Nyt on hyvä hetki huokaista

Maailma osaa houkutella.
Ole hyvä:
http://www.victoriafrances.es/

Sed quis custodiet ipsos custodes.

Viha kondensoituu. Se alkaa kerääntymään selkärankaan aluksi harmina ja vastoinkäymisinä. Sitä ruokkii epäoikeudenmukainen kohtelu ja se saa tarvitsemansa voiman lisääntyvästä tiedosta.
Onko joku vielä joka ei usko salaliittoihin? Siis siihen, että niitä ei ole olemassa. Onko esimerkiksi "Mainilan laukaukset" sittenkin totta ja että Suomi oikeasti talvisodan kynnyksellä hyökkäsikin Neuvostoliiton kimppuun... Eli salaliittoja on.

Mitäköhän mieltä mahtaisi olla britti Gary McKinnon ja hänen lakimiehensä. Joka tapauksessa oli totuus mikä tahansa, on ainakin yllämainittujen näkemys totuudesta hyvin mielenkiintoinen.

Entä mitä sanoo Euroopan parlamentin PE 305.391 A5-0264/2001 niminen kertomus (on luettavissa EU-parlamentin sivuilta. No se koskee kuitenkin ECHELON-interception system:ä, joka mahdollistaa sen, että USA voi napata miljoonia sähköisesti lähetettyjä viestiä yhden vuorokauden aikana, oli ne lähetetty mistäpäin maapalloa tahansa ja oli ne kenen tahansa lähettämiä).

Vaikea tapaus on myös John Lear - erittäin kokenut lentäjä ja erittäin arvostetun miehen poika. Ilmeisesti hänkin väittää jotakin ja tykkää vielä värittää väittämiään reilusti (no youtube todistaa tämän "John Lear tells all" videosssa).
Ja jos ei jaksa perehtyä aiheeseen niin kerrottakoon, että John Learin mukaan Mars-planeetalla on käyty jo. Vuosikymmeniä sitten.

Eli siis salaliitot? Onko niitä? -Ainakin joidenkin ihan viisaiden ihmisten mielestä näin on.
Yksi suosikeistani on se, että JFK:n murhasi EO11110 (tai siis executive order number 11110). Ja siis tämä EO11110 0n vain paperi eli se ei sinällään murhaa ketään, mutta aiheutti sen, että JFK kuoli. Kyseinen paperi olisi voimaantullessaan lopettanut USA:ssa (ja samalla koko maailmassa) FED:n vallan. Ja kyseinen paperi syntyi siis JFK:n kynän alla.
Ja jotta salaliitto olisi täydellinen, niin FED:n omistajat loivat salaliiton, jonka syöttivät yleisölle, että JFK:n murhan taustalla olisi ollut mafia-CIA-Castro-tms.

USA:n kongressi on tutkimuksissaan todennut vuonna 1976 (tutkimus oli HSCA - jossa tutkittiin siis JFK:n murhaa), että salaliitto on mahdollinen ja että ampujia oli useampia kuin yksi.

Minun mielestä kaikesta suurin mysteeri on kuitenkin.... nainen.
Sitä arvoitusta ei ole kukaan vielä onnistunut ratkaisemaan.

cabal of insiders

Unessa tapahtunutta, siksi vaikea selittää ja siksi innotonta luettavaa.
Samat ihmiset jotka ovat vastuussa JFK:n ja RFK:n murhista ovat niitä jotka ovat 9/11:n takana. Pitää vain miettiä, että ketkä hyötyivät näistä tapahtumista ja silloin ne linkittyivät samaan tapahtumaketjuun.

