Back to the rain

Sisällysluettelo: 

1. Pötypuhe on vaarallista – se rakentaa järjestelmiä, joihin ihmiset alkavat uskoa.
2. Äly on aikamme uusi valuutta, mutta se on valuutta ilman moraalista katetta.
3. Jokainen euro osinkona on euro, joka ei ole lapsen ruokapöydässä.
4. Nykyinen verojärjestelmä ei ole neutraali – se on valittu ase, jolla vahvistetaan olemassa olevia valtasuhteita.
5. Ehkä äly on lahja, joka polttaa kantajansa sisältäpäin.
6. Äly on kuin ydinase – sen voima ei mittaa viisautta, vaan tuhon mahdollisuutta.
7. Jos äly on turmiollista, koulutus on valtion subventoima myrkky.
8. Seuraava looginen askel  

Aristoteelinen hyve (arete) on moraalisen filosofian keskeinen käsite, ja se liittyy siihen, miten ihminen voi elää eudaimonista elämää – "hyvää, kukoistavaa elämää", jossa ihminen toteuttaa luonnollisen potentiaalinsa. Ja hetkeen en olekaan kuullut mitään yhtä fundamentaalista pötypuhetta.
1.Ja juuri pötypuhe on vaarallista – se rakentaa järjestelmiä, joihin ihmiset alkavat uskoa.

Sinänsä Aristoteles oli jäljillä, kun hän jaotteli hyveet sen mukaan miten järjen käyttöön ja ajatteluun liittyvät älylliset ominaisuudet erosivat toisistaan (esim. sophia = viisaus, nous = ymmärrys, phronesis = käytännöllinen harkinta). Tiedättehän te ne tyypit, jotka ovat opiskelleet kaiken ja tietävät kaiken ja osaavat argumentoida täsmällisesti, mutta eivät osaa tapetoida kangastapetteja vanhaan taloon. Tai ne, jotka hädin tuskin osaavat ensimmäisen asteen yhtälöitä, mutta silti eivät sorru hankkimaan velkarahalla bear-sertifikaatteja.

Ja Aristoteles erotti siis älylliset hyveet muista hyveistä, jotka määrittelevät enemmän ihmisen luonnetta, sellaiset eettiset hyveet. Ne jotka liittyvät tunteiden ja halujen ohjaamiseen kohtuullisuuteen järjen avulla. Kuten vaikkapa rohkeus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus.

Nykyaikana vain älystä on tullut ihme fetissi. On mensaa fiksuille ja on rekrytointeja, joissa tavallisten tehtävien yhteydessä mitataan numeerista lahjakuutta - turhaan. Älykkyyttä pidetään seuranhakumarkkinoilla yhtenä tärkeänä kriteerinä - ei kannattaisi. Nykyajassa älykkyys yhdistetään usein myös menestykseen ja tehokkuuteen - mutta mikä on hintalappu tästä?
2.Äly on aikamme uusi valuutta, mutta se on valuutta ilman moraalista katetta.

Nykyajassa menestyy, jos on opportunisti. Nykyajassa menestyy, jos on valmis uhraamaan itsensä korporaatiolle. Nykyajassa menestyy, jos ei välitä muiden tunteista tai hyvinvoinnista. Ja vaikka korrelaatio ei ole kausaliteetti niin en voi silti tässä olla huomioimatta sitä, että lapsiköyhyys on kulkenut toiseen suuntaan kuin osinkovirrat – ei kohti huippua, vaan kohti hiljaista kriisiä, joka ei näy pörssikursseissa mutta tuntuu arjessa.
3.Jokainen euro osinkona on euro, joka ei ole lapsen ruokapöydässä.

Ja samaan aikaan todellakin on niin, että 2020-luvun alkuvuodet – erityisesti vuosi 2021 – näyttää olleen tähän mennessä historian osinkorikkaimpia. Kun osinkoja jaetaan ennätysmäärin, kyse ei ole vain taloudellisesta huipusta – vaan vallan konsentraatiosta, jossa pääoma palkitsee itseään.

Ei ole sellaista taloudellista pakkoa olemassa, että juuri nyt pitäisi palauttaa omistajille pääomia. Samaan aikaan yritystuet ovat keskittyneet harvoille suuryrityksille, joka on itsessään herättänyt huolta kilpailun ja innovaatioiden näkökulmasta. Ja tarina ei lopu tähän. Verotuksen painopiste on siirtynyt enemmän kulutuksen ja työn verottamiseen kuin yritysten voittoihin.
4.Nykyinen verojärjestelmä ei ole neutraali – se on valittu ase, jolla vahvistetaan olemassa olevia valtasuhteita.

Ihanaa, kaiken tämän takana ovat älykkäät ja koulutetut yksilöt, nämä asiat eivät tapahdu itsestään. Ja vaikka samanaikaisuus ei ole selitys niin samaan aikaan kuitenkin Valtioneuvoston mukaan vuonna 2025 hallitus on suunnitellut leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin n. 130 miljoonaa euroa. Näistä järjestöistä moni tekee mielenterveystyötä tai ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä. Tämä käsikirjoitus ei synny itsestään, tämän on tehnyt eduskunta, jossa arvioiden mukaan noin 70–80 % kansanedustajista on korkeakoulutettuja.

Aristoteles syystäkin erotteli älyn muista hyveistä.

En tiedä miten paljon John Forbes Nash (sai taloustieteen Nobel-palkinnon peliteorian kehittämisestä) arvostaa älykkyyttä. Hän oli nero, mutta myös skitsofreenikko (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Hän itse sanoi: “Ihmiset ovat aina myymässä ajatusta siitä, että henkisesti sairaat kärsivät. Minä uskon, että hulluus voi olla pakokeino. Jos asiat eivät ole hyvin, haluat ehkä kuvitella jotakin parempaa.” Ja jos hän todella tarkoittaa tätä niin hänellä ei ollut asiat hyvin, hän pakeni hulluuteen vuosikymmeniksi. Ehkä hänen mielensä ei vain kestänyt sitä älyn määrää.
5.Ehkä äly on lahja, joka polttaa kantajansa sisältäpäin.

Skitsofrenia on psykiatrian keskeinen mutta kiistanalainen diagnoosi, joka kattaa laajan kirjon oireita: harhaluuloja, aistiharhoja, ajattelun ja tunne-elämän häiriöitä. Skitsofreniaa käytetään usein kroonistuneen psykoosin nimenä – mutta sen taustalla voi olla trauma, epäonnistunut hoito tai yhteiskunnallinen eristäminen, ei välttämättä biologinen sairaus. Skitsofrenia diagnoosina sulkee pois yksilöllisen tulkinnan, ja sen hoito perustuu usein pitkäaikaiseen lääkitsemiseen, vaikka oireet voisivat olla reaktioita ympäristöön tai traumaattisiin kokemuksiin.

En tiedä, ehkä hän olisi ollut onnellisempi hieman yksinkertaisempana. Mutta eikö joku vanha sanonta ole, että nerouden ja hulluuden välinen raja yhtä häilyvä, kuin lomaosakekauppiaan moraali. Älystä seuraa paljon inhimillistä kärsimystä se on varmaa. Ja sitä seuraa niin yhteisölle kuin yksilöille.
6.Äly on kuin ydinase – sen voima ei mittaa viisautta, vaan tuhon mahdollisuutta.

Maailma olisi parempi paikka ilman ydinasetta. Maailma olisi parempi paikka ilman internettiä. Maailma olisi parempi paikka ilman loputonta pseudoälyllistä saivartelua, jota harrastavat kaikki.

Älykkäät ihmiset käyttävät kokaiinia. Koska se on kallista, ainakin huumeeksi se on kallista ja tavallisella yksinkertaisella laitapuolen kulkijalla ei ole siihen varaa. Kokaiini on menestyvien ja koulutettujen - paperilla älykkäiden ihmisten huume. Aidosti älykäs ei tosin ylläpitäisi omalla toiminnallaan järjestäytynyttä rikollisuutta.

Todella älykäs on myös yksinäinen ihminen. Todellä älykäs näkee läpi rakenteiden, joista tämä sairas yhteiskunta on koottu. Oikeasti älykäs on hyvin pienessä vähemmistössä, hän joutuu sietämään meitä muita, ajatukseltaan hitaampia yksilöitä päivästä ja vuodesta toiseen. Ehkä on hyvä, että koulutuksesta leikataan, ehkä ihminen ei tarvitse enempää oppia ja älyä vaan muita hengen hyveitä.
7.Jos äly on turmiollista, koulutus on valtion subventoima myrkky.

Maapallo ei kestä näin älykkäitä ja oppineita ihmisiä, kantokyky pettää ja informaation määrä kasvaa järkyttävällä tahdilla. Tarvitaan jotain muuta.

Älyä ei ainakaan pitäisi ihannoida. Pitäisi arvostaa enemmän moraalia. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei ainoastaan tiedä mikä on oikein, vaan myös haluaa ja toimii sen mukaisesti. Pelkkä älykkyys (sophia) ei riitä hyvään elämään, koska viisas ihminen voi käyttää tietoa myös väärin, kuten manipulaatioon tai vallanhimoon.

---

Kirjoittajan huomautus: Joskus mietin, että tekstiä ei pitäisi viilata liikaa, ei sellaiseksi, että vastapuolelle ei jää mitään mistä esittää kritiikkiä tai mihin tarttua. On hyvä, jos teksti on kuin grilliltä ostettu annos, joka pursuaa mausteita ja täytteitä, joista osa valuu rinnuksille, kaikkea ei saa edes syötyä ja jää hirveä ähky. Mutta silti seuraavalla kerralla tulee taas ostettua sama annos.

Tekstiä ei pidä viilata liikaa. Ja se on vastalause nykyajan retoriseen hygienismiin – siihen, että jokainen virke on kuin LinkedIn-päivitys: optimoitu, siloteltu, vaaraton. Mutta todellinen ajattelu ei ole vaaratonta. Se on roiskuvaa, epätasaista, ristiriitaista. Hyvä teksti ei ole se, joka ei jätä tilaa kritiikille – vaan se, joka kutsuu siihen. Joka antaa lukijalle mahdollisuuden olla eri mieltä, tarttua, repiä, mutta silti jättää halun palata.

8.Seuraava looginen askel.

