Our future is protected

Jos he olisivat tavanneet toiseen aikaan ja toisessa paikassa niin kuka tietää mitä siitä olisi voinut tulla. Nyt se oli vain ohikiitävä romanssi, jos edes sitä. Miehelle se oli kyllä ihan vilpitön ja aito ihastuminen, mutta naisen puolelta saattoi olla vain kaipuu saada tuntea vielä kerran lämpöä ja rakkautta. Mies ymmärsi, että naisen piti olla lojaali ja sitoutunut nykyiseen aviomieheensä, ei niitä valoja huvikseen oltu aikoinaan vannottu. Mutta kukapa olisi silloin voinut tietää, että myöhemmin tuo aviomies tulisi sairastumaan vakavasti eikä hoitokeinoa ollut olemassa. Miten sellaisessa tilanteessa tulisi toimia tai tuntea, kun tuntui, että elämästä on eletty vasta puolet. Onneksi tai epäonneksi tuo aviomies oli rikas, huomattavan varakas jos tarkkoja ollaan. Tuo mies oli hyväksynyt kohtalonsa ja maksanut miljoonia, jotta hänet ja hänen kaunis vaimonsa syväjäädytettäisiin jo nyt ja sulatettaisiin vasta joskus pitkän ajan päästä tulevaisuudessa, jos hoitokeino olisi sitten keksitty. Ja tuo syväjäädytys oli sinänsä riski, koska ei ollut mitään tunnettua teknologiaa, jolla tuosta voisi palautua nyt, ei mitään prosessia millä syväjäädytetty henkilö voitaisiin sulattaa ja tuoda takaisin elävien kirjoihin. 

Mutta ei tuolla miehellä ollut hävittävää. Sairaus veisi hänet vuoden tai kahden sisään joka tapauksessa ja vaihtoehtona oli viettää kenties useita vuosikymmeniä terveenä sitten joskus ehkä. Ja koska hänen vaimonsa oli sitoutunut häneen niin hänkin suostui syväjäädytettäväksi jo nyt, vaikka ei häntä vaivannut mikään, paitsi pieni pelko, joka kuiskasi sydämessä. 

Syväjäädytys tai kryoniikka on yksinkertainen, mutta hullu prosessi. Ihmisen syväjäädytyksessä valtaosa ihmisestä täytyy jäädyttää lähelle absoluuttista nollapistettä, mutta muutamia sisäelimiä, esimerkiksi aivoja ei voi jäädyttää näin kylmään vaan ne täytyy pitää muutaman asteen vähemmällä. Tämä tuo syväjäädytykseen uuden haastavan ulottuvuuden sillä sulatuksen jälkeen aivojen istuttaminen on äärimmäisen vaikea toteuttaa niin, ettei siitä seuraa komplikaatioita ja että aivojen toiminta onnistutaan käynnistämään uudelleen.

Hermes Trismegistos ja Baphomet

 Alkemistien suosikkina Hermes on omaa luokkaansa. Ja vaikka Hermes Trismegistosta ei suoraan pidä sekoittaa Hermes jumalaan niin samaa sukupuuta he ovat. Joka tapauksessa tie perimmäisen tiedon luokse vaatii hyvän oppaan. Ja siihen Hermes Trismegistos on juuri sopiva. Tismalleen samalla tavalla kuin Baphomet. Siinä missä toinen toimii viestinviejänä hyvän ja pahan välillä, on toinen puoliksi hyvä, puoliksi paha. 

Kumpikin kantaa caduceusta omalla tavallaan.

-Baphomet on patsaansa ansainnut-

Olen saanut todistaa rituaalia satanistisessa temppelissä. Ei se niin hieno ja mahtipontinen ollut kuin kristittyjen temppelit, mutta ajoi asiansa. Ihmisillä oli siellä kovin vähän vaatteita, se kai kuului asiaan. Mutta se mikä häiritsi oli lihasten puute. Paljon oli läskiä, pulleita reisiä ja turpeita käsivarsia. Ei sellainen sovi kuvaan. Ihan yhtä vastenmielisiä ovat lihavat papit tavallisissa kirkoissa. Maailmassa missä ihmiset kuolevat nälkään, ei papin pitäisi olla ylipainoinen. Eikä se ole tavatonta, että pappi on suuri ruoan ja viinin ystävä, jopa asiantuntijan roolissa antamassa vinkkejä pääsiäisviiniksi. Eikä se ole tavatonta, että satanistit käyvät syvää filosofista keskustelua pahuuden olemuksesta ja ihmisen vapaasta tahdosta. Kyllä, he käyvät keskustelua sen sijaan, että syöksyisivät pimeyteen itse. 