Viime kädessä kyse on kuitenkin vallasta ja siitä kenellä se on, ei kenelle se kuuluu. Citizensenergy.com - voittoa tavoittelematon energiayhdistys - sen takaa löytyy Joseph Patrick Kennedy - ja tämä liittyy öljy-yhtiöön nimeltä Halliburton sekä työryhmään NEPDG - molempia näitä johti USA:n varapresidentti Cheney - hänen aikanaan on hyökätty Panamaan, Irakiin, Afganistaniin ja niitä keitä kiinnostaa syyt:
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2001_5/1982

Sitten toinen juttu... Edgar Dean Mitchell, astronautti ja väitöskirjan tehnyt USA:n ilmavoimien kapteeni. Kansallisankari, joka vietti elämästään kuun pinnalla yhdeksän tuntia. Institute of Noetic Sciences on myöskin syntynyt tämän miehen ajatuksista, säätiö joka tutkii muun muassa vaistoja (monen muun mielenkiintoisen asian ohella).
Ei siinä mitään, mutta Ed totesi että totuutta UFO:sta piilotellaan ja vääristellään. Tarkemmin Ed totesi, että UFO:jen vierailut maan päällä ovat arkipäivää. Samansuuntaisen lausunnon antoi aikaisemmin Francesco Mantegna Venerando, Sisilian väestönsuojeluvirastosta tämä herra ja puhui lähinnä tuhoista joita Italiassa sattui Canneto di Caroniassa, kun sähkölaitteita tuhoitui yhtäaikaisesti hieman liian monta (hassua, että asiaa oli paikalla tutkimassa myös USA:n avaruushallinnon asiantuntija, aika kaukana kotoaan).

Samuel Barber - Adagio jousille - tarvitaanko muuta?

nuorukainen ja lampi

Siinä se lampi on. Ja sen rannalla nuorimies. Menossa uimaan. Tai onhan sillä mukana uimapatja. Ja virveli jossa on hyvä viehe. Paras mitä enon laatikosta löytyi. Ja nuorimies menee lampeen, vaikka vesi on kylmää vielä näin aamusta. Ja ei vuodenaikakaan taida olla paras uimiselle. Mutta on pakko mennä, että pääsisi karkuun muistoja. Rankkaa olivat olleet hetket partioleirillä. Piti syödä kylmää ruokaa ja tehdä solmuja. Yhtenäkin yönä he olivat tehneet solmuja niin kauan, että molemmat etusormet olivat vuotaneet verta. Enää ei ole sellaisia partioleirejä.

Tuuli yltyi, melkein näkyi laineita. Aurinko paistoi, muttei lämmittänyt. Olisipa tullut otettua mukaan termospullo ja kaakaota nuorimies pohti - eipä tullut, turha sitä nyt on itkeä. Vanhat uimahousut hiersivät nivusia, olisi pitänyt laittaa muniin rasvaa aamusta ennen kuin säntää rannalle - eipä tullut laitettua, turha sitäkään on nyt itkeä.

Nuorimies makaa röhnötti innottomasti uimapatjallaan ja meloi kohti lammen keskustaa. Rannalle jäi lemmikkikoira Rekku III kaihoisasti katsomaan isäntäänsä nuorta miestä. Eipä monella ollut noin hyvää ystävää. Eikä yksinkertaista kuin Rekku III.
Kului tunti ja vartti eikä mitään eloa siimassa. Sitten napsahti. Vieheeseen tarttui jotakin, varmaan kaislaa ajatteli nuorimies, mutta tietämättään oli väärässä. Enolta luvatta lainattuun vieheeseen oli tarttunut siika, ainakin kahden kilon. http://www.youtube.com/watch?v=_EW07J_jUNg&feature=related

Aikansa temppuiltuaan moisen otuksen kanssa päätti nuorimies lyödä hanskat tiskiin. Tätä varten hän poistui rannalta, jätti koiransa, siian, uimapatjan ja enon vieheen niille sijoilleen ja marssi lähimpään nahkavaateasustekauppaan. Osti sieltä nahkahanskat ja löi ne tiskiin. Saatana ihan kirjaimellisesti.

Mitä eroa on liberalismilla ja suvaitsevaisuudella?

