Kun materialla ei ole omaa paikkaa, on vain energiatasoja joilla vaeltaa.
Kun materialla ei ole pysyvää kotia, on vain kohtia missä sen voi ennustaa olevan.
On kuin puhuisi elektronista pilvessään.
Kun joskus ei tiedä haluaisiko jäädä vai lähteä,
on kuin molemmat tarjolla olevat vaihtoehdot olisivat yhtä huonoja - tai yhtä hyviä.
Kun tulee tilanteeseen, jossa olisi sekä järkevä,
että kaikkien edun mukaista vastata sekä "kyllä" että "ei",
koska kumpikin vaihtoehto tarjoaa vain huonoja lopputuloksia - tai hyviä lopputuloksia.
Riippuu kuka mittaa ja millä mittarilla.
Silloin on kuin puhuisi kvanttitietokoneesta
ja superpositioneista kubiteilla suorittamassa kaikkea yhtä aikaa.
Olla olemassa kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Joista toisessa ollessaan on silloinkin kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Ja niin edelleen.
Lopulta eteen avautuu ääretön multiversumi.
Jossa jokainen vaihtoehto toteutuu jossakin.
Sitä on 'kvanttikuolemattomuus'.
Kuollessaan oma henkilökohtainen aikajana jakautuu kahdeksi.
Toisessa elämä päättyy ja toisessa elämä jatkuu.
Tietoisuus siirtyy aina "eteenpäin".
Jostain se tietoisuus on meihin tullut ja johonkin se meistä lähtee.
Jostain me saamme enteet nähtäväksi ja jostain me muistamme asioita,
jotka eivät meille edes tapahtuneet.
Siksi joku tuntuu tutulta, vaikka sanaakaan ei ole ehditty vaihtamaan.
Siksi jonkun kanssa heti löytyy yhteys. Koska se on luotu joskus muualla,
toisessa yhteydessä ja toisessa ajassa.
Lopulta on vain ykseys.
Me olemme kaikki saman henkäyksen kaikkeuteen levinneitä tuulahduksia.
Me olemme yhtä ja me odotamme hetkeä, kun meidät vedetään takaisin sisään.
I can feel the thunder that's breaking in your heart
I can see through the scars inside you
@Papa Emeritus III
