Tässäpä sananen uudelta HR-johtajaltanne, jonka konsulttina saan välittää:
'HR' tarkoittaa henkilöstöresurssia. Resurssi tarkoittaa voimavaraa, siis asiaa jota voidaan hyödyntää ja käyttää tuottavaan ja hyödylliseen tarkoitukseen. Resursseja voidaan vähentää tai lisätä tai pitää ennallaan. Anna kun yksinkertaistan. Kuvittele moottoria, isoa moottoria, jossa on paljon osia, pieniä ja isompia rattaita, erikokoisia kampia ja voimaa, vaikkapa höyryä joka panee ne liikkeelle palvelemaan tarkoitusta. Tässä tapauksessa tarkoitus voisi olla vaikka liikuttaa lihavaa eliitin edustajaa höyrylaivalla pääsemään kartanolta saaristohuvilalleen.
Sana 'johtaja' taas tarkoittaa sitä, että jokin tai joku johtaa. Esimerkiksi vesi johtaa helposti sähköä, siksi ukkosella ei kannata uida. Tai lasivilla ei johda lämpöä ulos talosta ja pitää näin asukkaat turvassa talven viimalta. Johtaminen ei siis varsinaisesti ole itse asian tekemistä, se on vain välikappaleena olemista. Johtaa siis jokin asia/viesti/ryhmä pisteestä A pisteeseen B.
Mielenkiintoista tässä on siis se, että ihmiset (ts.henkilöstö) voidaan meillä nähdä resurssina, abstraktina voimavarana. Ja sitähän se meille on tässä kiihtyvässä liikkeessä, jonka johdonkonsulttina toimii itse paholainen. Konsultointi on tärkeää ja moderniin liikkeenjohtoon se hiipi siinä vaiheessa kun Taylorismin avulla tajuttiin, että näin voidaan vähentää työntekijöiden tietämykseen perustuvaa valtaa. Oli erittäin tärkeää, että työ pilkottiin pieniin osiin liukuhihnalle, saatiinhan näin kaupan päälle lisää tehokkuuttakin ja sitä kautta lisää tuottoja osakkeenomistajille.
Ja toden totta. HR eli henkilöstöresurssit ovat meille tässä kiihtyvässä liikkeessä vain pieniä rattaita, joita vaihdellaan, kun ne menevät rikki. Vaihdetaan kun tilalle löydetään halvempia. Vaihdetaan, kun ne nitisevät ja kitisevät.
Turha syyttää HR-johtajaa, johtaja vain johtaa.
Tässä tapauksessa johtaa sitä viestiä ja rahanhimoa, mitä osakkeenomistaja pulppuaa. Teidän pitäis ottaa muutenkin mallia HR-johtajastanne. Hän tekee 10-tuntisia työpäiviä, hän käyttää viikonlopuistaankin osan meilien lukemiseen sekä tulevan viikon valmisteluun. Hän käy crossfitissä pysyäkseen kunnossa. Hän syö terveellisesti ja kahvitauoilla hän sparrailee kollegoitaan, kysyy mitä he ovat tehneet ja saaneet aikaiseksi kuluvana päivänä. Hän motivoi muita ympärillään tekemään vielä enemmän. Hän saa täydet bonukset ja kerran vuodessa hän on kaksi viikkoa purjehtimassa ja talvella viikon all inclusive lomamatkalla tropiikissa. Hän näkee lapsiaan tunnin päivässä Ipadinsa takaa ja puolisoaan joulupöydässä. Hänellä on kännykässä muistutus puolisonsa merkkipäivistä, jotta muistaisi ostaa hänelle kalliita lahjoja. Hän ei tiedä, että hänen puolisonsa sielu kuihtuu ja pysyy elossa vain salarakkaan antamien kiihkeiden panojen ansiosta.
Mutta hän tietää paljon strategiasta, sidosryhmien intresseistä, organisaation notkeudesta, taktisella tasolla hän pystyy tekemään keskipitkän aikavälin suunnitelmia, lukemaan osavuosikatsauksia, operatiivisesti hän on todella kädet niin sanotusti savessa, vaikka oikeasti hänen kätensä tuoksuvatkin miedolle käsivoiteelle.
Lopulta hän jää eläkkeelle, saa pinssin rintaansa ja ison kimpun kukkia. Puoliso on kotona, mutta ei henkisesti läsnä. Lapset ovat muuttaneet muualle ja vieraantuneet HR-johtaja vanhemmastaan. Auto on pihalla uusi, mutta sitä ei voi naida. Tai ehkä voikin. Kodissa on paljon neliöitä ja se näyttää sisustuslehdestä revityltä. Ei tulisi kuulonkaan, että hän uskaltaisi kävellä yksin öisiä katuja laitakaupungilla. Ei mitään mahdollisuutta, että hän voisi rentoutua lähiräkälässä punk-bändin soittaessa epävireisesti taustalla liian kovaa. Ei ole pelkoa, että ketään oikeasti enää kiinnostaisi hänen mielipiteensä. Elämä meni maireita latteuksia lausuessa. Elämä meni huoraamalla yhtiön piikkiin palaverista toiseen. Elämä meni muita palvellessa. Muita arvoja ei ole jäljellä kuin yhtiön antamat.