P.S. Me kyllä tarvitaan start up yritys, jonka tuote on algoritmi, joka optimoi osinkoja lapsiköyhyyden kustannuksella. Mulla on pitch valmiina:

"Tuotteemme maksimoi osinkovirrat hyödyntämällä rakenteellista eriarvoisuutta. Käytämme sosioekonomisia indikaattoreita tunnistaaksemme alueet, joissa lapsiköyhyys ei vielä ole riittävän syvä, ja kohdistamme investoinnit sinne, missä yhteiskunnan moraalinen resistanssi on matalin."

 

 

Opera: 'Il Tempo Ingannatore'

Prologo – Ouverture:

Joskus hienovaraiset vihjaukset eivät mene perille. Mikä on harmi, koska sitä saattaa yrittää tehdä vaikutuksen ihastukseensa, mutta silti kaikki pienet mikroilmeet ja eleet menevät täysin ohi vastapuolelta. Ja se on todella harmi, ettei elämässä välttämättä tule montaa tilaisuutta kohdalle missä voisi osoittaa olevansa kiinnostunut. Ja kun sellainen hetki koittaa voi se olla monella tapaa väärä. Ja siksi pitää koittaa olla hienovarainen, pieni hymynkare tai katseen tarkennus toisen silmiin syvälle. Nopeasti ja huomaamattomasti. Kohteliaasti, ujosti kysyen omin viattomin elkein.

Sellainen ele voi olla kuin hiukkasen värinää absoluuttisessa nollapisteessä. Sen kauniin, mutta viekkaan ilmeen ei tarvitse kohottaa silmäkulmaa enempää kuin mitä kvantilla menee Planckin mittakaavassa vaihtaa asemaa yhdestä toiseen. Eikä sen tarvitse kestääkään kauempaa. Mutta jos se johtaa johonkin, toivottuun ja kauan haaveiltuun niin silloin pieninkin kosketus iholla tuntuu kuin gravitaatioaallolta, joka halkaisee koko universumin.

Recitativo della Scienza:

Silloin kaikki maailmankirjat menevät sekaisin, kaikki fysiikan lait pettävät ja järjettömästä tuleekin yhtäkkiä järkevää. Pieni hetki tuntuu ikuisuudelta ja yhdessä valvottu pitkä valoton yö on ohi lopulta yhdessä silmän räpäyksessä. Aika on siitä hassua, aika on petollista. Aikaa ei edes olemassa. Aika on mittanauha, joka tehty kumilangasta, se venyy ja joustaa tarpeen mukaan. Aika on mittanauha, jolla ihminen yrittää mitata jotakin sellaista mitä hän ei voi käsittää. Aika on epämääräinen yritys tarrautua johonkin selittämättömään ja saada aikaan järjestys muuten niin kaaottiseen maailmankaikkeuteen.

Aika on ymmärretty väärin. Aika ei ole itsenäinen olio tai neljäs ulottuvuus. Ajalla yritetään saada looginen peruste muutokselle ja järjestykselle ja olisi ihanaa, jos aika vain etenisi kaikialla ja kaikkialle tasaisesti. Sitten tuli Einstein, joka sotki kaiken todistamalla, että aika on suhteellista ja venyy mitä nopeammin liikumme tai mitä voimakkaammassa gravitaatiossa olemme. Joku laulaja sanoi, että on vain tämä hetki. Ja ei hän edes tajunnut sitä, mutta hän oli täysin oikeassa. Universumi ennen, nyt ja tulevaisuudessa on vain otoksia tästä hetkestä, enemmän tai vähemmän sekaisin ja me ihmiset koitamme saada aikaan järjestyksen luomalla oman mittaristomme sille miten me koemme ajan kuluvan. Ja tottakai aika kuluu kuten sen haluamme kuluvan, kun katsomme sitä itse rakentamiemme laitteiden kautta. Meidän kellomme on tehty vahvistamaan meidän omaa ennakkokäsitystä ajasta. Meidän oma tietoisuus on rakentanut meille meidän käsityksemme ajasta.

Aria della Vita:

Me jotka olemme hylänneet sattuman ja jumalan asioiden luonteen määräävänä tekijänä on tilalle tullut vahva usko tieteeseen ja kiistattomiin lakeihin. Meille on tärkeää, että syy-seuraussuhde voidaan toistaa ilmiöiden kohdalla, meille on olennaista, että asioiden kulku on laskettavissa ja meillä on melkein kaikelle havaittavalle matemaattinen kaava. Mutta mitä suuremmaksi ymmärryksemme kasvaa, sitä suuremmaksi kasvavat kysymyksemmekin. Meitä häiritsee Wheelerin viivästetty kaksoisrakokoe, koska siinä tulokset määräytyvät sen mukaan mitä tehdään tulevaisuudessa, ei se mitä tehtiin ennen koetta. Joka tapauksessa halusimme tai emme niin aika ei ole lineaarinen tai edes rikkoumaton. 

Intermezzo – Gravitazione:

Aika on enemmänkin kielen ja sanojen tapa ilmaista jotain mitä on kaikkialla ympärillämme. Ja se kaikki värähtelee. Atomit resonoi. Valo kulkee aaltoina. Sydänkäyrä piirtää tietyn rytmin mukaista viivaa. Koko tämä kotiplaneetamme keinuu ja liikuttaa vuorovesiä kuin jokin jättimäisen kellon heiluri. Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Aivot ovat sähkökemiallista reaktiota ja sekin on sitä samaa värähtelyä mitä on sähkömagneettisessa kentässä hiukkasilla. Ääni etenee aaltoina ja oikealla taajuudella se jopa rauhoittaa levottoman mielen. Kaikki on värähtelyä, valtameren aalloista, pienimpiin atomeihin ja suurimpiin planeettoihin kaikki värähtelevät omilla taajuuksillaan. Ajatuksemme ovat aivojen tuottamaa värähtelyä, tietoisuus on sen huriseva lapsi. Meidän tulisi oppia keskittymään, rauhoittumaan ja kohdistamaan mielemme samaan rytmiin muun avaruuden kanssa. 

Meidän tulisi olla yhtä. 

 Finale Universale:

Olla yhteydessä. Sillä jokaisella hiukkasella on aaltoluonne, sen todennäköisyysamplitudi värähtelee. Atomiytimet värähtelevät ja niillä on resonanssitaajuuksia. Elektronipilvi atomissa ei ole kiinteä pallo, vaan aaltofunktio, joka voi virittyä ja värähdellä. Edes tyhjiö ei ole tyhjä vaan siellä on kvanttifluktuaatioita, eli hetkellisiä värähtelyjä. Avaruus-aika itsekin voi värähdellä ja tämä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2015, kun LIGO mittasi gravitaatioaaltoja. Kaiken alku, kaiken historia on se kosminen mikroaaltotausta, joka on jäänne universumin varhaisista värähtelyistä, jotka kulkivat läpi kuuman alkuräjähdyskaasun. Galaksien rakenteetkin syntyivät alkuräjähdyksen kvanttifluktuaatioiden vahvistumisesta gravitaatiolla eli käytännössä universumin “alkuperäiset värähtelyt” näkyvät meissä. Kvanttikenttäteoriassa kaikki hiukkaset ovat kenttien värähtelyjä. Käytännössä universumissa kaikki fyysinen joko liikkuu tai värähtelee jollain tasolla. 

Meidän pitää vain hyväksyä se ja tulla siitä tietoiseksi. Meidän pitää sulkea silmämme katsoaksemme sitä sisimmästä käsin. Koska kaikki on värähtelyä.   

"Ne on kuin perhosen siivet, jotka iskevät ilmaa vasten ja nostavat lentoon tuon kauniin olennon." 

 

Toxic relationship between states

Liite: Salaliittoteoriat 

Aihe: Tekniset ja geopoliittiset riskit – valtioiden toksinen parisuhde

Bitcoinin riippuvuus internetistä on sen akilleenkantapää (noin, saatiinhan tähänkin viittaus antiikin Kreikan tragedioihin heti alkuun). Vaikka siis lohkoketju itsessään on hajautettu, sen tiedonsiirto kulkee silti hyvin konkreettisia reittejä pitkin: merenalaisia kaapeleita, satelliitteja ja sähköverkkoja. Jo nyt on nähty, miten Venäjä ja Kiina ovat kiinnostuneita näiden valtasuonten katkaisemisesta tai valvonnasta. Yli 95 prosenttia maailman datasta kulkee reilun neljänsadan merenalaisten datakaapeleiden kautta. Näistä neljästäsadasta globaalisti kriittisiä on joitakin kymmeniä. Ja yksittäisen valtion kohdalla kourallinen, kahdesta viiteen kaapelia on kriittinen määrä. Jos ne katkeavat, bitcoin ei pysähdy kokonaan – mutta sen toiminta pirstoutuu, hidastuu ja menettää uskottavuutensa. Ja jos verkko pirstoutuu tai kaatuu, syntyy haaroja (fork), lohkojen viiveitä ja epävarmuutta.

Jo nyt merenalaisia tietoliikennekaapeleita on sabotoitu tai katkaistu (esim. epäilyt Venäjästä, Kiinasta). Teknisesti ei olis monimutkaista jonkin valtiollisen toimijan halutessaan lamauttaa tiettyjen alueiden internet viikoiksi. Lisäksi valtiolliset toimijat voivat rakentaa palomuureja haittaamaan omien kansalaistensa internetin käyttöä, tehdä vaikka alueellisia sulkuja, kuten on koettu Iranissa. Eivätkä nuo kaapelit ole ainoa heikko kohta internetille, sillä ilman sähköä ei ole tietoliikenneverkkoa eli sabotaasin uhka sähkölaitoksia kohtaan on aina väijymässä.

Ja vielä toistaiseksi satelliittien kautta ei saada tarpeeksi luotettavasti kulkemaan dataa riittäviä määriä, jotta datakaapelit voitaisiin korvata.Tässä näkyy bitcoinin paradoksi. Se julistaa olevansa riippumaton valtiosta, mutta todellisuudessa se on täysin riippuvainen sähköstä ja tietoliikenneverkosta, joita valtiot hallitsevat.  

