Vahingoitin itseäni niin oudolla tavalla, että en tajunnut sitä ennen kuin se oli liian myöhäistä. En tehnyt ulkoisesti mitään itsetuhoista. Päällisin puolin kaikki taisi olla jopa paremmin kuin hyvin.
Oli hyvä työ.
Oli hyvä auto.
Oli hyvä koulutus.
Oli hyvä perhe.
Mutta ne olivat vääriä. Tai ne olivat ihan oikeita ja hienoja. Mutta vääriä minulle. Olin pilkannut ihmisiä, jotka etsivät itseään, mutta en tajunnut, että itse en edes tietäisi mitä etsiä. Oli niin kauan tehnyt kaikkea muuta ja ollut joku, etten enää tiennyt mitä oikeasti haluaisin tehdä ja kuka minun kuuluisi olla. Olin tavallaan tullut tuhonneeksi itseni olemalla niin hemmetin hyvä ja arvostettu yhteiskunnan yksilö. Mutta se en ollut minä. Minä en ollut se, joka nyt teki kaikki nämä asiat tässä elämässäni.
Minun pääni sisällä asui vieras. Se käytti suutani kuin omaansa. Varoi sanojaan ja oli käytökseltään tahdikas. Se yritti olla joka tilanteessa niin fiksu kuin mahdollista. Se vaikutti siltä kuin se yrittäisi tehdä vaikutuksen ulkopuoliseen yhteiskuntaan kaikin mahdollisin tavoin.
Jopa sen ystävät olivat hyviä ja menestyviä. Jos tästä kaikesta ottaisi kuvan niin siitä potretista puuttuisi kaikki rumat ja köyhät ja sairaat. Eikä sellainen kuva voi olla todellinen. Se oli lapsellisella tavalla siloiteltu kuva vastaamaan jonkun muun tai jonkin muun tarpeita.
Siksi hän ajoi eräänä yönä törkeää ylinopeutta ilman turvavöitä uudella maastoautollaan suoraan päin moottoritien varrella olevaa kallioleikkausta. Kipinät lensivät periksi antavasta auton teräskehikosta korkealle ja loivat pieneksi hetkeksi ihan oman tähtitaivaan tälle täysin korvattavissa olevalle yksilölle.
Työpaikalla surtiin hetken ja sitten sisäisellä rekrytoinnilla paikattiin tämän yksilön yllättäen jättämä toimenkuva.
Auton romu vietiin jätteidenkäsittelylaitokselle ja metalli kierrätettiin asian mukaisesti.
Koulutuksesta saatiin maininta varsin kauniiseen kuolinilmoitukseen.
Perheen osalta puoliso löysi uuden kumppanin alle kahdessa vuodessa, lapsista yksi alkoi käyttämään huumeita, mutta niin se olisi alkanut käyttämään joka tapauksessa, yksi lapsista kävi terapiassa ikävuodet 20-32, kunnes tuli uskoon ja löysi rauhan sitä kautta.
Kaikki jatkui, elämä jatkui, universumi ei pysähtynyt.
