Ajan pysähtymisessä on tiettyä kauneutta.
Se kun näet kaiken hidastettuna, pystyt ennakoimaan ja sitten reagoimaan ajoissa.
Ajan pysäyttäminen on melkein kuin taikuutta.
Siinä valo väreilee ilmassa ja luo jopa pölypalloihin spektrin kaikkine sateenkaaren väreineen.
Siinä hetkessä kannattaa vastustaa kiusausta ja olla vain menemättä takaisin menneeseen, vaikka se tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Mutta se on ansa, menneisyys on pilaantunutta vettä, se on happamaksi mennyttä mansikkaa ja homeista viiniä. Menneisyys on melkein pelkästään mätää lihaa.
Muista tämä ja nauti siksi kaksin verroin pysäytetystä tästä hetkestä. Ei tämäkään kestää ikuisesti vaan kohta tapahtumat kiihdyttävät ja ottavat kiinni tulevaisuuden, nämä tuppaavat kuroamaan hävityn ajan hyvin taitavasti. Hetkellä on aikansa ja paikkansa ja siitä kannattaa olla kiitollinen niin kauan kuin se kestää.
Pian se taas kiitää kuin aina ennenkin. Se kiitää kuin noiduttu kotka eikä anna minkään häiritä liitoaan. Ajan pysäyttämisessä on sekin kauneus, että se on se hetki kun saan pitää sinua kiinni kädestä, pitää sylissäni enkä epäile, etteikö sinustakin tämä olisi juuri näin hyvä.
Ehkä on niin, että jos tämä jatkuisi ääreettömyyteen ja sen yli niin tällä ei olisi mitään arvoa. Että juuri se tekee tästä niin mittaamattoman arvokkaan, että joudun tämän menettämään joka tapauksessa. Siksi tämä hetki on kallis, siksi haluan jakaa sen sinun kanssasi.
