craziness road

It all started when a song was found in the tunnel, which was as little composed by nature as by man. The song was studied for years without success. Gradually, it got less attention, only a few flimsy theories were made about it. All the notes on the verses of the song remained riddles. The material of which it was composed was also partially obscured. It was some kind of metal anyway. 

Later the lyrics were found and they were relatively interesting too. However, they were not helpful in interpreting the song either.

The first verse:

"I lay my head in the lap of darkness. 

It is like an old mother who takes care of her exhausted child 

so that the knocked knob and possessed mind can rest for a while."

Time shift

3D-tulostimella voi tulostaa ouija-laudan. Toimii varmaan ihan yhtä hyvin kuin hauta-arkun kannesta veistelty vastaava versio. Mutta millainen henki tarvitsee jonkun pelilaudan ja pari pelaajaa välittääkseen viestejä rajan takaa? Eikö joku todella vahva ja pelottava demoni voisi kommunikoida ilman lautapelejä kenen kanssa haluaa? Ja odottaako jossain päivystävä henki, että jos jossain lähellä aletaan pelaamaan spiritismiä niin hän on valmiina ryntäämään paikalle ja toimimaan googlena henkimaailmaan suuntaan? Ja mihin ihminen tarvitsee paholaista, kun kaikki menee päin helvettiä ihan hyvin ilman sitäkin. Ja mihin ihminen tarvitsee Paul Austerin romaaneita? Eikö ihminen osaa leikkiä mielikuvitusleikkejä ilman, että joku satusetä kertoo niitä hänelle? Että joku elää hänen puolestaan mielenkiintoista elämää. Kokee asioita, jotka ovat järisyttäviä, mutta inhimillisiä.

Paul Austerin oma lapsi, Daniel osaa elää niin, ettei siihen tarvita romaanin sivuilta täytettä. Daniel on suurempi nero kuin isänsä, mutta saa vähemmän huomiota, vaikka hän todella uskaltaa mennä äärirajoille arjessa sen sijaan, että venyttäisi sivumäärää romaanin kansien välissä.

Tai no, Danielista pitänee puhua menneessä aikamuodossa. Daniel ei pelkästään löytänyt äärirajoja vaan meni myös niiden yli.

Samael - Poison of God

1960-luvulla miehet saivat haista hielle ja/tai tupakalle. 

Sitten heidät opetettiin käymään suihkussa ja käyttämään deodoranttia. 

2020-luvulla miehille myydään omia meikkipaketteja, niiden kannessa lukee "War Paint". 

Nykyisin miehet ajelevat karvojaan muualtakin kuin naamasta, ottavat nätin rusketuksen ja tuhlaavat merkkivaatteisiin.

Mä synnyin noiden vuosikymmenten välissä ja totean itsevarmasti, että siinä oli hyvä. Ihan kiva, ettei se viikon vanha hiki polttele sieraimia työpaikoilla, mutta helvetti ne kasvonaamiot vois jättää väliin nyt kyllä.

Miehille myydään silikoni-implantteja. Voi ottaa hauikset tai pohkeet, jos ei jaksa treenata.

Komponenttipula piinaa eikä kaupasta tahdo löytyä millään uutta pelikonsolia sen takia.

Ilmasto lämpenee ja tuleva maailmanloppu ei välttämättä ole huono asia ollenkaan.

When should you sacrifice a Queen?

En ollut sitä, en ollut tätä. 

Ihme räpiköintiä aina vain. 

Ulkoasu muuttuu ja selitys joka kerta, mutta samaa räpiköintiä. 

Hirveät luulot. 

Hirveät odotukset. 

Hirveät paineet. 

Tulokset huononevat. 

Ajat huononevat. 

Selitykset paranevat. 

Teen asioita, jotka tuntuvat nyt oikeilta, mutta joita kadun tulevaisuudessa. 

Saisinpa anteeksi. En ihmettele, jos en saa. 

Yritä olla erikoinen. Yritä olla aito ja omaperäinen. 

Et onnistu, olet vain melkein tavallinen. Siis parhaimmillasi. 

Lähinnä sekava. Pelokas ja ylpeä. Rikki ja turtunut. Lääkitty ja tukossa. 

Mikään ei pelota. Siis mikään ei asia ei pelota, koska millään ei ole väliä. 

Silti pelokas. Et edes tiedä miksi pelkäät, mutta pelkäät, että romahdat taas, vaikka se on parasta mitä pitkään aikaan sinulle on tapahtunut. 

Kaikki pelot ovat käyneet toteen, mutta nekään eivät olleet niin pahoja kuin aikoinaan luulit. 

Lähinnä tekivät kaikesta tylsempää. Kaipaat aina. Mutta et minnekään, etkä ketään. 

Haaveilet rakkaudesta, mutta et ketään kohtaan. 

Puhut avoimemmin nykyään, mutta olet sisältä ontompi kuin ennen. 

Ennen leikit tulella ja nykyään kaikki kirkas häikäisee.

Kuvittelit meneväsi eteenpäin, mutta veitkin saman tarinan vain uudelle yleisölle. 

Luulit oppineesi jotain, mutta sorruit omiin maneereihisi. 

