Meidän täytyy pysyä vahvoina.
Meidän täytyy olla uskollisia esikuvillemme.
Meidän täytyy harjoitella tullaksemme esikuviemme kaltaisiksi.
Ja paremmiksikin.
Koska jos esikuvamme meidät pettävät, edessämme sortuvat,
me emme saa menettää uskoamme vaan meidän täytyy tiivistää rivejämme.
Meidän täytyy olla valmiita tarvittaessa,
meidän täytyy olla vahvoja.
Meidän täytyy tulla omiksi esikuviksemme ja meidän täytyy kilvoitella keskenämme,
jotta olemme valmiit, kun aika tulee.
Me emme ole virheettömiä, emmekä täydellisiä.
Meillä on heikkoutemme, puutteemme ja vajavaisuutemme,
mutta me emme saa käyttää niitä tekosyinä, kun pelkäämme ottaa vastuun kannettavaksemme.
Jokaista virhettämme käytetään meitä vastaan, mutta meidän täytyy muistaa, että vihollisellamme ei ole muuta meitä vastaan asettaa. Ja loppujen lopuksi nuo virheethän vain tekevät meistä inhimillisiä. Ne tekevät meistä ainutlaatuisia, hurmaavia ja itse asiassa ne symboloivat juuri sitä, että me olemme valmiita taistelemaan heikomman puolesta. Me olemme vahvoja heikkouden tähden.
Mutta... meidän ei tule pyrkiä kohti heikkoutta, meidän ei tule ruokkia sisällämme ahneutta, kateutta, ilkeyttä eikä katkeruutta. Meidän tulee vahvistaa itseämme sisältä ja ulkoa, jotta meidän jälkeen tulevilla olisi helpompi polku kuljettavana ja vähemmän taakkaa kannettavana. Emmekä me tee tätä itseämme varten. Emme me halua tästä kunniaa, emmekä patsaita meille pystytettäväksi kun aikamme on mennyt ja meidät ehkä unohdetaan.
Me teemme tämän, koska emme voi antaa vääryyden voittaa.
Emme voi antaa pahalle valtaa. Emme ainakaan ilmaiseksi.
Me teemme tämän, jotta meidän lapsilla olisi turva ja jotta meidän ystävien ei tarvitsisi pelossa nukkua. Me teemme tämän, jotta pimeässä vaanivat möröt eivät voisi enää varjoja turvanaan käyttää.
Me uskomme avoimuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja siihen, että jaloja aatteita on olemassa eikä itsekkyys ole vallannut vielä meitä kaikkia.
Viattomia, lapsellisia hyveitä tulee vaalia.
Kylmiä sekä kyynisiä himoja tulee kitkeä.
Se on sota.
Nyt.