Tässä kohtaa voisi olla hyvä hetki jatkaa antiikin Kreikan tragedian parissa ja ottaa näyttämölle roistot. Tällä kertaa tässä näytelmässä ne ovat poliitikot, nuo vallanhimoiset ja korruptiolle alttiit yksilöt. Rumimmillaan politiikka on hyvin tekopyhää. Kun jotakin ikävää sattuu, joka päivän selvää kaikille osapuolille niin viranomaiset sanovat diplomaattisesti, että “epäillään Venäjää” tai “epäillään Kiinaa”. Todisteita on, mutta suoraa syytöstä ei uskalleta esittää, sillä se velvoittaisi toimimaan. Ja toiminta voisi merkitä konfliktia, johon kukaan ei halua astua. On paljon helpompaa leikata omien kansalaisten sosiaalietuuksia kuin katsoa naapuria silmiin ja todeta: sinä toimit roistomaisesti.

Tilanne muistuttaa toksista parisuhdetta: toinen osapuoli kulkee varpaisillaan, jottei toinen ärähtäisi. Pienet väärinkäytökset hyväksytään, suuret selitetään parhain päin. Lopulta pelko hallitsee enemmän kuin periaatteet. Bitcoinin kannalta tämä tarkoittaa, että sen tekninen infrastruktuuri voi olla haavoittuva, mutta todellinen uhka on poliittinen pelko ja kyvyttömyys nimetä asioita oikeilla nimillä. Eikä poliittinen vastuun välttely ja konfliktien pakoilu ole ainoa ongelma tässä. Valtiollisten toimijoiden sabotaasin lisäksi harrastetaan sotilaallista tiedustelua, joka on huippu salaista. NATO, EU ja USA eivät aina kerro kaikkea, mitä ovat havainneet tai itse tehneet.

Sinänsä inhimillistä, että poliitikkojen taholta epäillään valtiollisia toimijoita, mutta ei syytetä suoraan”. Koska jos syytettäisiin, pitäisi tehdä jotain, ja se “jotain” voisi johtaa sotilaalliseen konfliktiin, jota hyvin harva oikeasti haluaa. On siis helpompaa lisätä valvontaa omille kansalaisille, joka ei johda kansainväliseen selkkaukseen, vain sisäiseen nurinaan. Vastalahjaksi tälle voidaan tuoda vaikka väkevämpiä alkoholijuomia ruokakauppoihin. Tai kun pitää säätää laki valvonnan lisäämisestä niin pyydetään hallituksesta jotakin osapuolta järjestämään vaikka rasistinen kohu, jotta median huomio keskittyy siihen ja sen luoman hälyn varjossa voidaan säätää yksityisyyden suojaa kaventavia lakeja. Tämä paljastaa politiikan raadollisen päätöshierarkian: valtaa ei mitata oikeudenmukaisuudessa, vaan riskien hallinnassa. On vähemmän riskiä leikata köyhältä toimeentulotukea kuin katsoa naapurivaltion edustajaa silmiin ja sanoa “sinä olet vakoilija”.

Palataanpa näytelmässä muutama sivu taaksepäin. Jos kriittisiä datakaapeleita merten pohjissa oli reilu neljäsataa niin näistä 98%:a on ainoastaan neljän eri yhtiön valmistamia ja asentamia. SubCom (USA), Alcatel Submarine Networks (Ranska), Nippon Electric Company (Japani) sekä HMN Technologies (Kiina, entinen Huawei Marine) ovat nämä neljä tiedonsiirron teknisen toteutuksen tuottajia. Onko tällä merkitystä yhtään mihinkään ja kenellekään koskaan missään? Ehkä ei tai ehkä on. Ainakin USA on jo reagoimassa: FCC (eli Federal Communications Commission on Yhdysvaltojen viranomainen, joka säätelee viestintää) suunnittelee kieltoja estääkseen kiinalaista teknologiayhteistyötä yhdysvaltalaisten kaapeleiden kanssa.

Ja syyt ovat hyvin yksinkertaisia eli kyberturvallisuus ja vakoilun riski. FCC:n puheenjohtaja Brendan Carr totesi, että ulkomaisten vastustajien – erityisesti Kiinan – katsotaan uhkaavan merenalaista kaapeli-infrastruktuuria. Kiinalaisten yritysten osallistuminen kaapelihankkeisiin voi mahdollistaa tiedonkeruun, salakuuntelun tai liikenteen manipuloinnin, mikä on erityisen huolestuttavaa kansallisen turvallisuuden kannalta. Merenalaisen datakaapelin vakoilu on teknisesti haastavaa, mutta ei mahdotonta – ja siksi se herättää huolta kansallisen turvallisuuden piirissä. Kaapeli voidaan fyysisesti katkaista tai avata, ja asentaa siihen optinen haara (tap), joka kopioi valosignaalin kulkematta datavirtaa. Kopioitu signaali voidaan dekoodata, jos salaus ei ole riittävän vahva tai jos vakoilija hallitsee salausavaimia.   

Ja hauskaa - tai no jollakin tasolla ironista - on se, että darknet eli Tor, I2P ja muut anonyymiverkot eivät kulje “omaa reittiä”, vaan täsmälleen samoja fyysisiä kuitukaapeleita, satelliitteja ja reitittimiä kuin tavallinen netti. Ero on vain siinä, että liikenne on kerroksen verran vahvemmin salattua ja reititetty satunnaisesti. Mutta kaapelin läpi se silti kulkee. Merenalaiset kaapelit ovat strategisia risteysasemia: jos joku haluaa tarkkailla valtavia määriä liikennettä, ne ovat helpoimpia paikkoja.

Pitääkö siis olla huolissaan vain Kiinasta? Tyhmä kysymys, mutta näillä älynlahjoilla en parempaankaan pysty. Sen sijaan huolissaan voi olla vaikka siitä, että datakaapeleihin on asennettu “optisia jakajia” (optical splitters), jotka kopioivat kaiken liikenteen valvontakeskukseen ilman että liikenne hidastuu tai katkeaa. Tästä huolenaiheesta voimme kiittää Edward Snowdenia ja hänen tekemiään paljastuksia koskien NSA:n PRISM-ohjelmaa.

PRISM oli Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) salainen valvontaohjelma, jonka avulla viranomaiset saivat suoran pääsyn suurten teknologiayritysten – kuten Microsoftin, Googlen, Facebookin ja Applen – palvelimille. Toinen hauska - sillä samalla ironisella tasolla - on XKeyscore ohjelma, joka on hakujärjestelmä, jonka avulla NSA:n analyytikot voivat etsiä ja analysoida valtavia määriä internet-liikennettä. Snowden kuvasi sitä "yhden pysähdyksen kaupaksi" kaikelle, mitä käyttäjä tekee verkossa. XKeyscore on käytössä myös muissa maissa, kuten Saksassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Se on osa laajempaa Five Eyes -tiedusteluverkostoa.

Millä sitten kaikkea tuota valtavaa datamäärää hallitaan, joka vakoilun keinoin on saatu työpöydälle kasattua, pitääkö ne tulostaa toimiston nurkassa olevalla rakkineella, joka kuitenkin menee jumiin kolmannentoista sivun kohdalla vai olisiko tähänkin joku työkalu, joku joka olisi jopa PowerPointia parempi?

Ja ei huolta enää, sillä onhan tähänkin ohjelma. Boundless Informant on visualisointityökalu, joka näyttää, kuinka paljon dataa NSA kerää eri maista. Se ei itse kerää tietoa, vaan raportoi ja analysoi muiden ohjelmien tuottamaa dataa. Tämä ohjelma tuottaa "lämpökarttoja", jotka kuvaavat tiedonkeruun määrää maittain. Se erottaa internet- ja puhelinmetadatan. 

Mutta ei nyt syytetä vain Kiinaa tai USA:a vakoilusta, kai muutkin sen osaavat. Se mitä tiedetään on ehkä jäävuorenhuippu (joka sekin sulaa pikkuhiljaa kiitos ilmastonmuutoksen), mutta jotain tiedetään kuitenkin. On olemassa sellainen työkalu kuin TEMPORA, joka on GCHQ:n (Britannian tiedustelupalvelu) salainen ohjelma, joka kerää valtavia määriä internetliikennettä suoraan valokuitukaapeleista. Snowdenin mukaan se oli jopa laajempi kuin PRISM. GCHQ asentaa anturit suoraan kaapeleihin, erityisesti Iso-Britannian alueella ja sen sotilastukikohdissa. Ja se kerää esimerkiksi sähköpostit, puhelut, Facebook-viestit sekä selaushistorian (jopa sen mitä tehdään yön pikkutunteina omassa rauhassa).

Ja kunnian maininnan tiimityöstä saa MUSCULAR, joka oli NSA:n ja GCHQ:n yhteinen operaatio, jossa ne murtautuivat Googlen ja Yahoon sisäisiin datakeskusyhteyksiin – ilman lupaa tai oikeuden määräystä (mikä on mielestäni ihan oikein, sillä jokainen joka on ollut juristin kanssa samassa palaverissa tietää, että ei sellaista nyanssia olekaan lainopillisissa dokumenteissa mitä ei voisi loputtomiin muokata tai sopimusehtoa minkä parissa ei aika tule pitkäksi kun oikein aletaan saivartelemaan).

Tiedetään siis varmaksi, että koko internetin runkoverkkoa voidaan käyttää tiedusteluun. Se mitä ei tiedetä, mutta mihin on mahdollisuus niin koska tilanne on se, että USA, Japani, Ranska ja Kiina hallitsevat käytännössä koko merenalaisten kaapeleiden asennus- ja ylläpitomarkkinoita, heillä on sekä kyky että mahdollisuus asentaa valvontaa. Ja tämä siis jo ennen kuin yksikään tiedon muru tai kuten ammattilaiset sanovat bitti on ehtinyt liikkumaankaan näissä kaapeleissa. Tämä ei tarkoita, että kaikki dataa luettaisiin reaaliajassa – mutta kriittistä dataa voidaan kaapata, tallentaa ja analysoida.

Tämä on sinänsä hassu näytelmä, että palaamme siinä koko ajan taaksepäin ja niin teemme nytkin. Valtiolliset toimijat eli maireasti hymyilevät poliitikot perustelevat ja oikeuttavat valtiollisen tason vakoilun julkisesti vaikkapa terrorismin ja rikollisuuden torjunnalla ja se on ylevä virallinen selitys. Teollisuusvakoilu ja geopoliittinen etu on epävirallinen mutta historiallisesti todistettu syy - ehkä jos luoja suo ja aikaa meille siunaantuu joskus niin palataan näihin esimerkkeihin tulevaisuudessa. 

