta ei menettäisi kasvoja muiden edessä. Koska sitä on aikuisuus. Sitten kun on täysi-ikäinen reilusti ja on jossakin asemassa jossakin viiteryhmässä niin sitten niitä ryhmäpaineita vasta onkin. Sitten sitä tehdäänkin vasta kaikkea tyhmää. Koska me janotaan hyväksyntää. Koska me halutaan edetä hierarkioissa. Ja koska kaikki tää tarkoittaa sitä, että jotain pitää matkan varrella rikkoa tai satuttaa ja me ollaan siihen valmiita, että me ei itse olla niitä joita sattuu ja tai niitä joiden minäkuva rikotaan.

Nuoruus on aikuisuutta, mutta vaan pienemmässä mittakaavassa. 

Jos otetaan kaikki roskat yhteen kasaan mitä kaikki nuoret on heitelly maahan niin se tuho luonnolle on silti pienempi kuin mitä yksi aikuinen on pahimmalla ympäristörikoksella saanut aikaan. 

Kyse on vaan pienemmästä mittakaavasta nuorten kohdalla.

Silti aikuiset on huolissaan nuorista. Ne kuuntelee väärää musiikkia eikä kunnioita vanhempiaan. 

Mutta nuoret onkin fiksuja eikä aikuisuus ole pilannut heitä vielä. En mäkään kunnioita aikuisia. En, koska mä olen nähnyt mitä he tekee toisilleen ja maailmalle. Ja sitten sanotaan, että nuorissa on toivo, että heissä on tulevaisuus. Puoliksi totta. Heissä on tulevaisuus, heistä kasvaa aikuisia ja ehkä he onnistuvat tuhoamaan loput siitä mitä nykyinen vallassa oleva sukupolvi ei saa tuhottua. Ehkä. Mutta ei nuorissa ole toivoa. Ei, koska heidät kasvattaa nykyiset aikuiset ja kukaan ei sano nykyisistä aikuisista, että heissä on toivo. Ei, koska kukaan ei uskoisi sellaista.

Kuka pelastaisi nuoret aikuisilta? Kuka pelastaisi nuoret kaikelta siltä millaiseksi aikuiset ovat tän maailman rakentaneet?

Monivalinta:

Nuoret pelastaa maailmalta?

A/Uskonto B/Huumeet C/Ura D/Aikuisuus

En lukitse mitään vaihtoehtoa, eihän noissa ole missään järkeä. 

Sinänsä kamalaa, että me tiedetään mitä käsite 'järki' tarkoittaa, mutta me ei tiedetä mistä sen löytäisi.

Toisaalta me aikuiset saadaan pilata nuoriso, koska me ollaan ne tähän maailmaan itse tuotu ja niillä paskiaisilla on jotain mitä meillä ei ja mitä me ei voida rahalla saada ja se on aika, joka heillä on vielä käytettävissä. Eikä ne saatanan paskiaiset osaa käyttää sitä oikein. 

Brainstem information leak localized

Media, poliisit ja terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat huumeiden viihdekäytöstä. Ja moni niin sanottu viihdekäyttäjä kokee asian itsekin noin. Kiva raskaan työviikon päätteeksi vähän nollata tai juhlia porukalla onnistumisia vetämällä kallista designerhuumetta, jos perinteinen kokaiini ei maistu tai sitä ei just ole saatavilla.

Mutta ei sellaista asiaa ole olemassa kuin viihdekäyttö. Kaikki siihen tuntuu uskovan, mutta maailmassa on laskentatavasta riippuen tuhansia uskontoja/uskomuksia eikä sekään silti tee vielä uskon asioista totta. 

Huumeiden viihdekäyttö on vähän sama kuin vaikka Hermèsin käsilaukut. Tai Patek Philippen kellot. Tai mikä vaan millä ihminen koittaa paeta itseään ja täyttää reikää sielussaan. Ei onnellisuutta voi ostaa eikä kemiallisesti sydämeen tuottaa. Hyvää oloa hetkellisesti saa aikaan, sen tietää kaikki. Mutta sellaista aitoa rauhaa, seesteistä eheytynyttä minäkuvaa ei saa merkkitavaroilla eikä viihdekäytöllä. Ei, vaikka kuinka yrittää aina uudestaan ja uudestaan.

Viihdekäytön sijaan pitäisi puhua surun lakaisemisesta maton alle.

Merkkilaukkujen sijaan pitäisi puhua siitä miksi omaa statusta pitää yrittää nostaa muiden silmissä.

En osaa sanoa miksi ihmistä pidetään älykkäänä eläimenä. 

Mimosa-cocktailia voidaan tarjoilla etiketin mukaan brunssilla. Siis pelkistetysti joissain tilanteissa on vaan ok dokata aamupalalla. Miksi meillä on näin kova tarve olla sekaisin ja tehdä se tällaisen itsepetoksen kautta, että rakennetaan tilanne, jossa se onkin yhtäkkiä hienoa ja ylellistä olla tokkurassa.

En osaa sanoa miksi ihmisistä pidetään.

Who can afford a luxury whore

 Missä vaiheessa teknologia meni liian pitkälle? En osaa vastata ja paljon hyvääkin kehitys on tuonut mukanaan. Ymmärrän, että on hyödyllistä, kun voi antaa tekoälyn kirjoittaa vaikka CV:n ja työhakemuksen kunnollisesti, kukapa nyt haluaisi antaa heikkoa ensivaikutelmaa itsestään. Mutta... mielestäni siinä on menty liian pitkälle, että on olemassa palvelu, jossa tekoäly kirjoittaa puolestasi koskettavan, mutta loogisesti perustellun itsemurhakirjeen. Maksullinen versio siitä käy läpi sähköpostisi ja selainhistoriasi, jotta se luo siitä vielä erittäin henkilökohtaisen kuuloisen. Ja tätä myydään ihmisille, jotka ovat huolissaan maineestaan vielä kuoleman jälkeenkin. Kukapa haluaisi viimeisiksi sanoikseen jotain latteaa ja itsesäälissä kiemurtelevaa kuraista anteekspyyntöä.

On olemassa virtuaalisia kumppaneita. Siis sellaisia joiden kanssa voi oikeasti käydä pitkiä ja syvällisiä keskusteluja. Ja se muistaa aiemmat keskustelut ja oppii koko ajan sinusta enemmän ja enemmän ja osaa koko ajan keskustella kanssasi niin, että sinun mielenkiinto syvenee ja pikku hiljaa riippuvuus niin sanotusta täydellisestä kumppanista kasvaa. Hulluinta on, että sen saa integroitua täydellisesti myös seksinukkeen, joka - tietenkin - on valmistettu juuri sinun toiveiden mukaan. Jos olisin rikas niin ostaisin kaksi sellaista ja laittaisin ne elämään keskenään parisuhteessa. Kellarissa. Pimeässä. Ja vuosien päästä yhtenä päivänä sammuttaisin virran toisesta.

Tällä hetkellä muutamalla tiedustelupalvelulla on käytössään järjestelemä, jolla 99%:a meistä kuka tahansa saadaan radikalisoitumaan. Siinä on neljä vaihetta: 1.ensiksi luodaan ryhmä, joka vetoaa arvoihisi, se voi koostua aidosti saman henkisistä yksilöistä tai ne voivat olla virtuaalisia yksilöitä, joka tapauksessa sellainen ryhmä luodaan sosiaaliseen mediaan, johon haluat kuulua. 2.toisessa vaiheessa kommikaatioon tulee mukaan identiteettiäsi määritteleviä elementtejä, yksinkertaisimmillaan kyse on lempijoukkueen pelipaitaan sonnustautumisesta. 3.tässä vaiheessa on kyse indoktrinaatiosta. Vähitellen aletaan iskostamaan jotakin oppia tai uskomusta, josta tulee ehdoton totuus, jota ei voi kyseenalaistaa. Tässä vaiheessa on myöhäistä peruuttaa tältä polulta pois. 4. viimeiseksi yksilö triggeröidään haluttuun toimintaan. Se usein vaikuttaa yksilöstä jopa hänen omalta päätökseltään. 

Ja tämä järjestelmä toimii automaattisesti. Sille vain syötetään haluttu toiminnallinen tavoite ja kohdeyksilö, joka halutaan radikalisoida. Tämä voidaan toteuttaa vaikka kuinka monelle henkilölle samanaikaisesti ja heikoimmillaan yksilö radikalisoituu muutamassa kuukaudessa. Meillä kaikilla on periaatteita joiden vuoksi olemme valmiita taistelemaan. Jonkun vain täytyy vauhdittaa ja muokata tätä meissä valmiina olevaa protokollaa.

Kouluissa ei enää kirjoiteta vihkoihin vaan tehtävät tehdään läppäreillä.

