Se on ihan sama voittaako vai häviääkö. Itse tappelu on olennainen. Kunnon mäiskäsyt palleaan ja terävät koukut leukaan saavat energiat virtaamaan miehisessä hyvinvoinnin temppelissä harmoniassa yhdessä universumin kanssa.
Irronneet hampaat ja märkivät haavat tekevät sellaisen sulosoinnun yhdessä syksyisen luonnon ruskan kanssa, että sitä ihan tuntee hengittävänsä yhdessä aamu-usvaisen kanervikon kanssa.
Muistan kuinka poimit pihjalanmarjoja. Teit niistä puuroa. Maassa oli lunta.
Mä olin silloin onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan.
Helvetti, mähän olen aina onnellinen.
Mä olen onnellinen, kun saan nyrkistä. Koska silloin mä antaa itsekin nyrkistä. Harmi, että sen pitää mennä niin nykyään. Enää ei voi vaan antaa rystysten laukata ja nivelten paukkua. Pitää odottaa, että toinen iskee ensin. Tai toiset. Ja vasta sitten saa iskeä takaisin. Pitää olla itsepuolustusta.
Ihme pehmoilua. Onneksi nämä ajat ovat pian ohi ja ollaan taas lopunaikojen äärellä. Silloin taas vahvimman sana on laki. Loppuu tämä aromaattisten suitsukkeiden kanssa pelleily. Loppuu turha ihokarvojen sheivaus. Loppuu yletön kauneuteen keskittyminen. Loppuu sisustaminen. Loppuu ihmiskunta.
