Save one bullet for yourself

Jumalan pettäminen on varmasti yksi ihmeellisimpiä asioita mihin voi syyllistyä. Sen voi tehdä, vaikkei edes uskoisi koko käsitteeseen. Sen voi tehdä hyvin helposti siihen nähden kuinka vakavasta teosta on loppujen lopuksi kyse. Ja kysymys, joka riivaa on sellainen, että voiko sitä tehdä? Eikö kaikkeuden valtias näe ennakolta, että sellaiseen ollaan syyllistymässä? Onko se silloin petos, jos se on ollut tiedossa. Ja onko se mikään petos, jos samalla tulee pettäneeksi itsensä? Tai ainoastaan itsensä?

Hankala väitellä aiheesta sellaisen kanssa, joka ei usko, että se on mahdollista, koska itse olen syyllistynyt siihen ja sen jälkeen melko yhdentekevää, että uskooko joku muu sen edes olevan mahdollista. Tai luonnollista. Tai väistämätöntä.

Surettaa, että koulussa opetettiin avaruuden olevan ääretön. Kun se on muodoltaan kuin soikea pannukakku. Mutta se on niin iso, että sillä muodolla ei ole mitään väliä. 

Surettaa, että koulussa opetettiin mitä on osmoosi ja fotosynteesi. Kun olisi pitänyt opettaa miten ollaan onnellinen. Miten olla normaali. Miten pysyä elossa. 

Surettaa, että koulussa opetettiin laskemaan derivaatta. Kun olisi pitänyt opettaa laskemaan tekojen seurauksia.

Koulun tehtävä on tarjota yleissivistystä. Sivistynyt yksilö toimii vapaasti, eikä vastaanota tietoa kyseenalaistamatta valmiiksi annettuna. Sivistyneellä yksilöllä on oman järjen käyttö aktiivista, löytyy tervettä kriittisyyttä sen sijaan, että olisi omassa epävarmuudessaan valmis uskomaan kaikkea hölynpölyä mitä on tarjolla ja sivistynyt yksilö on ajattelussaan uskalias. Sivistyksen vastakohtia on barbaarius, kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja ylipäätää tietämättömyys siitä miten asiat oikeasti ovat, sivistymätön ihminen on ennakkoluuloinen ja järjettömän itsevarma, ei mitään halua epäillä omia uskomuksia. Meillä on koulu, jonka tehtävä on sivistää, mutta meillä samaan aikaan vallalla aikuiset, jotka ovat täysin raakalaismaisia. Käyttävät valtaansa enemmän tai vähemmän sivistyneesti.

Jumalan täytyy olla häpeissään ihmiskunnasta.

Ja jos sitä ei ole niin sääli, sillä ihmiskunta ei häpeä itseään.

Anemic apocalypse

On niin monia hyviä kirjoja. En edes tiedä montako hyvää kirjaa on. Tiedän vain ne mitkä olen lukenut, aikonut lukea tai yrittänyt lukea. Jotkut hyvät kirjat on sellaisia, ettei niitä pysty lukemaan. Ei, vaikka yrittää. Ne ovat liian monimutkaisia. Pitäisi omistaa elämä yhden sellaisen ymmärtämiselle, mutta silloin jäisi lukematta niin monta muuta kirjaa. 

Jotkut hyvät kirjat ovat kepeitä, lyhyitä ja todella yksinkertaisia. Jotkut hyvät kirjat ovat 16-vuotiaan kirjoittamia ja jotkut hyvät on tehty yli seittemänkymppisenä. Joku kirjailija saa aikaiseksi vain yhden hyvän ja joku toinen kerran vuodessa julkaisee hyvän kirjan. Jotkut hyvät kirjat ovat paksuja, raskaita ja niin uuvuttavia, että lukemisesta pitää pitää taukoja, ettei sekoa.

Ja voin sanoa, että rakastan montaa hyvää kirjaa. Ja voin sanoa, että moni hyvä kirja on muokannut minua. Mutta en ole siinä mielessä erikoinen tapaus, että monelle käy noin. Sellaisia me olemme, me lukijat. Me olemme kirjojen muokkaamia yksilöitä, arvot ja moraalinen kompassi on omittu jostakin romaanista. 

En silti tajua, että miksi pidän niin monesta fiktiivisestä hahmosta kirjojen sivuilla. Jopa kaipaan heistä useita. Ja samaan aikaan en oikein siedä oikeita ihmisiä, en niitä, jotka tällä planeetalla oikeasti kävelevät.

Miten ymmärtää tyhjyys, miten olla takertumatta mihinkään, miten unohtaa olla minä? 

Be quiet

The hyperhero Halloran knew what he was doing. And it wasn't because he was somehow exceptionally intelligent, but because he had learned the art of presence. He really knew what he was doing. For example, if he was sitting, there was no doubt for a moment that he was lying down. No, Halloran knew he was sitting because he was present. He was constantly present. He had once tried to be in a different place, but even then he quickly found himself there too. 

Khalifornia

DeRaps tightened the laces of his boots and started walking towards the small and cozy cafe on the beach. 

There he would drink kombucha, well no fucking drink, maybe a cup of green tea because it was late and coffee wasn't worth ruining a night's sleep at this time, well hell did someone say that DeRaps would be going to bed on time anyway, how about he drink a bottle of whiskey there, well what do you think, did that small and cozy cafe sell alcohol, so DeRaps probably had his own bottle with him, right? 

à bout portant

Tavalliselle luodille reilu 250 metriä on matka, jolla ei vielä tarvitse huomioida maan vetovoiman vaikutusta luodin lentorataan. Aikaa tuohon matkaan kuluu alle puoli sekuntia. Ihminen näyttää tuskin tulitikkuaskin kokoiselta tuolta matkalta.

Mikään ei selitä sitä mitä tapahtuu. Eikä sillä ole väliä. Kaikki mitä tapahtuu on ansaittua. Enkä puhu vain itsestäni vaan ihan kaikista. Vaikuttaa oudolta. Mutta ihan sama. Se on ihan sama, koska on olemassa pareampiakin luoteja. On olemassa luoteja, jotka ovat vielä nopeampia ja tarkempia. Luoteja, jotka repivät rikki vaikka virtahevon. Ei sillä, että virtahepoja pitäisi ampua, ne ovat kuitenkin yksiä kauneimpia olentoja maailmassa.

Ketään ei kiinnosta. Oma selviytyminen on ainoa mikä motivoi. Sodat ovat siitä hyviä, että niissä yksikään luoti ei mene hukkaan. Eivät nekään, jotka eivät osu kohteisiinsa. Jokainen kulutettu ammus on jonkun maksama. Ja se on hyvää bisnestä. Se on kuin ampuisi rahaa taivaalle. Tai no, se on rahan ampumista taivaalle. 

250 metriä on syvyys meressä, jossa valoa ei juurikaan enää ole. Opin tänään, että sitä kutsutaan afoottiseksi vyöhykkeeksi. Siellä elämä on oppinut tulemaan toimeen pimeyden kanssa. Siellä jos kaipaa valoa niin se on tehtävä itse. 

Koskakohan ihmiskunta oppii elämään ilman valoa?