Teit pahasti, mutta se on ok. Olet paha ja sekin on ok. Et vain ole sen kummempi kuin minäkään.
Meillä jokaisella on heikot pisteemme. En tiedä millä termillä sitä kutsutaan. Toiselle se on se kun haukutaan fyysisiä ominaisuuksia, yleensä heikkouksia. Toinen ei kestä jos läheinen joutuu kohtaamaan epäreilua käytöstä. Toiselle on heikko paikka kun vanhempien kunniaa loukataan.

Oli se heikko piste mikä tahansa; se löytyy.
Ja kun se löytyy niin meistä kenestä tahansa kuoriutuu ulos tappaja.
Potentiaalinen tappaja asuu meissä ja se siksi, että se on varalla. Ihmisinä me olemme valmiita puolustamaan jotakin mikä meidän arvomaailmassa on kuoleman arvoista. Joko oman tai toisen kuoleman arvoista.
Se tekee meistä niin hienoja. Meillä on enemmän syitä tappamiselle kuin keinoja toteuttaa tappo.

Matka on lyhyt. Ensinnäkin me elämme passiivisaggressiivisessa yhteiskunnassa. Palaan myöhemmin tähän yhteiskuntakuvaukseen tarkemmin, nyt ei ole sen aika.
Mutta tämä sivistyksemme nykytila on sellainen, että matka on lyhyt hymystä ja hyvästä käytöksestä hirmutekoihin ja veren pesemiseen pois.
Meille on tärkeää kelle mikäkin. Ja sen oman tärkeysjärjestyksen mitta-asteikolla me arvotamme muita ihmisiä.

Oli yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa niin sinne syntyy aina eliitti. Intiaaneilla oli shamaanit, kommunisteilla puolueen ylimmät ja markkinataloudessa se on omistajaluokka. Oli kyse mistä tahansa pienemmästäkin yhteisöstä itse yhteiskunnan sisällä niin sieltäkin löytyy jaottelua ihmisten välillä.
Tehtaassa siivoojat eivät seurustele kahvitauolla johtajien kanssa, kirkko-isät eivät pidä palavereja haudankaivajien kanssa, sairaalassa lääkärit ovat yli-ihmisiä verrattuna lähihoitajiin. Kouluissa oppilaat vasta asettavatkin toisiaan ryhmiin, mutta niin tekevät opettajatkin (koska on hienompaa olla matematiikan lehtori kuin liikanmaikka).

Ja se matka tästä on lyhyt.
Ensiksi olemme pienissä piireissä jakaneet itsemme eri kasteihin niin seuraavaksi on vuorossa suurempi jaottelu. Vasemmistolainen ei oikein ymmärrä porvaria, nainen tekee pilaa miehen yksinkertaisuudesta, katolilainen ei mahdu samaan kirkkoon ortodoksin kanssa, saatika juutalaisen tai muslimin kanssa.
Rikkaat eivät jaa samoja harrastuksia köyhien kanssa, tietenkään.
Nämä jaot me hyväksymme, näin on aina ollut ja näillä ja muilla lukemattomilla tavoilla me tulemme jakamaan toisiamme eri karsinoihin.

Matka on lyhyt ja mieli tekisi jatkaa listaa millä me erotamme itsemme toisistamme. Voimme ennakkoasenteita ruokkia sen mukaan mitä urheilujoukkuetta toinen kannattaa, voimme pitää tyhminä niitä jotka asuvat kehä kolmosen sisä/ulkopuolella, huh huh... listä on loputon, mutta me osaamme joko ulkoisten seikkojen tai sisäisten piirteiden perusteella helposti ja luontevasti jaotella ihmiset omiin ryhmiin.

Ja mikä parasta - matka on tästä kaikesta niin lyhyt rasismiin, että huimaa kun sen huomaa. Viime kädessä ei ole mitään eroa uusnatsin suhtautumisessa mustiin ihmisiin kuin mitä on demarin suhtautumisessa kokoomuslaiseen.

