Million possibilities

One sun rose and another set. At the same time. 

The wind was blowing with the force of ten hurricanes. Metallic clouds gathered in the sky. 

We were not listened to, we ran away. 

Wherever we went, we were always met by the same laws of nature. Plants don't have to be green. It all depends on what wavelength of light they decide to absorb. And what kind of light the nearest star offers. Birch prepares for winter already in summer. In winter they wait and wait. There is almost nothing inside an atom other than probabilities for the location of an electron. And the electron itself is nothing, just a millionth of a chip. Yet the greatest forces in the universe hold the electron prisoner in the atom.

Burning ice rained down on us.

Apocalypse after hours

Linnoitus oli vielä pystyssä. Toki se oli vahva, yllättävänkin vankkaa tekoa. Mutta ei sen enää pystyssä kuuluisi olla. Se oli pitkään, vuosikausia jatkuneiden hyökkäysten jäljiltä varsin heikoissa kantimissa. Linnoituksen asukit olivat paikkailleet ja korjailleet sen minkä hyökkäysten puolustamiselta olivat ehtineet. Ja aina kun tuli hieman pidempi hengähdyshetki, niin he olivat myös rakentaneet uutta tuhottujen osien tilalle.

Kaiken tämän seurauksena linnoitus oli varsin sekavan näköinen ja oloinen. Siellä täällä jotain alkuperäistä jäljellä, mutta lähes kaikkialla oli tavalla tai toisella paikattuja, vahvistettuja tai vain kohtia joiden oli annettu romahtaa.

Tulisikohan koskaan rauhan aikaa? Ja mitä siitä seuraisi? Olisiko mitään mieltä kunnostaa ja ehostaa kaikkea niin hyvin ennalleen kuin mahdollista. Eikä tuota linnoitusta täysin ennalleen saisi enää edes jumala, mutta paljon tätä voisi remontoida. Jos olisi aikaa. Jos olisi varoja. Jos ja jos. Osaisiko linnoituksen asukit elää rauhan aikaa? Nukkuisivatkohan he enää koskaan sikeästi? Mutta eivät he voineet luovuttaakaan. He olivat etuvartiossa ja ilman heitä ties mitä kävisi. He olivat valinneet tämän paikan. Mutta eivät he olleet täysin tienneet mitä he olivat tulleet valinneeksi.

Jälleen yksi yö takana tulipaloja, aamuun mennessä ne olivat sammutettu, mutta siellä täällä nousi savua vielä jostain. Kaikkialla oli nokea ja tuhkaa. Hengittäminen oli raskasta ja savun hajuun tottuneina se silti ärsytti heitä.

Kaiken tämän hävityksen keskellä oli yksi ajatus pidettävä taustalla, haudattava jonnekin yleisen hälinän alle, ettei sitä tullut ajatelleeksi. Se ajatus oli kuristava. Se ajatus muistutti siitä, että jonain yönä vihollinen saattaisi iskeä niin kovaa, että kaikki olisi ohi yhdessä silmän räpäyksessä. 

Eikä sen jälkeen tarvitsisi enää taistella. Eikä levätä. Eikä mitään. Silloin olisi jäljellä vain ei mitään.

A self checkout from this life

Haluan voimani takaisin. Ne vietiin viekkaudella, en ole siitä vihainen, mutta haluan silti voimani takaisin.  Pala kerrallaan, ihan huomaamatta ne vietiin minulta. Ei kai se muuten olisi onnistunutkaan, kerta rykäisyyn olisin herännyt, olisin havahtunut niiden katoamiseen paljon aiemmin. Enkä syytä sinua, vaikka toki sinussakin vikaa. Harhautit minua, joko tahallaan tai tahtomattasi, joka tapauksessa olit osaltasi tekemässä mahdolliseksi tämän kavalluksen.

Selkärankani tuntuu kasvaneen umpeen, sisällä ei luuytimessä ei virtaa enää mikään. On päiviä jolloin tartun sahaan ja meinaan avata selkärankani ja tarkistaa asian, mutta olen arastellut tuota toimenpidettä vielä. Haluaisin avata selkäytimeni ja katsoa voinko työntää sormen sinne sisään. Olisiko se lämmin reikä, joka puristaisi turvallisesti sormeni ympärillä vai jäätyisikö näppini.

