Alumiininen avaruuspoika

Hiukset hopean harmaat vaikka nuori onkin. Asu ei muistuta oikeaa avaruusmatkaajan pukua, ennemminkin se näyttää halvalta puvulta 60-luvun scifisarjasta. Aluskaan ei vakuuttaisi edes kosmonauttia, mutta silti se on hyvin pitänyt pintansa lukemattomissa seikkailuissa. Alumiininen avaruuspoika on vähän surullinen. Ei siksi, että jotain olisi tapahtunut vaan siksi, että se on hänen luonteensa.

Ehkä syynä ovat ne lukemattomat tunnit ja päivät jotka hän on viettänyt yksin ohjaamossa ja katsellut ympäröivää avaruutta. Mustaan syliinsä kietovaa ääretöntä avaruutta. Kukaan ei tiedä mistä hän tulee ja missä on hänen oikea kotinsa.

Ja jokapaikassa tuo Alumiininen avaruuspoika otetaan vastaan, koska hän on aina valmis auttamaan meitä. Hän ei ole varsinaisesti sankari, mutta hän on halukas pitämään meidän puolia ja kuuntelemaan meitä murheissamme.

Ei hän aina edes osaa tai pysty auttamaan, mutta monista hänet erottaa se, että hän yrittää auttaa. Siinä hän eroaa oikeista sankareista; hän ei tee sitä velvollisuudentunteesta vaan vilpittömästä halusta.

Sitten taas tulee aika kun hänelle ei enää löydykään paikkaa luotamme tai sitten voi olla, että häntä jo kutsutaan muualle, mutta yhtä kaikki hänen mentävä on. Ilman jäähyväisiä hän kiipeää alukseensa ja nopeasti lennähtää pois paikalta.

Hänen silmiään emme silti unohda.

Olette väärässä Herra!

Tarkkoja jos ollaan niin mielelläni olen pateettinen. Sillä vaikka puhekieleen on pesiytynyt jenkkien saippuaoopperoista sellainen käsitys meille, että pateettinen on yhtä kuin "pathetic", joka siis englanninkielessä meinaa samaa kuin surkea ja säälittävä niin suomen kielessä tilanne on toinen.

Pateettinen tarkoittaa suomeksi kaikkea hienoa ja suurielkeistä, sellaista älyn juoksua jota ei hölmömpi ymmärrä ja tapaa julistaa tätä vakuuttavasti. Tämän voi tarkistaa mistä tahansa, mutta on sääli, että en voi kohta enää käyttää tätä sanaa, koska niin moni ymmärtää sen väärin.

Näitä sanoja on paljon joiden merkitys on hämärtynyt arkitajunnassamme.

Kukaan meistä ei osaa selittää tarkalleen ironian ja sarkasmin eroa, luulemme kaiken ivan olevan noita. Emme ymmärrä itseämme ja jos joku tohtii takertua näihin seikkoihin niin se tulkitaan haarespaltereiksi, sellaiseksi asiaksi jolla ei ole suuren kuvan kannalta kovinkaan paljon merkitystä.

Siksi "vittu" on niin hyvä sana. Sillä voi tarkoittaa mitä tahansa. Sillä voi kehua, haukkua, ilmaista riemua ja surua. Mutta mikä hassuinta, on tsekin sana "kurva" samaa ulkosynnytintä tarkoittava sana. Siis jos joku tarjoaa kurvan imemistä tsekeissä niin kannattaa miettiä vielä toisenkin kerran, ettei mene ohi hyvä tilaisuus.

Omaperäisyys

Nietzsche runoili: "Mitä sanoo omatuntosi? -Sinun on tultava siksi, mitä olet."

Buddha tajusi: "What we think we become."

Huomaatte yhteyden...

Nietzsche runoili: "Askeetti tekee hyveestä pakon."

Buddha tajusi: "Askeetikon ankaralla elämäntavalla ei voisi saavuttaa valaistumista. Hän loi kultaisen keskitien, jonka avulla ihminen saavuttaisi valaistumisen."

Näette yhteyden...

Nietzsche runoili: "Istuen saatu ajatus ei ole minkään arvoinen."

Buddha ohjeisti munkkejaan : "Ahkeroikaa tarkkaavaisina!"

Löydätte yhteyden...

-Sitten toisenlaisia esimerkkejä-

George W Bush totesi: "Se on selvästi budjetti. Siinä on paljon numeroita."

