Saan sut tuntemaan.
Että olet olemassa ja tärkeä.
Mutta mä tarviin siihen aikaa.
Mä tarviin, että pysähdyt hetkeksi ja kuuntelet. Että otat sanat vastaan. Ettet heti ole keksimässä vastaväitteitä. Olet hetken avoin.
Utelias.
Ja aavistuksen epätoivoinen.
En saa sua ehjäksi, mutta saan sut tuntemaan, että on toivoa.
Ehkä.
Jossain.
Kaukana.
Saan sut tuntemaan, ettet ole yksin.
Ettet ole hullu tai totaalisen väärässä sen suhteen mihin uskot pohjimmiltas.
Vaikka mä oon väärässä, se ei haittaa. Me ollaan kaikki väärässä. Koko ihmiskunta on luisunut väärille raiteille ja meitä puserretaan muottiin, jonka joku muu loi. Naisilla ei ole kainalokarvoja ja miesten kosmetiikka myy enemmän kuin koskaan. Koska me ei riitetä näin. Meidän pitää mahtua siihen alati muuttuvaan muottiin, jonka joku muu loi.
Nykyään kirjailijat varoo loukkaamasta ketään. Ne vaan kirjoittaa omista kipupisteistään ja häpeän kokemuksistaan. Koska se on nykyään se juttu. Enää ei saa pahoittaa kenenkään minäkuvaa, vaikka koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut näin paljon karsinoita mihin meitä on survottu eikä etikettejä mitä meihin on lyöty nyt.
Koska jokainen on niin arvokas. Niin arvokas, että maapallon kantokyky ei sitä kestä. Meitä on liikaa. Meitä on enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa on ihmisiä ollut. Silti koskaan ihmiset ei oo ollu näin yksinäisiä.
Me ollaan hukattu ihmisyys. Me ei olla enää ihmisiä.
Me ollaan nykyään joku tutkinto ja osapuoli parisuhteessa ja urapolulla jossain vaiheessa ja kumppaneita kauppaliikkeille ja yhteistyötahoja meidän lapsia kasvattaville viranomaisille. Me ollaan olemassa, jotta me voidaan toteuttaa meidän unelmia, elää täyttä elämää ja kasvaa henkisesti niin saatanan suuriksi, että meidän päät räjähtäis ellei me käytäis terapiassa.
Me ollaan haaksirikkoisia sieluja seilaamassa riippuvuudesta toiseen. Me ollaan haamuja, jotka pelkää pimeää enemmän kuin oikeita haamuja. Joka päivä me ollaan monta tuntia internetissä imemässä ajatuksia, mitä joku muu on ajatellut meidän puolesta.
"Cogito, ergo sum." -Ajattelen, siis olen olemassa.
Olisipa Descartes nähnyt vuoden 2020 ja kuinka kukaan ei enää ajattele, vaan kaikki postaa sisältöä.
(Oh the irony)
