5/12/2008

Illuusioiden maailma

Me teemme mitä vain välttääksemme kohtaamasta todellisuutta.
Meidän elämän perusta rakentuu huolellisesti kootulle valheelle.
Ja me teemme tätä tiedostaen että myös tiedostamatta.

Me juomme kymmenen litraa puhdasta alkoholia vuodessa asukasta kohden, luvussa on mukana vastasyntyneet ja laitoshoidossa olevat vihanneksetkin.

Me eroamme avioliitoista vuosittain 13000 kertaa ja menemme naimisiin vuosittain 28000 kertaa, siis melkein puolet eroavat.

Meillä on valheellinen kuva elämästä.
Me peitämme sen kuvan uskolla siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi ja kun se ei muutu, me joko päihdymme lujaa tai otamme eron.

Miksi me menemme naimisiin? Luulemmeko, että toinen ihminen tekee meistä onnellisen, kokonaisen ja pelastaa meidät siltä totuudelta joka elämä oikeasti on? Kuinka moni meistä kaipaa vain jotakin ihmistä lähelle jakamaan arkea ja suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta. Nyt tässä välissä pitäisi kuunnella kun McCartney ja Lennon laulavat "Help" biisinsä ja tajuta mitä ironiaa se edustaa.

Miksi me juomme viinaa? Nollataksemme raskaan työviikon? Juhliaksemme milloin mitäkin? Parhaita hetkiä on ne kun häissä morsiuspari juo tolkuttomasti, silloin ei voi pidättää naurua millään...

No entäpä se raskas työviikko sitten, eikö se ole merkki siitä, että joku muu rikastuu tai ainakin hyötyy työpanoksestasi sinua enemmän. Muutenhan ei kai kannattaisi pitää sinua töissä. Entäpä ne joilla ei ole töitä, unohdetaan opiskelijat hetkeksi ja keskitytään niihin jotka pikku hiljaa työttöminä ollessaan vieraantuvat yhteiskunnasta ja joutuvat kerran kuussa kuuntelemaan työvoimatoimiston vittuilua ja osallistumaan itsensä häpäisemisorgioihin, jotka on ovelasti puettu milloin minkäkin valmennuksen nimiin. Heidät nujerretaan pikku hiljaa ja ainoa syy mikä estää heitä heittäytymästä junan alle, on usko paremmasta tulevaisuudesta. He eivät pääse toteuttamaan itseään eikä näin ollen pääse rakentamaan itsetuntoaan. Siinä on kierre valmis ja matka helvettiin voi alkaa.

Mutta ei hätää, me muut tulemme perässä.

Me saamme burn outin työpaikoillamme, me uuvumme pikku hiljaa ja ainoa millä jaksamme on se, että saattaahan se lottovoitto osuakin kohdalle ja sillä pääsee pelastautumaan tästä oravanpyörästä.

Ja ai niin, eihän kaikki tietenkään eroa... On myös niitä, jotka viikosta toiseen, kuukausista ja vuosista puhumattakaan katselevat humalaista puolisoaan kotona, katsovat sitä känniläistä, joka on ihan vieras ihminen verrattuna siihen, johon ekan kerran tuli törmättyä baarissa. Katselee kun se oksentaa, katselee kun se huutaa lapsille, katselee kun se lähettää nyrkkinsä kohti vauhdilla jota ei ehdi väistämään.

Ja se sattuu.

Se sattuu enemmän sieluun, kun se on merkki siitä, että elämä ei mennytkään niin kuin sen oli suunnitellut.

Mutta melkein aina se muistaa pyytää anteeksi ja ihan oikeasti katuvalta se vaikuttaa ja tulihan sitä luvattua Jumalan ja sukulaisten edessä, että vastamäessäkin sitä pysytään yhdessä. Ja se häpeän määrä kun menisi eroamaan, eihän sitä kukaan kestä. Ja voihan se olla, että se muutuu, että se oppii virheistään ja hyvittää vielä kaiken joskus... Ja eihän sitä jaksa uskoa, että se pettäisi, vaikka aina välillä se ei vastaa puhelimeen ja tulee myöhään kotiin poissaolevan oloisena...

Ei silti kaikki eroa, vaikka joillain olisi oikeasti syytäkin... Jotkut jaksaa paremmin pitää kiinni illuusioistaan.

Ja ei illuusioissa ole mitään pahaa! Monta kertaa olen itsekin nähnyt hyvän teatteriesityksen joka on temmannut mukaansa niin, että olen unohtanut sen olevan näytelmää. Vielä useammin olen antanut musiikin viedä mukanani ihan toisiin tunnelmiin ja jäänyt sen tuomiin haaveisiin pitkiksi ajoiksi. Enkä edes kerro miten hyviä kirjoja olen lukenut, niissä vasta olisikin mahtavia esimerkkejä tarjolla korvikkeista joita olen todellisuuden tilalle saanut.

Yhtä kaikki, me käytämme hirveästi ajastamme siihen, että meidän ei tarvitsisi olla oikeasti tekemisissä tämän ajan kanssa.

2 kommenttia:

neiti minkkinen kirjoitti...

Mikä erottaa haaveen turhasta kuplasta? Entä mikä sitten on sitä aitoa elämistä ja olemista? Eikö kaikki ole omalla tavallaan illuusiota, subjektiivisuuden värittämiä käsityksiämme siitä millainen maailma on ja miten asiat ja ihmiset siinä toimivat?

Ehkä ero on siinä, kantaako unelmamme meitä eteenpäin vai pidättääkö se meitä paikallamme, upottaako syvemmälle liejuun. Joskus on käytävä liejun kautta, vedettävä keuhkot täyteen sameaa vettä ennen kuin tajuaa ettei niin voi elää.

Onneksi ihmisenä saa tehdä virheitä. Niistä voi oppia, tai sitten ei. Siinä se voima ja viisaus mitataan.

Ash kirjoitti...

Mä myös kallistun uskomaan tuohon, että viime kädessä kyse on vaan näkökulmasta minkä valitsee.

Mutta mua myös houkuttelee ajatus siitä, että kaikki on illuusiota, sellanen tosielämän Matrix, mutta syyt illuusioille onkin vaan meidän heikkoudessa.

Hendersson - Is your watch on the right time? Andersson - I got this from here!

 Kun olin nolla, sain vain olla. Kun olin yhden, tajusin avaruuden syvyyden. Kun täytin kaksi, ilmestyi huoneeni seinälle verellä piirretty ...