Platon pohdiskeli: "Kaikki tietämättömyytemme tuo meitä lähemmäksi kuolemaa."

Hmmm... ei ilmeisesti yhteyttä...

George W Bush totesi: "Se fakta että hän luottaa faktoihin - siis sanoo asioita jotka eivät ole faktuaalisia."

Platon pohdiskeli: "Se, että luulee tietävänsä jotain sellaista, jota ei tiedä on niin suurta tietämättömyyttä, että sietäisi hävetä."

No ei kai tästäkään nyt sitten löydy ajatusten plagiointia...

George W Bush sanoi: "Tärkein työ ei ole olla kuvernööri, tai minun tapauksessani ensimmäinen nainen."

Platon tyytyi sanomaan: "Tiedon todellinen rakastaja tavoittelee luonnollisesti totuutta, eikä tyydy yleiseen mielipiteeseen."

Ja eihän tästäkään viimeisestä esimerkkiparista löytynyt yhteyttä, vaikkakin rohkeat ajattelijat huomaavat Bushin todella elävän kuten Platon on opettanut. Bush ei nimittäin ole tyytynyt yleiseen mielipiteeseen vaan on rohkeasti lähtenyt avaamaan uusia uria ajattelussaan.

Mutta sen sijaan alussa vertailemani Nietzschen ja Buddhan ajatuksissa oli mielestäni selvästi havaittavissa, että Herr F.N oli urallaan ainoastaan rohkeasti päivitellyt nykypäivään vanhoja jorinoita itäisiltä mailta.

Siksi on tylsää, että nykypäivänä ei myönnetä, että filosofina, ajattelijana ja maailman nerona Bush on päässyt jo Platoninkin ohitse ja Nietzsche on vain kopioija.

Kohtaus näytelmästä "Secretum Philosophorum" osa II

sivulta 87

...menin abbedissan luokse kirves piilotettuna viittani alle. Olin tullut hakemaan synninpäästöä, mutta varautunut siihen, että koska olin hänen tarjoamansa lääkkeen orja ei absoluutio olisi mahdollinen kohdallani. Minä ainoana tiesin mikä oli in Concerto hänestä... minut orjuuttaneesta hetairasta... Minulla oli mefistofeelinen hymy kasvoillani.

sivulta 134

Olin kuunnellut koko päivän noita houkutuksen ääniä ja itseni saattanut tilaan, jossa järjellinen ajattelu oli unohdettu. Toimin puhtaasti himojeni ohjaamana, olin vieraantunut kaikista niistä opeista, joita varten olin tänne tullut ja joihin olin perehtynyt kaikkein näiden vuosien aikana.
Olin apokalyptinen kävelevä infernaalinen allegoria, minulla ei ollut mitään menetettävää.

sivulta 8

Kaikki alluusiot joita oli ollut ilmassa jo ennen tänne tuloani olivat kaikuneet kuuroille korville, kukaan ei halunnut nähdä tulevaksi sitä, minkä olin valmis toteen näyttämään.
Olin nähnyt ihmisten ympärilläni olevan kyvyttömiä uskomaan kaikkea sitä mikä oli todellisuutta.

sivulta 81

Näin huvittuneessa mielentilassa taisin olla viimeksi kauan sitten. Voi olla, että täytyisi mennä ajassa niinkin kauas kuin aikoihin jolloin olin Pariisin Église des Innocents'in hautausmaan haudankaivajana.
Minusta oli tullut alter egoni antagonisti. Vuosia kestänyt askeesini oli tullut päätökseen, olin kovertanut sisintäni tulessa, olin pitänyt suuni sanattomana ja lukenut hereilläoloaikani apokryfisia kirjoituksia, mykkänä yksinäisyydessä koittanut vapautua omasta kutsumuksestani.

sivulta 234

Mutta se on pakko myöntää nyt. On pakko tunnustaa. Julistan sen kaikille kuka olen. Olen esittänyt kutsun Danse Macabreen täällä Empyreumin salissa ja viimeisin soinnun lakattua soimasta minä tuhoan tämän salin. En jätä ainuttakaan kohtaa vihani tulelta säästymään.

sivulta 239

Pahuuden immanenssi tiivistyi. Jeremiadit kaikuivat vielä korvissani äskeisen verenvuodatuksen jäljiltä. Katsoin käsiäni. Ne eivät näyttäneet omiltani. Ne eivät näyttäneet edes käsiltä vaan pedon käpäliltä. Verta valuvina kohotin ne kasvojeni eteen ja piilouduin niiden taakse. Ja näkemättä miten ympärilleni kerääntyi mustien enkeleiden leegio. Ne tulivat minua varten ja ne tulivat hakemaan minua kotiin.
Minusta oli tullut paholainen.
Aamen.