Kuvittelet hurmaavasi kaikki, koska et tunnista sääliä heidän katseesta. 

Olet outo ja kummallinen. Et mielenkiintoinen, etkä unohtumaton.

Valitat, valitat, valitat.

Mietit kuinka kauas taaksepäin pitäisi kelata, jotta tarinasi olisi vielä oikaistavissa.

Isäsi isänisä makaa joukkohaudassa.

Kukaan ei tule muistamaan missä sinä makaat iäisyyden.

A New Engine Produces Nearly Zero Harmful Feelings & Memories

Pinnan alla niin kauan, että unohdin millaista on hengittää. Pidätin vain ja olin kuin mitään ei olisi vialla. Sitten tuli hetki, että riitti. Ja aloin näkemään millaisten valheiden alla olin sukeltunut.

 

Kauan.

 

Mutta pedot on petoja, vaikka olosuhteet olisivat kuinka mukavia tahansa. Ja saatana on saatana, vaikka ihminen siitä yrittääkin tehdä salonkikelpoista pelleä, itsensä kaltaista.  

Mutta tää on vasta traileri. Ja niin kuin aina trailerit lupaa liikoja tai on muuten huonoja. Niin tässäkin tapauksessa. Tarvitaan oikeasti enemmän, jotta kiinnostuisin. Tarvitaan paljon enemmän, että syttyisin.

Tänään.

Näin kuinka peura makasi keskellä ajokaistaa. Yritti nostaa päätään, mutta ei pystynyt. Se oli törmännyt moottoripyöräilijään. Kuski seisoi ojassa sekavana. Mietti sattuuko minnekään ja kuinka voikaan olla huonoa tuuria. 

Mutta ei ole olemassa huonoa tuuria. On vain meidän tapamme arvottaa asioita oman etumme kautta. Minusta se oli hyvää tuuria. Todella hyvää.

Ja ihan vain siksi, että se peura ei törmännyt minun autoni keulaan. 

How to create a restore point in life

 Me voitais olla vaikka kuinka hienoja tyyppejä, jos me ei kohdattais niin paljon kriisejä. Me voitais olla vaikka kuinka iloisia ja energisiä, jos meidän voimat ei menis suremiseen. Moni joka luulee olevansa ratkaisu niin on oikeasti vain osa ongelmaa. Ja moni joka pelastaa ei tajua sitä edes tekevänsä. Raha ei tee onnelliseksi, koska mikään ei tee onnelliseksi. Eikä tarkoitus ole vaan koko ajan valittaa, mutta kaikki muu olis enemmän tai vähemmän teeskentelyä. Ja tietty - aina vois mennä vielä huonomminkin - ja juu, on huomattu, että aina myös menee. Kuinka yllättynyt sitä ois, jos joskus meniskin paremmin. Joskus oliskin niin, että kummitukset ei palais, kun ne kerran ois teurastanut. 

En mä tiedä kuinka tässä käy.

Ekaa kertaa koskaan mä en voi luvata, että tässä käy hyvin.

Sellaista se on kun pelaa Tetristä, palat ei vaan loksahda ja jossain kohtaa tulee tehtyä virhe.

Desperate and displeased

Sota on ohi. Ei kokonaan, mutta minun osalta.

En ole perillä. En mennyt mihinkään. Luulin aina olevani matkalla jonnekin, mutta oikeasti olin vain eksyksissä. Uponneena itsesääliin ja syljin räkää muiden kasvoille, koska kyyneleitä en osannut vuodattaa.  Paperin ohutta, haurasta ja latteaa oli lopulta kaikki. Jokainen ihmissuhde revittävissä irti, jokainen saavutus kuin ämpärillä hiekasta tehty, helposti yhdellä polkaisulla tuhottavissa, pois pyyhittävissä ja lopulta kaikkien unohdettavissa. Paitsi ettei kukaan varsinaisesti unohtanut niitä, koska kukaan ei varsinaisesti kiinnittänyt niihin alun perinkään huomiota.

Joka tapauksessa sota oli nyt ohi minun osalta. En poistunut kentältä voittajana, mutta en kai häviäjänäkään. Taisin vain kadota kesken taistelun, haalistua kuvasta ja todeta kaiken olleen enemmän tai vähemmän turhaa. Kannan mukanani syyllisyyttä, kannan vaikka tein parhaani, yritin onnistua, koitin olla niin hyvä kuin mahdollista.

Mutta eihän se riitä. Ei, jos on roisto. Eikä ketään kiinnosta, vaikka kuinka sydän olisi kultaa ja aikeet viattomat. Ei, roisto on roisto. Ja selkäänpuukottaja nukkuu huonosti. En pelkää silti tulevaa. Pelkään, ettei sitä tule.

In a hating memory

Kauppakeskuksen avajaisissa oli trubaduuri viihdyttämässä ihmisiä. Sellainen keski-ikäinen, paljon keikkaileva, menetettyä rock-unelmaansa muisteleva taitava soittoniekka. Hän osasi soittaa kaikki klassikot ihan tosta noin vaan. Osa ihmisistä jäi kuuntelemaan, mutta osa vain käveli ohi osaamatta arvostaa aitoa lahjakkuutta.

