We are all on the spectrum

 On oikeastaan ymmärrettävää, että ihmiskunta ei löydä sopua. Me syyttelemme herkästi toisia osapuolia milloin mistäkin. Ja mitä kauempana vastapuolen arvomaailma on omastamme niin sitä tukalampaa on löytää yhteistä säveltä. 

Ongelma vain on siinä, että haaste ei rajoitu pelkästään ääriryhmien ääriajatteluun. Me nimittäin kaikki olemme ääriryhmiä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja vielä tarkemmin meistä jokainen kompastuu ääriajatteluun jossakin asiassa. Meillä jokaisella yksilöllä on joku asia missä olemme ehdottomia. Meistä jokaisella on periaatteemme, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mutta on joku asia mitä emme tekisi mistään hinnasta. Ja taas toisaalta, jostain sopivasta korvauksesta me luovumme äkkiä suurimmasta osasta moraalikoodeistamme.

Ja samaan aikaan kaupat päättävät puolestamme mikä on sopiva annoskoko. Nakkipaketeissa on kymmenen nakkia. Maito myydään (yleensä) litroittain. Markkinatalous koittaa luoda mahdollisimman selkeät karsinat eri segmenteille ja sitten meidän ihmisten osaksi jää sovittaa oma elämämme niihin ennalta päätettyihin karsinoihin.

Meidän pitäisi tunnistaa omat ääriajattelumme ainekset. Meidän pitäisi olla valmiita hyväksymään se, että ei löydy toista täysin vastaavaa eettistä koodistoa omaavaa yksilöä. Ja ei näitä edes kukaan mieti. Riittää kun pääsee johonkin porukkaan mukaan missä joko vihataan jotain tai palvotaan jotain. Ja tällaisia porukoitahan sitten riittää, sopivasti voi vaihdella fiiliksen mukaan mihin viiteryhmään kulloinkin sulloutuu ja minkä asian puolesta on valmis selittämään mustan valkoiseksi ja tekemään paljon töitä, jotta toisenlainen näkemys jää vähemmälle huomiolle. 

Pitäisi luoda aate, joka on yksilöä suurempi.

Sellainen aate, joka hyväksyy ihmisten vajavaisuudet, mutta ei rajoita silti itseään aatteena. Sellainen aate, joka pyrkii hyvään ja karttaa pahaa. Ja noistakin kiistellään. Mikä on lopulta hyvää ja mikä pahaa. Mutta rehellisyys itseään kohtaan auttaa näkemään onko teoista ja sanoista millaisia seurauksia. Ja olisiko valmis asettumaan toisen asemaan ja miltä silloin tuntuisi.

Eikä kaikkia ihmisiä voi saada uskomaan hyvään. On psykopaatteja, sarjamurhaajia ja muita vallankäyttäjiä, joista ei koskaan tule kykeneviä ymmärtämään heikomman asemaa. Näitä yksilöitä ei voi pelastaa, mutta heidät voi eristää sitten meistä muista. On avaruudessakin mustia aukkoja, jotka tuovat ympärilleen vain pimeyttä ja tuhoa, mutta se ei estä silti avaruutta laajenemasta ja tuottamasta uusia ihmeellisen kauniita maailmoja.

 

Unified theory of something

 Aina kun joku kertoo millaista unta oli nähnyt niin kuulijoilla loppuu mielenkiinto. Unia ei voi selittää toisille muuta kuin otsikkotasolla. Tämän tiedostan ja silläkin uhalla kerron omasta unestani. Se ei ole oikeastaan vain uni vaan kyseessä on painajainen. Eikä mikään perinteinen painajainen missä tiputaan korkealta tai jokin outo olento jahtaa. Ei, tämä painajainen oli erilainen. Tuossa painajaisessa minä olin se painajainen. Minä olin kauhun keskipiste. Enkä minä ollut mikään satunnainen ilkeyden vaivaama henkilö vaan minä olin pahuuden riivaama. Täydellinen kaaoksen luoja ja epätoivon kylväjä. Annoin aina hetken aikaa ympärillä oleville ihmisille saada tilanne haltuun kunnes päätin sotkea kaiken. Ja en tehnyt sitä vapaasta tahdosta vaan tein niin, koska minun oli pakko. 

En nauttinut siitä yhtään. En saanut tyydytystä ahdistuksesta ja surusta mitä loin. Mutta tein niin, koska halusin kaiken tuhoutuvan. Oikeastaan aika mukavaa vaihtelua siihen mitä elämäni on normaalisti. Tavallisessa arjessa minä ajelehdin tilanteesta ja tapahtumasta toiseen vailla vaikuttamisen mahdollisuutta. Näennäisesti voin toki päättää minne suuntaan menen elämässäni, mutta vain näennäisesti. Isot suuntaviivat tulevat annettuna, olkoon sen takana suuri suunnitelma tai vain puhdas sattuma. Ei sillä ole merkitystä mitä päätän pukea päälleni, mitä ruokaa suuhuni laittaa tai kenelle puhun ja kenen kanssa vietän aikaa. Eikä se, että teen työni minkä olen valinnut tai puolisoni, jonka rinnalleni halusin ole merkki siitä, että minä oikeasti olisin vastuullinen tämän elämäni kulusta. Ei, pieni bakteeri vei sairaalaan, sairas läheinen tuhosi minulle rakkaan ihmisen, kollegani tuhosi narsismissaan koko tiimini työilmapiirin ja niin edelleen. 

On niin vähän mihin voi vaikuttaa ja niin paljon mihin vain pitää sopeutua.