Helvetinhelvetinhelvetti! Elämä on yhtä väärien valintojen välissä olevaa odottelua ja kaaosta kaiken tietämättömyyden ja ehei, mä en aio selitellä nyt ja analysoida tunteitani, mitä saatanan hyötyä siitä on koskaan ollut, vaikka onhan se niiin vitun näppärää pukea sanoiksi kaikki se herkkä ja hauras mitä tulehtunut sekä mätä sydämeni pitää sisällään, vittu mä olen käärme, katkera, anteeksiantamaton pikkusieluinen ja ennen kaikkea itsekäs/itsekeskeinen/
itseriittoinen/itserakas paskiainen ja joka sukurutsaa omaa sieluaan tauotta seitsemänä päivänä viikossa kaksikymmentäneljätuntia vuorokaudessa! Mä olen menetettyjen mahdollisuuksien mies. Mä olen mestari päästämään käsistäni kaikki ne pienet ja isot lahjat joita kohtalo mulle tarjoaa hyvää hyvyyttään, vaikka en mä mitään ansaitsisi. Miksi mä roikun pienillä kynsilläni kiinni tässä kurjuudessa??? Miksi mä pidän yllä kulissia jostain ihanasta unelmasta joka viimeset vittu viistoista vuotta on varmaan jo muka ollut ihan tossa nurkan takana??? Mä en kaipaa keneltäkään vastauksia, koska kaikkien vastaukset on ihan yhtä huonoja kuin mun vastaukset. Mä tarvitsen realismia. Mä kaipaan tosiasioiden myöntämistä. Syy miksi mä tätä kirjoitan on mun omassa päässä joka on ahdas. Se on täynnä vitun täydellistä minua itseäni ja ah, on niin groovea kiroilla ja sillä tehostaa omaa sanomaa vaikka se on ihan sitä samaa tyhjän tynnyrin kolistelua kuin kaikki muukin mitä mä teen on. Mutta sähän olet ihastuttava ja sähän olet tarpeellinen ja sullehan voi sanoa asioita kaunistelematta. Äläkä tulkitse väärin mua nyt, mä en ole kiihtynyt enkä vahvassa mentaalisessa tilassa.

Mä olen tyyni.

Mä olen jäätynyt lampi, kaukana myrskyn kourissa raivoavasta valtamerestä.

Rakkaudella, Ash

Kohtaus näytelmästä "Secretum Philosophorum"

Aivan aluksi varoituksen sana niille jotka kuulevat:
Narrin polulta ei ole paluuta.
Koska se miltä Narri näyttää herättää meissä pahennusta ja hämmennystä. Ja yhä hämmentävämpää on Narrin katse: valtavat, likimain yönmustat silmät, jotka samanaikaisesti kuvastavat sekä surua ja syvää ymmärryksen tilaa - kuten ihmisen, joka on saanut tietää totuuden, mutta jonka sanaa kukaan meistä ei halua kuulla.

Yhteiskunnan ulkopuolinen, kaikkialla naurua omakseen saava - syrjitty, syvää vihaa osakseen saava, pelkoa herättävä. Samalla alkukantainen, epäinhimillistä kiimaa herättävä, äkkipikainen "sankari".
Narrin, "Jumalan hullun", elämä ei ole ole ollut helppoa koskaan eikä se ole sitä varsinkaan nykyaikana. Tässä yhteiskunnassa
vastaan kapinoimisesta saa maksaa kovan hinnan, helpompiakin tapoja on menettää kunnia.

Riippuen vallitsevista hallitsijoista on narrin paikasta kiistelty. Toiset ovat määränneet "Jumalan hullun" aloittamaan kaiken, toiset ovat puolestaan katsoneet, että Narrin oikea paikka on viimeisenä. Ehkäpä jopa Maailman/Universumin jälkeen.

Mutta kuinka siis kohdata Narri arkipäivässä - Miten käsitellä "ei-mitään", ja ymmärtää mitä se tarkoittaa?
Kuinka kohdata nolla, avaruus, joka sisältää itsessään jo kaiken?