Sellaista se on, yhtä ja samaa. Työnnämme pistoolin polttoainesäiliöön huoltoasemalla, tungemme korttimme aukkoon automaatilla, kaivamme etusormella nenää, poraamme seiniin reikiä, jotta tauluille saataisiin paikka. Koko valveillaoloaikamme pyörii erilaisten penetraatioiden parissa, ahmimme hampurilaisia ja suumme himoitsee lisää. Kännykässä kameran suljinaukko tallentaa loputtomasti selfieitä, se janoaa lisää tavaraa itselleen. Olemme koko ajan jonkun reiän tai aukon parissa tavalla tai toisella. Meidän elämämme alkaa kun ponnistamme ulos yhdestä reiästä ja loppuun kun meidät upotetaan nurmikolla olevaan reikään ja päälle heitetään multaa.

Mutta se ei ole ihme, että kaikki pyörii reiän ympärillä. Ei, koska me olemme nollia itsekin. 

👌

Team Homelander

 

Mitä vaihtoehtoja on? 

First House of the Sanctum

Voi kuinka epäonninen tuo pappi onkaan, joka vihkii pian Asmodeuksen ja Desdemonan liittoon taivaan ja helvetin välillä. Ja kuinka ironista on, että tällä temppelillä on korkeutta 18 metriä, niin pyhä kuin tämä temppeli onkin niin 18 metriä on 6 + 6 + 6.

Mutta ei tämän temppelin geometriset sattumukset siihen jää. Alttarin takana on kaikkeinpyhin, sinne ei ole meillä asiaa. Kauneinta siinä huoneessa on mitat, ne ovat 6*6*6 (leveys, syvyys ja korkeus). Pappi ei vielä tiedä, että tämän temppelin tuhoaa tuo hullu kuningas, joka konttaa ja syö maasta ruohoa kuin härkä. Ennen ihmiset olivat suurempia. Nykyisin me vain jatkamme tuon perinnön elämistä yhä uudelleen ja uudelleen. Vauraat keski-ikäiset sedät leikkivät rakentavansa tuota temppeliä, mutta se ei koskaan valmistu. Vitriinissä heillä on joku haiseva esiliina, pitävät sitä aarteena, mutta se ei kelpaisi edes tuberkuloosipotilaan räkäliinaksi tosi paikan tullen. Morsian muistetaan enää taivaankappaleena, sekin suloisesti nimitetty 666 Desdemonaksi.

Siitä temppelistä ei jäänyt mitään jäljelle löydettäväksi.

Täydellistä vihaa ja himoa sen sijaan on meissä kaikissa. Niin kuin on lupaus jumalalle, niin kuin on kaipuu rikkoa vanhempien odotukset, niin kuin on halu karata rakkauden perään. Ja niin kuin 666 Desdemona taiteilee taivaalla Marsin ja Jupiterin välillä niin mekin tasapainottelemme henkisen kasvun ja sisällämme olevan eläimen valtataistelun välillä. Me etsimme valaistusta, mutta tyydymme niin siihen loisteeseen joka tulee helvetin lieskoista yhtä hyvin kuin taivaallisesta kirkkaudestakin, me emme erota niitä toisistaan, meidän oppimme ja mytologiamme sekoittavat ne ja puhuvat kointähdestä milloin hyvänä, milloin pahana. 

Se kaikki on meissä. Ja se onneton vihkipappi keksi, että nämä ovat meidän ulkopuolella, jotta hän voisi meitä hallita. Jotta hän voisi meidän omaisuutemme pikku hiljaa siirtää itselleen ja jotta hän voisi meitä hyväksikäyttää. Ja hän opetti meille, että meidän pitää antaa anteeksi hänelle. Että meidän pitää tavoitella henkistä kasvua. Että me emme riitä näin.

Että mikään ei riitä meille.

Dimensional errors

McDonaldsin tuoksu on yksi parhaita maailmassa. Se rasvainen ranskalaisten läpitunkeva haju. Siitä tulee aina mieleen kesä. Menneet kesät. Silloin kun kaikki oli yksinkertaisempaa. Nykyään sitä tajuaa, että timantit ovat yhtä arvokkaita kuin värjätyt muovin palat. Paitsi, että kukaan ei usko, että muovilla on arvoa. Mutta moni luottaa, että timanteilla on arvo. Mutta ei niillä mitään tee. Paitsi käyttää poranterissä. Eikä kukaan kärsi tai kuole muovin palasten takia. Ei kukaan salakuljeta muovia.

We may find peace within the emptiness

Tekojamme ohjaa pelko ja syyllisyys. Jokaista askelta varjostaa petetty lupaus ja rikottu unelma. Me kaipaamme selityksiä ja vaadimme vastauksia, vaikka lopulta emme ole valmiita mitään kuulemaan, emmekä varsinkaan totuutta kohtaamaan. Periksiantamattomuus kuulostaa hyveeltä, mutta se on oikeasti lapsellista kyvyttömyyttä olla osaamatta tehdä kompromisseja.