Niin moni rikas on onneton.

Niin moni kaunis ihminen on kylmä.

Niin moni lahjakas on hullu.

Niin moni lihaksikas on täysin pihalla baryoneista.

Ja niin moni älykkö ei saa nostettua omaa painoaan penkistä.

Johtajilta puuttuu empatia.

Köyhiltä itseluottamus.

Minulta puuttuu kyky luopua vihasta ja ylpeydestä.

Sinulta puuttuu hyväksyntä.

🔱

Let's go for a ride

Ainoa järkevä tapa mitata aikaa on aurinkokello. Kaikki sitä tarkemmat ratkaisut aiheuttavat vain kiirettä. Ja voi olla, että toisille sopii kiire, mutta minä en siihen pysty. Olen liian arka ja hidas. Eläisin mieluummin vähemmällä vuorovaikutuksella. Enkä pelkästään ihmisten kohdalla vaan kaikkien asioiden kohdalla. 

Olisi enemmän aikaa miettiä, enemmän aikaa katsella. Nyt pitää vain toimia ja tuottaa. Pitää antaa panos ja tehdä merkittäviä asioita. Pitää hallita kokonaisuuksia. Ei saa jäädä kiinni pieniin merkityksettömiin yksityiskohtiin. Ainoa mikä minua kiinnostaa on se kun tulee talvipäivän seisaus. Sillä hetkellä pohjoinen pallonpuolisko on kallistunut kauimmilleen auringosta. Sen jälkeen valoa alkaa tulla lisää, aurinko syntyy meille uudelleen. 

Pimeys häviää. Odotan aina kesää. Odotan aina kesältä paljon. En muista koska olisin saanut juurikaan mitään. Mutta ei se haittaa. Jaksan unelmoida. Jaksan, koska on valoisaa. Ei tarvitse palella. Siinä ei välttämättä ole mitään sen suurempaa henkistä tasoa, se vain on parempi niin. 

Save one bullet for yourself

Jumalan pettäminen on varmasti yksi ihmeellisimpiä asioita mihin voi syyllistyä. Sen voi tehdä, vaikkei edes uskoisi koko käsitteeseen. Sen voi tehdä hyvin helposti siihen nähden kuinka vakavasta teosta on loppujen lopuksi kyse. Ja kysymys, joka riivaa on sellainen, että voiko sitä tehdä? Eikö kaikkeuden valtias näe ennakolta, että sellaiseen ollaan syyllistymässä? Onko se silloin petos, jos se on ollut tiedossa. Ja onko se mikään petos, jos samalla tulee pettäneeksi itsensä? Tai ainoastaan itsensä?

Hankala väitellä aiheesta sellaisen kanssa, joka ei usko, että se on mahdollista, koska itse olen syyllistynyt siihen ja sen jälkeen melko yhdentekevää, että uskooko joku muu sen edes olevan mahdollista. Tai luonnollista. Tai väistämätöntä.

Surettaa, että koulussa opetettiin avaruuden olevan ääretön. Kun se on muodoltaan kuin soikea pannukakku. Mutta se on niin iso, että sillä muodolla ei ole mitään väliä. 

Surettaa, että koulussa opetettiin mitä on osmoosi ja fotosynteesi. Kun olisi pitänyt opettaa miten ollaan onnellinen. Miten olla normaali. Miten pysyä elossa. 

Surettaa, että koulussa opetettiin laskemaan derivaatta. Kun olisi pitänyt opettaa laskemaan tekojen seurauksia.

Koulun tehtävä on tarjota yleissivistystä. Sivistynyt yksilö toimii vapaasti, eikä vastaanota tietoa kyseenalaistamatta valmiiksi annettuna. Sivistyneellä yksilöllä on oman järjen käyttö aktiivista, löytyy tervettä kriittisyyttä sen sijaan, että olisi omassa epävarmuudessaan valmis uskomaan kaikkea hölynpölyä mitä on tarjolla ja sivistynyt yksilö on ajattelussaan uskalias. Sivistyksen vastakohtia on barbaarius, kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja ylipäätää tietämättömyys siitä miten asiat oikeasti ovat, sivistymätön ihminen on ennakkoluuloinen ja järjettömän itsevarma, ei mitään halua epäillä omia uskomuksia. Meillä on koulu, jonka tehtävä on sivistää, mutta meillä samaan aikaan vallalla aikuiset, jotka ovat täysin raakalaismaisia. Käyttävät valtaansa enemmän tai vähemmän sivistyneesti.