Pysytään tragediassa kiinni, vaikka ironia meinaa viedä voiton välillä. Kreikkalaisessa mytologiassa oli siivekäs hevonen nimeltään Pegasos. Ja kun Pegasoksen kavio osuu maahan, paikalle syntyy lähde. Sikäli oivallisesti on nimetty israelilaisen NSO Groupin kehittämä huipputason vakoiluohjelma nimeltään Pegasus, joka on suunniteltu murtautumaan älypuhelimiin – sekä Android- että iOS-laitteisiin – ja vakoilemaan käyttäjää täysin huomaamattomasti. Ja tuon osuessa kohdalle syntyy tietolähde.

Ja se vaikka kuinka huolellinen olisi ja käyttäisi kännykkää aina pää folioon kiedottuna niin se ei estä tartuntaa. Sillä Pegasus tarttuu ilman käyttäjän toimia: Ei tarvitse klikata linkkiä – pelkkä viesti tai puhelu voi riittää. Ohjelmalla on täysi pääsy laitteeseen: se voi lukea viestejä, sähköposteja, valokuvia, salasanoja, sijaintitietoja ja jopa aktivoida mikrofonin ja kameran reaaliaikaisesti. Eikä se jätä jälkiä: uusimmat versiot toimivat vain laitteen keskusmuistissa, jolloin ne katoavat virran katkaisun jälkeen. Hienoa tässä on se, että tätähän on tietysti käytetty hallitusten toimesta. Pegasus on myyty viranomaisille rikostutkintaan ja terrorismin torjuntaan, mutta sitä on myös käytetty toimittajien, aktivistien ja poliitikkojen vakoiluun. Pegasus on esimerkki siitä, kuinka haavoittuvia modernit mobiililaitteet voivat olla – ja kuinka valvonta voi ulottua syvälle yksityiselämään ilman, että uhri koskaan tietää.

Ja kaikki tämä liittyy tietysti myös bitcoiniin. Bitcoinin fanaattisimmat kannattajat puhuvat usein “vapaudesta valtiosta” ja uskovat lohkoketjun olevan immuuni valvonnalle. Mutta fyysinen todellisuus on toisenlainen. Jokainen transaktio, olipa se bitcoin-siirto tai darknetin salattu viesti, kulkee samoja merenalaisia kuitukaapeleita pitkin. Nämä kaapelit ovat internetin valtasuonia – ja ne ovat harvojen suurvaltojen hallussa. Yhdysvallat, Japani, Ranska ja Kiina hallitsevat kaapelien valmistusta, asennusta ja ylläpitoa. Tekninen valvonta on yksinkertaista: kaapeliin voidaan asentaa optisia jakajia, jotka kopioivat kaiken liikenteen tiedustelukeskukseen. On naiivia kuvitella, että mikään kykenevä valtio jättäisi tällaisen tilaisuuden käyttämättä. Bitcoinin lohkoketju voi olla teknisesti hajautettu ja turvattu, mutta sen data kiertää edelleen kaapeleissa, joita valtiot valvovat (halutessaan valvovat + hymiö joka iskee kyynisesti silmää).

Pegasus on siis konkreettinen todiste siitä, että valtiot eivät epäröi valvoa kaikkea mitä voivat – ja juuri siksi on laiskaa kuvitella, etteikö myös merenalaisten kaapeleiden dataa valvottaisi. Ja jotta tragediamme olisi täydellinen niin uhri pitää löytyä. Ja tällä kertaa se on perusoikeuksistamme yksi kauneimpia eli yksityisyys. Jos valtiot ottavat itselleen oikeuden nähdä kaiken, yksilön vapaus muuttuu myytiksi. Tämän seurauksena luottamus rapautuu. Demokratia perustuu siihen, että kansalaiset luottavat valtioon. Kun valtio kääntää katseensa jatkuvasti kansalaisiaan kohti, se ei enää palvele heitä vaan kontrolloi. Pikku hiljaa lisätään lainsäädäntöä, joka kaventaa yksityisyydensuojaa ja lisää viranomaisille oikeutta valvoa. Sinisilmäisimmät kansalaiset itse puoltavat tätä kehitystä messuamalla, että "ei minulla ainakaan ole mitään salattavaa" ja samalla loppuja pelotellaan sillä, että muuten terroristi pääsee iskemään, jos tällaista kehityssuuntaa ei sallita yhteiskunnassa. 

Bitcoinin varhaiset kannattajat julistivat, että kyseessä on anonyymi, vapaa valuutta. Ei pankkeja, ei välikäsiä, ei valtion katsetta. Vain minä ja minun avaimeni. Käytännössä tilanne on päinvastoin, sillä bitcoin on julkinen kirjanpito: jokainen transaktio tallentuu lohkoketjuun ikuisesti. Kuka tahansa voi nähdä osoitteiden saldot ja liikenteen. Ja koska he, jotka hallitsevat kaapeleita ja tiedustelujärjestelmiä, he voivat seurata tietoliikennettä reaaliajassa ja yhdistää IP-osoitteita lohkoketjun transaktioihin. He näkevät ruudultaan kuka siirsi, milloin ja kuinka paljon bitcoineja. Se, mikä myytiin anonyymina “vapauden rahana”, onkin yksi historiassa läpinäkyvimmistä maksujärjestelmistä. Jokainen maksu jää näkyviin ikuisiksi ajoiksi – ja suurvaltojen tiedustelulla on resurssit yhdistää ne oikeisiin henkilöihin.

Jean-Paul Sartre kuvasi jo vuonna 1938 julkaistussa kirjassaan Inho, kuinka todellisuus paljastuu liiankin selkeänä, jopa liiaksi iholle tunkien. Esineet menettävät arkipäiväisen verhonsa ja paljastuvat raakana olemisena – ja tämä näky synnyttää inhon. Vakoilu ja yksityisyyden menetys vastine tälle kokemukselle. Bitcoin luvattiin byrokratiasta vapauttavana ja salattuna, paljastuu yhtälailla armottoman läpinäkyväksi. Jokainen transaktio, jokainen siirto jää ikuisesti näkyviin lohkoketjun kudokseen.

Sartrelle inho syntyi siitä, ettei voinut paeta todellisuutta. Bitcoinissa sama tunne syntyy, kun anonymiteetin lupaus paljastuu illuusioksi: ei ole piilopaikkaa, vain ikuinen jälki. Se, mikä piti vapauttaa yksilön valtiosta ja instituutioista, paljastaakin yksilön kaikille. Tässä mielessä vakoilu on myös eksistentiaalinen loukku – läpinäkyvä maailma, jossa inho syntyy siitä, että kaikki on nähtävissä, eikä mikään enää peity.

Loppuun säästin kaikkein sakeimman salaliittoteorian. Tässä vaiheessa harkintakyky pettää, mutta pitäähän tälle kaikelle saada loppuhuipennus. 

Ajatus on vain liian herkullinen ohitettavaksi: mitä jos Satoshi Nakamoto ei ollutkaan yksinäinen nero tai salaperäinen koodaritiimi, vaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) hanke?

Palaset loksahtavat hämmentävän hyvin kohdalleen. Bitcoin syntyi vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, kun luottamus pankkeihin ja valtioihin oli alimmillaan. Mikä olisikaan parempi hetki tarjota “kansalle” uusi, hajautettu valuutta – jolla voidaan samalla testata, miten ihmiset käyttäytyvät täysin digitaalisessa, läpinäkyvässä järjestelmässä.

NSA:lla oli kaikki tarvittava osaaminen: kryptografia, verkkoarkkitehtuuri ja peliteoria. Bitcoinin koodi on liian laaja ja monimutkainen yhden yksinäisen harrastajan työksi. Ja mikä tärkeintä: sen suurin ominaisuus on myös suurin ansa. Jokainen transaktio tallentuu ikuisesti julkiseen lohkoketjuun. Lupaus anonymiteetistä olikin valvontakoneen perustaminen – ihmiset rakensivat itse itselleen ikuisen tilikirjan.

Satoshi katosi kuin varjo. Kukaan ei voi kysyä häneltä mitään, kukaan ei voi painostaa häntä, eikä kukaan voi syyttää häntä. Tyypillinen “black ops” -projekti: kehittäjä poistuu näyttämöltä, kun koe on käynnistetty.

Jos tämä joskus paljastuu, Bitcoin saattaa näyttäytyä historian nerokkaimpana salaliittona. Se myytiin vapauden rahana, mutta olikin valvonnan ansa. Käteisen liikkeet katoavat, mutta Bitcoinin liikkeet jäävät ikuisesti. Rikollinen kuvittelee olevansa turvassa TOR-verkossa, mutta hänen transaktionsa odottavat vain sitä hetkeä, kun hänen osoitteensa yhdistetään nimeen.

Ehkä tulevaisuudessa arkistoista löytyykin dokumentti, jonka kansilehdessä lukee:

“Projekti: Satoshi. Tavoite: luoda hajautettu valuutta, jolla voidaan testata globaalin valvonnan mahdollisuudet ja seurata rahavirtoja paremmin kuin käteisellä.”

Jos näin käy, Bitcoin ei ollutkaan kapinan väline, vaan historian hienoin esimerkki siitä, miten vallanpitäjät voivat naamioida ansansa utopiaksi.

Ja nyt esirippu sulkeutuu. 

