After ending things

Joskus kopio on parempi kuin alkuperäinen.

Joskus voimia kannattaa säästää ja vasta lopussa antaa palaa. Joskus kipu tulee vasta paljon myöhemmin, vasta kauan sen jälkeen kun on sattunut jotain. 

Entertain 

Finally we met

 

Words, words, mere words, no matter from the heart

 

Video ei ole käytettävissä juuri nyt. Ei ehkä koskaan. Ja se on hyvä asia. Se on hyvä, koska me katsomme liikkuvaa kuvaa enemmän kuin mikään sukupolvi aiemmin meitä. Meidän neuronimme ovat turtuneet liikkuvaan kuvaan.

Meidän pitäisi katsoa metsää ja suota. Kuunnella kun kurki laulaa jossakin.

Silloin me tietäisimme enemmän.

Let's start the show!

Urheilija laittaa kaiken likoon. Uhraa ihmissuhteet ja joissakin tapauksissa terveytensäkin pysyvästi vain ja ainoastaan siksi, että voittaisi. Että olisi ekana maalissa. että tekisi eniten maaleja, että saisi kunniaa ja ihailua ja tuntisi olevansa parempi kuin hävinnyt.

Mutta onko voittaja oikeasti parempi? Vai voittiko hän, koska oli onnekkaampi? Vai voittiko hän, koska hävinnyt oli epäonnisempi? Jos hävinneen akillesjänne ei olisi pettänyt ratkaisevalla hetkellä tai jos rengas ei olisi puhjennut viimeisessä mutkassa? Jos ja jos ja jos.

Ja vaikka voittaja olisi tehnyt kaiken kovempaa eikä tuuri olisi näytellyt osaansa niin mitä sitten. Edelleen täytyy roskat viedä ulos. Edelleen täytyy yksinäiset illat täyttää Netflixin äärellä. Edelleen täytyy käydä paskalla. 

Voittaminen ei tee kuolemattomaksi. 

Voittaminen on turhaa. Se ei muuta mitään. Se muuttaa ainoastaan ihmisten mielikuvissa jotain, mutta Mars jatkaa kenen tahansa voitosta huolimatta kulkuaan kiertoradallaan ja litosfäärissä Nazcalaatta jatkaa työntymistään hiljalleen aina vain Tyynenmeren laattaa päin. Voittajassa solut jatkavat kuolemistaan ja samanlaista aidon rakkauden perässä haaveilua se elämä on voiton jälkeenkin. Voi olla, että voittaminen tekee jopa elämästä huonompaa. Se houkuttelee voittajan ympärille hännystelijöitä ja se muuttaa ihmisten suhtautumista voittajaan. Ihmiset eivät enää näe ihmistä voittajassa vaan muut näkevät voittajassa myyttisen sankarin, jonka odotetaan alitajuisesti pelastavan meidät tuhon uhatessa.

Mutta eivät voittajat sitä tee. Voittajat vetävät kokaiinia nenäänsä, kun parrasvalot ovat sammuneet. Voittajat kuolevat siinä mielessä yksin, että heidän ympärillään on niitä, jotka ovat onnistuneet uimaan kiinni voittajan rahoihin, kultaan ja kunniaan.

Voittaminen tuhoaa ihmisen.

Siksi häviäjissä on voimaa. He kestävät tappionkin. Kuka tahansa pärjää palkintokorokkeella, mutta harva jaksaa tarpoa raskaassa tappion suossa vailla vetoapua muilta. Häviäjillä ei ole energiaa paskanjauhamiseen. Häviäjät sanovat asiat suoraan, heillä kun ei ole enää mitään hävittävää.

Helvetissä on pitkä jono entisiä menestyjiä. Siellä on laumoittain hyvin pärjänneitä, muita alas polkeneita, kaiken saaneita sankareita.

This was the saddest summer

Pelastit minut. 

Yhden kerran tarpeeksi. Luultavasti pelastit minut useamminkin, mutta en tajunnut sitä. Enkä tajua vieläkään. Olen liian syvällä tässä viidakossa tajutakseni, kaikilla köynnöksillä vaatimuksia suuntaan ja toiseen. Sinne tänne uppoaa saappaani maksamattomien laskujen sekaan enkä ehdi vetää jalkaani pois ennen kuin se kastuu kokonaan. Jatkuva sade piinaa, sellainen rankkasade mitä voi kokea vain viidakossa, täällä se on vielä suolainen, mutta se johtuu yksinomaan kyynelistä. Onneksi tämä uuvuttava kuumuus ei haittaa nukkumistani. Sen sijaan unettomuuteni haittaa sitä kyllä. Jokainen ohitettu deadline saa raporttini muuttumaan zombeiksi, jotka hitaasti laahustaen jahtaavat minua täälläkin. Hakkaan tylsistyneellä mieleni viidakkoveitselle tietäni eteenpäin, katkoen muiden odotuksia ja toiveita minua kohtaan yksi kerrallaan. Luulenko pääseväni täältä koskaan pois? Voiko täältä edes päästä pois? Kierränkö alati laajenevaa kehää ja onko se piste minne tänne tulin jo kasvanut umpeen peruuttamattomalla tavalla? Se on varmaa, että eksyin jo kauan sitten. Vaikea sanoa kuinka kauan, koska ajantaju on mennyt. Voi olla, että puhutaan vain päivistä, mutta yhtä voi olla, että puhutaan vuosikymmenistä. 