Jumalan täytyy olla häpeissään ihmiskunnasta.

Ja jos sitä ei ole niin sääli, sillä ihmiskunta ei häpeä itseään.

Anemic apocalypse

On niin monia hyviä kirjoja. En edes tiedä montako hyvää kirjaa on. Tiedän vain ne mitkä olen lukenut, aikonut lukea tai yrittänyt lukea. Jotkut hyvät kirjat on sellaisia, ettei niitä pysty lukemaan. Ei, vaikka yrittää. Ne ovat liian monimutkaisia. Pitäisi omistaa elämä yhden sellaisen ymmärtämiselle, mutta silloin jäisi lukematta niin monta muuta kirjaa. 

Jotkut hyvät kirjat ovat kepeitä, lyhyitä ja todella yksinkertaisia. Jotkut hyvät kirjat ovat 16-vuotiaan kirjoittamia ja jotkut hyvät on tehty yli seittemänkymppisenä. Joku kirjailija saa aikaiseksi vain yhden hyvän ja joku toinen kerran vuodessa julkaisee hyvän kirjan. Jotkut hyvät kirjat ovat paksuja, raskaita ja niin uuvuttavia, että lukemisesta pitää pitää taukoja, ettei sekoa.

Ja voin sanoa, että rakastan montaa hyvää kirjaa. Ja voin sanoa, että moni hyvä kirja on muokannut minua. Mutta en ole siinä mielessä erikoinen tapaus, että monelle käy noin. Sellaisia me olemme, me lukijat. Me olemme kirjojen muokkaamia yksilöitä, arvot ja moraalinen kompassi on omittu jostakin romaanista. 

En silti tajua, että miksi pidän niin monesta fiktiivisestä hahmosta kirjojen sivuilla. Jopa kaipaan heistä useita. Ja samaan aikaan en oikein siedä oikeita ihmisiä, en niitä, jotka tällä planeetalla oikeasti kävelevät.

Miten ymmärtää tyhjyys, miten olla takertumatta mihinkään, miten unohtaa olla minä? 

Be quiet

The hyperhero Halloran knew what he was doing. And it wasn't because he was somehow exceptionally intelligent, but because he had learned the art of presence. He really knew what he was doing. For example, if he was sitting, there was no doubt for a moment that he was lying down. No, Halloran knew he was sitting because he was present. He was constantly present. He had once tried to be in a different place, but even then he quickly found himself there too. 

Khalifornia

DeRaps tightened the laces of his boots and started walking towards the small and cozy cafe on the beach. 

There he would drink kombucha, well no fucking drink, maybe a cup of green tea because it was late and coffee wasn't worth ruining a night's sleep at this time, well hell did someone say that DeRaps would be going to bed on time anyway, how about he drink a bottle of whiskey there, well what do you think, did that small and cozy cafe sell alcohol, so DeRaps probably had his own bottle with him, right? 

à bout portant

Tavalliselle luodille reilu 250 metriä on matka, jolla ei vielä tarvitse huomioida maan vetovoiman vaikutusta luodin lentorataan. Aikaa tuohon matkaan kuluu alle puoli sekuntia. Ihminen näyttää tuskin tulitikkuaskin kokoiselta tuolta matkalta.

Mikään ei selitä sitä mitä tapahtuu. Eikä sillä ole väliä. Kaikki mitä tapahtuu on ansaittua. Enkä puhu vain itsestäni vaan ihan kaikista. Vaikuttaa oudolta. Mutta ihan sama. Se on ihan sama, koska on olemassa pareampiakin luoteja. On olemassa luoteja, jotka ovat vielä nopeampia ja tarkempia. Luoteja, jotka repivät rikki vaikka virtahevon. Ei sillä, että virtahepoja pitäisi ampua, ne ovat kuitenkin yksiä kauneimpia olentoja maailmassa.

Ketään ei kiinnosta. Oma selviytyminen on ainoa mikä motivoi. Sodat ovat siitä hyviä, että niissä yksikään luoti ei mene hukkaan. Eivät nekään, jotka eivät osu kohteisiinsa. Jokainen kulutettu ammus on jonkun maksama. Ja se on hyvää bisnestä. Se on kuin ampuisi rahaa taivaalle. Tai no, se on rahan ampumista taivaalle. 

