Viestintä on ollut aina ja vaikka mitä. Mooses oli ensimmäisiä länsimaisia, tai ainakin länsimaihin omittu viestijä isolla viestikapulalla. Mooseksen eduksi on luettava rohkeus uuden median haltuunottoon, rohkea temppu pistää sanoma kivitauluihin, tuoda se vuorilta alas ja sanoa sen olevan Jumalalta suoraan.
Sen jälkeenkin on kokeiltu jos jonkinmoista tekniikkaa, taktiikkaa ja toimintasuunnitelmaa. Periaate on kuitenkin pysynyt samana aina. Itse asiassa aina alkunyrjähdyksestä saakka metodi on ollut sama. Eli jos haluat huomiota niin huuda, räjähdä, meuhkaa, tee mitä tahansa, että sinut huomataan. Kukapa ei muistaisi kuinka Hitler hiki hatussa hiillosti kansankunnan kiimaan. Kenpä ei kiistäisi Jouko Turkan kykyä komentaa ja karjua. Pointti on, että ääni pitää saada kuuluville. Huutamalla, toistamalla, seksin avulla tai rahan voimalla. Pitää peittää muu kohina alleen. Pitää vallata ilmatila. Pitää ottaa pelikenttä haltuun ja määrätä mistä puhutaan ja millä ehdoilla. Luo säännöt, määrittele aiheet, jaa puheenvuorot ja saat kaiken mitä haluat.
On turha luulla, että mistään tärkeästä puhuttaisiin. On turha luulla, että vaikeita asioita käsiteltäisiin julkisesti. On oikein olettaa, että ajan kanssa kaikki mätänee, ruostuu tai homehtuu. Valta keskittyy ja varallisuus keskittyy, koska niin kuin paska pudotessaan veteen se pikku hiljaa valuun pohjaan ja tiivistyy yhteen paikkaan.
Meidän muiden rooliksi jää juosta.
Juosta kuntosalilla.
Juosta palaverista toiseen.
Juosta parisuhteesta toiseen.
Juosta uraportaita johonkin suuuntaan.
Juosta itsemme hengiltä, samalla kun seuraamme ohjeita, joita saamme ylhäältä päin. Yläpuolellamme on pomomme, kirkkoisämme, vanhemmat sukulaisemme, omatuntomme ja miksei terveysasiantuntijat, viranomaiset sekä tietenkin yleinen mielipide valistuksen suuntineen. Miljoona ääntä kilpailemassa huomiostamme. Muotilehdet, mainoslehdet, ajankohtaislehdet, kaikki tarjoamassa näkemyksiä, joita seurata, joiden perässä juosta.