1950-luvulla tutkijat totesivat tupakan vaarat ja haitat ihmisille. 

1980- ja 1990-luvuilla käytiin suuret tupakkaoikeudenkäynnit (laihoin tuloksin).

2010-luvulla tutkijat totesivat sosiaalisen median vaarat ja haitat ihmisille.

Millään vuosikymmenellä ei tulla haastamaan sosiaalisen median yhtiöitä oikeuteen eikä saamaan edes puoliksi yhtä heikkoja ratkaisuja kuin tupakkayhtiöiden kohdalla kävi.

Meillä on laitteita, jotka mittaa meidän unta ja sen laatua, koska me ei osata aamulla sanoa itse olemmeko tarpeeksi virkeitä vai emme.

Learn to suppress your personality

Liian harvoin, jos koskaan kukaan kriitikko missään arvostellessaan kirjaa ottaa huomioon sitä miltä kirja tuoksuu. Ja en pelleile, mutta on olemassa joitakin todella mahtavan tuoksuisia kirjoja. En tiedä mitä on tapahtunut paperin laadulle, mutta nykykirjoista harva on hyvän hajuinen. Ja voihan olla, että vanhoihin kirjoihin on tarttunut ajan saatossa muualtakin tuoksuja, mutta ehkä paperi oli ennen parempilaatuista, huokoisempaa ja paksumpaa, että kirjat ylipäätään pystyivät imemään itseensä aromeja. Eikä tätä pidä vähätellä. Viskin teossa suurin osa ajassa menee siihen, että viski lilluu tynnyrissä ja saa värinsä ja arominsa tynnyripuusta. Ja sitten se kaadetaan varta vasten sellaiseen lasiin, josta tuoksut kiemurtelevat oikein nenäonteloihin.

Huonon kirjan, siis sisällöllisesti voisi pelastaa se, että se edes haisee koukuttavalle. Lukisin sitä vain saadakseni pitää sitä lähellä kasvojani. Ja minua niin surettaa, että nykyään niin moni kirja kuunnellaan e-kirjana - ne vasta (mauttomia ja) hajuttomia ovatkin. Muutenkin e-kirjat pitäisi kieltää muilta kuin lapsilta, jotka eivät vielä osaa lukea. On koomista, että aikuisille luetaan satuja digitaalisesta laitteesta ääneen - kai meistä lähes jokainen osaa kuitenkin lukea ihan itse. Sitä paitsi miten pitää taukoja ja palata nerokkaisiin lauseisiin uudestaan ja uudestaan, jos jokin ääneen lukija puolestasi päättää tahdin.

Kun kuulet merkkiäänen *pim* voit kääntää sivua (hulvatonta sarkasmia). 

Onkohan tulevaisuudessa niin, että joku katselee puolestani elokuvat ja sitten kertoo e-kolumnissa mitä siinä leffassa tapahtui? Minun ei tarvitse istua enää kolmea tuntia paikallani ja keskittyä vain yhteen elokuvaan sitä aikaa, kun joku kertoo puolestani mitä siinä tapahtuu - voin vaikka lenkillä tai autoa ajaessani kuunnella sitä. Ja siis voinhan kuunnella koko elokuvan, ei sitä tarvitse edes tiivistää. Ja elokuvat/kirjat ovat perinteisellä tavalla nautittuna hirveitä, ei voi samalla räplätä kännykkää, kun pitää keskittyä vain yhteen kohtaukseen/sivuun kerrallaan.

-Ei sovi, ei kuulosta tehokkaalta (maailmanluokan sarkasmia).

Kun kuulet merkkiäänen *pim* voit katsoa elokuvan kännykän ruudulta (eeppiset mittakaavat saavuttanutta sarkasmia). 

Kaipaan vanhojen elokuvateattereiden popkornin ja samettisten istuinten tuoksua (vilpitön ajatus). Sitä paitsi ennen vanhaan elokuvateattereissa osattiin käyttäytyä. Nykyään on ok sotkea karkkipapereilla paikat, kommentoida kaverille ääneen elokuvaa, tarkistaa kännykästä internetin ihmeet ja aiheuttaa siten valosaastetta vieressä istuville. 

-Legit toi on vaan vanhan ihmisen nillitystä (ivallista sarkasmia).

Kun mulla on oikeus, kun mä oon nykyihminen, mä saan tehdä mitä haluan enkä aio olla kynnysmatto ja jos mun tarvii pitää Teams-palaveri kesken leffan elokuvateatterissa niin mua ei saa kieltää, etten loukkaannu eikä mun oikeuksia saa polkea (katkeraa sarkasmia).

Vuonna 1990 syntyvyys naista kohden oli 3.2 lasta

Vuonna 2019 syntyvyys naista kohden oli 2.5 lasta

Ennuste vuodelle 2050 on enää 2.2 lasta naista kohden

Onneksi syntyvyys laskee ja ennuste on, että vuonna 2064 maailman väkiluku kääntyy laskuun (toinen vilpitön ajatus).

Kun kuulet merkkiäänen *pim* voit kaataa uuden lasillisen viskiä (pakollinen lopetus tekstille ja jollain tasolla itsensä tiedostava lopetus).

Late night menu

Kuvittele kaupunki, jossa on 100 asetta. Ja siinä kaupungissa on 820 asukasta. Ja näistä aseista ainoastaan kaksi on poliiseilla. Kaupungilla on oma pieni armeijansa ja sen hallussa on 13 asetta. Loput 85 asetta on kaupungin asukkaiden, tavallisten ihmisten hallussa. 

Kuulostaa hurjalta ja vähän vaaralliselta kaupungilta.

Ja tässä kaupungissa joka kolmas asukas on alle 20 vuotias. Suurin osa asukkaista on 20-59 vuotiaita ja heitä on kaupungissa 435, loput asukkaista ovat yli 60 vuotiaita. 

Kaupungin kaikesta omaisuudesta kahdeksan rikkainta henkilöä omistaa 38%:a. Nämä kahdeksan ihmistä aiheuttavat kaupungissa hiilidioksipäästöjä enemmän kuin kaupungin 541 köyhintä ihmistä. Kaupungin ilma heikkenee vuosi vuodelta ja siellä on koko ajan lämpimämpää. Silti kai voisi sanoa, että kaupungilla menee hyvin, vaikka kahdeksan köyhintä ihmistä menee nukkumaan joka ilta nälkäisenä.

Mutta on tässä kaupungissa muitakin rikkaita. Ja nämä loput rikkaat, heitä on 82 henkilöä ja he omistavat jo sitten 75:%a kaikesta tässä kaupungissa. Kaupungin ylläpitäminen ei ole halpaa puuhaa ja kaupungin hallitus velkaantuu koko ajan lainatessaan rahaa kaupungin kahdeksalta rikkaimmalta henkilöltä varoja kaupungin ylläpitämiseen. Ja tässä kaupungissa diili menee niin, että mitä köyhempi olet niin sitä korkeampaa korkoa maksat, ero voi olla kymmenkertainen köyhimmän ja rikkaimman välillä rahan hinnassa. 

Kaupungin ihmiset ei oikein tule toimeen keskenään. Osa syyttää ongelmista eri värisiä asukkaita. Osa eri uskontoon kuuluvia. Osa ei halua puuttua naapurin riitoihin, pitäkööt huolta itse omista asioistaan. Yksi asia kuitenkin yhdistää kaupunkilaisia ja se on se, että kukaan ei syytä kaupungin rikkaimpia mistään ongelmista, vaikka heillä olisi resurssit ratkaista kaikki ongelmat mitä kaupungissa ehkä on.

Kuulostaa siltä, että tuossa kaupungissa ei osata hoitaa hommia järkevästi. Vaikea uskoa, että ainakaan aikuiset ihmiset järjestäisivät asiat noin.

Silti tän mielikuvituskaupungin prosentit ja suhdeluvut eri asioiden välillä vastaa tän hetken tilannetta maapallolla. 

What a horrible night to have a curse

Pitäisi hattua nostaa jonkun sellaisen päästä, jolla sellainen on. Ajatella, että emme tee kunniaa sille henkilölle, joka ensimmäisenä tilasi puhelimella pizzaa kotiinsa. Hän vain sattui soittamaan juuri oikeaan pizzeriaan ja jaksoi maanitella ja vinkua tarpeeksi kauan, että sieltä kokki heltyi toimittamaan pizzan tälle tuntemattomaksi jääneelle sankarillemme suoraan kotiin. 

Sitten on toinen sankari, hän joka kirjoittaa Coca Cola -pullojen etiketteihin, että original recipe, vaikka 1980-luvulla ruokosokeri vaihdettiin maissisiirappiin makeutusaineena, koska se on halvempaa. Ja siis vielä 1880-luvulla pullo virkistävää janojuomaa sisälsi kokaiinia (silloin se oli laillista). Mutta summa summarum - ei se nyt ihan alkuperäinen resepti enää ole, vaikka pullossa niin lukeekin.