Ja se matka hillitystä ja hyväkäytöksisestä kansalaisesta äkkipikaiseksi tappajaksi on lyhyt. Ensiksi me laitamme ihmiset eri lokeroihin ja seuraavaksi me lakkaamme ymmärtämästä niitä jotka ovat eri lokeroissa. Ja kun me emme ymmärrä jotakin on se meidän mielestä merkki siitä, että se toinen on väärässä ja kaiken lisäksi jollakin tavalla meitä vastaan.

Ja jos me emme ymmärrä jotakin niin se aiheuttaa meissä vieraantumista ja saa meidät uskomaan, että se toinen on uhka meille. Ja jossain vaiheessa meidän on oltava valmiita puolustamaan omia mielipiteitämme. Meidän on oltava valmiita pitämään kiinni omista uskomuksistamme.
Joko sanoin.
Tai teoin.

Tarpeeksi pitkälle kun mennään niin me olemme valmiita kuolemaan.

Ennen sitä olemme kuitenkin valmiita tappamaan.

Mistä helvetti alkaa

Suomalainen - valittaa, muttei tee asioille mitään. Uhoaa kyllä tekevänsä, mutta jättää asian sikseen, ettei vaan vahingossa saa liian isoa numeroa aikaiseksi toimistaan. Ehkä taustalla on huoli, että mitä meistä ajateltaisiin.

http://www.independent.ie/national-news/ireland-the-safest-country-in-europe-report-says-1038166.html

No siinä on linkki WHO:n tekemään tutkimukseen, ainakin me olemme hyviä tappamaan.

Mutta sehän on lottovoitto syntyä Suomeen, muistan kuulleeni...

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_03_02_brasilia.html

Niin siis lottovoitto on kyllä vähän kyseenalainen, jos on mies.

No ei siinä mitään, ei suomalainen ole paha yksin,
onhan meillä myös hyvin maahamme sopivia maahanmuuttajia,

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajat+yliedustettuina+Helsingin+v%C3%A4kivaltarikoksissa/1135233936906

On siis ihme, että emme saa aikaiseksi mitään kansana,
koska olisihan meissä ainesta.

Tour de tourette

Oudon Outin autio audio
Audi on auto
Luodolla on leutoa
Uudella luudalla on lintua etovaa luutia
Liidulla huudellaan taulua tuulen
Totuudella udellaan itiön luiden lentoa
Liidellä idän puiden huulilla
Suudella hiiden nuolella noidan puolella
Kuolla tuolla kalmealla suolla

Crue Fest - reply, if you please

Kartanossa asuminen on erilaista.

Vaikka muistelen lapsuutta ei tämä silloinkaan tuntunut kodilta. Nyt keski-ikäisenä vielä vähemmän. Ehkä osittain siksi, että nyt olen yksin pitämässä majaa täällä. Eikä kukaan ymmärrä millaista tämä on o i k e a s t i.

Ovat vain kateellisia, mutta pelkäävät vallan edessä ja nöyrän välinpitämättömiä ovat läsnäollessani. Huomaavat, mutta ovat kuin eivät niin tekisi. Käytävät ovat täällä liian pitkiä, kaikissa huoneissa ei tule käytyä useinkaan - saattaa mennä kuukausia - tai vintin ollessa kyseessä vuosia.

Eikä tätä voi yksin siivota. Ei sillä etteikö ammattilaiseen olisi varaa, mutten halua tänne vieraita. Tämä on kodittomuudestaan huolimatta liian intiimi paikka kutsua joku tuntematon tekemään minulle kuuluvaa työtä.

Täällä olen kuitenkin turvassa. Paitsi itseltäni. Ja ironista on, että olen ainoa, joka minua vaanii. No, jotta vuodatus ei olisi näin yksiulotteinen niin onhan tässä puolensa (hetki pieni, avaan uuden konjakkipullon.... noin!)

Vapaus - keskiyöllä urkujen soittaminen - ukkosella kattoterassilla kiipeäminen - arkkitehtuurinen jylhyys ympärillä muovaa mieltä jalompaan - valta

Ja se valta on vielä ilman vastuuta.