Narri on aina ollut itsensä poissulkeva näennäisesti looginen väite, joka kuitenkin johtaa loogiseen ristiriitaan ja järjettömään tilanteeseen. Tilanne johon on kuitenkin äärimmäisen helppo itsekin päätyä.
Lähde haastamaan narria analyyttisellä logiikalla ja saat päällesi sammiollisen satuja ja sanaleikkejä.

Pirullinen ilme naamallaan narri saattaa äkkiseltään vaikuttaa täysin mitättömältä hyvän päivän tutulta, mutta
kyynel silmäkulmassa hän kuitenkin piilottaa sisimpäänsä ehkäpä kallisarvoismman aarteen, jonka elämä voi meille antaa: mahdollisuuden kokea oma olemassaolomme.

Oikeisto-optimismi ja vasemmistopessimismi

Che Guevara oli murhaajien kouluttaja (vallankumouksellisten), huono talouspoliitikko (sai Kuuban keskuspankin vararikkoon) ja ankarien vankeustuomioiden kannattaja (lähetti toisinajattelijoita Kasvattavan työn leireille). Che tuli myös ammutuksi.
Ronald Reagan oli rahoittamassa murhaajien kouluttamista (contrasissien), huono talouspoliitikko (sai liittovaltion budjetin alijäämän kasvuun) ja ankarien vankeustuomioiden kannattaja (kova kriminaalipolitiikka). Ronald tuli myös ammutuksi.

Toi oli esimerkki läheltä.

Kauempaa löytyy veriviholliset Hitler ja Stalin.

Aivan samanlaisia hekin.

Todella läheltä löytyy myös mielenkiintoinen esimerkki.
Katainen-Vanhanen-kuka tahansa demari.

Heistäkin jokainen kuulostaa samalta. Ja jokainen heistä toteuttaa samanlaista politiikkaa.

Vallassa oleva saa määritellä sen mikä on oikein.

Mutta se ei voi olla oikein.

Moraalisesti.

Taloudellisesti sen on pakko olla niin.

Ihan vielä en ole keksinyt sitä, että onko vika politiikassa itsessään vai henkilöissä politiikan sisällä.

Luulen kuitenkin, että vika on henkilöissä. Tätä aavistusta tukee se, että samanlaisia paskiaisia on eri uskontosuuntien päämiehet. Katoliset ei voi juoda samasta ehtoollismaljasta ortodoksien kanssa eikä juutalainen pysty istumaan muslimin kanssa joulupöytään syömään kinkkua (nojuujuu, vittu ne ei se syö muutenkaan sikaa!).

Mikä mättää? Onko vallanpitäjällä asiat vasta sitten hyvin kun kukaan ei ole vittuilemassa?

Toisin sanoen, vittuilijalla onkin se lopullinen valta.

destructio rei in nihilum

Pahan evoluutio.

Joskus kivikaudella luolamies saattoi nuijalla kolauttaa ihmisnaarasta ja viedä hänet luolaansa.

10 000 vuotta myöhemmin kansakunnat pitävät toisiaan pelonvallassa joukkotuhoaseillaan.

Kaunista, pahuus on kehittynyt noin pienessä ajanjaksossa huimasti. Miten se on mahdollista? Pahuuden täytyy kyetä ymmärtämään vallitseva aika ja mukautua sen mukaisesti. Kukaan ei enää pöyristyisi jos joku kolauttaisi naista ja veisi mukanaan.

Tarvitaan siis suurempaa pahuutta nykyisin, jotta pelkäisimme.

John Milton: Vain wisdom all and false philosophy (lainaus kirjasta "Paradise Lost").

Jeesus Kristus: Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan (lainaus kirjasta "Raamattu").

"That everything written on them was unrepeatable since time immemorial and forever more, because races condemned to one hundred years of solitude did not have a second opportunity on earth." (Last words of Cien anos soledad.)

Sitä mukaa kun me muutumme yhä tiedostavammiksi ja teemme yhä enemmän oikeita valintoja, sitä ovelammaksi pahuus kehittyy. Pian emme tunnista pahuutta vaan kutsumme sen luoksemme, koska luulemme sitä ystäväksemme.

Pahuus on kuitenkin rehellistä, sen motiivit on tiedossa.