Ja sitten vielä yksi sankari, se joka haluaa kannabiksen lailliseksi. Onko ahdasmielistä epäillä koko homman järkevyyttä? Itse mietin, että kun USA:ssa on osavaltioita, joissa se on laillista ja siellä 12-17 vuotiaista 10-20%:a käyttää kannabista. Koska saatavilla. Koska laillista. Koska helppoa. Koska ympäristö. Lähteenä tässä justthinktwice.gov - vaikka ei mua kiinnosta lisätä lähteitä tänne, koska ton pitäis soittaa hälytyskelloja ilman lähteitäkin.

USA:ssa huumeiden yliannostuskuolemat ovat nousseet vuoden 2011 noin 40.000:sta yli 106.000:een vuoteen 2021 (lähde: National Institute on Drug Abuse). Suomessa vuonna 2006 kuoli 138 ja vuonna 2021 luku oli 287 - ja näistä nuorimmat on 15-vuotiaita (lähde: Tilastokeskus). Suomen luvuissa on mukana muutkin kuin yliannostukset, koska tapa laskea huumekuolemiksi on hieman eri. Joka tapauksessa pointti on siinä, että jännä nähdä missä vaiheessa asialle tehdään jotain.

Continuity syntax error

 Yksin hän oli tullut tähän ja yksin hän tästä jatkaisi, ei ketään näköpiirissä ja se sopi oikein hyvin herra Ebertille. Samalla hän irrotti kätensä ystävänsä kädestä ja tarkisti oliko povitaskussa suunnitelmat tälle improvisoidulle hyökkäykselle, jonka hän aikoi suorittaa eiliseen mennessä. Hän huokaisi syvään, kolme kertaa, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, että hän ei ollut tullut tänne vain katselemaan nähtävyyksiä. Hän oli toiminnan mies, hän antoi tekojen puhua puolestaan, hän ei kirjoitellut jäähyväiskirjeitä, hän johti joukkojaan edestä. Ja takaa. Ja sivulta. Hän multitaskasi. Sitten hän huokaisi pelosta, koska huomasi muistiinpanojensa kertoneen juuri tästä hetkestä. Oliko niin, että hän oli antanut tahtomattaan periksi ja kirjannut ylös kaiken mikä tulee tapahtumaan. "Pitää vähentää sienten syöntiä" -totesi Ebert ja sulki puhelimensa. 

Hän jätti sateenvarjonsa kaktuksen juurelle, turha kapistus, sillä täällä ei ollut satanut vuosiin. Autiomaa tuntui itsekin uupuneen kuivuudesta ja kuumuudesta, jokainen askel nostatti ilmaan pölyä ja se tuntui leijailevan ilmassa epätavallisen kauan, noin kahdeksan minuuttia. Ripein askelin Ebert jatkoi matkaansa, väisteli taidokkaasti vesilätäköt, joita kadulla oli.

 Ulvoiko jossain kojootit, mutta vaikka Ebert kuinka katsoi horisonttiin niin siellä ei näkynyt ristin sielua, ei ihmisen eikä eläimen. Ebert uskoi, että eläimilläkin oli sielu. Ehkei kastemadoilla. Mutta aika monella. Aurinko painui vuorten taa ja jätti autiomaan ottamaan vastaan sysipimeää yötä. Onneksi mainostaulujen neonvalot helpottivat näkemistä. Tuntui, että ne olivat muutenkin ainoa lämmönlähde tässä hyisessä jumalan hylkäämässä paikassa. Ebert joutui vastaantulijoiden tönäisemäksi, humalaisia tai hulluja tai molempia. Mutta sellaisia yöt olivat, kun kaikki kunnon väki oli mennyt maaten ja oudot hiipparit valtasivat kamaran. Maan kamaran. Siis. Ei sian kamara. Tai voi olla, että senkin. Pitäisi katsoa tarkemmin, mutta nyt ei ollut aikaa moiselle.

Pian Ebert oli saanut piiritetyksi vihollisensa. Seurasi tulitaistelu. Sitten seurasi vesitaistelu. Sitten maa-, ilma- ja lopuksi metallitaistelu. Hän heräsi sairaalasta. Kovin kipeänä ja henkitoreissaan. Mutta näkisittepä vastustajan, aivan hakkelusta ja munat tohjona. Oli ollut tyhmää luottaa siihen tyyppiin ja nyt hän saisi maksaa kovan hinnan siitä. "Onko teillä allergioita?" -kysyi hoitaja, mutta Ebert ei osannut puhua itsekseen enää ja lopetti uskomasta harhoihin, joita hänen alitajuntansa syötti hänelle. Ulvoiko jossain kojootit, mutta ei, se oli vain hänen mahansa, joka kurni nälästä, oli pakko syödä jotakin, mutta eväslaatikossa ei ollut muuta kuin sieniä. Lisää sieniä. Lisää sieniä. Lisää sieniä.

Ja taas Ebert meni. Hän aikoi selvittää tällä kertaa mysteerin, joka häntä oli jäänyt vaivaamaan. Hän otti ensimmäisen taksin, joka päivysti sairaalan aulassa. Hän otti sen kainaloonsa ja ajatteli myyvänsä sen hyvään hintaan laitakaupungin luukuttajalle ja saavansa siitä riittävästi hilloa sitten millä hankkia liput minkä avulla taittaa matkaa ja päästä perille, vaikka matka on tärkein, ei päämäärä, ei hänellä ollut kuin yksi pää, siinä koko määrä hänen nuppejaan, mutta saisiko hän itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyisikö hän? Ajoissa? Se on se mikä tässä askarruttaa ja jonka kanssa itsekukin tekee töitä.

"Mikä tuuri!" -ajatteli Ebert, kun faksi toimitti hänen kadonneet muistiinpanot juuri viime hetkellä hänelle. Mutta ei elämä ole pelkkää hyvää tuuria, sillä samalla hetkellä ukkonen löi ja salama valaisi keskellä kirkasta päivää koko tienoon, pilvet repesivät ja alkoi satamaan kaatamalla, Ebert nappasi sateenvarjonsa ja levitti sen kuin sateenvarjon kaatosateen alkaessa. Sade ei kestänyt kauaa ja aamuauringon ensisäteet kimaltelivat kauniisti kedon kasvien terälehdillä. Ja siinä hän oli. Yksin. Samalla tavalla yksin kuin on universumi ei minkään ympäröimänä. Ja siinä hän vain oli. Yksin.

With two doors to choose

Tiedän millaista elämää haluan, mutta tiedän, että se ei ole mahdollista. Elämä jota haluan on se mitä autiomaarockissa kuvataan. Ja tiedän, että sellaista ei oikeasti ole olemassa, mutta se on kai inhimillistä kaihota aavan meren tuolle puolen, etsiä aarretta sateenkaaren päästä, katsella taivaan rantaan ja pois lipuvia laivoja toivoen päässeensä mukaan. Joku aikoo karata kiertävän sirkuksen mukaan, joku toinen meinaa päätyä autiolle saarelle ja sitten joku ennen nukahtamista miettii miten lottovoitto muuttaisi kaiken.

Minun pakopaikkani on autiomaarock. Valapatot ja viskipullot. Pölyiset hiekkatiet ja niitä pitkin liitävät amerikanraudat. Kuluneet farkut ja parran sänki. Loisteputken valossa maantiekahvilan nurkkapöydässä aamupalaksi kahvia ja tupakkaa. Pystyn maistamaan vieläkin huulipunasi ja siinä hetkessä meillä oli ikuisuus ympärillämme. Oikeasti aika on vähissä, ei tällaisessa elämässä ole pitkää tulevaisuutta. Ei näy horisontissa seesteistä eläkepäivää, ei näy kuistilla istuskelua eikä levollista iltapäivän hetkeä TV:n ääressä murhamysteerin parissa.

Parhaassa tapauksessa flanellipaitani kaulusta kiristää hirttoköysi, koska silloin lähtö on ainakin suhteellisen nopea ja kivuton. Vielä parempi olisi tullut seulaksi ammutuksi piiritystilanteessa pieleen menneen pankkiryöstön päätteeksi. Mustasukkaisen aviomiehen puukkottamaksi tuleminenkin kävisi, siinäkin olisi jotain intohimoista kuitenkin taustalla. 

Mutta en usko noihinkaan vaihtoehtoihin. En, koska niissä olisi liian hyvät ainekset kelpo tarinalle. Todennäköisintä on saada osakseen kasvain ja/tai verenkiertoelimen sairaus ja jos noista selviää niin joku muistisairaus tulee ja kuihduttaa pois. Eikä sellaisista syistä tehdä autiomaarockia. Ei kukaan tatuoi rintaansa aspiraatiopneumoniaa, mutta monelta löytyy kuva kalkkarokäärmeestä koristamassa rintakehää.

