Ei me voida olla ystäviä.
Ei, vaikka meillä riittää puhuttavaa.
Ei, vaikka hiljaisetkin hetket on luontevia.
Mä en ikinään voi pitää sua mun ystävänä.
Mä en katso sua sillä tavalla.
Mä näen kuinka sä käännät sun leukaa vähän sivulle kun sä mietit ja mä hurmaannun siitä.
Mä hurmaannun sun tavasta kävellä, istua ja olla vaan.
Mä en halua halata sua kun nähdään pitkästä aikaa.
Mä en pysty halaamaan sua, koska mä en halua irroittaa susta sen jälkeen.
Mä suljen silmäni ja melkein muistan miltä sä tuoksut.
Kun sä naurat, mä vapisen.
Kun sä itket, mun sydän särkyy.
Kun sä kompuroit, mä hymyilen ja kun sä tanssit mä kadehdin sitä kuinka joku voi olla niin ylväs olematta ylpeä.
Ei meistä tule ystäviä.
Ei ystäviä himoita niin kuin huumetta.
Sun silmiin katsominen tuntuu nousuhumalalta.
Sun hiuksia haluaisi kiskoa ja sun vaatteet repiä pois päältä.
Varmaan uskovaisista tuntuu tältä kun joku puhuu niille Jumalasta.
Mäkin rukoilen armoa.
Ennen sitä mä haluan kuitenkin tehdä syntiä.
Tehdä sitä sun kanssa ja sulle.