Post scriptum: Olisi mahtavaa saada mahdollisuus tapella Buddhan kanssa. Pakottaisin sen sanomaan jotakin hölmöä.

Tämäkin on vaihtoehto

Pahoittelen, tämä on suora lainaus Matti Väisäsen Maailmankatsomuksen tiestä:
Sana nihilismi on johdettu latinalaisesta sanasta nihil = ei mitään. Nihilismi on ajatussuunta, joka ei tunnusta mitään päteväksi, vaan kieltää ja hylkää kaiken. Teoreettinen nihilismi kieltää totuuden tietämisen mahdollisuudenkin, eettinen nihilismi hylkää eettiset arvot ja normit. Poliittinen nihilismi torjuu kaiken yhteiskuntajärjestyksen.

Koska nihilismi on tiedon mahdollisuuden kieltämistä, se on silloin myös filosofian kieltämistä. Näin ollen nihilismi ei ole filosofiaa lainkaan. Nihilismi on paremminkin tunne.

Taidemuseoitten modernin taiteen osastot ovat täynnä nihilismin tuotteita.

Kuinka naturalismista on päädytty nihilismiin?

Nihilismi on naturalismin lapsi. Nihilismi on naturalismin perusväittämien suora, looginen johtopäätös. Tieto-opillisen, metafyysisen ja eettisen nihilismin säikeet punoutuvat nihilistiseksi köydeksi, joka on riittävän pitkä ja vahva hirttämään kokonaisen kulttuurin. Köyden nimi on kaiken tarkoituksen absoluuttinen katoaminen.

Millään ei ole mitään tarkoitusta.

Jos otamme vakavasti Jumalan kuoleman, tuonpuoleisen katoamisen ja maailmankaikkeuden suljetun luonteen, jonka mukaan ihminen on vain koneen osa, päädymme nihilismiin.

-Miksi sitten naturalistien enemmistö ei ole nihilistejä?
-Siksi että he eivät ole olleet johdonmukaisia.

Nihilismin looginen seuraus on tarkoituksettomuus ja epätoivo.
Niinpä mm. Nietzsche päätyi mielisairaalaan ja Hemingway itsemurhaan.
- - - - - - - - -
Onko mitään noin kaunista kukaan saanut vähään aikaan lukea, tuskin. Kuinka raikkaalta ja puhtaalta tuntuu sellainen vaihtoehto, että asiat vain tapahtuvat ilman pakottavaa tarvetta sille, että jostakin löytyy aina selitys. Että asiat pitäisi halkoa pieniin palasiin ja että analysointi olisi avain onneen. Herra Väisänen syyttää Nietzchen ja Hemingwayn kohtaloista nihilismiä.

Se on väärin.

Nihilismin looginen seuraus olisi tarkoituksettomuus ja epätoivo, mutta koska nihilismi ei ole loogisuuden vanki, ei se myöskään johda ihmistä tuhoon. Muut kanssaihmiset ympärillä johtavat "tuhoon" nihilismin valinneet, koska on vaikea elää sellaisten ympärillä, jotka haluavat elää valheessa.

Edelleen lainatakseni Matti Väisäsen sanoja vapaasti muokaten "eksistentialismi on tie nihilismin ohi ja filosofian vastaus nihilismiin". Miettikääpä Sartrea, ei vaikuttanut kauhean onnelliselta tai sellaselta pirteältä hepulta, joka olisi hullutellut jatsin pauloissa. Päin vastoin! Siinä vasta synkistelijä olikin. Tai Albert Camus, toinen tunnettu eksistentialisti, kirjat ainakin on pirun synkkiä ja ikäviä sillä.

Ja jos eksistentialismi on parasta mitä filosofia pystyy tarjoamaan vastalääkkeeksi nihilismiin niin ei hyvältä näytä filosofian osalta. Eihän eksistentialismi pysty edes vastaamaan omiin kysymyksiinsä (olemassaolomme tarkoitukseen).

Ja lopuksi... Kuka muistaa mitä Immanuel Kant sanoi totuuden ja sanojen välisestä yhteydestä?
Menikö se jotenkin niin, että totuus ei voi olla riippuvainen sanoista... Onko se niin, että sanat ovat aina tulkittavissa eri tavalla eri ajassa ja paikassa... Ja totuuden kuitenkin pitäisi pysyä samana aina, kuulijasta, näkijästä tai kokijasta riippumatta.

