FUCK THE VIESTINTÄ part IV

Viestintä on ollut aina ja vaikka mitä. Mooses oli ensimmäisiä länsimaisia, tai ainakin länsimaihin omittu viestijä isolla viestikapulalla. Mooseksen eduksi on luettava rohkeus uuden median haltuunottoon, rohkea temppu pistää sanoma kivitauluihin, tuoda se vuorilta alas ja sanoa sen olevan Jumalalta suoraan.

Sen jälkeenkin on kokeiltu jos jonkinmoista tekniikkaa, taktiikkaa ja toimintasuunnitelmaa. Periaate on kuitenkin pysynyt samana aina. Itse asiassa aina alkunyrjähdyksestä saakka metodi on ollut sama. Eli jos haluat huomiota niin huuda, räjähdä, meuhkaa, tee mitä tahansa, että sinut huomataan. Kukapa ei muistaisi kuinka Hitler hiki hatussa hiillosti kansankunnan kiimaan. Kenpä ei kiistäisi Jouko Turkan kykyä komentaa ja karjua. Pointti on, että ääni pitää saada kuuluville. Huutamalla, toistamalla, seksin avulla tai rahan voimalla. Pitää peittää muu kohina alleen. Pitää vallata ilmatila. Pitää ottaa pelikenttä haltuun ja määrätä mistä puhutaan ja millä ehdoilla. Luo säännöt, määrittele aiheet, jaa puheenvuorot ja saat kaiken mitä haluat. 

On turha luulla, että mistään tärkeästä puhuttaisiin. On turha luulla, että vaikeita asioita käsiteltäisiin julkisesti. On oikein olettaa, että ajan kanssa kaikki mätänee, ruostuu tai homehtuu. Valta keskittyy ja varallisuus keskittyy, koska niin kuin paska pudotessaan veteen se pikku hiljaa valuun pohjaan ja tiivistyy yhteen paikkaan.

Meidän muiden rooliksi jää juosta.

Juosta kuntosalilla.

Juosta palaverista toiseen.

Juosta parisuhteesta toiseen.

Juosta uraportaita johonkin suuuntaan.

Juosta itsemme hengiltä, samalla kun seuraamme ohjeita, joita saamme ylhäältä päin. Yläpuolellamme on pomomme, kirkkoisämme, vanhemmat sukulaisemme, omatuntomme ja miksei terveysasiantuntijat, viranomaiset sekä tietenkin yleinen mielipide valistuksen suuntineen. Miljoona ääntä kilpailemassa huomiostamme. Muotilehdet, mainoslehdet, ajankohtaislehdet, kaikki tarjoamassa näkemyksiä, joita seurata, joiden perässä juosta.

A categorical imperative would be one which represented an action as objectively necessary in itself, 

without reference to any other purpose.

Immanuel Kant

When hell did freeze over PT meta level A

Fyysikko Fee Filen askarteli laboratorionnoutajassaan. Hän kehitteli uutteita, joiden avulla voisi muuttua mielenkiintoiseksi. Kokeet olivat ehkä epäeettisiä, mutta ennen kaikkea epäkaupallisia ja siksi hankala saada koekaniineita suorittamaan testinuken roolia. Näinpä hän joutui testaamaan uutteita omaan itseensä ja luottaa näin omaan arvioonsa uutteen tehosta.

Fyysikko Fee Filen asteli peilin eteen. Oliko askelluksessa keikarimaisuutta? Oliko nokka pystyssä liikaa, oliko uute tehnyt hänestä ylimielisemmän? Ei kun takaisin toimistolle, ei kun laskemaan uudelleen ainesosien suhteet, ei kun tarkistamaan netin ilmaisella taulukkolaskentaohjelmalla, että kaavat pitivät kutinsa ja että kutina reisien sisäpinnoilla oli helpottanut. Kutinan hän oli saanut koiraltaan. Tuo luotettava pikkuapuri, tuo karvainen kumppani, tuo haiseva, mutta ah niin rakas ystävä. 

Ainoa sellainen.

