Pikku potero joka neuvotteluhuoneen virkaa teki tässä epäformaalissa palaverissa täyttyi testosteronista uhkaavaa tahtia. Se oli vaarallista, koska se oli räjähdysherkkää. Ainoa herkkä asia DeRapsissa muuten.
DeRaps avasi suunsa, tuon saman läven, jonne oli kaatunut viskiä muutaman uima-altaallisen verran ja sama suu, joka oli imenyt pimperoisia enemmän kuin keskikokoisen tampponitehtaan koko tuotanto.
"-Ja paskat!"
Muuta ei tarvittu. Rusty ja Martinez ymmärsivät. He eivät olleet autistisia palikoita, joille tarvitsee selittää ja vääntää ratakiskosta mistä on kyse. Rusty varsinkin oli lahjakas ymmärtämään. Joskus meren rannalla hän tunsi etäisesti liikutuksen kaltaisia tunteita ymmärtäessään delfiinien tuskaa kaikesta siitä mitä ihmiskunta muovisaasteineen valtamerille teetti. Martinez sen sijaan oli tehnyt niin kauan työtä DeRapsin kanssa, että enempää sanoja ei kaivattu.
Tämä keikka olisi tässä. Tämä paska saisi riittää. Heitä oltiin kusetettu. Tilikirjat tasattaisiin myöhemmin ja raportit kyllä annettaisiin, mutta tällainen hienovarainen vittuilu oli jotain mihin heillä ei ollut aikaa. Olivathan he kuulleet myytin Hydrasta ja kuinka jokaista katkaistua kaulaa kohden kasvoi tilalle kaksi uutta päätä ja siitä huolimatta sekin oli tapettavissa. Ja oli tämäkin paperilla aivan tavallinen siivouskeikka ja kuinka somaa olisikin ollut jos heidän tarunsa olisi loppunut tähän suunniteltuun työtapaturmaan.
Enää piti miettiä oliko heistä perääntymään. Se oli jotain aivan uutta. Kukaan heistä ei alentunut siihen, että olisi alkanut selittelemään ääneen sen järkevyyttä. Loogisuus on niiden hyve, joille penkkipunnerrus ei maistu, tapasi DeRaps krapulassa sanoa. Rusty keskeytti hiljaisuuden sanomalla jotakin odottamatonta.
"Sama se on kai tunnustaa tässä ja nyt. Tämän piti olla viimeinen keikkani. Minulla on maiharin varressa irtisanomisilmoitus kirjoitettuna. Ja tiedän, ettette ikinään kysy syytä - ei teitä kiinnosta - mutta minulla on toinen työpaikka tiedossa."
Martinez nyökkäsi ja DeRaps sanoi "Ok".
Rusty halusi jatkaa avautumistaan kaikesta kiireestä huolimatta "Olen sopinut ranskalaisten mallityttöjen kanssa, että he alkavat promoamaan nimelläni varustettuja stringejä"-
"Kaikkienko?" kysyi tarkennusta vailla oleva DeRaps.
"Kaikkien." vastasi Rusty. "Ja siksi se onkin niin hienoa. Enää ei tarvitse pestä zombin jätöksiä käsistä, kun voin kiertää maailmaa yhdessä näiden muikkisten kanssa ja suunnitella heille uusia alusvaatteita ja jokaisesta myydystä setistä saan provikat."
DeRaps kallisti päätään hyväksyvästi. Kai tuo oli järkevää jollain tasolla. Ei tuolla ylpeillä voisi, mutta toisaalta, tarvitseeko vahvojen kyetä edes ylpeilemään? Eikö ylpeily ole merkki jonkinasteen heikkoudesta, käsittämättömästä pätemisen tarpeesta, ihme alemmuuskompleksista ja niin edelleen perkele.
Martinezia ihan pikkiriikkisen ahdisti tämä järkeily ja eräänlainen tunteista puhuminen ja niinpä hän tiivisti kaiken tarpeellisen kahteen sanaan: "No niin."
Siivousfirman pojat jättivät turhat kamat ja ylimääräiset varusteet niille sijoilleen. Martinez vilkaisi ulos poterosta ja soimasi itseään siitä, että hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun näkee jonon zombeja hanhenuntuvatakkeihin pukeutuneena. Jumalauta, monessa takissa oli vielä hintalaputkin paikoillaan. Pidettiinkö heitä ihan amatööreinä. Heille ei ollut alkuunkaan selvää, että kuka tämän kaiken saippuaoopperamaiset mittasuhteet saaneen salajuonen takana oli, mutta toisaalta aivan sama, koska nöyryyttävä turpahöyrysauna oli sille luvassa kuitenkin. Matka takaisin avaruusalukselle kävi leikiten, koska ylimääräiset siivousvälineet ja taisteluvarusteet oli jätetty taakse, ne voisi laittaa verovähennyksiin kyllä.
Avain virtalukkoon, varmuuden vuoksi vähän ryyppyä koneelle kylmän ilma-alan ja orastavan korkeapaineen takia, sitten vain starttimoottorille käsky räjäyttää tämä kromin kiiltoinen avaruutta halkova metallipurkki käyntiin.
Muutamassa sekunnissa he olivat Thoth-kuun kiertoradalla tiesivät mitä voisivat tehdä, vaikka se oli täysin tarpeetonta. Asiasta ei pidetty edes äänestystä tai mitään muuta mielipiteiden ilmaisemista vaan Rusty meni tykkitorniin ja pommitti Thoth-kuun pinnan reikäjuustoksi. Se oli ympäristörikos, mutta näin syrjässä niistä ei jäisi kiinni. Rusty pommitti niin kauan, että kuun pinta halkeili ja pinnan alla lilluva laavakerros pääsi purkautumaan. Luonnolla on omat orgastiset hetkensä. Siinä meni zombit, mutta niin meni heidän todistusaineistonsa salaliitosta. Kukaan ei uskoisi demonin läsnäoloa enää. Samalla meni myös AAA-kone. Mittaamattoman arvokas, mutta myös äärimmäisen harvinainen. Sille olisi ollut käyttöä heille itsellekin. Sitä olisi voinut käyttää vaikka mihinkä hauskaan.
Edessä oli pitkä matka takaisin kotivarikolle. Siinä sitä ehtisi miettimään seuraavaa siirtoa. Selvää oli, että Rustya ei enää kiinnostanut. Pelkästään ymmärrettävää. Paska ei lopu pöyhimällä ja siivottavaa riittää aina. Mies itse tietää milloin aika on tullut ja on mietittävä muuta.
