DeRaps, Martinez ja Rusty haahuilivat avaruudessa. Aika varmoina siitä, että pitäisi oikeasti nyt vain mennä suorinta reittiä kotivarikolle, mutta kun ei huvittanut. Pitäisikö mennä baariin, Samin roadhouseen huuhtomaan oluella perääntymisen häpeä alas mielistä vai mitä pitäisi tehdä.
Heillä oli avaruusaluksessaan televisio, vaikka sieltä tuli lähinnä paskaa todellisuustelevisio-ohjelmaa, onneksi kirjallisuus oli voimissaan ja tarjosi korkeakulttuurillisia taide-elämyksiä pitkien avaruuslentojen aikana. Mutta televisio oli olemassa heilläkin, koska he eivät halunneet ihan kaikessa poiketa massasta. He olivat tarpeeksi huomiota herättäviä ilmestyksiä muutenkin ja heidän värikäs (ei sateenkaarimaisella tavalla värikäs) maineensa oli monin verroin värittänyt ihmisten tapaa suhtautua heihin ilman, että he yrittivät ottaa kantaa vapaa-ajan käyttäytymisellään siihen, mikä on mielekästä ajanvietettä.
Ensimmäistä kertaa aikoihin Rusty potkasi television päälle, aluksessa vallitseva hiljaisuus oli pakko tuudittaa telkkarin huminan alle. Kanava joka oli päällä näytti ohjelmaa siitä, kuinka työttömät julkkikset tappoivat toisiaan 10.000 peson palkkiota vastaan. Viimeinen elossa oleva julkkis voittaisin sen, toki summa oli ehdollinen sillä se tuli käyttää kauneusleikkauksiin. Rusty tuhahti ja vaihtoi kanavaa. Sieltä tuli etäisesti musiikkipainotteista ohjelmaa. Joku rap-artisti puhui rumpukompin päälle tehneensä niin hienon kakan, että oli antanut sille isänsä nimen ja sitten alkoi kertosäe. Rusty ei ollut uskoa silmiään, nyrkkiä television kylkeen ja uutta kanavaa esille.
Se oli kohtalon oikku.
Ohjelma oli hyvä ja se koski vielä heitä itseään.
Sieltä tuli talousuutiset.
Koska elettiin markkinataloudessa, jossa kaikki oli mahdollista niin tämän keikan aikana heidän oma siivousfirmansa oli saanut uudet omistajat. DeRaps eikä kumppanit aluksessa tienneet kuinka se oli edes mahdollista. Mutta koska DeRaps oli ammattilainen tappo- ja puhdistusalalla eikä niinkään talousekonomisissa juridiikan kiemuroissa niin uskottava se oli uutisia. Siellä haastateltiin juuri heidän uutta pomoaan, tarkemmin sanoen toimitusjohtajaa, joka kertoi DeRaps & Co siivousfirman uudelleen brändäyksestä. DeRaps ei tiennyt mitä se tarkoittaa, muttei pitänyt sanan kaiusta. Uusi toimitusjohtaja kertoi kuinka firma alkaisi tuottamaan enemmän lisäarvoa entiseen nähden. DeRaps ei tiennyt mitä on lisäarvo.
Uusi toimitusjohtaja kertoi kuinka vaihtoehdot olivat vähissä ja näin oli pakko toimia, koska muuten uhkasi näivettyminen markkinoilla. DeRaps katsoi hauiksiaan eivätkä ne näyttäneet tippaakaan näivettyneiltä.
Mutta nuo oudot sanat mitä tuo toimitusjohtaja viljeli holtittomasti kuin huora satiaisiaan ei ollut pahin osuus tässä uutisoinnissa.
Pahinta oli, että tuo uusi toimitusjohtaja oli nainen.
Jakkupukuinen perkele.
Nuttura tiukalla kuin neitsyellä sulkijalihas.
Silmissä pistävä katse ja takavasemmalla rivi juristeja valmiina pistämään kirjallisia kapuloita loputtomasti rattaisiin,
DeRapsista tuntui, ettei hän koskaan ollut ollut näin syvällä avaruudessa. Mitä vittua tämä kaikki oli? Ensin kusetus keikan suhteen, muka tavallinen puhdistusoperaatio ja sitten tämä. Yritys vallattu sinä aikana ja puikkoihin pantu joku naikkonen, joka käytti suutaan väärin eli lähinnä puhumiseen.
DeRaps sulki silmänsä ja sanoi "Martinez, käännä keula kohti roadhousea. Nyt tarvitaan joku tolkku tähän ja se tolkku löytyy old no.7:n pohjalta.