Vaikka mitään muuta ei kannatakaan tehdä kuin kompromisseja. Joustaa aina, hyväksyä vastaantuleva ja nyökätä hymyillen kaikelle mitä elämä tarjoilee. Koska elämä osaa tarjoilla kaikkea hauskaa. Ajatellaan vaikka sitä 25-vuotiasta Marek Lapinskia, joka meni viisaudenhampaiden poistoon. Sai nukutusainetta, koska se on huomattavasti kivuttomampaa niin. Alkoi yskimään kesken operation ja kuoli. 

Sefer Jetsira

Paha ajatus riittää siihen

Sitä ei voinut kutsua hyvällä tahdollakaan kaupungiksi, saatikka edes kyläksi. Muutama talo autiomaan reunalla ja siinä kaikki. Minulle oli varattu yksi huone ja kun menin sinne oli siellä aivan pilkkopimeää. Menin jotenkin haparoiden vuoteelle makaamaan, vaikka tiesin, että lattialla vilisti skorpioneja. Mitä sitten, tänne asti oltiin tultu ja minun oli levättävä. Pelko oli jatkunut niin kauan, että siihen oli jo tottunut. Siihen oli turtunut. 

Uni ei tullut, koska itsepetos oli käymässä liian suureksi. Tiesin, että matkani oli tulossa päätökseen ja mitään muuta kuin pettymys ei odottaisi perillä. Menisin silti loppuun asti, mitä muutakaan minulla oli, ei mitään hävittävää ja ainakin voisin todistaa itse tämän valheen todeksi menemällä katsomaan tuota reikää maassa, joka odotti enää päivän matkan päässä. 

Siellä ei olisi mitään vastauksia. Ei mitään mystiikkaa, ei enää lisää taruja eikä lähdettä, josta saisin juoda ja voimani siten takaisin. Eikä minulla ollut muutakaan paikkaa minne mennä, ei ollut kotia tai paikkaa jossa minua odotettaisiin. Enkä toisaalta voisi mennä minnekään minne en haluaisi viedä sisälläni riehuvaa kaksoislohikäärmettä, en sitä pahaa henkeä, joka minut riivasi ja jonka takia kukaan ei halua minua enää tappaa. Niin hullua kuin se onkin niin minua ei suojele takanani vaeltava enkeli vaan sisälläni vaaniva noituus.

En ollut pettynyt, että tämä matka oli maksanut kaiken sen mitä omistin. Ei materialla ollut mitään väliä. Eniten turhautti se, että ei ollut mitään muutakaan millä olisi arvoa. Ei ollut suurta salaisuutta, joka palkitsisi löytäjänsä. Oli vain valheita. Oli valheita, joista oltiin valmiita maksamaan paljon ja oli valheita, joihin uskottiin vain hetken. 

Sänkyni alla olevat pääkallot yrittivät kuiskata minulle ja varoittaa minua. Käskin niiden olla vaiti ja haukuin niitä tyhmiksi, että luulivatko he olleensa itse yhtään viisaampia aikanaan, kun olivat samaan ansaan kävelleet kuin minäkin nyt. Minä sentään tiesin tämän utopiaksi.

Mutta muutaman tunnin päästä aurinko nousisi.

Sitten voisin kävellä sen reiän tai aukon luokse. Voisin työntää käteni sinne tai sylkeä siihen, miten vaan haluaisinkin. Olisipa minulla ollut mukana jotain millä räjäyttää umpeen tuo vanha läpi, joka odotti enää pienen matkan päässä. Eipähän enää kenenkään tarvitsisi minun jälkeen vaivautua tänne asti. Minulla oli mukana kaikki mitä tarvitsin, repussani oli rikkiä, elohopeaa, suolaa, tulitikkuja ja vettä. Verta saisin paikan päällä omasta kädestäni, minun veitseni oli terävä edelleen.

Kehät oli nyt kierretty. Sokkelo oli kuljettu loppuun. Jäljellä oli enää lootussolmun staasi.

Follow your daydream

Mulla on nolla uutta ajatusta.

Sen sijaan mulla yksinollanollanolla vanhaa, kierrätettyä ajatusta. Jokainen sellainen jonka olen jo kertaalleen ajatellut.

Joka tapauksessa, mä olen seurannut unelmiani. Ja koska olen jo elänyt suurimman osan elämästäni niin tiedän, että ne unelmat eivät johtaneet minua minnekään. Toisaalta se ei ole mikään ihme; en ole erityisen hyvä missään (jossei katkeruutta lasketa, eikä laiskuutta oteta lukuun).