Jossain rinnakkaisessa todellisuudessa minun kaksoisolentoni elää autiomaarock-elämää ja kuuntelee makeita lauluja dementiasta. 

Who knows what evil lurks in the hearts of men?

Tietysti hienoa, jos ulkonäkö on kuin Lois Lanella, mutta välttämättä siitä ei ole hyötyä, jos sattuu olemaan mies. Ja ehkä tuon ulkonäön kanssa voisi elää, jos ei olisi käynyt niin, että aamulla syliin oli kaatunut täysi pannullinen vasta keitettyä kahvia. Mikään epäonnihan tuo ei vielä ole maailman mittakaavassa, mutta eipä epäonni tuohon vielä jäänytkään. Matkalla ensiapuun näyttämään nivusten palovammoja sattui pieni liikenneonnettomuus ja kaikki huolella tehdyt siteet lensivät siinä samalla sinne sun tänne. No matka ensiapuun ei ollut pitkä enää tässä vaiheessa ja sinne voisi kävellä - hitaasti -, mutta voisi. Matka menisi tietysti kivemmin ellei olisi alkanut satamaan kaatamalla. Rakeita. 

Ensiavussa ihme kyllä nopea vastaanotolle pääsy ja suhteellisen mutkattomasti tapaamaan lääkäriä. Varmasti ammattitaitoinen, mutta ikävää avioeroa läpikäyvää lääkäriä, joka jälkeenpäin mietittynä taisi haista vanhalle viinalle, kännissä hän joka tapauksessa oli, kun hoitotoimenpiteitä suoritti. Käsienpesuhan on rutiini sairaaloissa niin tässäkin, mutta sellaiset rutiinit unohtuvat, kun lääkäri käy läpi itsetuhoisia ajatuksia laskuhumalassa. Seuraus on hyvin ikävä infektio, joka tulee puhkeamaan muutamassa päivässä tämän käynnin jälkeen. 

Tässä vaiheessa ei oikeastaan edes harmita unohtunut kännykkä, ehkä parempikin, että ei saa kuunnella tässä mielentilassa vastaajaviestejä, joissa raivostunut pomo huutaa ruokottomuuksia kahdella eri kielellä, koska toimitetuissa raporteissa on ollut systemaattinen virhe jo pidemmän aikaa ja nyt auditoinnin yhteydessä tämä on paljastanut ja korvausvaatimus mitä työnantajalle tulee on tähtitieteellinen, samalla menetetään tärkein asiakkuus ja lopulta edessä on konkurssi, mutta sen aika ei ole ihan vielä tänä aamupäivänä.

Huonomminkin voisi mennä.

Vauhdikas aamupäivä, harmi, että vauhtia oli liikaa.

Puolenpäivän kieppeillä iskisi salama. Kaksi kertaa. Naamaan.

Iltapäivällä reitti risteäisi terroristien kanssa.

Alkuillasta televisiosta tulisi romanttinen komedia.

Loppuillasta syttyisi tulipalo ja puhkeaisi silmään herpes.

Yöllä painajaisia ja hiestä märät lakanat, tietenkin.

Aamulla sitten uutta matoa koukkuun.

All my foes drive a low-rider

 Tuskin kirjoittaisin, jos pitäisi kirjoittaa sellaisella vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Onhan siinä romanttinen ääni, mutta en varsinaisesti kirjoita äänen takia, en vaikka vanhassa kirjoituskoneessa on oikeasti todella kaunis sointi, sillä kirjoittaminen on ehkä joillekin kuin musiikkia korville. Enkä todellakaan kirjoittaisi, jos pitäisi kynällä kirjoittaa paperille, sitä paitsi kynän suhina tekisi minut hulluksi, se kuulostaisi liiaksi nykyaikaiselta nuorison hittimusiikilta eli yksitoikkoiselta. Enkä kirjoittaisi käsin, koska aika pian käteni väsyisivät. Pitäisi varmaan kirjoittaa paljon käsin, jotta siihen tottuisi, mutta haluaako kukaan lukea jonkun toisen hutaistulla käsialalla kirjoitettua tekstiä kovinkaan paljon.

Joskus mietin, että miten James Joyce jaksoi kirjoittaa ilman MacBookkia. Ja jos James Joyce olisi kirjoittanut nykypäivänä kirjansa MacBookilla niin olisiko niitä kukaan julkaissut, koska nykyään on tarjolla niin paljon kaikkea muutakin kahjoa, eriskummallista ja tekotaiteellista viritelmää, että eivät hänen teoksensa erottuisi mitenkään tästä uniikkiuden kohinasta mikä vallitsee.

Ja ei tämä ole kritiikkiä James Joycea kohtaan. Päinvastoin, tämä on vilpitöntä ihailua, mahtava ilmiö ja massiivisuudessaan kadehdittavaa. Ja Joycen tapa käyttää sanoja ja vielä eri sanoja on kaikessa määrässään jotenkin ihanan Crov Macasialaista.

Ja sitten juonenkäänne: aluksi vaikutti siltä, että tämä teksti kertoo kirjoittamisesta - mikä olisi lähtökohtaisesti todella tylsää ja mielikuvituksetonta. Ajattele nyt, joku kirjoittaa kirjoittamisesta. Ei, tämä teksti kertoo siitä, että joku kirjoittaa siitä, kun joku kirjoittaa kirjoittamisesta. Kiusaus on valtava mennä vieläkin syvemmälle ja kirjoittaa siitä, kun kirjoittaa siitä, kun joku kirjoittaa kirjoittamisesta - mutta niin ei tapahdu vaan nurkan takana on odottamassa vielä yksi juonenkäänne - tämä voittaa minkä tahansa saippuaoopperan näillä yllätyksillä.

Sillä ihan oikeasti tämä kertoo siitä, että tämä t e k s t i on sävellys. Aivan oikein. Tämä on sävellys eikä teksti alkuunkaan. Tässä vain on hieman kryptattu ja korvattu perinteinen tapa ilmaista nuotit uudella tavalla, hieman leikitelty tavuilla, jotka edustavat tiettyjä sointuja ja samalla pidetty huoli, että sisennys antaa osviitan oikeasta temmosta.

Vielä kun joku kirjoittaisi tälle kauniille aarialle oikein rivot sanat. 

Tämä sävellys siis haikailee, että joku kirjoittaisi tälle.

Parhaassa tapauksessa ne sanat kirjoitettaisiin väkisin sulkakynällä pergamentille noudattaen Aristoteleen runnomisoppia.

The touch of even a feather can cause unbearable pain

Pikku flunssa, Sami on yskinyt 30 vuotta. Sillä on vatsavaivoja, pikku juttu, paranee itsestään. Mutta ei parane, Sami on nyt 18 kuukautta maannut lattialla kippurassa eikä ole voinut kävellä askeltakaan tuona aikana. Jotkut rakkulat kainaloissa ovat alkaneet märkimään ja kutina on sietämätöntä. Ihon alla tuntuu kävelevän tulimuurahaisia, mutta Sami ei valita. 

Samille on annettu aikaa parantua, Samille on kerrottu, että jos hän ei viikonlopun jälkeen ilmesty töihin niin tulee kirjallinen varoitus ja se olisi Samille kolmas ja samalla viimeinen. Mutta Sami ei selittele, hän tsemppaa. Hän ei itke, mutta ei hän pure hammastakaan, sillä aika tarkkaan kuusi viikkoa sitten hänen suustaan tippui viimeinen hammas ja se tippui suoraan alusastiaan eikä kukaan ole viitsinyt noukkia sitä sieltä pois. 

Ei tarvitse ajaa partaa, ei tarvitse mennä parturiin. Ei ihmisen, jolla ei ole enää ihokarvoja tarvitse sellaisia miettiä. Eikä Sami uhraa ajatustakaan tällaiselle. Sami ei uhraa ajatuksia millekään, hänen aivonsa ovat sulaneet ja valuneet ulos vasemmasta, hänen ainoasta jäljellä olevasta korvastaan.

Ovikello soi ja siellä on kaksi Jehovan todistaa tulossa kylään. Kerran viikossa he käyvät ja rukoilevat Samin puolesta. Sami ei pysty rukoilemaan, nivelrikko sormissa on tehnyt mahdottomaksi rukoilun. 

"Onko sinun nälkä?" kysyi toinen Jehovan todistajista, mutta Sami, joka oli aikoja sitten niellyt oman kielensä pysyi vaiti. Jehovan todistaja yritti katsoa Samia silmiin ja kommunikoida katseen avulla, mutta noihin silmämuniin, jotka olivat aikoja sitten kuivuneet päähän olivat kärpäset jo ehtineet tekemään pesänsä.