Parasta mitä Kant antoi nihilisteille oli "Puhtaan järjen kritiikki", sillä on hyvä lyödä viisastelijoita päähän. Joko oikeasti tai sitten vain mielikuvan tasolla.

Mutta siis, nihilismi ei etsi sellaista mitä ei voi löytää. Ja nihilisti hyväksyy sen tyynenä. Nihilisti voi elää onnellisena, jos ei joudu jatkuvasti väittelemään haihattelijoiden kanssa. Nihilisti ei tapa Jumalaa.

Jumala on, jos Jumala on. Se on Jumalan oma asia. Ja ongelma.

it's so a-wulf

vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
hevonvitunvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittusaatanankuustoistavittuvittu
vittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittu
vittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu

Ja tämä kaikki on esitetty puhtaan retorisessa mielessä,
en toivo kenenkään
miettivän tätä kirjaimellisesti,
koska blogeissa ei kannata liikaa antaa sanojen rajoittaa
ilmaisua vaan mielellään kukin kuuntelisi omia tunteitaan
ja peilaisi niitä sitä ajatusmaailmaa
vasten, jota tämäkin juuri nyt edustaa.

Varma tapa pettyä ihmiskuntaan on lukea muiden blogeja.

Jos jaksaisin niin laatisin tähän alle listan kaikista niistä blogeista,
jotka typeryydessään, naiviudessaan tai huonona terapiana saavat minut
hakkaamaan kuvitteellista päätäni kuvitteelliseen seinään.

Johanna Tukiaisella oma blogi: http://www.hymy.fi/blogit/seksia-ja-samppanjaa-johanna-tukiaisen-blogi/blogi/vaikeaa-olla-nayttava-nainen-suomessa

I rest my case

Kiss of death

Mitähän sitä tekis?

Murhan, joukkomurhan, itsemurhan, kunniamurhan, palkkamurhan, sarjamurhan vai salamurhan? Ei pidä unohtaa, että tahallaan voi tuottaa myös kuoleman toiselle, mutta se on vain tappo. Toisaalta poliittinen murhakin kuulostaa liian kesyltä, ehkä parempi jättää nämä uramielessä tehdyt (itse)murhat pois laskuista.

No mä lopetan ennen kuin mä nauratan itseni kuoliaaksi, on tää vaan niin yhtä murhaa taas.

-intermission-
Hurme = veri
Murha -> morthor (vanhaa englantia), tarkoittaa kuitenkin murhaa, eikö ole hurmaavaa, toisin sanoen verensekaista...
-end of intermission-

Vastaamatta jää kuitenkin nyt olennaisimpaan ongelmaan... Mistä elämä tulee meihin, onko se jo silloin kun kaksi solua jakaantuu ensimmäisen kerran neljäksi vaiko onko se vasta silloin kun shokissa vetää keuhkot täyteen ilmaa ja hengittää?

Yhtä monimutkaista on myös se, että mihin se henki menee, kun viimeisen kerran hengittää.

Jostakin se elämä meihin tulee ja jonnekin se meistä pakenee.

Eikä etymologiasta ole yhtään apua tällä kertaa.

Metro menee mieleen

Räjähtävällä nopeudella se starttaa lähtöasemalta ja se ei pysähdy ennen päätepysäkkiä.
Se syöksyy läpi pimeiden tunnelien ja räikeillä valoillaan sokaisee edessä olevat.
Se ajaa tieltään pois kaiken, se tukkii korvat kohinallaan ja jyrinällään.

Ilman kuljettajaa ja ilman jarruja kolari on väistämätön.
Hetki ennen törmäystä kestää puolikkaan silmänräpäyksen.
Ja se törmäys on valtavan agressiivinen, mutta pehmeän lämmin.
Se kietoo untuvaan ja kaataa päälle hunajaa.
Ei ole nälkä eikä jano.
Olen tullut voittajaksi.

Olen sankari ja olen pelastanut itseni tästä kolarista pakenemalla muualle.
Olen käpertynyt syliini ja hoivaan itseäni näin.
Silitän hieman ja melkein ymmärrän kaiken.
Mutta en mieti.
En mieti, koska mieleni jätti minut rauhaan.

Vihdoin.

Hetkeksi.

Kunnes tulee uusi metro.

Rauhallisesti siellä jonossa!