Voisi luulla, että kun avaruus on suurimmalta osin pimeää ainetta niin atomikin on koostumukseltaan suurimmaksi osaksi sitä samaa pimeää ainetta. Ja minun pääni, minun sydämeni, sieluni ja kivekseni ovat täynnä tuota samaa pimeää ainetta. Minua liikuttaa se sama pimeä energia, joka saa galaksit karkaamaan toistensa luota. Kuulostaa äkkiä niin kovin synkältä. Onneksi minulla päälläni tämä sateenkaaripaita ja hiukseni ovat hopeiset, samoin kimaltelevat timanttirusetit palmikoissani pehmentämässä tätä loppuräjähdystä.

🅱🆄🅻🅻🆂🅷🅸🆃

Bring back Juicy Fruit

Minä kirjoitan tajunnanvirtaa. Tyylipuhdasta, ruokkoamatonta ja säännöistä vapaata tajunnanvirtaa. Täysin epäanalyyttista ja epäloogista tajunnanvirtaa. Massiivisen kognitiivisen dissonanssin vallitessa ajatteluani kirjoitan sormet verillä tajunnanvirtaa. Niin järjetöntä ja niin kuvottavaa tajunnanvirtaa, että kaikki kielioppivirheet jäävät vaille ansaittua huomiota. Sellaista intertekstuaalista lauserummutusta, että unohdan laittaa tarvittavan tiivistelmän vasta viimeiseksi.

Väitteitä, johtopäätelmiä ja kokonaisia teorioita vailla minkäänlaisia todisteita. Ristiriitoja, keskenjääneitä lauseita - jumalauta keskenjääneitä sanoja ja loputonta toistoa. Ei alkua, ei loppua, eikä oikein mitään siinä keskellä. Raskasta, liian pitkiä virkkeitä, eikä mitään kunnioitusta lukijaa kohtaan. Ei kunnioitusta itseään kohtaan. Itseni teitittelyä, itseni ylentämistä kökköyteen. Tauotonta minä-minä-minä jauhamista. Jos kirjoittajalla olisi kaikki valta niin sivun taustaväri olisi kultainen ja fontin väri kultainen ja fontin koko tuhatsataneljäkymmentäviisi ja riviväli olisi siinä. Juuri siinä sinun edessä. Se olisi ihan siinä ja siinä.

Osittain lainattu, osittain kokonaisia kappaleita lainattu. Vaikka ei voi puhua lainaamisesta, koska lähdeviitteet loistavat poissaolollaan, lähdeviitteiden puute kuvaa hyvin pahoinvointia, joka tulee riittämättömistä aikuiskontakteista. Aidoista ja vihjailuista vapaista aikuiskontakteista. Ei fyysisistä vaan henkisistä. Toisen kohtaamista aidosti ilman ennakkoon asetettuja lokeroita, ilman keinotekoisia määrittelyjä ihmisyydestä, ilman kapea katsantoa.

-It's the best God Damn gum in the world-

  

I just love good old punches

 Se on ihan sama voittaako vai häviääkö. Itse tappelu on olennainen. Kunnon mäiskäsyt palleaan ja terävät koukut leukaan saavat energiat virtaamaan miehisessä hyvinvoinnin temppelissä harmoniassa yhdessä universumin kanssa.

Irronneet hampaat ja märkivät haavat tekevät sellaisen sulosoinnun yhdessä syksyisen luonnon ruskan kanssa, että sitä ihan tuntee hengittävänsä yhdessä aamu-usvaisen kanervikon kanssa.

Muistan kuinka poimit pihjalanmarjoja. Teit niistä puuroa. Maassa oli lunta. 

Mä olin silloin onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan.

Helvetti, mähän olen aina onnellinen. 

Mä olen onnellinen, kun saan nyrkistä. Koska silloin mä antaa itsekin nyrkistä. Harmi, että sen pitää mennä niin nykyään. Enää ei voi vaan antaa rystysten laukata ja nivelten paukkua. Pitää odottaa, että toinen iskee ensin. Tai toiset. Ja vasta sitten saa iskeä takaisin. Pitää olla itsepuolustusta. 

Ihme pehmoilua. Onneksi nämä ajat ovat pian ohi ja ollaan taas lopunaikojen äärellä. Silloin taas vahvimman sana on laki. Loppuu tämä aromaattisten suitsukkeiden kanssa pelleily. Loppuu turha ihokarvojen sheivaus. Loppuu yletön kauneuteen keskittyminen. Loppuu sisustaminen. Loppuu ihmiskunta.