250 metriä on syvyys meressä, jossa valoa ei juurikaan enää ole. Opin tänään, että sitä kutsutaan afoottiseksi vyöhykkeeksi. Siellä elämä on oppinut tulemaan toimeen pimeyden kanssa. Siellä jos kaipaa valoa niin se on tehtävä itse. 

Koskakohan ihmiskunta oppii elämään ilman valoa? 

Hyperhero's digital delusion

Kukaan ei kuvittele olevansa paha*. Kukaan ei kuvittele olevansa väärässä*. Jokaisella meistä on tunne, että on jotenkin keskimääräistä terävämpi, oikeamielisempi, paremmin perillä asioista tai muuten vaan ok-tyyppi. Ja joillakin on tunne siitä, että he ovat suorastaan erinomaisia. Eniten pidän nuorista, ylimielisistä mulkuista. Leuhkoista leveilijöistä, koska heillä on edessä karu pudotus keski-iässä. 

Mutta siihen nähden, että koemme olevamme hyviä niin oudosti maailmassa tapahtuu pahaa.

Ja sitä pahaa tapahtuu paljon. Me teemme pahaa, mutta emme tiedosta tekevämme pahaa. Maailmasta loppuu raaka-aineet, mutta se ei ole meidän vika. Joku muu kuluttaa ne meidän puolesta. Maailmasta loppuu makea vesi, mutta me emme sitä tuhlaa. Vuodessa on 8.760 tuntia ja maailmassa tulee televisiosta ohjelmaa 300.000.000 tuntia vuodessa. Ja jos se ei riitä niin aina on olemassa kofeiini, lääkkeet, nikotiini, kannabis, amfetamiini, kokaiini, opiaatit, hallusinogeenit, liuottimet, steroidit, politiikka, uskonto, kilpaurheilu, vähemmistöjen oikeudet, luokkasodat, salaliitot ja porno. Tarjolla on aina jotakin mihin ripustautua, mistä hakea turvaa ja lohtua, mihin paeta ja millä nollata stressi. Aina jotain millä päteä, millä luoda hyvää oloa, millä tavoitella onnellisuutta. 

Asiantuntija kertoi, ettei luontoa kannata pelastaa. Ei, koska se tulisi liian kalliiksi ja kukaan ei halua maksaa niin kovaa hintalappua siitä mitä se edellyttäisi. Se oli aikuinen, koulutettu ihminen, joka tämän kertoi. Ja samalla kun maailma kärventyy niin meidän pitää potea syyllisyyttä etuoikeuksistamme. Koska muuhun me emme parhaimmillamme kykene.

Masokistit ja massamurhaajat jahtaavat nautintoa, ihan niin kuin me kaikki muutkin. 

💣

*No, ehkä yksi miljoonasta

All fashion is out of fashion

Istuin pienen tuvan pienellä pirttipenkillä.

Ulkona tuuli ja satoi, harvemmin sisällä sataa ja/tai tuulee.

Katsoin ensiksi ulos ikkunasta, luulin näkeväni jotain. Mutta sitten katsoin ikkunaa, sulatettua piioksidia, ynnä soodaa ja potaskaa. Sellaista lasi on, kuin nestettä, mutta liikkumatonta. Sellaista on se on tuokin ikkunalasi, kuin jäätä, mutta terävät sirpaleet repivät kaulaan haavoja, jos meinaan hakata päätäni tuohon pienen tuvan pikkuiseen ikkunaan. 

Sade valui alas ikkunaa. Hiljalleen kohti kehyksiä. Luonnollista ajattelin, eihän gravitaation vuoksi muu suunta vesipisaralle kelpaisikaan. Puissa lehdet havisivat, myös kannattamani urheilujoukkue hävisi kauden tärkeimmällä hetkellä. Sellaista elämä on, haurasta. Ja vakavaa. Elämä on hauraan vakavaa. Mutta tarviiko sen olla? Eikö se vaan voi antaa mun olla? 