En tiedä sitten, mutta musta tuntuu, että Samilla ei ollut sitä voittajan asennetta, jota nykypäivänä pärjäämiseen tarvitaan.

 

"pathetic never-been - part 2"

Eikä niillä oikeasti olisi pitänyt olla susta mitään otetta. Mutta koska sä olit hyvä ihminen, sellaisella harvinaisella tavalla, että ihan oikeasti lähes poikkeuksetta jokainen piti susta, vaikka olit vaan ihan oma itses. Tai ehkä just siks.  

Mutta ne paskiaiset käytti hyväks sun hyvää sydäntä ja vilpitöntä uskoa ihmiskuntaan. Ja mikä sussa oli parasta, että vaikka sä olit niin kiltti niin sä et ollut yhtään hölmö. Ei, vaan päinvastoin sä olit terävä kuin mikä. Sua ei narutettu, etkä sä uskonut mihinkään keijuihin - vaikka olit itse melkein sellainen. 

Mulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää kuin sä eikä tietenkään tule olemaan. Ja siksi mä aion kostaa niille. En tiedä vielä miten, ne on ammattilaisia ja mä olen ihan vaan tavallinen tyyppi. 

Ja tää kaikki saa ajattelemaan, että kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni. Ja kuinka järjettömän suurta roolia sattuma näyttelee meidän elämässä. Miten sä olisit voinut välttää kohtalos, et varmaan mitenkään. Sä taisit olla liian hyvä tähän maailmaan.

Silti jossittelen. Jos et olis mennyt niihin juhliin silloin kerran. Tai jos olisit siellä kieltäytynyt kohteliaasti, kun sulle ehdotettiin kuvauksia. Tai jos siellä olis ollu joku muu, johon ne ois iskeny silmänsä sun sijaan. 

Mutta eihän sellaista tyyppiä ole olemassakaan. Sä aina valaisit koko huoneen, kun saavuit paikalle. Etkä sä edes yrittänyt tehdä sitä, susta vaan säteili sellainen aura. Sun silmissä oli samaan aikaan hymy ja suru. Sun katse vakuutti ihmiset ennen kuin sä edes avasit suutas. 

Mun onni oli se, että me oltiin satuttu asumaan aina samalla kadulla. Oltiin leikitty jo kai kaksvuotiaana ekan kerran tarhassa ja eletty jotenkin samalla sivulla historian kirjoissa aina. Muistan kun puolustin sua joskus 8 vuotiaana siltä kadun päässä asuneen hullun ukon koiralta, kun se oli päässy vapaaks. Ja kun mä näin jonkun vanhan valokuvan siitä koirasta muutama viikko sitten niin mua nauratti, kun ei se ollut yhtään niin iso koira, kuin se oli ollut mun muistoissa.

Sacrament of hidden nuance

Kaikesta rakkaudesta näkyvää on vain 15,5 %:a - loppu 84,5 %:a on pimeää rakkautta. Sitä ei voi havaita mittalaitteilla, koska se ei reagoi näkyvästi minkään ulkoisen tai sisäisen ärsykkeen kanssa. Jokaista julkista hellyyden osoitusta kohden jää tapahtumatta viidestä kuuteen herkkää kosketusta, hipaisua sormen päällä tai suudelmaa niskataipeeseen. Tutkijat ja runoilijat ovat yrittäneet selvittää miksi maailmankaikkeudessa on niin paljon mittaamatonta rakkautta, mutta vielä ei ole onnistuttu luomaan kaiken selvittävää yhtä teoriaa tälle. Vahvoja hypoteeseja sen suhteen, että ihmiset pelkäävät satuttavansa itseään, jos näyttäisivät tunteensa avoimesti on esitetty, mutta tätä ei ole pystytty aukottomasti todistamaan suurilla massoilla. Myös yksilöiden aivokemiat heittelehtivät eri vuosien ja kuukausien - miksei päivienkin aikana, jolloin näkyvänkin rakkauden määrä vaihtelee ja tämä viittaa siihen, että pimeän rakkauden määräkään ei olisi vakio. 

Joka tapauksessa yleinen suhdeteoria, sekä jo aiemmin esitetty suppea suhdeteoria tukevat pimeän rakkauden olemassaoloa.Yhtä mieltä ollaan siitä, että näkyvä rakkaus on kaikille meille asiana arvokas ja pimeä rakkaus irvokas.

Suomalaista historiaa

Perehdyin (pintapuolisesti) Nurmeksen historiaan, erityisesti sanontoihin ja uskomuksiin. Pidän siitä kuinka suomalaisessa kulttuurissa on paljon värikkäitä lauseita, joista osa elää edelleen nykypäivänä. 

Esimerkiksi: Ei suuret sanat suuta halkaise

Tuon kaikki ovat kuulleet ja varmaan aika moni sen voisi edelleen katsoa paikkaansa pitäväksi. Sinänsä vastaan tuli paljon muinaisia lentäviä lauseita, joissa ei ole tolkkua.

Esimerkiksi: Täys kuin Turusen pyssy

Ja mitähän helvettiä tuollakin haetaan. Pyssy on maailman huonoin esine tavaroiden säilyttämiseen. Laittais pyssyn sijaan tavarat koivutuohesta tehtyyn vasuun niin niitä ois helpompi jatkossa käyttää. Vai tarkoitetaanko tuolla jotakin henkisempää? Onko Turusen pyssy täynnä tappoasennetta ja tässä mennään läpi vaikka harmaan kiven mentaliteettia?

Omat suosikit löytyivät kuitenkin vanhanaikaisista parannuskeinoista. Keinoina käytettiin entisaikaan erilaisia apuvälineitä ja lääkkeitä. Parantamisessa noudatettiin similia similibus-lakia eli samanlaista samanlaiselle. 

Esimerkkejä:

• Lasten pistävään korvaan pantiin pissaa
• Haavoihin pantiin heti ensiavuksi pissaa, lisäksi vielä piharatamon lehti
• Palovammaan saatettiin ensiavuksi panna lehmänlantaa
• Kipeään kaulaan pantiin pissakääre tai likainen sukka
• Jos silmään meni roska, niin yläluomi käännettiin ylöspäin kaksinkerroin. Sen jälkeen avustaja nuolaisi sen pois
• Hammassärkyyn auttoi lehmänlantakääre, joka lämpimänä pantiin poskelle
• Tulehtunutta paikkaa saatettiin hautoa myös sian kakalla
• Kun lapset kesäisin olivat enimmäkseen paljain jaloin, heille tuli joskus "variksen varpaat". Ne saatiin pois voitelemalla jalkoja pissallä
• Ampiaisen pistosta hoidettiin pissalla
• Rakkotulehdus hoidettiin siten, että omaa pissaa keitettiin ja sitä juotiin
• Pykivä kantapää parannettiin korvasta otetulla keltaisella vahalla
• Herpes ja syylät lähtevät, kun aamulla niitä voidellaan yösyljellä
• Palovammalle pannaan omaa pissakääre
• Pissalla hoidettiin myös ruusua

En osaa kuvitella miltä ennen vanhaan tuvissa tuoksui, mutta veikkaan, että se ei ollut vieno laventelin aromi mikä ilmoilla leijaili. Ja aluksi minua nauratti, kun lähes kaikkiin vaivoihin paikallinen puoskari suositteli pissaa/kakkaa/korvavaikkua/sylkeä lääkkeeksi, mutta sitten mietin nykyistä terveydenhuollon tilaa ja minua ei naurattanut enää.

Lopuksi vielä vanha sääennustus, en tajua sitä, musta tässä ei ole mitään järkeä: 'Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan'.

En tiedä toimiiko maailma nykyään, onko ihmiskunnalla toivoa, mutta ennen ei ollut paremmin.

P.S. Toisen ylioppilaslakkia ei pidä mennä nuoren panemaan päähänsä, sillä muuten ei tule koskaan ylioppilasta

 

Honeymoon at 'Torture & Seduction Island'

 Se oli kovin alkeellinen radioasema. Hoiti kyllä hommansa, vaikka kaikki laitteet ja kalut oli enemmän tai vähemmän kierrätyskamaa. Osa oli niin rikki, että niiden korjaamiseen kului enemmän aikaa kuin niiden toiminnassa olemiseen, mutta ei se haitannut. Kaikki tämä teki radioasemasta vain rosoisemman ja jollakin tavalla jopa sympaattisemman. 