 

 

 

 

How to Do the Coin From Behind the Ear Trick

Bitcoin – ikiliikkuja vai ihmiskunnan kaunein pyramidihuijaus?
Vuonna 1759 Voltaire kirjoitti romaanin Candide, ou l’Optimisme. Yksi kirjan kuuluisimmista episodeista on kun Candide ja hänen seuralaisensa päätyvät Eldoradoon – kuvitteelliseen kultaiseen valtakuntaan. Täydellinen paikka, ei rikollisuutta, ei köyhyyttä. Kultaa ja jalokiviä on siellä niin paljon, että niitä pidetään lasten leluina. Candide on tietenkin vaikuttunut näkemästään, mutta päättää lähteä pois, kahmii toki aarteita taskut ja reput täyteen ennen sitä. Ja tässä on alustus päivän osittain totuuspohjaiseen tarinaan - nimittäin Bitcoineihin. Bitcoinin utopistit näkevät bitcoinissa (symboli ₿, lyhenne BTC tai XBT) digitaalisen Eldoradon – täydellisen järjestelmän, jossa ei ole korruptoituneita keskuspankkeja. Mutta ihan niin kuin kävi Candidelle Eldoradossa niin pelkkään bitcoiniin ei voi meistä kukaan takertua pelkästään. Ja jossain mielessä bitcoin on kuin loinen, että se tarvitsee kukoistaakseen toimivan isännän, jossa elää.
Bitcoinin utopia muistuttaa Eldoradoa: täydellinen järjestelmä ilman keskuspankkeja, ilman inflaatiota, ilman korruptiota. Mutta aivan kuten Candide, ihmiset eivät oikeasti halua asua täydellisessä maailmassa. He tarvitsevat joustoa, lainaa, jopa virheitä. Siksi bitcoin ei koskaan voi olla ainoa raha – vain varjotalous, rahan Eldorado, joka paljastaa perinteisen järjestelmän heikkoudet.
Bitcoin on 2000-luvun suurin talousfilosofinen koe. Sen synty muistuttaa hullun neron yöprojektia: yhdistetään kryptografia, matematiikka, peliteoria ja sähkö niin, että syntyy digitaalinen kulta. Satoshi Nakamoto – oli hän sitten yksinäinen nero tai kokonainen tiimi – kirjoitti koodiin ikuisen säännön: enintään 21 miljoonaa kolikkoa, ei senttiäkään enempää. Se on kuin ikiliikkuja, joka pyörii ilman johtajaa, mutta syö valtavasti energiaa.
Louhinta itsessään on absurdi rituaali. Tuhannet koneet ympäri maailmaa arvaavat numeroita kuin modernit oraakkelit, kunnes yksi osuu kohdalleen. Palkintona syntyy lohko ja muutama uusi bitcoin. Tämä on ainoa hetki, jolloin uusia kolikoita ilmestyy. Ne eivät tule keskuspankin painokoneesta, vaan hajautetusta arvauskilpailusta. Ihmeellistä – ja samalla yhtä järjetöntä kuin kullan kaivaminen maasta vain haudatakseen se pankkiholviin.
Sitten tulee ympäristö. Bitcoin-verkko kuluttaa yhtä paljon sähköä kuin keskikokoinen valtio. Ympäristöliike kutsuu sitä ympäristörikokseksi. Puolustajat muistuttavat, että myös kultakaivokset ja pankkijärjestelmä kuluttavat valtavasti energiaa. Silti tosiasia on, että jokainen uusi lohko polttaa hiiltä, kaasua ja vettä sähköksi – jotta voimme siirtää numeroita toistemme lompakoihin. Jos tämä on digitaalinen tulevaisuus, se on samalla myös digitaalinen hiilikaivos.
Entä politiikka? Bitcoinin myyntipuhe on riippumattomuus keskuspankeista. Mutta jos se todella uhkaisi niiden valtaa, eikö se kriminalisoitaisiin yhdessä yössä? Kiina on jo tehnyt sen. Lännessä bitcoin saa elää, koska se on vielä rajallinen ilmiö – sijoitusinstrumentti, spekulaatioväline, ei todellinen kilpailija. Jos joskus dollarin asema horjuisi bitcoinin vuoksi, valtiot iskisivät pöytään lainsäädännön ja kovemmat keinot. Bitcoin ei kaadu teknologiaan, se kaatuu tai jää eloon ihmisten pelkoon ja tottelevaisuuteen.
Tässä piilee suurin paradoksi: teknisesti bitcoin on miltei murtumaton, mutta ihmiset ovat sen heikoin lenkki. Yksityinen avain voi olla kryptisesti turvattu, mutta se on arvoton, jos omistaja luovuttaa sen painostettuna – tai “kauniisti pyydettynä”. Lopulta mikä tahansa valtio voi takavarikoida kolikot, jos sillä on tarpeeksi vipuvoimaa kansalaisiaan vastaan. Kryptografia ei suojaa ahneudelta, pelolta eikä väkivallalta.
Ja onko tämä kaikki sitten pyramidihuijaus? Psykologisesti kyllä. Bitcoin elää samasta lähteestä kuin kaikki Ponzi-kuplat: FOMO, naapurin rikastuminen, illuusio nopeasta voitosta. Kurssi nousee niin kauan kuin uudet ostajat maksavat enemmän kuin edelliset. Erona on vain, että tässä huijauksessa ei ole huijaria. Bitcoin on pyramidihuijaus ilman huipulla istuvaa johtajaa – itseohjautuva kone, jota ylläpitää meidän yhteinen ahneutemme. Se on kaunein niistä kaikista.
Lopulta kysymys ei olekaan siitä, onko bitcoin huijaus vai neron työ. Se on molempia. Se on digitaalinen peili, joka näyttää meille ahneutemme, utopiamme ja halumme löytää oikotien onneen. Bitcoin voi elää vain markkinatalouden kyljessä, ei sen tilalla. Yksinään se palaisi loppuun – mutta varjossa, fiat-rahan rinnalla, se voi kukoistaa.

 

Nietzsche sanoi: “Jumala on kuollut. Me olemme hänet tappaneet.” Hän tarkoitti sillä vanhan auktoriteetin romahtamista – uskon murtumista, kun kirkko ei enää hallinnut ihmistä. Fiat-järjestelmä muistuttaa tällaista jumalaa: keskuspankkien ja valtioiden ylläpitämä usko, joka näyttää luonnonlakina toimivalta. Mutta jos Bitcoin on uusi voima, tämä vanha jumala horjuu. Kysymys kuuluu: mitä rakennamme tilalle?
Bitcoinin rytmi muistuttaa Nietzschen ajatusta ikuisesta paluusta. Joka kymmenes minuutti syntyy lohko – aina sama kaava, aina sama sykli: transaktiot, laskenta, palkinto. Se ei etene lineaarisesti kohti päämäärää, vaan kiertää kehää, loputtomana uutena mahdollisuutena ja uutena riskinä. 
Ja mitä muuta Bitcoin on kuin yritys olla Nietzschen Übermensch? Se ei pyydä lupaa, ei kumarra keskuspankkeja eikä valtioita. Se luo omat arvonsa ja logiikkansa, uuden rahan moraalin. Mutta Nietzsche varoitti: vapaus ilman vastuuta voi muuttua hirviöksi. Sama pätee Bitcoinin ideologiaan – vapautus voi kääntyä kaaokseksi.
Nietzsche kirjoitti myös: “Kun katsoo kuiluun, kuilu katsoo takaisin.” Bitcoin on tällainen kuilu. Kun katsomme siihen ja näemme uuden maailmanjärjestyksen mahdollisuuden, se katsoo meitä takaisin ahneutemme, pelkomme ja toiveidemme kautta. Se kysyy: haluammeko todella elää maailmassa, jossa vanha jumala on kuollut – ja jos haluamme, uskallammeko katsoa uutta jumalaa silmiin?

 

-THE END- 

 

Seuravaksi tekninen liite - ei pakollista luettavaa, mutta tarvittaessa tästä saa lisätietoa ja vähän lisää omia näkemyksiäni aiheesta: 

 

Tässä kaavio, joka havainnollistaa bitcoinin “elinkaaren”:

1. Lähdekoodi (GitHub) → avoin, kuka tahansa voi tarkistaa tai kopioida.

2. Bitcoin Core -ohjelma → koodi käännetään ohjelmaksi.

3. Solmut ja louhijat → ajavat ohjelmaa; solmut valvovat sääntöjä, louhijat kilpailevat lohkoista.

4. Lohkoketju → syntyy hyväksytyistä lohkoista.

5. Verkko (globaalisti) → kaikki solmut ympäri maailmaa ylläpitävät ketjua yhdessä.

Eli bitcoin ei ole “jossain palvelimella”, vaan se on kaikkialla yhtä aikaa.

Solmu = tietokone, jossa ajetaan Bitcoin-ohjelmaa (yleensä Bitcoin Core). Se on kuin yksi verkon “äänestäjä” ja “kirjanpitäjä”. Se tallentaa koko lohkoketjun. Jokaisella full nodella on täydellinen kopio kaikista lohkoista ja transaktioista alusta (2009) asti. Solmu tarkistaa säännöt:
Onko lohkopalkkio oikea (nyt 3,125 BTC)?
Onko transaktio oikein allekirjoitettu?
Onko rahaa yritetty käyttää kahdesti (double spend)?
Jos lohko rikkoo sääntöjä → solmu hylkää sen.

Lisäksi solmu välittää tietoa. Kun se saa uuden transaktion tai lohkon, se lähettää sen eteenpäin muille solmuille. Tämä muodostaa hajautetun P2P-verkon. Solmuja on erilaisia: Full node (täysi solmu) → tallentaa koko ketjun ja tarkistaa kaiken. Light node (SPV client) → lataa vain osan datasta, luottaa osittain muihin. Esim. mobiililompakot. Mining node → lisäksi yrittää löytää uusia lohkoja tekemällä laskentaa. Solmuja on arviolta 15 000–20 000 julkista full nodea pyörii jatkuvasti internetissä (2025 tilanne). Lisäksi on tuntematon määrä “piilossa olevia” solmuja, jotka eivät ole julkisessa listassa (VPN:n tai Torin takana).

Bitcoin on avoimen lähdekoodin ohjelma. Sen virallisin versio on projektissa nimeltä Bitcoin Core, jota ylläpidetään GitHubissa. Tämä koodi ei ole minkään yhden palvelimen tai yrityksen hallussa, vaan kuka tahansa voi ladata sen, tarkistaa sen ja kääntää sen omalle koneelleen. On myös useita muita toteutuksia (esim. btcd, libbitcoin), jotka toimivat samalla protokollalla. Bitcoin-verkko on hajautettu P2P-verkko → siinä ei ole keskitettyä palvelinta. Sitä pyörittävät kymmenet tuhannet solmut ympäri maailmaa. Jokainen solmu säilyttää täyden kopion lohkoketjusta ja tarkistaa kaikki uudet lohkot. Käytännössä verkko on yhtä kuin kaikkien näiden solmujen summa. 

Louhinta on kilpailu siitä, kuka löytää oikean hashin seuraavalle lohkolle.
Louhijat käyttävät lähdekoodissa määriteltyjä sääntöjä. Jos joku yrittäisi käyttää “väärää” sääntöä (esim. luoda liikaa kolikoita), muiden solmujen ohjelma hylkäisi sen.
Siksi lähdekoodi toimii “perustuslakina”, mutta verkon hajautettu rakenne toimii “poliisina”. 