Sitten menin tuvassa lieden luokse. Siinä oli kattila. Avasin kattilan kannen. Siellä oli ollut puuroa, mutta joku oli ehtinyt syömään sen ennen minua. Menin tuvan perille katsomaan sänkyä, joka oli rikottu. Siinä oli nukuttu juuri, se oli lämmin vielä, tyynyllä oli vaaleita pitkiä hiuksia. Ihan uskomattoman jännittävää. Nyt pihalla tuuli ulvoi. Pihan puiden takana sudetkin ulvoivat. Ohiajavan hälytysajoneuvon sireenit ulvoivat. Omaatuntoani sen sijaan kalvoi. Sinun nappeja olin lainannut luvatta. Mutta muuten en olisi saanut puvuntakin alle sopivaa paitaa, koska omastani puuttuivat kalvosinnapit. Menin työhaastatteluun. Ajoin koko pitkän matkan yksin. Sateessa. Tuulessa. Pimeässä. Ja turhaan. Ei ollut mitään avointa paikkaa eikä minua edes oltu kutsuttu mihinkään haastatteluun. Olin vain ajatellut mennä ja osoittaa omatoimisuutta, mutta suojelupoliisin mulkut eivät arvostaneet sellaista. Pitäkööt sitten vakoilutoimintonsa itsellään. Voin jatkaa naapurini kyttäämistä tuosta tuvan ikkunasta ihan itsekin jatkossa ilman apua. Olisi vain ollut mukava, jos siitä olisi maksettu. Eivät ikkunat ilmaisia ole. Eivät vaikka niitä hädin tuskin näkee.

Smoke rings instead of wedding rings

Koi No Yokan (恋の予感) on japanilainen termi jolle ei ole oikeaa käännöstä muissa kielissä eikä oikein järkevää vastinettakaan. Kyse ei ole rakkaudesta ensisilmäyksellä, vaan enemmänkin luottamuksesta rakkauden väistämättömyyteen, kun tapaat jonkun ensimmäisen kerran. Se siis viittaa siihen tunteeseen, että olemme juuri tavanneet henkilön, johon rakastumme väistämättä. 

Halusimme tai emme. 

Oli siinä toivoa tai ei. Vaikka siinä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta tulla elämän mittaiseksi parisuhteeksi. Tai edes yhden yön jutuksi. Silti se tapahtuu. Tiedät, että voisit luottaa tuohon ihmiseen tiukan paikan tullen, tiedät, että olette samalla puolella. Ja jos joutuisit uhraamaan henkesi hänen takiaan niin sinua ei harmittaisi, koska se olisi sen arvoista. 

Normaalisti ihminen haluaa kumppaniksi sellaisen, joka kuuntelee hyvää musiikkia, katsoo hyviä elokuvia ja tykkää hyvästä ruoasta, siis samoista asioista kuin sinä itse. Mutta kun tapaat sen henkilön niin hänen typerät tavat, mauton tyylitaju tai mitkään normaalisti sinua ärsyttävät asiat eivät yhtäkkiä merkitsekkään mitään. 

Koska hän on kiltti, olematta nöyrä.

Hän on viisas, olematta ylpeä siitä.

Hän on kaunis, vaikka hän ei yritä olla sitä.

Hän on vahva kaikkine heikkouksineen. Hän on rohkea, mutta harkitseva. Hän on luottavainen ja avoin, mutta ei lapsellisella tavalla. 

Se tapahtuu, vaikket uskot siihen. Se tapahtuu, vaikket yritä sitä. Ja se tapahtuu luultavasti sitä nopeammin, mitä vähemmän yrität. Riittää kun et pelkää tulevaa. Tulevaisuus tuo mukanaan joko hyvää tai pahaa. Se voi tuoda mukanaan todella paljon pahaa tai todella reilusti onnea. Tai jotain siltä väliltä. Mutta se miten kohtaat sen tulevan on se mihin voit vaikuttaa. Voit kohdata sen vahvana tai heikkona. Voit kohdata sen kädet nyrkissä tai kädet ojennettuna halaukseen.

Elämän ohimenevyyden ja epätäydellisyyden hyväksymiseen kannattaa keskittyä. Tiedäthän, että olet kaunis, ei siksi, että olisit täydellinen, vaan siksi, ettet ole sitä. Tämän ymmärrän ja sen takia näen syvemmän kauneuden sinussa ja toivon, että voit arvostaa itseäsi enemmän tämän takia. Emme hallitse kaikkia tilanteita. Ja siinä on sekä kauneutta että kärsimystä. Ja sinun kanssasi tulen tietoiseksi siitä, että napasi ympärillä pyörivä maailmankaikkeus herättää tunteita, jotka ovat liian syvällisiä ja suuria olemassa oleville sanoille. En pysty selittämään mitä meille tapahtui tai mitä me koimme. Meillä oli pienen hetken mystinen yhteys johonkin maailmaan, jonka edessä voi vain nöyrtyä ja joka sai meidät tajuamaan, että olemme olemassa pikkuruisella planeetalla järjettömän kokoisessa universumissa, josta emme oikeastaan ymmärrä juuri mitään.