Henkilökunta, jos sitä sellaiseksi saattoi kutsua oli myös oma lukunsa. Kaikki, heitä oli yhteensä kahdeksan olivat jokainen hieman erikoisia ja jokainen heistä vielä omalla persoonallisella tavallaan. Melkein tuntui, että se oli itsetarkoituksellista, mutta toisaalta kukaan heistä ei varsinaisesti kilpaillut kenenkään huomiosta tai verrannut itseään muihin.

Tupakansavu, soulmusiikki ja himmeät valot loivat radioasemalle miellyttävän tunnelman. Vinyylin rahina ja samettihousujen kahina. Kahvikoneen pulputus, sälekaihtimien tekemät varjot seinillä ja pehmeä matto jalkojen alla. Joku nukkui sohvalla, vaikka lähetys oli käynnissä. 

Tiskijukka kertoo matalalla äänellä, että seuraavaksi lähtee soimaan The O'Jays ja Love Train. Tuottaja tanssi käytävällä matkallaan postihuoneeseen. Siivouskomerossa oli moppi kuivumassa ämpärissä, nähtävästi joku siivosi täällä joskus, kukaan ei tosin osaisi kertoa, että milloin viimeksi. Samassa siivouskomerossa oli takaseinän jalkalista hieman irrallaan, tällä radioasemalla se ei ollut mitenkään ihmeellistä. Tuntuu, että täällä lähes kaikki repsotti ja oli hieman irrallaan ja koko homma pysyi pystyssä lähinnä hyvän fiiliksen ansiosta.

Mutta tuon siivouskomeron jalkalistan takana oli seinään koverrettu syvennys. Ja se oli ihan hyvä piilo, tosin kyllä kokenut poliisi osaisi katsoa sieltä aika äkkiä, jos paikalle tulisi nuuskimaan. Mutta toistaiseksi kukaan ei ollut tullut nuuskimaan. Ja hyvä niin. Sillä tuolla listan takana piilossa oli tiukasti pakattuna muovikelmussa 2 kiloa lähes puhdasta kokaiinia. 

Eikä se ollut unohtunut sinne. 

Ja sitä tultaisiin pian hakemaan.

Mutta ei hyvillä aikeilla eikä kauniilla sanoilla

Sitä tultaisiin hakemaan hiljaisten pienikaliiberisten aseiden kera.

Eikä hakukeikalla olevat herrat olleet varsinaisesti soulmusiikin ystäviä.

Intentions full of pride

6670903752021072936960

Noin monta erilaista yhdistelmää/vaihtoehtoa on perinteisessä sudoku-ristikossa. Internetistä saa tulostettua tyhjän sudoku-ruudukon ja sitten voi alkaa itse suunnittelemaan mieleistä ratkaisuvaihtoehtoa. Minäkin tulostin yhden sellaisen ruudukon.

Jätin sen myös tyhjäksi.

Minusta se oli kauniimpi niin. 

Paljon kauniimpi kuin ne mitkä on täytetty numeroilla 1-9. Ahtaat säännöt tekevät pelistä hyvin tylsän. Se on vain sellaista matemaattistamasturbaatiota. Tyhjä ruudukko on kaikessa autiudessaan kaunis, puhdas geometrinen taideteos. Ihmisen ongelma on se, että kaikki ruudut pitää täyttää, pitää olla säännöt, pitää olla lokerot joka asialle. Pitää olla logiikka ja sitä pitää kunnioittaa loppuun asti.

Halutessani voisin suunnitella sovelluksen, joka tunnistaa minkä tahansa sudokun ja sitten sovellus antaa ratkaisun - oikean - alle sekunnissa. Se olisi mielekästä. Miksi sotia kepillä ja kivellä, kun voi ampua raketilla?

Sudokussa ei pitäisi olla numeroita, joita täytetään sääntöjen puitteissa ruutuihin. Pitäisi olla sellainen sudoku, jossa numeroiden sijaan ruutuihin ahdettaisiin ihmisiä. Olisi säännöt mitkä estäisivät tiettyjen ihmisten vierekkäin olemisen. Olisi sääntö, jossa sanotaan mikä ihminen voi olla minkä päällä tai alla. 

Kaikkein keskeisimpään ruutuun kuuluisi tulla mies. 

Muiden ympäröimä ja pönkittämänä. Siinä hän olisi ja sieltä hän huutaisi. Ja aikojen kuluessa muut ympärillä alkaisivat huutamaan hänelle. Siinä hän pysyisi niin kauan kunnes joku hänet siitä työntäisi väkisin syrjään. Ja sitten saman kuvio toistuisi uudestaan, mutta huutojen kohde olisi nyt joku toinen, joku muu.

Jumalan olisi pitänyt jättää myös ihmissudokuruudukko tyhjäksi.

Ha hah, olipa hauskasti kirjoitettu.

Lähden sienimetsään nyt.

Menen yksin, en ota naapurin herraa, herra Jokista mukaan. En, vaikka hauskaa seuraa hän onkin. Viimeksi meillä meinasi mennä koko retki pilalle, kun vaan naurettiin ja juoruttiin niin paljon. Ja olihan se noloa, kun lähdettiin tuosta yhtä matkaa ja heti kun päästiin porttikongista pihalle niin Jokiselta tippui reppu kadulle. No se ei ollut Jokisen vika, ei alkuunkaan vaan repussa oli valmistusvika, siitä repesi ompeleet ja se on nykyaikaa, ei enää tehdä kestäviä tuotteita. No pahinta ei ollut repun hajoaminen, uusiahan saa aina tilattu halvalla Kiinasta, mutta se mikä otti pannuun kuin sukupuolitauti rekkamiehen meisseliin oli se kun Jokisen meille tekemät retkiruoat tippuivat kadulle. Ja se kävi nopeasti, putoamisnopeus oli juuri sellainen kuin näissä olosuhteissa maapallolla tällaisen gravitaation aiheuttama kiihtyvyys saa aikaan. No eihän tietenkään tuollaisella matkalla vielä saavuteta rajanopeutta, ei matka selästä katuun ole tarpeeksi pitkä, mutta sukkelaan se silti kävi. Ja se mikä tässä jäi hampaan koloon, mitään ruokaahaan ei siis jäänyt hampaan koloon, kun ne tuossa kadulla nyt olivat odottamassa lokkien hyökkäystä apajille vaan se mikä jäi kaivelemaan oli se, että Jokisen tekemät retkiruoat eli tavallisemmin sanottuna eväät levisivät kadulle kuin Jokisen eväät.

Helvetti soikoon, että olipa hauskasti kirjoitettu tuokin.

Olen sienimetsässä nyt.

Followers profile

Joskus kohtalo vaan päättää toisin. Jotkut meistä ovat hyväsydämisiä, kilttejä ja silti älykkäitä, vähään tyytyväisiä eli kaikin puolin mitä ihanimpia ihmisiä, mutta silti kohtalolla on toisenlaisia suunnitelmia. Ehkä tuollaisella ihmisellä on ystävä, jota pitää auttaa ja se vaatii hieman joustoa moraalin kanssa, ehkä tällainen ihminen tulee petetyksi oman läheisen toimesta ja se suistaa tuomittaviin tekoihin päähenkilömme tällä kertaa.  

Tarinan opetus on se, että joskus on pakko tehdä väärin. Joskus tulee rikottua jotain sääntöä tai peräti lakia, koska ei ole vaihtoehtoa, kohtalo ei anna valita toisin. 

Ja on helppo tuomita, että aina voi valita. Ja näinhän se todella on. Aina voi valita tekeekö oikein vain väärin. Aina voi valita moraalisesti oikean vaihtoehdon ja tehdä asiat niin kuin ne kuuluu tehdä. Mutta vain jos kohtalo antaa siihen mahdollisuuden. Kaikilla kohtalo ei ole sellainen. Kaikilla ei edes ole kohtaloa. On ihmisiä, joilla on täysin vapaa tahto ja sydän paikallaan ja heidän on helppo kulkea päivästä toiseen kirkkaan sädekehänsä alla, mutta näin ei ole kaikilla. 

Joillakin on kohtalo. Ja osalla näistä se on vielä epäreilu. Meidän on vaikea ymmärtää sellaista ihmistä, jos itse emme ole sellainen. Meidän on helppo ymmärtää samanlaisia yksilöitä, samoista lähtökohdista olevia tai samoihin olosuhteisiin päätyneitä. 

Pahimmassa tapauksessa koko sana 'kohtalo' on väärä. Meillä on hatara käsitys jostain ja kutsumme sitä kohtaloksi. Vaikka luultavaa on, että kyse on jostain muusta, jostain monimutkaisemmasta. Mutta mennään tällä ja tuomitaan kaikki, joita emme ymmärrä.