Miten olen selvinnyt hengissä?

Tai no, kai siksi, että pelastit minut.

Mother Mary of all lessons

 Ei riitä, että on suuruudenhullu. 

Sen lisäksi pitäisi olla jotain taitoja, jotain kykyjä. 

Ja niin siinä kävi. 

Me kompastuttiin. Ja sitten me kaaduttiin. 

Mutta siitä kaikki vasta alkoi, koska sitten me aloimme putoamaan. 

Me putosimme läpi elämämme. Nähtiin kaikki ne, jotka oltiin jo unohdettu ja koettiin hetken aikaa taas ne kaikki tunteet, joita oltiin jouduttu pakenemaan. 

Ja oliko elämä todella ollut noin haaleaa vai oliko aika vain haalistanut kaiken ohi mennessään.

Ihan sama, tässä sitä kuitenkin nyt oltiin. 

Olisi upeaa päättää kaikki sanoihin, että lopulta viisaus oli valttia ja oikeudenmukaisuus voitti. Mutta ei siinä oikeasti käynyt niin. Lopputulos oli oikeasti jonkinlainen sekamelska sattumia eri muodoissa. 

Mutta - yllättävää kyllä - en ollut yhtään katkera. Olin toisaalta todella huvittunut. Olin liki mielissäni siitä, että ympärilläni oli iso kuoro Jeesuksia kertomassa miten pitäisi olla ja miten pitäisi tehdä ja mitä pitäisi ajatella. Ja niin kauniisti ne yhteen ääneen lauloivat virheettömyyden aariaansa, että hetken luulin äänen tulevan vain yhdestä henkitorvesta - kunnes katsoin kunnolla ympärilleni ja näin, että tämä oli ihan aito ja oikea kuoro.

Sitten alkoi satamaan. Tai no, se oli pieni tihku eikä tuulikaan edes ollut kovin navakka. Mutta se riitti Jeesus-kuorolle, se hävisi saman tien näkyvistä ja jätti minut yksin taivaltamaan rattailla, joita aasi veti ja näihin rattaisiin arki heitteli palmunlehtien sijasta kapuloita. Mutta luotin siihen, että Jeesus-kuoro palaisi heti kun pääsisin läpi koettelemuksistani ja oikaisisin hetkeksi lepäämään. 

Ei rauhaa, eikä hiljaisuutta.

Kaikki virheet mitä oli mahdollista tehdä ja kaikki virheet mitkä olivat teoriassa olemassa käytiin läpi noina hetkinä.

Uudestaan.

Ja uudestaan.

Jatkossa mä yritän olla parempi. 

Jatkossa mä yritän olla kuolema.

Jaloviina

Pehmeä, suorastaan samettinen rakenne. Lämmin ja syleilevä ote kielestä jokaisella pisaralla. Tylsä ja laimea humala, joka siitä seuraa. Aivot pysähtyvät ja askeleista tulee epävarmat. Pöyhkeä ja itsevarma maku, tuoksu on päällekäyvä, Jaloviina on kuin uhmaikäinen lapsi, jota ei ole piiskattu tarpeeksi, sellainen rääkyvä ja huomiota vaativa äpärä. Jaloviina ei teeskentele olevansa herrojen juoma vaan se on hinnoiteltu niin, että pahinkin rappioalkoholisti voi edes kerran kuukaudessa rahojen tullessa tilille ostaa tuota pullollisen ja samalla selittää itselleen kuinka kaikki on nyt hyvin. Se on moukkamainen juoma, täynnä moukkamaista asennetta kaikkea kohtaan. Se ei edes yritä yllättää. Sen ainoa etu piilee siinä, että siinä on riittävästi alkoholia, jotta halutessaan humalatilan saavuttaa vikkelästi. Kukaan vakavasti otettava sommelier ei suosittele sitä.

Siksi minä juon sitä. 