Sijainti tällä kartanolla on tosin huono.
Se sijaitsee hartioideni välissä ja seininä ovat kallon luut.

Jotain vieteistä ja vaistoista

Kumpaa rakastamme enemmän? Toista ihmistä vai mielikuvaa toisesta ihmisestä? Jos liian moni seurustelee vain sen takia, että pelkää yksinäisyyttä niin eikö se ole jollakin tapaa väärin? Eikö niiden jotka ovat kyllin vahvoja olemaan yksin, viihtymään yksin ja jotka ovat oikeasti tarpeeksi rohkeita, että uskaltavat kohdata itsensä juuri sellaisina kuin ovat oikeasti ja jotka ovat tarpeeksi vahvoja, että selviävät itsensä kohtaamisesta niin eikö nämä harvat yksilöt ole juuri niitä joiden kannattaisi muodostaa ihmissuhde toisen samanlaisen kanssa?

Liian moni on yhdessä jonkun kanssa vain sen takia, että sitä sietää ja että se on yleensä eri sukupuolta.

Miksi meille uskotellaan, että pitää sietää, pitää ymmärtää virheitä ja hyväksyä toisen puutteet, kun sellaisen Romeo ja Julia -rakkauden tavoittelu on lapsellista pilvilinnojen tavoittelua? Ja ne jotka perustavat ihmissuhteensa kumppanuuteen ja yhteiseen asuntolainaan ovat niitä onnellisimpia.

Montako kertaa tosirakkaus osuu kohdalle? Ei montaa, eikä edes meidän kaikken kohdalle.
Ei silti pidä vaipua synkkyyteen ja heittää elämäänsä epätoivon varaan. Sillä silti elämästä voi nauttia. Voi tehdä kaiken minkä haluaa.

Jos rakkaudesta puhut, puhu hiljaa -Shakespeare

TÄNÄÄN TUHOTTAVIEN LISTALLA:luottamus

Tämä toimii, koska enemmistö ei toimi tällä tavalla. Tämä toimii, koska olemme heikkoja.
Ja nyt pinnalla on uskominen.

Luottamus.

Jos meille kerrotaan se minkä haluamme kuulla, me uskomme sen kyseenalaistamatta. Tai ainakin hyvin vähän epäröimme. Mitä paremmin asian kertoo, mitä tarkempi on, mutta ei liian tyrkyttävä niin sitä helpompi on saada omat valheet läpi.

Ja se juju on siinä, että ensiksi kertoo sen mikä on totta
-sitten kertoo sen mikä halutaan kuulla
-ja lopuksi kertoo oman valheen.

Se on kuin abstrakti troijalainen hevonen. Se päästetään lähelle koska se on tutun näköinen (onhan se totuus), se herättää mielenkiinnon (onhan se sitä mitä halusimmekin kuulla) ja lopuksi se tekee tuhoaan (onhan se kuitenkin vale).

Ei kannata tehdä siitä kuitenkaan liian helppoa itselle vaan parempi olla heikko ja tyhmä ja haavoittunut, anteeksi, olla siis sen oloinen, että on kaikkea tuota edellä listattua. Syy miksi tuo tärkeää on siinä, että ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa valheen kuorruttamisessa, koska uskotaan että valehtelu vaatii suurta hermojen hallintaa ja niin sanotun pokerinaaman pitämistä, eihän ne ole heikon ja haavoittuneen tunnusomaisia piirteitä alkuunkaan.

Siksi onkin hyvä suosia sellaista lähestymistapaa valehdellessa. Kukaan ei älyä kyseenalaistaa uhrin sanomaa.

En kerro nyt kaikkea, enkään nytkään kertonut kaikkea mikä on totta.

Vaijereissa roikkuvat varkaat

Kuinka usein me sanomme jotakuta ihanaksi? Kuinka monta kertaa ajamme ylinopeutta vain saadaksemme veren virtaamaan kovempaa? Miten monasti me käytämme tilaisuutta hyväksi ja annamme ymmärtää jotakin, että saisimme hetken lämpöä..?