Fee Filen oli yksinäinen. Oli aina ollut. Fyysikot ovat lapsesta saakka mielenkiinnottomia ja siksi helposti jäävät ilman huomiota. Fee Filenin vanhemmat olivat vaatimattomista oloista, mutta se on kokonaan toinen tarina. Fee Filen Sr oli merirosvo ja hänen vaimonsa Ms.Merenneito. Yhdessä he olivat kasvattaneet kymmenen lasta, joista vain yhdestä oli tullut fyysikko, kuopus Fee Filen juniorista. Kaikki kunnia naapureille, että he olivat kestäneet lapsi Fee Fileniä, joka räjäytteli koeputkissaan kaikkea mitä niihin mahtui. Heidän lapsuudenkotikadullaan oli tuttu näky kuinka aamuvarhaisesta aina iltamyöhäiseen Filenien lasteenhuoneen ikkunasta leijaili savu milloin minkäkin epäonnistuneen kokeen jäljiltä. Koulussa Fee oli elementissään ja se oli lähinnä kiinteä ihmismäinen hahmo, joka kuitenkin noin 70%:sti koostui vedestä. Opettajat eivät vihanneet Feetä, he eivät toisaalta noteeranneet häntä mitenkään. Hän sai kokeista kiitettäviä, varsinkin kemiankokeista. Fee viittoili tunneilla ahkerasti, silloinkin kun ei kysytty mitään.

Päättäjäistansseissa hän jäi ilman paria niin kuin moni muukin, koska hän kävi poikakoulua.

Yökerhoissa kukaan ei hakenut häntä tanssimaan eikä kukaan vongannut häneltä seksiä mikä on sekin aika tavallista miehille.

Mutta kaikki tämä tulisi muuttumaan mikäli hän onnistuis luomaan seerumin. 

Mielenkiintoseerumin. 

Olo oli samanlainen kuin Frankensteinin luojalla. Luultavasti. Tunnelma oli tiheä ja hikeä pukkasi joka huokosesta. Peruskunto oli aika heikko. Fyysikko Fee Filenin käsivarret näyttivät karmeilta. Kuin vanhan narkkarin taipeet, täynnä neulan jälkiä, enemmän arpea kuin kimmoisaa ihoa. Nahka oli koetuksella ja se natisi liitoksistaan Feen joka taipeessa. Kaikki neulat olivat tylsiä ja Fee oli pumpannut itseensä enemmän lisäaineita kuin mitä on tavallisessa pikaruokalan hampurilaisateriassa.

Mutta se tulisi olemaan sen arvoista. jos hänestä tulisi mielenkiintoisempi. Seerumin ansiosta hänellä tulisi olemaan vahvat leukaperät ja mielenkiintoisia kokemuksia kerrottavanaan illanistujaisissa. Hänellä olisi menestyviä puolituttuja ja tapaamiskalenteri sovittuna pitkälle tulevaisuuteen. Hänellä olisi sixpack vatsamakkaroiden tilalla. Hänellä olisi rahaa, vaikutusvaltaa ja puhtaita, tyylikkäitä vaatteita.

Kaikki tämä ja paljon muuta jos hän vain saisi toimimaan tuon kirotun mielenkiintoseeruminsa. Fyysikko Fee Fileniä ei pelottanut yliannostus. Mitä sitten jos naistenlehdet soittelisivat koko ajan kansikuvajutun toivossa. Mitä sitten jos vanhemmat nimeäisivät lapsiaan hänen mukaansa. Mitä sitten jos vilahtaisi vähän väliä punaisella matolla jonkun naispuolisen naikkosen käsikynkässä. Mitä sitten jos hänen mukaansa lanseerattaisiin uusi tuoksu ja kosmetiikkasarja. Hän oli valmis tähän. Koko elämänsä hän oli ollut oman varjonsa varjossa. Niin huomaamaton, että taskuvarkaatkin jättivät hänet rauhaan. Niin näkymätön, että olisi varmaan kannattanut suunnata vakoojan uralle ja marssia suoraan vihollisen päämajaan kenenkään huomaamatta.

Ja piilikö tässä DeRapsin toivonkipinä? Huomaamaton Fyysikko Fee Filen voisi pelastaa sankarimme, jos vain saisimme hänet valjastettua jotenkin tähän tehtävään. Aika oli käymässä vähiin. Fee Filen keksisi pian seeruminsa ja sen jälkeen kaikki huomio olisi hänessä eikä hänestä olisi enää soluttautumaan yhtään minnekään. Pian hän paistaisi kilpaa auringon kanssa. Pian hän saisi pesää ja piparia ovista ja ikkunoista.

Mitä sä oot itte mieltä?