Bitcoinin turvallisuus perustuu elliptiseen käyräkryptografiaan (ECDSA). Yksityinen avain → julkinen avain → osoite. Kvanttitietokone voisi tulevaisuudessa (Shorin algoritmilla) laskea yksityisen avaimen julkisesta avaimesta ja varastaa varoja. Mutta tämäkin vaatisi valtavan tehokkaan kvanttikoneen, paljon kehittyneemmän kuin mitä tänään on.

Bitcoinin luojana pidetään Satoshi Nakamotoa, joka on tosin pseudonyymi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä ei ole yksi henkilö vaan tiimi. Perustelen väitettä sillä, että pelkästään koodin laatu ja laajuus merkittävä. Ensimmäinen Bitcoin-versio (2009) oli hämmästyttävän monipuolinen: siinä oli P2P-verkko, lohkoketju, proof-of-work, transaktiomekanismi, kryptografia, ja käyttöliittymäkin (Windows-ohjelma). 

On epätodennäköistä, että yksi henkilö olisi ollut yhtä aikaa huippu kryptografiassa, verkko-ohjelmoinnissa, tietoturvassa ja talousteoriassa. Satoshin kirjoitustyyli ja ajankohdat herättävät kysymyksiä myös. Satoshin foorumiviesteissä on vaihtelua kirjoitustyylissä, kellonajoissa ja englannin vivahteissa → joskus brittityylistä, joskus amerikkalaista. Tämä voi viitata useampaan kirjoittajaan, jotka käyttivät samaa pseudonyymiä. Ajankäytön määrä on myös huomioitava. Bitcoinin varhaisen vaiheen kehitystyö (2008–2010) olisi vaatinut valtavasti aikaa ja resursseja (tai sitten kaikki eivät ole samanlaisia prokrastinoijia kuin minä). Ja kaiken tämän olisi tehnyt siis yksi ihminen ilman rahoitusta oman työn ja perhe-elämän sekä harrastusten lomassa? 

Olipa Satoshi yksi ihminen tai tiimi, ratkaisevaa on se, että hän/he poistui näyttämöltä 2010–2011.

Satoshi ei ole liikutellut kolikoitaan (n. 1 miljoona BTC). Tämä “poissaolo” tekee Bitcoinista täysin johtajattoman. Ei ole ketään, jota voisi lahjoa, vangita tai murhata, jotta järjestelmä pysähtyisi.

Se muistuttaa enemmän “itsestään käynnistyvää konetta”, jonka alkuperäinen rakentaja ei enää ohjaa sitä. 

Lopuksi vielä salaliittoteoriaan aineksia. Satoshi louhi itse ensimmäisiä lohkoja tammikuussa 2009 (Genesis Block + seuraavat). Arviolta noin 1 miljoona bitcoinia on hänen hallussaan, mutta koskaan liikkumatta. Tämä lompakko/lompakot näkyvät lohkoketjussa, mutta varat ovat olleet täysin koskemattomia. 

Jos Satoshi olisi liikkuttanut kolikoita kaikki huomaisivat sen, ja markkinat todennäköisesti järkkyisivät. Koskemattomuus voi olla tarkoituksellinen: varmistaa, ettei kukaan voi syyttää häntä “pump & dump” -huijauksesta. Toisin kuin suljetuissa projekteissa, bitcoinin alkulohkojen louhinta oli täysin avointa: kuka tahansa, jolla oli ohjelma käynnissä, sai palkkion. 2009–2010 louhinta oli niin helppoa, että tavallinen PC riitti → ja hyvin harva jaksoi vaivautua. Ymmärsikö Satoshi järjestelmän arvon heti. 

Nykyarvolla hänen miljoonan bitcoinin arvo on valtava (tämän päivän kurssilla 94 miljardia euroa). Tämä on ruokkinut salaliittoteorioita: ehkä ne varat on tarkoituksella “jäähdytetty” ikuisesti, jotta bitcoin olisi uskottavampi. Satoshin täydellinen hiljaisuutensa ja koskemattomuus kolikoiden suhteen on poikkeuksellinen.

 

*Satoshin varojen arvo vaihtelee rajusti kurssin mukaan ja se ei ole realisoitunut varallisuus, vaan potentiaalinen.  

 

**Bitcoin-yhteisö kehittää jo kvanttivarmoja allekirjoitusmenetelmiä (esim. lattice-based cryptography). Jos tulevaisuudessa syntyy tehokas kvanttitietokone, se voisi käyttää Shorin algoritmia murtaakseen ECDSA:n – eli laskea yksityisen avaimen julkisesta avaimesta. Tällöin varat voitaisiin varastaa osoitteista, joiden julkinen avain on paljastunut. Tämän vuoksi Bitcoin-yhteisö kehittää jo kvanttivarmoja allekirjoitusmenetelmiä tulevaisuutta varten.

 

*** Bitcoinin turvallisuus perustuu elliptiseen käyräkryptografiaan, tarkemmin sanottuna algoritmiin nimeltä ECDSA (Elliptic Curve Digital Signature Algorithm). Tämä menetelmä mahdollistaa sen, että käyttäjä voi todistaa omistavansa tietyn osoitteen – ilman että hänen tarvitsee paljastaa yksityistä avaintaan.

Miten se toimii?

• Käyttäjä luo yksityisen avaimen – satunnaisen numeron.

• Tästä lasketaan julkinen avain elliptisen käyrän avulla.

• Julkisesta avaimesta johdetaan Bitcoin-osoite.

• Kun käyttäjä haluaa siirtää bitcoineja, hän allekirjoittaa transaktion yksityisellä avaimellaan.

• Verkko voi varmistaa allekirjoituksen julkisella avaimella – mutta ei voi päätellä yksityistä avainta.

ECDSA:n vahvuus on siinä, että vaikka julkinen avain on näkyvissä, yksityisen avaimen laskeminen siitä on laskennallisesti mahdotonta nykylaitteilla.

****Shorin algoritmi on kvanttialgoritmi, jonka kehitti matemaatikko Peter Shor vuonna 1994. Sen tarkoitus on jakaa suuria kokonaislukuja alkutekijöihinsä – eli ratkaista ns. faktorointiongelma. Tämä on tärkeää, koska monet nykyiset salausjärjestelmät (kuten RSA) perustuvat siihen, että suurten lukujen jakaminen alkutekijöihin on erittäin vaikeaa tavallisilla tietokoneilla.

Nykyiset salausmenetelmät, kuten ECDSA, eivät perustu suoraan faktorointiin, mutta nekin voivat olla haavoittuvia, jos kvanttitietokoneet kehittyvät tarpeeksi pitkälle. Shorin algoritmi on esimerkki siitä, miten kvanttilaskenta voi murtaa salauksia, jotka ovat nykyisin käytännössä murtamattomia. 

Kaikki tämä saa minut kysymään miksi lapset eivät tajua, että matematiikan opiskelu koulussa on paras tie agenttiseikkailujen ytimeen käytännössä. 

 

 

 

Broken text for broken people

 Kestän myrskyn ja kestän pitkän piinaavan helteen. 

Mitään ongelmaa ei aiheuta mustelmat, ei veren vuoto tai murtuneet luut. 

En pahoita mieltäni laman, työttömyyden tai rahattomuuden takia. 

En itke tylsistymistä leipäjonon hännillä. 

En pelkää sotaa, en maailmanloppua, en ihmisessä pinnan alla kytevää hirviömäisyyttä. 

Kestän hyvin surun, pettymyksen ja pitkittyneen sekä kroonistuneen stressin. 

Kestän menetyksen, eron ja siitä seuraavan ahdistuksen. 

Eikä se tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi kauneutta, pitäisi perhosen lennosta kesällä, silloin tuntuu kun aika hidastuisi ja valon säteet muuttuisivat konkreettisemmiksi. 

Sisimmässäni rauhoitun kun kuulen tutun sinfonian, saan voimia rakkaudella tehdystä ruoasta ja mielelläni painan pääni pehmeään tyynyyn ja käperryn puhtaisiin petivaatteisiin. 

Tarkoitan, etten ole tunteeton, vaikka nähtävästi kaiken vastoinkäymisen mitä kuvitella voin, kestän. 

Ja jos olen rehellinen, edes itselleni niin en minä kaikkea kestä. 

On yksi asia, joka minut alleen kaataa. 

Ja se on sieluni letargia.

 

Download: Necrophysics — Brief Report: Subzero Effects

NEKROFYSIIKKA — LYHYT RAPORTTI

Pakkasen vaikutus Z-viruksen isäntiin

Operatiiviset johtopäätökset pohjoisen talvikauteen

Tiivistelmä

Pakkaset heikentävät zombien toiminnallista kapasiteettia Q10-ilmiön kautta, lisäävät rakenteellista hauraustta (jääkiteet, kuivuminen) ja pidentävät torpor-tilassa säilymistä. Kokonaisvaikutus: uhka laskee jyrkästi, vaikka yksilöt voivat “säilyä” pidempään lepotilassa. Tämä raportti kokoaa kynnysarvot ja käyttäytymisprofiilit.

---

1) Keskeiset havainnot

• Q10-vaikutus: noin 10 °C lasku puolittaa “tehollisen” aktiivisuuden; yöpakkaset työntävät zombit torporiin.

• Jäätyminen & kuivuminen: solunulkoiset jääkiteet repivät kalvoja, vesi siirtyy ulos → kollageeni/jänteet haurastuvat; sulamis–jäätymis-syklit rikkovat rakenteita.

• Motoriikka hidastuu: reaktioviive kasvaa (≈1–5 s), burst-ikkuna lyhenee (≈5–20 s), kaatuminen helpottuu.

• Kesto vs. vaarallisuus: kylmä pidentää torpor-seisomista (viikoista kuukausiin), mutta vaarallisuus laskee; kevään sulamispiikki voi hetkeksi aktivoida rakenteellisesti rikkoontuneita yksilöitä.

---

2) Operatiiviset kynnysarvot (peukalosääntö)

• 0…−5 °C: hidas drift, lyhyet purkaukset.

• −5…−10 °C: torpor dominoi; pitkiä pysähdyksiä.

• −10…−20 °C: jäätyvä vaihe; nivelet hauraita, murtumariski.

• < −20 °C: brittle-mode; pienikin isku katkoo raajoja.