Juxtapose

Olipa kerran tarina, tosi tarina tällä kertaa. Se kertoi sinusta, minusta ja oikeastaan ihan jokaisesta. Siinä tarinassa miehet kertoivat naisille kuinka vahvoja ja urheita he ovat ja naiset antoivat ymmärtää olevansa puhtaita ja viattomia. Eikä siitä voinut syyttää ketään, me olisimme halunneet, että kaikki on sellaista. Me olisimme halunneet, että sankareita on ja jossain on aidosti joku, joka ansaitsee tulla pelastetuksi. Ja melkein sellaistahan se olikin. Pieniä kauneusvirheitä siellä täällä, hieman valkoisia valheita ja satuttavia salaisuuksia. Mutta vaikka aika kului, tiesi jokainen sisimmässään, ettei juuri hänestä ollut sittenkään sankariksi. Ei kaikkien niiden tekojen jälkeen. Ei sankarit satuile, eikä ne luo illuusioita paremmasta. Siksi me ollaan kateellisia niille. Ne on niin hyviä. Ja me ei olla. Me ollaan mokattu monta kertaa, milloin itsekkyyden takia, milloin ahneuden. 

Ja me jatketaan mokaamista. Me yritetään kasvattaa meidän lapsista parempia. Mutta ne näkee läpi. Ne näkee meidän sanojen ja tekojen välisen ristiriidan. Ja aika hyvin aikuisetkin näkee sen saman ristiriidan. Mutta aikuiset osaa myös ummistaa silmänsä sellaiselta. Varsinkin mitä tulee omien sanojen ja tekojen väliseen konfliktiin. 

"Dark, dark! The horror of darkness, like a shroud. Wraps me and bears me on through mist and cloud." Nämä sanat kuningas Oidipus huusi sen jälkeen, kun hän oli puhkonut silmänsä omin käsin. Hän ei kestänyt sitä tekopyhyyttä mitä hänen jalot aatteensa verrattuna kurjiin tekoihinsa saivat hänet tuntemaan. Hän ei oppinut sulkemaan silmiään omilta virheiltään. Ja siksi hänen tarinansa on noin koominen.

meille on lokeromme

I'd lost to swamp

Saan sut tuntemaan.

Että olet olemassa ja tärkeä.

Mutta mä tarviin siihen aikaa. 

Mä tarviin, että pysähdyt hetkeksi ja kuuntelet. Että otat sanat vastaan. Ettet heti ole keksimässä vastaväitteitä. Olet hetken avoin. 

Utelias. 

Ja aavistuksen epätoivoinen.

En saa sua ehjäksi, mutta saan sut tuntemaan, että on toivoa. 

Ehkä. 

Jossain. 

Kaukana. 

Saan sut tuntemaan, ettet ole yksin. 

Ettet ole hullu tai totaalisen väärässä sen suhteen mihin uskot pohjimmiltas.

Vaikka mä oon väärässä, se ei haittaa. Me ollaan kaikki väärässä. Koko ihmiskunta on luisunut väärille raiteille ja meitä puserretaan muottiin, jonka joku muu loi. Naisilla ei ole kainalokarvoja ja miesten kosmetiikka myy enemmän kuin koskaan. Koska me ei riitetä näin. Meidän pitää mahtua siihen alati muuttuvaan muottiin, jonka joku muu loi.

Nykyään kirjailijat varoo loukkaamasta ketään. Ne vaan kirjoittaa omista kipupisteistään ja häpeän kokemuksistaan. Koska se on nykyään se juttu. Enää ei saa pahoittaa kenenkään minäkuvaa, vaikka koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut näin paljon karsinoita mihin meitä on survottu eikä etikettejä mitä meihin on lyöty nyt.

Koska jokainen on niin arvokas. Niin arvokas, että maapallon kantokyky ei sitä kestä. Meitä on liikaa. Meitä on enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa on ihmisiä ollut. Silti koskaan ihmiset ei oo ollu näin yksinäisiä.

Me ollaan hukattu ihmisyys. Me ei olla enää ihmisiä. 

Me ollaan nykyään joku tutkinto ja osapuoli parisuhteessa ja urapolulla jossain vaiheessa ja kumppaneita kauppaliikkeille ja yhteistyötahoja meidän lapsia kasvattaville viranomaisille. Me ollaan olemassa, jotta me voidaan toteuttaa meidän unelmia, elää täyttä elämää ja kasvaa henkisesti niin saatanan suuriksi, että meidän päät räjähtäis ellei me käytäis terapiassa.

Me ollaan haaksirikkoisia sieluja seilaamassa riippuvuudesta toiseen. Me ollaan haamuja, jotka pelkää pimeää enemmän kuin oikeita haamuja. Joka päivä me ollaan monta tuntia internetissä imemässä ajatuksia, mitä joku muu on ajatellut meidän puolesta. 

"Cogito, ergo sum." -Ajattelen, siis olen olemassa. 

Olisipa Descartes nähnyt vuoden 2020 ja kuinka kukaan ei enää ajattele, vaan kaikki postaa sisältöä. 

