Sillä välin

Sanat kadottivat voimansa.
Kaikki vimma jäi pois.
Intohimo ja kiihko katosivat.

Nyt sanat vain tahtovat miellyttää, sanat kertovat hyvistä mahdollisuuksista,
antavat ymmärtää ja turruttavat kestämään tämän kaiken.
Sanat lakkasivat uskomasta omaan mahtiinsa.
Sanat menettivät kapinallisuutensa ja halunsa loukata.
Sanoilla voisi hallita, mutta nyt sanoja valjastetaan palvelemaan keskiluokan tarpeita.

Sanoistakin tuli lihavia, niistä tuli hypersuper-extra-mahtavia
kun ne ennen olivat vain timmejä ja tiukkoja,
kuin piiskan sivalluksia kireille pakaroille.

Sanojen kyky siirtää vuoria kuiskaamalla unohtui.
Nyt kaikki huudetaan päin näköä eikä mikään tunnu juuri miltään.
Kaikki se hienovaraisuus ja luottamus kykyyn ymmärtää karkasi ulottumattomiin.
Nyt ei enää vihjata, nyt antaa voimakkaan kuvan kun paukauttaa asiat suoraan.

Kirjakieli on tekopyhää tänäpäivänä ja slangi coolia,
vaikka minusta se kuulostaa päivä päivältä aina vain veltommalta ja löysemmältä.
On hetkiä kun sanat eivät enää edes kuulosta kauniilta ja alkuperäisiltä monisyisiltä symboleilta vaan nyt on ilmassa lyhenteitä ja hymiöitä.

Kun sanon "pahoittelen vahingoniloani, mutten voi tälle mitään..." niin sinä sanot vain "LOL".

Mutta vitut siitä, aina voi antaa myös nyrkkien puhua.