  3) Taulukko 1 — Lämpötila → odotettu käyttäytyminen 

  Lämpötila	Metaboliatila	Motorinen käytös
  +5…0 °C	Drift + lyhyet burstit	Reaktio 1–3 s; purkaukset lyhyitä
  0…−5 °C	Hidas drift; torpor-alku	Pitkiä pysähdyksiä; helppo kaataa
  −5…−10 °C	Torpor hallitsee	Paikallaanolojaksoja
  −10…−20 °C	Jäätyvä vaihe	Haurastuvat nivelet
  < −20 °C	Brittle-mode	Minimaalinen liike; helposti hajoava

   

  4) Kuviot (sanallinen kuvaus)

• Kuva 1 — Suhteellinen toimintakyky vs. lämpötila (Q10≈2): käyrä laskee eksponentiaalisesti kohti nollaa, kun lämpötila putoaa +10 °C → −30 °C.

• Kuva 2 — Rakenteellisen haurauden riski: loiva nousu nollan tuntumasta, 50 % riski ~−12 °C, jyrkkä kasvu kylmempään mentäessä.

  
  
  
  
  
  
   
  
  
  
  5.Menetelmäviite (mallinnus)

• Toimintakyky ~ Q10-malli: suhteellinen kapasiteetti ≈ $2^{(T-10)/10}$2(T−10)/10, rajattu 0–1:een.

• Haurausriski: logistinen nousu, mediaani ~−12 °C (freeze–thaw-kumulatiivinen vaurio).

• Kenttäparametrit: reaktioviive 1–5 s, burst-ikkuna 5–20 s, koirien rotaatio 5/15.

  Q10-malli on lyhyt tapa kuvata, kuinka paljon biologisen prosessin nopeus muuttuu 10 °C lämpötilamuutoksessa.

  Määritelmä

• Q10 = suhdeluku nopeuksille 10 °C:n erolla.

• Kaava:

  $$R_2 = R_1 \times Q_{10}^{\frac{(T_2 - T_1)}{10}}$$R2​=R1​×Q1010(T2​−T1​)​​

  missä $R$$R$ on prosessin nopeus (tai “tehollinen kapasiteetti”) lämpötilassa $T$$T$.

Tyypilliset arvot

• Monille biologisille reaktioille Q10 ≈ 2 (joskus 1.5–3).
  → jokaista 10 °C viilenemistä kohti nopeus puolittuu; 20 °C viilennyksessä neljännes.

Nopea esimerkki (Q10 = 2)

• +10 °C → 0 °C: $R_2 = R_1 \times 2^{-1} = 0.5\,R_1$R2​=R1​×2−1=0.5R1​

• +10 °C → −10 °C: $R_2 = R_1 \times 2^{-2} = 0.25\,R_1$R2​=R1​×2−2=0.25R1​

Q10-malli on pätevä maltillisilla lämpötila-alueilla (ei jäätymistä/denaturointia). Äärimmäisissä olosuhteissa (jäätyminen, kuumeneminen) Q10 hajoaa – silloin mekaaniset vauriot tai entsyymien hajoaminen dominoivat.

 

Hidas thanatometabolia – malli

Kolme tilaa (automaattinen vaihtelu ärsykkeen mukaan):

1. Torpor (lepotila): lähes paikallaan; refleksejä pidetään “henkilinjalla”.

2. Drift (laahustus): hidas, vaistomainen eteneminen kohti ääntä/lämpöä.

3. Burst (rynnistys): lyhyt, kallis purkaus (sekunteja–kymmeniä sekunteja), jonka jälkeen paluu torporiin.

Energiahuolto (järjestys): glykogeeni → proteolyysi/autofagia → lipolyysi. Anaerobinen glykolyysi tuottaa laktaattia → pH laskee → liike jäykistyy → pakko hidastaa.

Mallinnuksessa käytetyt viitearvot:

• Ihmisen RMR ~ 1 500 kcal/vrk.

• Zombin torpor-kulutus  ~ 5–15 % RMR:stä ⇒ 75–225 kcal/vrk.

• Käytettävissä oleva varasto (keskimääräinen zombi):

  • rasvaa 5 kg ≈ 5 × 7 700 = 38 500 kcal

  • glykogeeni/proteiini käyttökelpoista lisäenergiaa ≈ 3–4 000 kcal

  • mutta perfuusio/kuivuminen/mätäneminen syö osan → vain 10–20 % näistä realisoituu

• Toiminnallinen kesto kylmässä/kuivassa:

  • 10 % hyötysuhde: ~ 4–8 viikkoa (torpor-painotteisena)

  • 20 % hyötysuhde: jopa 2–3 kuukautta, mutta liike hyvin hidasta, “päiväaktiivisuus” voi pudota tunteihin

    Käytännön kokeissa saman kokoiset ruumiit käyttäen kuumassa ja kosteassa kesto romahtaa (kuivuminen, entsyymihajoaminen): 2–5 vrk aktiivisella laahustuksella, 1–3 viikkoa lauhassa.

    Mitä hidas metabolia näyttää (havaittu kenttäolosuhteissa)? Askeltaajuus on matala, noin 0,3–0,6 Hz (1 askel ~2–3 s), “lukkiutuvat” nivelet, pitkät pysähdykset. Vuorokausijakso: kylmä yö/selkeästi pakkasta = lähes patsaana; aurinkoinen hetki lisää “driftiä” 10–30 min jaksoksi. Reaktio-viive ärsykkeelle 1–5 s; purske kestää 5–20 s → heti sen jälkeen horjahdus ja pysähdys. Laktaatti-/hajumerkki: makean-hapan haju; kosketuksessa kudos tuntuu kylmältä ja jäykältä.

  Säämuutoksista/pakkasesta huolimatta zombit eivät silti kestä “ikuisesti”, koska ionipumput (Na⁺/K⁺) tarvitsevat ATP:tä: jos painat kulutuksen liian alas, johtuminen pettää → liike hajoaa fragmentiksi. (Ionipumppu on solubiologinen mekanismi, joka on elintärkeä elimistön toiminnalle. Se ei ole yksittäinen elin tai rakenne, vaan solukalvossa sijaitseva proteiinirakenne, joka kuljettaa ioneja aktiivisesti solun sisään tai ulos. Tämä kuljetus vaatii energiaa, joka saadaan yleensä ATP-molekyylin hajottamisesta. Tämä mahdollistaa esimerkiksi hermoimpulssien kulun ja lihassupistukset.) Zombien rakenteellinen vika kiihdyttää tuhoa: jänteiden mikromurtumat kumuloituvat, kollageeni haurastuu → lopetus tällaisessa tapauksessa tulee mekaanisena ennen polttoaineen loppua. Lisäksi zombeja vaivaa kuivuminen: entsyymit eivät toimi, kudokset murenevat; ja vaikka kylmä hidastaa, se ei korjaa vaurioita.
   
  Huomioi, että sienen aiheuttama zombi hyötyy hitaasta “lepotilasta”. Se toimii kosteassa ja viileässä kuukausiakin — mutta kuivuus/UV katkaisee nopeammin toiminnan.

 

  

 

 

Ten Days in a Mad-House

---

Miten todistat olevasi terve?

Rosenhanin koe – ”On Being Sane in Insane Places” (1973)

---

1. Lähtökohta

1970-luvun alussa psykiatria oli murrosvaiheessa. Lääkkeitä, kuten antipsykootteja, käytettiin paljon, mutta diagnoosien luotettavuutta ja koko hoitojärjestelmän oikeudenmukaisuutta kyseenalaistettiin.
Psykiatri David Rosenhan halusi tutkia, kuinka hyvin asiantuntijat pystyvät erottamaan terveen sairaasta.

2. Kokeen toteutus

Rosenhan rekrytoi seitsemän muuta tervettä vapaaehtoista (psykologeja, psykiatreja, opiskelijoita, kotiäidin jne.) ja lähetti heidät eri psykiatrisiin sairaaloihin ympäri Yhdysvaltoja.

Heidän tehtävänsä oli yksinkertainen:

• Valittaa kuulevansa ääniä.

• Äänet sanoivat epämääräisiä sanoja, kuten ”empty”, ”hollow”, ”thud”.

• Kaiken muun piti olla normaalia: elämäntarinat, käyttäytyminen, olemus.

Kun heidät otettiin sisään, heidän piti lopettaa oireiden esittäminen ja käyttäytyä täysin normaalisti.

3. Tulokset

• Kaikki kahdeksan ”pseudopotilasta” otettiin sisään.

• Heille annettiin diagnoosit, useimmiten skitsofrenia tai maanis-depressiivinen psykoosi.

• Keskimääräinen hoitoaika oli 19 päivää, pisin lähes 2 kuukautta.

Huomionarvoista oli, että henkilökunta ei huomannut heidän olevan terveitä – mutta monet oikeat potilaat epäilivät, etteivät tulokkaat olleet sairaita: ”Sinä olet varmaan toimittaja tai tutkija.”

Sairaaloissa pseudopotilaiden normaali käyttäytyminen tulkittiin sairauden valossa. Esimerkiksi muistiinpanojen tekemistä pidettiin pakonomaisena toimintana.

4. Tutkimuksen julkaisu ja kohu

Vuonna 1973 Rosenhan julkaisi tulokset arvostetussa Science-lehdessä artikkelilla ”On Being Sane in Insane Places”.
Artikkeli herätti valtavan kohun:

• Psykiatrian uskottavuutta kyseenalaistettiin.

• Heräsi kysymys, kuinka helposti terve ihminen voi leimautua sairaaksi.

• Kritiikki kohdistui myös siihen, että diagnoosit näyttivät enemmän sosiaalisten kontekstien tuotteilta kuin objektiivisilta faktoilta.

5. Jälkinäytös – ”Toisen kierroksen koe”

Kohun jälkeen erään yliopistosairaalan psykiatrinen osasto ärsyyntyi ja haastoi Rosenhanin:

• He pyysivät tätä lähettämään pseudopotilaita testiksi seuraavan puolen vuoden aikana.

• Henkilökunta arvioi tuona aikana 193 potilasta ja merkitsi heistä 41 varmaksi pseudopotilaaksi. Lisäksi kymmeniä muita pidettiin epäilyttävinä.

Mutta paljastus oli murskaava:
Rosenhan ei ollut lähettänyt yhtäkään pseudopotilasta.

Tämä osoitti, että järjestelmä ei ainoastaan hyväksynyt terveitä sairaina (false positive), vaan se myös epäili sairaita terveiksi (false negative), jos sitä peloteltiin tarpeeksi.

6. Vaikutukset ja kritiikki

• Koe jäi yhdeksi psykologian ja psykiatrian historian kuuluisimmista.

• Se nosti esiin diagnoosien epäluotettavuuden ja psykiatrian vallan ongelmat.