(Oh the irony)

I know she is gone

1...2...3... ja niin edelleen.

Rationaalilukuja on ääretön määrä. 

Mutta irrationaalilukuja on vielä enemmän. Näistä kuuluisin on pii eli π.

Ja tämä kuvaa meitä kaikkia. Järkeviä, suhteellisuudentajun omaavia ihmisiä on paljon. Mutta hulluja, järjettömiä on paljon enemmän. Ja kuuluisimmat niistä ovat todella hulluja. 

Zero divided by zero

Ongelma on siinä, että otsikot ovat parempia kuin itse teksti. 

Ja se on nykyaikaa.

Ongelma on siinä, että eläimellinen paine ei tee ihmisestä timanttia vaan pikkuhiljaa rappeuttaa aivot.  Ei elämä epämukavuusalueella kehitä, se saa aikaan stressin ja sitä kautta matala-asteisen tulehdustilan. Ja jos sitä ei hoida niin se voi lopulta tappaa.

Ja sekin on nykyaikaa.

Aina sanotaan, että nollalla ei voi jakaa. Mutta voi, kun jakaa vaan. Ja montako kertaa nolla menee sitten itse nollaan niin se menee siihen yhden kerran. Helposti. Se menee siihen vaikka kaksi kertaa.   Tai kuinka monta kertaa tahansa. Kokeile vaikka laskimella 0/0 = 1.

Ja se onkin sitten jo tulevaisuutta.

Ongelma on siinä, että kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa vastauksia. Ja aina sanotaan, että nollalla ei voi jakaa, vaikka nollalla voi kertoa. Se on helppoa, esim 0*2 = 0. Kokeile vaikka helmitaululla.          Ja jos jollakin voi kertoa niin silloin sillä voi myös jakaa.

_ _ _ _ _ _ 

Niin kutsuttu alkuräjähdys sinkosi materian ympärilleen ja räjähdyksestä johtuva liike muodosti kitkattomassa tilassa pyörimisliikkeen, koska kappaleilla on oma gravitaationsa, joka aiheutti hidastumisen kappaleille itsellään. Siksi maapallo pyörii edelleen. Ja me putoamme kohti oman galaksimme keskustassa olevaa mustaa aukkoa, koska sen massa on niin valtava, että se vetää puoleensa kaikkea ympärillään olevaa. Me emme putoa sinne pystysuoraan vaan kierrämme kehää kuin pallo ruletissa. Ja syy on siinä pyörimisliikkeessä mikä meille annettiin aluksi. Mutta sillä ei ole väliä onko suuntamme pyörivä vai luotisuora, koska avaruudessa ei ole lopulta suuntaa, ei ole alaspäin tai ylöspäin universumin mittakaavassa. Ja kaikilla kappaleilla on putomiskiihtyvyytensä, siksi on vaarallisempaa hypätä kymmenestä metristä maan pinnalle kuin puolesta metristä. Mutta vaikka nopeus kiihtyy pudotessaan niin samalla aika hidastuu. Mitä lähempänä ollaan meitä puoleensa vetävää kappaletta, sitä hitaammaksi ajan kulku käy. Ja mitä korkeammalla ollaan meitä puoleensa vetävästä kappaleesta niin aika vastaavasti kulkee nopeammin (Kaksosparadoksi)

Ja se voi tuntua oudolta, mutta se ei ole. Aika ei ole muuta kuin ulottuvuus. On helppo ymmärtää, että puun latvasta maan pinnalla olevat asiat näyttävät pienemmiltä kuin maan pinnalla samalla tasolla katsoen. Samalla tavalla ajan perspektiivi venyy.

Siksi myöhästyn joskus tapaamisista.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Rakennetaan valtava säiliö. Mitat sillä ovat niin, että leveys on viisisataa metriä, korkeus kymmenen metriä ja syvyys kymmenen metriä.

Jos tuo säiliö asetetaan niin, että pisin sivu on maata vasten (muistuttaisi hieman uima-allasta) ja täytettäisi se vedellä niin montako desilitraa siihen menisi vettä?

Ja jos tuo säiliö asetettaisiin "pystyyn" niin, että sillä olisi korkeutta se viisisataametriä ja se muistuttaisi enemmän tornia ja täytettäisiin sitten vedellä niin montako desilitraa siihen menisi vettä silloin?

-Ja vastaus ei ole, että yhtä paljon.

Ei, koska pystyssä ollessaan pohjalla oleva vesi pusertuisi kasaan yllä olevan veden massasta sekä paineesta ja mahtuisi tiiviimpään tilaan kuin säiliön pinnalla oleva vesi. 

Vesi ei pysty kannattelemaan itseään määräänsä enempää.

Siksi maaten on kevyempi olla ja seistessä oloni on joskus turhankin raskas.