Ole vaan siinä, älä vilkuile, tuijota korkeintaan kengän kärkiäsi.
Kyllä sun vuoro kohta tulee. Kovin hitaasti tuntuu tänään vaan vetävän tää jono. Ihan niin kuin eilenkin.
Miksi sitä valitsee sen hitaimman jonon? Miksei sitä etuile, miksei nappaa jonkun toisen kantamuksia ja vaan väitä niitä omikseen...
Kai siksi kun se ei toimi niin. Ei tässä jonossa.

Tämä jono on elämä.

Ja harmillista on, että näyttää siltä kuin ystävät olis osannu valita paremmin jononsa. Niillä on jo lapsia, ne on saanu jo koulunsa käytyä ja ennen kaikkea ne on käyny ne koulut mitä ne haluskin käydä eikä ne ole joutunu tyytymään johonkin kompromissiin elämänsä suhteen. Plus että niitten jonossa ei tarvitse olla yksin. Ne jonottaa sellasen ihmisen kanssa, jonka kanssa edes se jonottaminen ei tunnu pahalta. Niiden jonossa jaetaan näytteitä mahtavista uusista työpaikoista, niiden jonossa tarjoillaan kivoja asuntoja hyviltä paikoilta ja itseasiassa se lista mitä kaikkea niiden muiden jonossa on, on loputon.

Ja mä seison paikallani. Mieleni liikkuu tuhat kilometriä tunnissa, mutta elämäni pysyy paikoillaan.

Vittu, mä ostan kitaran ja perustan bluesbändin, siihen tää itku ja marina sopii paremmin.

Kolikon toinen puoli

Ei heilaa helluntaina ja niin edelleen... Kevät saa hormonit kierroksille ja mieli tekee pariutua. Ja niinhän meistä moni tekeekin, lyö hynttyyt yhteen jonkun kivan ja sympaattisen tyypin kanssa. Siis ellei ole jo pidemmän aikaa ehtinyt seurustelemaan, kuka ties saattaahan sitä huomata vaikka olevansa rengastettukin. Yhtä kaikki, vakavaa ihmissuhdetta pidetään yllä ja siihen ladataan kaikki toivo ja usko paremmasta.

Harmillista itsepetosta kuitenkin kaikki tämä.

Kuten arvata saattaa, on parisuhteessa, oli sitten kyse virallisesta tai epävirallisesta niin aina kyse jonkin asteisesta heikkoudesta. Pitää löytää joku johon ripustautua, joko tiedostaen tämän kaiken tai sitten entistä suuremmalla itsensä harhaan johtamisella puhuen jostakin suuresta ja ainutlaatuisesta rakkaudesta.

Rakkaus on neurokemiallinen reaktio.

Jos parisuhde on niin pyhä ja haluttu asia niin mistä johtuu kaikki kimppakivat, pettämiset, syrjähypyt, eläimiin sekaantumiset, samaan sukupuoleen suuntautuvat fantasiat, väkisinmakaamiset ja ylipäätään sukupuolitautien leviäminen..?

Parisuhde on pahinta petosta maan päällä.

Ja niin kuin Jeesus sanoi: Parisuhde on huono, pari suhdetta ei.

Kolikon ensimmäinen puoli

Sinkut, yksinelävät ja eronneet ihmiset ovat toistensa kaltaisia. Näitä kaikkia, joita KELA:n lomakkeissa kutsutaan naimattomiksi, yhdistää muutama tekijä. Nimittäin he kaikki ovat erittäin säälittäviä. Siis ihan oikeasti he ansaitsevat sääliä osakseen, sillä joko he ovat A/niin rumia, B/niin tunnevammaisia tai C/muuten niin vastenmielisiä, että he eivät oikeasti kelpaa kenellekkään itseään kunnioittavalle yksilölle.

Heidän rumuutensa ei välttämättä näy ulospäin vaan naama saattaa heillä olla hyvinkin hurmaava. Mutta sisäinen rumuus onkin heillä sitten ihan omaa luokkaansa.

Sielunmaisema näillä muiden väheksymillä on jotakin aivan uskomatonta. Sieltä sisimmistä sopukoista löytyy tunkio, joka höyryää itsekkyyttä, lapsuusajan traumoja ja kaikkea sellaista mitä ei voi sietää kukaan järkevä ja tasapainoinen ihminen.

Ja niin kuin Jeesus sanoi: Täytyy ensiksi vihata itseään, jotta voi vihata muita.