Portis

Mutta missä on kaikki hauskuus? Vai onko taas luvassa jotain mystistä vuodatusta, ihmeellistä sielun silppuamista, jossakin kyynelten ja veren muodostamassa cocktailissa? Ja tarjoillaanko se grogilasista jäämurskan kera? Onko siinä pieni paperinen koristesateenvarjo, ehkä violetti, edustaahan se värinä voimaa ja mystiikkaa? Ja kuka hullu tekisi cocktailin grogilasiin - eikö olisi jo aika tehdä se Laliquen kristallilaseihin? (huom, eivät kestä koneessa pesua eli sisäkön täytyy käsin pestä nuo).

Mutta missä vitsit ja riemastuttavat käänteet? Edes pieni sanaleikki silloin tällöin piristämään tätä olemassaolon tuskaa. Ei, ei ole luvassa komiikkaa. Komiikka on kuollut, sirkuspellet on vapautettu ja klovni ei pidättele enää kyyneliään, koska sai avun verkossa suoritettavasta lyhytterapiasta. Kaupan päälle tuli hirttoköysi, oli kuulemma ratkaisukeskeistä tämä terapia ja tarjolla oli kaupan päälle lopullinen ratkaisu. Vai johtuuko vitsien puute siitä, että viha hävisi, se lakkasi virtaamasta ja varmaan jähmettyi kuin proppu nieluun. Ja miten viha liittyy vitseihin...? No koska huumorissa on kyse pilkasta ja vahingoniloisesta naurusta, kohdataan vaikka kuolema mustan huumorin varjolla ja ei oteta mitään vakavasti vaan aina vaan pelleillään. Vitsi kohdistuu alentuvasti aina johonkin, toiseen ihmiseen, eläimeen/asiaan tai itseen. Jostakusta on tehtävä pelle, naurettava tapaus. Kerro vitsi missä ei ylenkatsota niin kerron, että kukaan ei myöskään naura. Vitsit on vihapuhetta. Ja nauru puhdistaa ilmaa, koska saadaan leikin varjolla nimi yhteiselle viholliselle. 

Vitsit on vakava paikka, ne ovat salakavalia, koska kukaan ei epäile niitä. Kukaan ei ajattele pahaa vitseistä vaan niihin luotetaan ja kuvitellaan naurun olevan sosiaalista liimaa, joka parantaa ryhmähenkeä. Mutta se ei ole totuus. 

-Vitsailiko Jeesus? 

-Niinpä. 

Fear of a equal planet

"-Kuvittelen ymmärtäväni miten iso avaruus on. Tajuan, etten voi oikein hahmottaa edes tämän kaupunkini mittasuhteita. Tiedän miten pitkälle voin kävellä täällä, mutta en tiedä miten kaukana Voyager 1 luotain on avaruudessa. Tunnen ne ihmiset ketkä ovat lähelläni, mutta tunnenko mitään ketään kohtaan. Näen tähtiä taivaalla, useita - varmaan satoja, jos on pilvetön yö, mutta en näe ystäviäni juuri koskaan. En enää kuule radion taustakohinaa, niin tottunut siihen olen, mutten myöskään kuule enää kutsuasi. 

"Ota pilleri, unohdat kaiken." sanottiin ja toivottiin, että tekisin niin.

"Mene lääkärille ja saat diagnoosin." pyydettiin ja suorastaan aneltiin, että tottelisin.

Mutta ei ongelma ollut siinä, etten ollut terve. En tosin ollut sairaskaan. Ongelma oli siinä, että jossain vaiheessa - en hyväjumala muista milloin - Jägermeister alkoi maistumaan Coca Colalle ja aurinkoisina syyspäivinä sitä kuluikin samalla mitalla. Eikä humalassa ollut mitään vikaa, ei todellakaan, kukaan ei kärsinyt, päinvastoin kaikki sujui paremmin. Sain kirjoitettua tekstiä, sain puhuttua tunteista, niistäkin joista olin vaiennut vuosikymmeniä, sain takaisin itseluottamukseni ja niin blaa blaa blaa edelleen.

Helppoa se ei ollut. Vaikeus tuli siitä, että en ollut elänyt tätä kaikkea aiemmin vaan kokeilin tätä kaikkea ensimmäistä kertaa. Antakaa minun yrittää uudelleen ikävuodet 15-20 tai 20-30 tai 30-40 tai ihan mitkä vaan ja niin edelleen. Lupaan, että tällä kertaa osaan paremmin. Lupaan, etten arkaile, kun on paikka iskeä ja lupaan, että olen nöyrempi, kun kohtaan uusia ihmisiä, lupaan etten ylenkatso heikkoja, lupaan, että autan ja olen läsnä ystävilleni, lupaan, etten tartu pulloon.

-Kippis, vitun runkku!" [tässä kohtaa tarinan sankari, vai pitäisikö sanoa antisankari iskee nyrkillä peilin rikki. Hän on seissyt sen edessä ties kuinka kauan ja potenut massiivista itsesäälin värittämää masennuskohtausta. Toipuuko hän? Se jää nähtäväksi, mutta en löisi vetoa, niin sekaisin on tuo teräsmies]

**kamera panoroi hitaasti vasemmalle kohti avointa ovea ja siellä näkyy lattialla itkevä puoliso, laaja kuva ja himmennyksen kautta siirtymä seuraavaan (juoppohulluus)kohtaukseen.

Calling Officer Andy Renko

 Jos mä olisin yhtä hyvä rakastamaan kuin olen nostamaan painoja niin Eros jumalaa ei tuntisi kukaan. Jos mä osaisin päästää irti menneestä yhtä hyvin kuin mä osaan irroittaa tangosta viimeisen noston jälkeen niin en tietäisi mitä haikailu on. Jos mä ponnistelisin parisuhteen eteen edes puoliksi niin paljon kuin ponnistelen jalkakyykyssä niin luulen, että ainakin yksi parisuhdeterapeutti saisi vapautettua kalenteristaan aikaa muille asiakkaille. Jos vetäisin puoleeni edes murto-osan siitä mitä vedän leukoja niin ehkä tämä railo meidän välissä pienenisi. Jos palautusjuoman voisi korvata hymyillä, urheiluteipin halauksilla ja venyttelyn kauniilla sanoilla niin tekisikö se minusta vahvemman.

Mutta en mä voi antaa aikaa rakkaudelle. Rakkaus on ikuista. Ja taas vastaavasti mitä enemmän aikaa kuluu niin heikommaksi ruumiini muuttuu. Yritän taistella aikaa vastaan. Yritän jarruttaa jotain mikä tulee kohti kuitenkin. Yritän nostaa rautaa, rakentaa siitä muurin minun ja ikääntymisen välille. Minun ruumiini ei ole ikuinen. Rakkaus on. Eikä rautakaan ole ikuista, se ruostuu, toki hitaammin kuin ruumiini. Mutta siksi siihen pitää tarttua nyt. Kun vielä voi. 

Kumpi tekee minusta vahvemman: rauta vai rakkaus?

L'histoire déchirante de Manon

Vesikirpulla voisi olla noin kevyt askel, ei ihmisellä. Mutta siinä se on, edessäni lavalla. Tuntuu, että aika hidastuu, luulen näkeväni pölyn leijailevan valokeilassa, kuvittelen tuntevani ihon lämmön vasten omaani. Sävel on tuttu, mutta silti se saa kyyneleet karkaamaan silmäkulmasta kuin kuulisin ensimmäistä kertaa tämän. 

Kolmas näytös lähenee loppuaan. Voi miksi tulin tänne, en halua, että tämä loppuu koskaan ja taas toisaalta, en kestä tätä loppua. 

Tällä kertaa jotain on toisin. En koe tätä katsomosta käsin vaan huomaan, että elän tätä oikeasti. Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä ei voi olla totta. Nukunko? Olenko menettänyt järkeni välkkeen? 

Mutta ei mitään noin helppoa vaihtoehtoa ole tarjolla, ei tietenkään. Päinvastoin, kaikki menee mielipuolisemmaksi. Lattia hajoaa askeleiden alla. Niin kevyiden askeleiden ja niin monen vuoden harjoittelun jälkeen lattia vain antaa periksi. Kova puu onkin pehmennyt, kiiltävä ja kirkas lakka hioutunut pois. Tikkuja uppoaa jalkapohjiin ja onko niin, että tämä oli viimeinen tanssi. 

Voisinko pelastaa sinut nyt? Voisinko nousta tästä tuolilta ja ehtisinkö ottamaan kädestäsi kiinni ennen kuin tiput kellariin? Näen mielessäni kuinka kellarin kiviseiniä peittää sammal ja kuinka hämähäkit odottavat uutta saalista pimeyden suojissa. 

Mutta sinä et tipu. Sinä kohoat ilmaan. Nouset kuin lintu. Eikä tämä ole taikuutta. Sinun hyppysi vain luovat illuusion. Se on sama, vaikka maailma romahtaisi ympärilläsi niin sinä et lopeta. Sinä jatkat, koska et voi muuta, et osaa muuta. 