• Se vauhditti keskustelua psykiatrian uudistamisesta ja DSM-diagnoosijärjestelmän tarkentamisesta (USA:lainen diagnoosijärjestelmä).

Myöhemmin Rosenhanin tutkimusta on myös kritisoitu:

• Hän ei paljastanut kaikkia osallistujien henkilötietoja tai tarkkoja sairaaloita.

• Osa on epäillyt, että hän jätti pois tietoja, jotka eivät tukeneet hänen johtopäätöksiään.

• Silti tutkimus on edelleen klassikko, jota käytetään opetuksessa esimerkkinä psykiatrian rajoista ja tieteellisestä provokaatiosta.

---

Yhteenveto:
Rosenhanin koe paljasti, että psykiatriset diagnoosit eivät olleet 1970-luvulla kovin luotettavia. Sekä ”väärien positiivisten” että ”väärien negatiivisten” riskit olivat todellisia. Tutkimus jäi historiaan osoituksena siitä, kuinka paljon valta ja konteksti vaikuttavat siihen, miten ”terveys” ja ”sairaus” nähdään.

---

Minne me olemme nyt menossa:

Niin DSM:ssä kuin ICD:ssä (Maailman terveysjärjestön kansainvälinen tautiluokitus) psyykkisten häiriöiden alat ja alatason alaluokat ovat kasvaneet koko ajan.

1. Laajentuminen: Yhä useampi inhimillinen kokemus on saanut sairauden statuksen (esim. ahdistuneisuuden alat, käytöshäiriöiden muodot, oppimisvaikeudet).

2. Arvioiden tarkentuminen: Kasvu ei aina tarkoita, että ”keksitään uusia sairauksia”, vaan että erotellaan tarkemmin alaryhmiä hoidon kohdentamiseksi.

3. Kritiikki: Toisaalta tämä voi johtaa siihen, että tavalliset elämän vaikeudet lääketieteellistetään.

4. Yhteiskunnallinen vaikutus: Diagnoosit vaikuttavat korvauksiin, palvelujen saantiin ja siihen, miten ihminen nähdään.

Missä kulkee raja sairauden ja normaalin inhimillisen tunteiden vaihtelun välillä? Kenellä on valta määritellä, milloin suru, stressi tai levottomuus muuttuvat diagnosoitavaksi häiriöksi? Ja kuka siitä hyötyy?

 

Globaali lääkemarkkinatilastot:

• Psykotrooppiset lääkkeet (mm. masennus- ja ahdistuslääkeaineet, psykoosilääkkeet): Markkina-arvo vuonna 2022 oli noin 20,2 miljardia USD, ja sen ennustetaan kasvavan yli 6,4 % CAGR (=vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti) vuosina 2023–2032, eli arviolta 37,6 miljardiin USD vuoteen 2032 mennessä.

• Psykiatriset lääkkeet (laajempi kategoria): Vuonna 2024 markkina oli noin 50 miljardia USD, ja sen odotetaan kasvavan 78,9 miljardiin USD vuoteen 2033 mennessä (~5,2 % CAGR). Toisen arvioin mukaan psykiatristen lääkkeiden markkina vuonna 2021 oli noin 27,4 miljardia USD, mikä osoittaa vielä selkeän kasvutrendin

  • 
    
  Pitkäaikainen kasvuennuste: Market Research Future arvioi psykotrooppisten lääkkeiden markkinan kasvavan 23,84 miljardista USD (2025) aina 32,50 miljardiin USD (2034) (~3,5 % CAGR). Jos katsotaan kehitystä pidemmällä aikavälillä, niin 1990- ja 2000-luvuilta on olemassa sekä reseptimääriä että kulutustilastoja. 

(DDD = Defined Daily Dose per 1 000 asukasta per päivä)

 

 Kansainvälinen kehitys:

• • Masennuslääkkeet (erityisesti SSRI:t)1990-luvulla SSRI-lääkkeet (kuten Prozac, fluoksetiini) tulivat markkinoille vuodesta 1987 vuoteen1990-luvulla käyttö kasvoi räjähdysmäisesti. Esim. Iso-Britannia: vuonna 1991 masennuslääkereseptit 9 miljoonaa/vuosi ja vuonna 2000 jo ~30 miljoonaa reseptiä/vuosi Isossa-Britanniassa. Ja kun on vauhtiin päästy niin vuonna 2012 reseptit lähes 40 miljoonaa/vuosi. Eli reseptien määrä yli nelinkertaistui 1990–2010.
  • Psykotrooppisten lääkkeiden kulutus (OECD- ja WHO-data): Vuonna 1990 psykotrooppisten lääkkeiden käyttö Euroopassa ~10–15 DDD/1 000 asukasta/päivä. Kun vuonna 2000 kulutus noussut jo ~20–25 DDD/1 000/päivä ja vuonna 2019 keskimäärin ~35 DDD/1 000/päivä maailmanlaajuisesti.
  • Suomi (Kela & THL -tiedot):

  • Vuonna 1990 masennuslääkkeiden (SSRI:t + trisykliset) kulutus Suomessa alle 10 DDD/1 000/päivä ja pysytään me kehityksessä mukana sillä vuonna 2000 kulutus on noussut noin 40 DDD/1 000/päivä ja vuonna 2020 oltiin noin 70–80 DDD/1 000/päivä tahdissa. Eli 7–8-kertaistuminen vuodesta 1990.

  Joten hyvää liiketoimintaa on lääkitä ihmisen mieltä. Toisin kuin villin lännen käärmeöljykauppiaat niin lääkeyhtiöt joutuvat tutkimaan ja kehittämään tuotteitaan eikä se ole aina helppoa. 

  En osaa ottaa kantaa siihen, että onko lapsilla tehtävät mielenterveyslääkkeiden kliiniset kokeet tarpeellisia, mutta niitä tehdään Suomessa ja kaikissa muissakin maissa. Suomessa alaikäisen huoltajat antavat suostumuksen näihin kokeisiin ja he saavat jonkinlaisen kompensaation näistä kokeista (matka- ja ruokarahaa, lahjakortteja tai suoraa rahallista korvausta, riippuen tutkimuksesta).

  Sääliksi tässä yhtälössä käy eniten lääkärit, nuo köyhät poloiset, jotka henkensä pitimiksi ottavat vastaan lahjuksia lääkeyhtiöiltä. Tunnettuja tapauksia on ollut ja niistä on uutisoitu paljon. Ne ovat olleet usein suuria skandaaleja, koska ne koskettavat luottamusta lääketeollisuuteen, lääkäreihin ja koko terveydenhuoltoon.

  1. Pfizer (2009, USA)

• Pfizer sai Yhdysvaltain oikeusministeriöltä 2,3 miljardin dollarin sakot (suurin lääketeollisuuden silloisessa historiassa).

• Syynä oli mm. lääkäreiden ”koulutusmatkojen” ja konsulttipalkkioiden kautta vaikuttaminen, jotta nämä määräisivät kipulääkkeitä ja psykiatrisia lääkkeitä off label -käyttöön (eli virallisen hyväksynnän ulkopuolisiin sairauksiin).

2. GlaxoSmithKline (2012, USA)

• GSK maksoi 3 miljardin dollarin sovintosumman.

• Heidän todettiin maksaneen lääkäreille luennoista, matkoista ja muista eduista, jotta lääkkeitä kuten Paxil (paroksetiini) ja Wellbutrin määrättäisiin lapsille ja nuorille masennukseen, vaikka lääke ei ollut siihen hyväksytty.

3. Johnson & Johnson (2013, USA)

• Yhtiö maksoi 2,2 miljardia dollaria syytettynä siitä, että se oli maksanut lääkäreille ja hoivakotien työntekijöille suosimaan Risperdal-psykoosilääkettä, myös lapsille ja vanhuksille, vaikka sen turvallisuudesta oli vakavia huolia.

4. Novartis (2020, USA)

• Novartis suostui maksamaan 678 miljoonaa dollaria, koska se oli järjestänyt lääkäreille luksusillallisia, golf-matkoja ja kalliita tapahtumia, joiden vastineeksi odotettiin reseptimäärien kasvua.

Lääketeollisuudessa ”markkinointi” ja ”tutkimusyhteistyö” voivat mennä päällekkäin – ja osa yhtiöistä on käyttänyt tätä väärin houkutellakseen lääkäreitä määräämään lääkkeitään. Nykyään sääntely on paljon tiukempaa. EU:ssa ja USA:ssa lääkäreiden ja lääketeollisuuden väliset rahavirrat on osin julkisia (USA:ssa Sunshine Act). Suomessa Lääketeollisuus ry vaatii, että jäsenyritykset julkaisevat kaikki terveydenhuollon ammattilaisille maksetut korvaukset (luennot, koulutukset, tutkimusyhteistyöt).

Suomessa lääkeyhtiöt ovat tarjonneet lääkäreille lahjontaa verhoamalla ne ”koulutustilaisuuksiksi". 2000-luvun alussa julkisuudessa käytiin keskustelua siitä, että lääkefirmat tarjosivat lääkäreille matkoja, illallisia ja seminaareja ulkomaille. Näitä pidettiin ”koulutuksina”, mutta todellisuudessa niihin liittyi markkinointia. 2000-luvun alussa esimerkiksi ”luksusmatkojen” ja ”koulutusten” raja oli häilyvä, mutta nykyisin nämä on tiukasti kielletty. Nykyään kaikki yhteistyö (luennot, tutkimus, koulutus) on oltava läpinäkyvää ja julkisesti raportoitu. Onko kaikki siis hyvin? En tiedä, luulen, että lahjonta etsii uuden ulkokuoren ja tapahtuu vain toisella tavalla verrattuna aiempaan.

 

Jos diagnoosien määrä jatkaa kasvuaan, riski on, että normaali inhimillisyys muuttuu sairaudeksi ja tavallinen elämä lääkeyhtiöiden markkinapaikaksi.  

Lääkefirmoilla on valtava tarve kasvattaa myyntiä (osakkeenomistajien paine, tuotekehityksen kalleus). Ja jos minä olisin jakamassa lahjuksia niin esimerkiksi tutkimusyhteistyö ja konsulttipalkkiot löytyisivät keinovalikoimastani. Lääkäreille maksettaisiin ”asiantuntijalausunnoista”, joiden todellinen sisältö olisi kevyt kuin hyvin lääkityn teini-ikäisen mieli.