Virtual particles

 Hassua. 

Nähtiin kaupungilla, aurinko oli laskemassa ja kaikki oli juuri niin kaunista kuin vain tuollaisessa hetkessä voi olla. Yhtäkkiä lokkien rääkyminenkin kuulosti laululta. Tuuli jotenkin sopivasti ja pakokaasut eivät kutitelleet keuhkoja. Kaikki oli juuri oikein, mikään ei pelottanut, mikään ei tuntunut mahdottomalta. Ja sitten sinä tulit vastaan, se jotenkin kruunasi tuon illan, teki siitä täydellisen. Se pieni hetki kun katseemme kohtasi, silmämme näkivät toisemme, mutta aivomme eivät vielä tajunneet mitä juuri tapahtui. Se on pienen pienen hetki. Me näimme toisemme, mutta emme tajunneet näkevämme toisiamme. 

Sitä seuraa vilpitön hymy ja pitkä halaus, joka ei toki vedä vertoja sille kuinka pitkä aika on siitä kun viimeksi näimme.

Palaan vielä siihen hetkeen. Voi kun voisi pysäyttää ajan siinä kohtaa. Mieli ei sisäistä sitä minkä katse kertoo. Se on samanlainen hetki kuin on energialla juuri ennen kuin se muuttuu massaksi, Heisenbergin epätarkkuusperiaate mahdollistaa tällaisen. Riittävän lyhyessä ajassa energia lainaa itseltään itseään muodostaakseen hiukkasmaisen tilan, joka ei kuitenkaan ole todellinen hiukkasmainen tila, se on se hetki kun energia harjoittelee hiukkasmaisena olemista. Kuulostaa hallusinaatiolta, mutta tämä on ihan todellinen ilmiö kvanttifysiikassa, kyse on lyhytaikaisista olomuodoista, pieni murroshetki kun energia lakkaa olemasta puhdasta energiaa, väreilyä vailla tilavuutta, vain tullakseen massaksi johonkin kappaleeseen, joka tarvitsee tilaa ympärilleen. Eikä kyse ole yhdestä tietystä hetkestä, sillä kyse on hetkestä, jota ei voi havaita.

Sellainen oli hetki, kun melkein kävelimme toisiamme päin.  

As an old enemy

 Aikani koitin väistellä luoteja. Koko ajan hälytysvalmiudessa, oppinut siihen, että on vain kysymys hetkestä milloin taas tulitus alkaa. Saan nukuttua, mutten voi väittää etteikö räjähdykset ja hälytyssireenit tulisi uniinkin. Mutta siihenkin tottuu, sitä oppii elämään, vaikka unen laatu on täynnä sirpaleiden repimiä reikiä.

Sitä oppii ketteräksi väistellessään miinoja, kehittyy hyvät refleksit millä väistää päälle lentävää rojua. 

Ja kun tätä oli jatkunut tarpeeksi pitkään aloin epäilemään, että ehkä tässä ei ole kyse siitä, että ehtiikö sitä loputtomiin väistämään kohti uivaa torpedoa. Ja oikeastaan kyse oli siitä, että niitä kohti uivia torpedoja oli aina vähintään kaksi, kumpikin tuli eri suunnista ja ennemmin tässä piti päättää, että kummasta ottaa osuman.

Kunnes koitti oivallus, se iski kuin liekinheittimen luoma äkillinen kuumuus yön pimeydessä ja hauraassa hiljaisuudessa. Kohti suihkuava kuumuus ja kaikki muut äänet alleen hautaava kohina kertoivat sen. En minä ollut tässä väistämässä kohti tulevia torpedoja, jotka osuessaan räjähtäisivät helvetilliselle voimalla. 

Minä olin itse yksi niistä torpedoista. Minä olin se joka tässä räjähti. Kiisin seuraavaan kohteeseeni kuin noiduttu. Ainoa päämääräni oli tuho.  