Mä aattelin, että mä en oikein tiedä, että mitä mun oikein pitäis, kun musta tuntuu, että mä en enää oikein jaksa ja mun ei kannata ja mä pelkään, voi hyvä jumala, että mä pelkään, mä olen kauhuissani, mä en saa huudettua apua, koska mä olen paniikista kankeana ja sanat takertuu kurkkuun ja mä näen painajaisia itsestäni,koska mä todella pelkään itseäni. Kukaan ei ymmärrä, mä olen hirveä. Mä olen paha. Mä olen antanut mun omantunnon homehtua, mä olen pidätellyt kyyneliä niin kauan, voi luoja, että mä olen pidätellyt niitä, mä en muista miten itketään, mä koitan joskus satuttaa itseäni, että mä itkisin, mutta mä vaan kiroilen jos lyön tahallani polven pöydän kulmaan. Kukaan ei usko mua, kukaan ei ota todesta varoituksia, kukaan ei tajua, että kaikki mun lähellä on vaaravyöhykkeellä, kaikilla on vaan niin hauskaa. Maailmanloppu tulee varmasti niin, että ensiksi kaikki kutsutaan juhliin ja juuri kun ollaan pääsemässä jälkiruokaan niin ovet avataan ja jättimäiset rotat tulee repimään meidän naamat irti.

Mutta tämä oli vain alkua.

Nyt kun ayahuascan parhain vaikutus alkaa toteuttamaan itseään minussa niin voin päästää irti kaikesta. Voin luopua kahleista, joita tämä - nyt tästä näkökulmasta katsoen - valheellinen todellisuus ja maailma käyttää meidän vangitsemiseen.

En lennä, koska ei tarvitse. 

Voin olla samaan aikaan puhumassa ihmisille, jotka ovat tehtyjä hiekasta kun katson kuinka patsaat ympärilläni syöksevät tulta. Olen linnun silmässä, olen sen kotkan katse, joka huomaa jäniksen arolla juoksemassa, kuulen kuinka ruohonkorsi murtuu ja haistan tuuleen voimistuvan. 

En ole enää tässä maailmassa.

Olen valtamerien luona, halaan ja leikin niiden kanssa.

Me määräämme milloin aalto lähtee liikkeelle.

Me määräämme mihin se iskee ja kuinka kovaa.

Mutta se ei tapahdu täällä.

En ole täällä.

En ole.

Ei tarvitse olla.

Voin helistää lasipalloa ja katsoa kuinka pienet muka-lumihiutaleet pyörivät elävän paholaisen päälle.

Tiedän kuka sen sinne laittoi, mutta en enää välitä siitä. Lasken lelun kädestäni vain tehdäkseni sen monta kertaa peräkkäin kertaakaan kuitenkaan nostamatta sitä uudelleen käteeni.

Koko maa allani on pantterin ihoa.

Harmaliini on helvetin kova juttu.

FUCK THE VIESTINTÄ part III

Kylmä

Julma

Laskelmoiva

Manipuloiva

Itsekäs

Arka

Vihainen

Ujo

Lihava

Kostonhimoinen

&

Hurmaava

Siinä se. 

Ei ole mitään muuta.

Ei ole muuta kuin sanoja.

Ei ole muuta kuin lokeroita minne asioita pudotellaan.

Ei ole muuta kuin tarinoita mitä otsikoiden alle pudotellaan.

Ei ole juuri mitään kuin yksittäisiä sanoja, joita pudotellaan.

Perkele, että me määritellään.

Me hyväksytään.

Me päätetään.

Ja me analysoidaan.

Koko meidän tajunta porautuu sanojen kautta.

Kaikki mihin me voidaan sormella osoittaa, me voidaan myös nimetä.

Ei meillä ole muuta kuin sanoja.

Me pudotellaan sanoja sattumanvaraisesti ja toivotaan, että niistä tulee painavaa asiaa.

Me kysytään lupaa naimiseen.

Me kysytään puolituttua ulos.

Me kysytään työkaveria lounaalle.

Me kysytään, että mitä teet illalla.

Ja me perkele vastataan.

Me hierotaan sanoja toistemme naamaan ja tullaan niillä samoilla sanoilla toistemme korviin.

Sanoilla käsketään ja sanoilla anellaan armoa.

Saatanasti sanoja.

Ei se kenellä on parhaat ideat voita ja päätä vaan se joka parhaiten sanojaan käyttää.

Se joka vahvinta viestiä välittää - määrää muita

Se joka koskettavasti sanoilla liikuttaa - sitä kuunnellaan

Se on viestinnän upeus.

Sanoilla saa kaiken mitä haluaa.

Mutta sanomisistaan joutuu vastuuseen.