-Usein, vaikkakin kaikkihan on suhteellista.

Uteliaisuuteni heräsi, kun luin ajatuksiasi erään kerran ja sain tietää, että miksi niin teet. Taisit itse uskoa vilpittömyyteesi, mutta todellisuudessa motiivisi olivat hyvin itsekkäitä. Itse asiassa sinulla oli monia motiiveja, sinun tarkoitusperiesi luonteenpiirteet vaihtelivat laidasta laitaan.

Sitten opin, että meidän motiivimme ovat piilossa toisiltamme. Ja mikä yllättävämpää, meidän motiiveista meille itsellemme paljastuu vain pieni osa. Me tiedostamme vain ne seikat jotka kestävät päivänvaloa.

Ehkä on hyvä, että ihmiskunta ei tunne itseään. Ehkä on hyvä, ettei kukaan meistä tajua millainen on todellisuudessa tuleekaan oltua. Me tuskin kestäisimme totuutta itsestämme.
Olemme roskaa, sinä ja minä.

Haluamme siksi koristaa itsemme koruilla, pyrimme siksi verhoutumaan vaatteisiin, jotka näyttävät hienoilta, koitamme tuoksua upealta hajuvesissämme ja edustaa kukin sen mukaan mihin uskoo niin parhaalla tavalla kuin mahdollista. Tosiaan siksi, että piilotamme totuuden motiiveistamme kaiken hulppean alle, jotta todellisuus meistä pysyisi haudattuna koreuden alla.

Mutta olemalla rohkea ja rehellinen voi päästä lähemmäs ihmisyyttä. Viitsimällä tonkia sanojen ja tekojen viidakkoa voi löytää osan näistä motiiveista, jotka esiin tullessaan avaavat silmät tavalla, jota on vaikea hyväksyä.

On helpompi kieltää kaikki tämä. Lyödä näiden asioiden päälle nihilismin leima. Tulkita kaikki katkeruudeksi mikä meitä muistuttaa meistä itsestämme. Väittää kaiken olevan vain tahallista saivartelua ja parantumatonta asennevammaa.

Kummitus ja aarre

Ne on samanlaisia, mutta toinen niistä on kummitus ja toinen aarre. Kuulas iva sävyttää sitä, että toinen on heistä onnistuu yksinään muuttamaan kaiken tragediaksi ja vain pieni sana tai katse siltä toiselta, siltä aarteelta riittää muuttamaan kaiken komediaksi.

Se toinen, se aarre on tavoittelemisen arvoinen, kun taas se toinen on syy juosta karkuun. Se kummitus on hirveä, se ei näytä tavalliselta kummitukselta vaan se näyttää ihan tavalliselta ihmiseltä. Ja niin näyttää se aarrekin ihan tavalliselta ihmiseltä.

Ja se aarre saa kaiken minkä haluaa. Riittää kun se napsauttaa sormiaan niin sille tuodaan kuparitarjottimella kaikenlaisia kauniita asioita. Ja se kummitus joutuu tekemään kaksinverroin työtä saadakseen edes nälkänsä kumotuksi.

Ja sillä aarteella riittää vientiä. Se paistattelee ja kimaltelee. Ja ennen kaikkea sitä ihaillaan.

Ja se kummitus saa olla rauhassa varjoissa. Eihän sitä kukaan huomaa, siksi kai se välillä huutaakin. Ja sitä kammoksutaan.

Ja sanomattakin on selvää, että tuo kummitus on yksinäinen mies.
Ja tuo aarre on yksinäinen nainen.

Viimeksi kun tavattiin

Odotin.
Hymyilin.
Kohdattiin.

Suljin silmäni.
Pidätin hengitystä.
Vahingossa huokaisin.

Kuiskasit pari sanaa.
Otit askeleen lähemmäs.
Luoksesi pyysit tulemaan.