Enkä minä nouse tästä. En voi pelastaa, ei sellaista voi pelastaa, joka ei ole hädässä. En voi pelastaa, ei katsoja voi olla sankari.

Future deeply rooted in ancient folklore

Kuinka turhautuneita kummitukset mahtavatkaan olla? Missä välissä, millä kellon lyömällä he ehtisivät minua vainoamaan? Mistä löytyisi kauhu, jolla he voisivat henkeni salvata? En pöyhkeyttäni tätä kysy vaan siksi, että oma historiani kovertaa sieluni sisäpuolta ahnaammin kuin yksikään verenimijä. Ilkeät sanat kaikuvat korvissani kovempaa kuin ihmissuden huuto koskaan voisi. Niin hassua, niin ironista, että sana 'ihmissuden' on niin lähellä sanaa 'ihmissuhde' - enkä tiedä kumpi on hirveämpi, kumpi piinaa pahemmin, kumpi myrkyttää mielen ja tekee minusta pelkän onton yksilön, joka kannattelee ulkokuortaan kuin se olisi arvokas. 

Miksi mikään zombi haluaisi syödä aivojani, mieleni sopukat jo hapantuneet katkeruuden ja aikaansaamattomuuden alle. Ja miten surulliseksi tulisikaan riivaaja, joka haluaisi poistua sisältäni ennen kuin yksikään manaaja sitä pyytäisi, sillä miten rikkoa jotain, joka on jo rikki. Ja ennen kuin yksikään noita ehtii tekemään loitsujaan on pääni sisällä oleva ääni aloittanut oman vainonsa ja polttanut uskoni roviolla. Ja pelkään - minä todella pelkään, että vintiltä kuuluva kolina on vain tuulen aiheuttamaa eikä yksikään räyhähenki ole pitämässä täällä minulle seuraa, ei ole sellaista haamua, joka on tullut väärinymmärretyksi, että minä saisin kokeilla onneani sellaisen autuaaksi auttamisessa.  

Missä ovat avaruuden asukit, jotka veisivät minut pois täältä ufoillaan? 

Head of waste treatment plant

Hän pyysi minua katsomaan tanssiharjoituksiaan. Tai oikeastaan auttamaan eräässä pikku jutussa, halusi kuulla mielipiteeni yhden liikkeellisen muodon kohdalla. Vastasin tietenkin myöntyvästi ennen kuin hän oli edes ehtinyt kysymään loppuun kysymystään. Tätähän minä olin aina halunnut. Tai ei välttämättä juuri tätä, mutta ylipäätään saada huomiota häneltä. Eikä minulla edes ollut juuri sillä hetkellä parempaa tekemistä, oli jotain mitä piti saada hoidetuksi, mutta nuo muut voisivat odottaa huomiseen, ylihuomiseen, määrittelemättömään tulevaisuuteen tai ihan minne vain. Ja vaikka minulla oli kiire hänen studiolleen niin en pitänyt kiirettä. Tietenkin halusin päästä hänen luokseen mahdollisimman nopeasti, mutta matka oli lyhyt ja halusin nauttia jo tästä matkasta. En itse osaa tanssia, mutta kuvittelisin, että liikkumiseni näytti enemmän tanssilta kuin kävelyltä. Astelin rotvallin reunaan joka toisella askeleella ja liikuin rytmikkäästi kuin kuullen musiikkia. Muistutin varmasti jotain huvipuiston palkintonallea typerän hymyni kanssa, mutta se ei haitannut minua, en ajatellut mitä muut ajattelevat minusta, sillä en ajatellut muita. En rehellisesti sanottuna oikein edes huomannut muita ja huomasin sen siitä, että pari kertaa meinasin törmätä kadulla johonkin toiseen, johonkin joka ei ollut olemassa sillä hetkellä minun todellisuudessa. 

Hän tiesi, etten tiedä tanssista mitään. Hän tiesi, etten voisi antaa oikeasti järkevää näkemystä, en osaisi ehdottaa rakentavasti tanssin taiteen tunnusmerkkejä täyttävää palautetta, en pystyisi tunteideni takia edes olemaan muuta kuin kohtuuttoman subjektiivinen ja vilpittömän kiitollinen jokaisesta sulavasta liikkeestä, jotka saisin pian todistaa. Mutta hän tiesi myös sen, että olisin rehellinen. Hän tiesi, että reaktioni olisivat aitoja ja hurmioitumiseni se syy miksi taidetta tehdään.

Mutta emme olleetkaan kahden studiolla. Pettymykseni oli musertava, kun tajusin hänen puolisonsa olevan myös seuraamassa näitä tanssiharjoituksia.

Distorted dim motion

Sisältövaroitus: Seuraava teksti on vastenmielinen, kuvottava, täynnä alhaista kieltä ja tulehtunutta haljasta, märkivää ja visvaa tihkuvaa sisäelintä, homesienen valtaamia aivolohkoja ja totta tosiaan, täynnä tarpeetonta alastomuutta, halpamaista esineellistämistä ja vääristynyttä kehonkuvaa kaupallisissa sekä pinnallisissa tarkoitusperissä.

Avutonta maassa makaavaa ei saa potkia. Senhän sanoo jo kurjinkin käyttäytymiskoodi ja vähääkään itseään kunnioittava henkilö tämän tajuaa. Mutta mitä jos - puhtaasti teoreettisesti - jos tämä maassa makaava avuton henkilö onkin hirvein ihmisyksilö mitä maa päällään kantaa? Sellainen, joka on täysin korruptoitunut ja henkisesti mätä roisto, joka on täysin kyvytön samaistumaan muiden tunteisiin. Sellaisia ihmisiä on, löytyy niitä, jotka sadistisella tavalla nauttiva muiden kärsimyksestä, sellaisia, jotka kuorivat ihon uhriensa päältä ja pitävät nämä hengissä mahdollisimman pitkään, jotta kiduttaminen voisi kestää mahdollisimman kauan.

Oon aika varma, että näitä saa potkia - näiden maatessa avuttomina maassa.

Ihmiset haluaa selkeitä sääntöjä. Mustavalkoisia joko/tai-tilanteita. Lakitekstiä ilman saivartelua, kymmenen käskyä ja vaihtoehdoiksi riittää 'kyllä' tai 'ei'. Ihmiset haluaa rajata turhan ulos ja jättää olennaisen sisään. Pitää olla logiikka ja pitää olla matematiikka ja näitä ei saa rikkoa.

Mutta elämä eikä maailma mene niin. Maailma on kummallinen. Tapahtuu kaikkea, syystä ja ilman syytä, kaikkea missä ei ole järkeä. Kaikkea mitä ei voi selittää eikä kannata edes yrittää. Tapahtuu sellaista mikä on olemassa nyt, mutta ei kohta. Tapahtuu sellaista mikä on mahdotonta ja mikä on kohtaloa. Tapahtuu samaan aikaan kun ei tapahdu. Ja tapahtuu uudestaan ja ei koskaan. 

Yksi kahdeksan neljä

Sellasia kahluusaappaita ei ole olemassakaan millä voisi tarpoa tässä paskasuossa johon eksyimme. Joskus pitää olla kiitollinen, että on päässyt näin pitkälle ja joskus pitää pelätä, että tännekö jään. Elämä on siitä hienoa, että ihmiset ovat jokaiseen tilanteeseen keksineet viisauden. On olemassa sanonta joka rohkaisee, inspiroi ja voimaannuttaa vaikka silmille räittäisiin ja tuntemattomat purisivat känsiään arkkusi äärellä.

Ei ole sellasta sinfoniaa, joka täällä paskasuolla tekisi oikeutta tälle löyhkälle. Eikä se paskan haju ole pahin. Nenästä hajuhermot menevät rikki, kun ylpeys pistelee ja omahyväisyys leijailee vaikka vastatuuleen. Ihminen on siitä hieno, että se on oman arvonsa tunteva, vaikka se olisi murhannut luostarillisen nunnia ja polttanut päälle halpaa mahorkkaa.

Ja eipä löydy kompassia, joka näyttäisi suunnan täällä paskasuolla. Tai on - jokaisella meistä omamme, mutta kenelläkään se ei näytä samaan suuntaan. Poukkoilemme ja törmäilemme toisiimme. Emmekä ymmärrä miksi muut eivät väistä. Näemme maaliin paskasuolla, vaikka se on vain tuoreena höyryävä kangastus. Siellä me sinkoilemme ja nauramme kärpäsille, jotka meitä jahtaavat. 

Paskasuo halki avaruuden.

Siellä se kiitää.

Ihmiset mukanaan.

Ei ehdi mennä läpi paskaversumin, loppuu aikamme ennen sitä.