White shadows

 

Markkinatalous on hyvästä. Oletko koskaan nähnyt surullista miljardööriä? Kyllä se on kuulkaa niin, että köyhät aina valittaa, milloin ei ole varaa ruokaan ja milloin ei ehjiin vaatteisiin. Mutta miljardöörit, ne ei valita koskaan. Ja ymmärtäähän sen, raha tekee onnelliseksi. Ja miljardöörit on ahkeria, niillä voi olla monta eri hallituspaikkaa ja pari toimitusjohtajan pestiä siinä sivussa. Mutta mitä tekee köyhä, sillä hajoo pää jo pelkästä yhdestä osa-aikaisesta työstä.

 

Ja ei pidä ymmärtää väärin. Kapitalismi todella lisää onnellisuutta. Mitä useampi miljonääri meillä on niin sitä enemmän meillä on onnellisia miljonäärejä. Ei kukaan tule onnelliseksi köyhtymisestä. Ei, vaikka joku idealisti niin saattaa väittää, mutta milloinka nuo heikot olisivatkaan olleet rehellisiä edes itselleen.

No miten sitten tullaan rikkaaksi? Sitähän tässä on arasteltu kysyä, mutta turhaan. Rikkaaksi tulee helposti. Pitää vain olla bisnesidea. Pitää luoda hypeä. Pitää olla osa ilmiötaloutta. Pitää käydä onnistuneita rahoituskierroksia. Pitää skaalautua. Pitää hallita dataa. Pitää orjuuttaa heikommassa asemassa olevia.

The difficulty of everything

Vaikea olla onnellinen, jos on koko ajan surullinen. Olisi miljoona syytä olla onnellinen ja toiset kaks miljoona syytä kiitollinen.

Mutta ei.

Mieltä painaa.

Painaa asiat mitä jäi tekemättä. Ja mitä tuli tehtyä. Sanat, jotka sanomatta jäi ja sanat joita huudeltiin, vaikka parempi olisi ollut olla vaiti. Tuli yritettyä liikaa ja tuli luovutettua liian helpolla. 

Mutta nuo eivät ole aitoja syitä suruun. Nuo ovat vain tekosyitä. Tekosyitä on helpompi keksiä. Tekosyitä on helpompi kestää. Niiden kanssa oppii elämään. 

Mutta ne aidot syyt. Ne, jotka oikeasti aiheuttavat seurauksia. Niitä joiden takia tässä kannetaan vastuuta, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kun helppohan se on vierestä huudella, että tee näin ja ole noin. Helppohan se on terapeutin varata uusi aika ensi viikolle ja helppohan se on sydänystävän tarjota taas uus nenäliina, kun vanha on kyynelistä likomärkä. Helppohan se on siinä vierellä olla ja tukea ja ymmärtää. Se on niin tavattoman helppoa olla apuna, kun sitä tarvitsee. Se on niin helvetillisen helppoa sanoa missä tuli mentyä vikaan. Sen vikaan menemisen kai keksin itsekin ilman eri miettimistä. Polku meni ja haarautui. Jalat meni tonne, vaikka mieli olisi halunnut mennä tänne. Se on niin selvää missä mentiin vikaan, missä askeleet vei harhaan.

Askel painaa.

Painaa koska niitä tuli otettua monta. Liian monta, liian kovaa. Askeleet, jotka veivät kauemmas sinusta. Vai veivätkö ne minut kauemmas, se on vissiin yks ja sama miten sen ajattelee jälkikäteen. Muuta tässä olekaan enää. Pelkkä jälkiviisaus. Toivon silti, että kukaan ei seuraa jälkiäni. Helppo seurata. Verivanaa. Syyllisen luo vie tuo punaisten tippojen värittämä polku.

Omatunto painaa.

Ja siitäkin muutama näsäviisas rivi. Muutama sanaleikki, jotka osoittavat, että hän on tajunnut, mutta hän on itseironinen. Hän kokee olevansa ainutlaatuinen, mutta oikeasti hän on samaa kärsivää keskiluokkaa, joka halpahalleissa pyörii lauantaisin. Hän on sitä ihan samaa jengiä, joka kuuntelee radiosta sitä kanavaa, joka soittaa ne tutuimmat laulut.

Aseen piipun ohimolle painaa. 

Sormi liipasinta painaa.

Ei mikään paina.

Ei enää koskaan.