Nähtiin toistemme silmissä tähtiä.
Luotettiin liikaakin yhteisiin haaveisiin.
Kuunneltiin samoja lauluja huomaamattamme.

Tässä maailmassa ja näistä ihmisistä

Ihmissuhdelabyrinteissa kun seikkailee, törmää monta kertaa umpikujiin. Siellä saattaa tulla vastaan ansoja joita on mahdoton välttää. Mutta jokainen meistä haluaa mennä näihin suhteiden sokkeloihin.

Toiset vaan syvemmälle.

Siellä törmää sanoihin, jotka hengittävät pahanhajuista ylimielisyyttä, siellä tapaa harhaanjohtajia ja turhaanjohtajia. Siellä kukaan meistä ei ole turvassa.

Ei kauaa.

Ja vaikka me menemme näihin kuvioihin karkuun itseämme, emme onnistu siinä. Viime kädessä kun kaikki muut on saatu karistettua kannoilta huomaamme jälleen olevamme yksin itsemme kanssa. Ja vaikka sormessa olisi sormus
Ja vaikka kädessä olisi vauvankantokoppa.
Ja vaikka kainalossa olisi puoliso, on meillä silti käsissämme syyttömien verta. Sokkelon seinät muistuttavat meitä tuomittujen ilottamasta naurusta.
Ja sen äänen kuulee, vaikka painaisi hemoglobiinihurmeiset kourat korville, koska se ääni tulee sisältämme.

Miten tämä kaikki on sitten mahdollista?

Suurin syy on siinä, ettemme ole täydellisiä. Emme ole sitä, vaikka Jumala meidät loikin kuvakseen ja vaikka luojamme onkin täydellinen niin me silti olemme vajaita. Meidän sielu/sydän/sisin/empatiaoperaattorimme huutaa jotakin.

Se huutaa tai se kuiskaa.

Riippuu kuinka se tulee paremmin kuulluksi. Ja ensimmäinen vastaantulija joka antaa ymmärtää pystyvänsä täyttämään tuon vajeen saa meidän luottamuksen. Me haluamme, että joku tai jokin meidät eheyttää. Se on niin suuri asia meille, että mikään hinta ei ole liian suuri maksettavaksi siitä. Olemme valmiita sietämään nöyryytystä, olemme valmiita antamaan anteeksi mitä vain, olemme valmiita häpeämään ja olemme valmiita mihin tahansa.

Synnyttämällä tapamme itsemme, luovumme omasta elämästämme.

Ihan tässä täytyy ryhdistäytyä

Kysyin itseltäni, että kannattaako puhua itsekseen, mietin tätä kanssani ja en päässyt itseäni tyydyttävään loppuratkaisuun, en päässyt niin sanotusti yhteisymmärrykseen ja jos ihan tarkkoja ollaan niin kiistani syntyi lähinnä superegon, yliminän ja oman itseni välillä ja nyt kun puhun omasta itsestäni niin tarkoitan sitä pientä ja herkkää järjen ääntä sisälläni, sitä mitä myös omatunnoksi kutsutaan, jumalan ääneksikin sanotaan.

Ongelma tässä typerässäkin väittelyssä taisi olla siinä, että en oikein osaa anteeksi antaa (enkä pyytää), enkä myöskään antaa periksi, oli sitten kyse muista tai itsestäni, mieleeni tosin juolahti sellainenkin vaihtoehto, että aivan kaikki ei tainnut olla kotona minulla ja tästäkös pelästyin aina vain enemmän, sillä mitä siitäkin tulisi jos tätä konfliktia tulisi selvittämään superegon ja minun itseni lisäksi vielä "joku" muu siis minun pimeä puoleni esimerkiksi, sehän saattaisi olla niin hurja luonteinen, että tekisi selvää minusta lopullisesti.

Houkutteleva ajatus...

Tehdä itse selvää itsestä...

Ja antaa pimeän puolen hallita...

Jotta pimeä puoli ei olisi enää puoli vaan kokonaisuus...

Minun pimeä kokonaisuuteni.