Itselläni aika pysähtyi hetkeksi, kun hän soitti yhtäkkiä Nirvanan 'Something in the way'. Klassikkobiisi, mutta väärä ympäristö ja yleisö tuolle mestariteokselle. Ja jossain valheellisessa ylemmyydentunteessa kuvittelin itseni olevan tuon laulun arvoinen, vaikka ihan samanlainen keskiluokkainen paskiainen minäkin olin.

Itse en ollut vain lakannut suremasta sitä, että menetin otteeni. Uskoisin, että muut olivat ihan tyytyväisiä untuvatakeissaan. Luulen, että kaikki muut kuvittelivat olevansa jotakin mitä minä en koskaan voisi olla. 

Saw your end

Tiedän, tässä iässä ei pitäisi olla enää mielikuvitusystäviä. Mutta se oli aluksi niin hupsu ajatusleikki, että päätin jatkaa sitä. Ja ajan myötä tuosta mielikuvitusystävästäni tuli minulle ihan rakas ajatus, josta en halunnut päästää irti. Ehkä se oli omanlaista harrastelijaterapiaa tai tapa jäsennellä ajatuksia, kun kävi arjen tapahtumia yhdessä läpi tuon täydellisen tyypin kanssa. Ja olihan hänellä nimikin, kysyin sitä häneltä ja hän vastasi hymyillen: 'Enyo'.

Mutta ongelmiahan siitä seurasi.

Tässä yhtenä päivänä Enyo tuli luokseni hieman turhautuneena. Hän kertoi, ettei enää uskonut minuun. Siihen, että olisin oikeasti olemassa. Hän pyysi, että jättäisin hänet rauhaan, enkä tunkeutuisi hänen ajatuksiinsa. Kuulemma hänen oikeat ystävänsä eivät pitäneet siitä, että hänellä oli tällainen kaverisuhde, kuulemma lasten leikkiä tällainen.

Loukkaannuin ja yritin huutaa, että tämä oli minun leikkini.

Huusin turhaan.

Kukaan ei kuullut.

Ei ollut ketään tai mitään kuulemassa.

Creek of deceit

Jokainen vartalo on kaunis. 

Jokainen elämä on arvokas. 

Jokainen mielipide on yhtä arvokas.

Ja vitut. Ihminen on vain peräsuolen jatke, kävelevä komposti ja latteuksia suoltava hitaasti mätänevä lihakasa. Kaikilla on näkemystä, kaikilla on joku syy osoittaa mieltään ja kaikki ovat mielestään viisaita. Miksei kukaan tajua olla hiljaa, pysyä vaiti ja lopettaa itselleen ääneen valehtelua? Miksi meidän pitää vaivata muita kertomalla kuulumisia, huolia ja kokemuksiamme ilmastomuutoksesta/tasa-arvosta/maahanmuutosta/harrastuksista/kulttuurista/ihmissuhteista/mistä tahansa?

Mitä sillä on väliä? Kaikki tapahtuu kuitenkin.

none of these thoughts were mine

Jos kukaan ei ole täysin paha eikä kukaan täysin hyvä vaan me ihmiset ollaan sekä että. Ja joillekin me olemme kivoja ja joillekin toisille me olemme ilkeitä. Joillekin me kostamme omaa epävarmuutta ja toisia me imartelemme ihailun tai muun sentimentaalisen vastakaiun toivossa.

Mutta onko lakana valkoinen, jos siinä on mustia tahroja? Onko lasi ehjä, jos siinä on säröjä?

Onko mitään hyvää ihmistä olemassa?

Me aikuiset haluamme uskoa niin, me haluamme, että pahaa tekevät ovat myös pahoja ihmisiä. Ja me uskomme aina itse olevamme hyviä, ainakin pohjimmiltaan. Mutta me emme ole. Me olemme ahneita ja itsekkäitä, jossakin määrin aina. Mutta se ei ole se narratiivi, jota itsellemme kerromme. Me aikuiset olemme lopettaneet leikkimisen aikoja sitten, mutta satujen kertomista me emme lopeta koskaan. Pahinta on vain se, että uskomme itse ehdoitta nuo sadut.

Meidän viisautemme on meidän kirouksemme. Meidän heikkoutemme on sokeus omalle itsellemme. Me emme näe omia virheitämme oikein, usein emme näe ollenkaan virheitämme. Minulla on uutinen, kukaan ei voita tätä sotaa. Minulla on sisällä rauha sillä tiedän, että yksikään ei jää jälkeen. Minulla surua jaettavana, sillä osa menetyksistä koskee niitä, joita itsekin rakastan. Itselläni ei ole väliä, olen saanut jo kaiken, mutta olisin toivonut rakkailleni vielä jotakin, vielä parempaa ja vielä enemmän. Minun iloni on olla näkemässä tämä. 

Eikä mitään jää jäljelle. Siinä kaikki.

Romahdus. 

Ja lopulta kaikki räjähtää sisäänpäin (ts.imploosio).

᪙

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

XII NÄYTÖS

-Pitagore saapuu sukulaisten luo vaatimaan velkojen maksua-