Kuuma höyryveturi

Helsinki avautui edessäni yllättäen, näin kuinka junarata halkoi sitä ja mielenkiintoni heräsi. Menin lähemmäs, en voinut vastustaa kiusausta. Pian katsoin kuinka Pasila pullotti houkuttelevasti aivan käden ulottuvilla. En toki koskenut siihen, katsoin vain nopeasti sivusilmällä ja toivoin, että katseeni ei paljastanut ajatuksiani. Tiesin, että tämä oli nyt menoa, hyppäsin kyytiin ja olo oli kuin junassa, ensimmäisessä luokassa matkalla syntiseen helvettiin kenties.

Olin luottavainen, sillä tajusin, että Käpylä kyllä näyttäisi hyvältä tässä valossa enkä sitä liiemmin yrittänyt edes peitellä. Ja ymmärsin senkin, että noin avonainen Oulunkylä oli tehty vain ja ainoastaan sitä varten, että sillä kerättäisiin katseita - ja mikäs sitä oli katsella. Nätisti se peitti taakseen Pukinmäen ja kohollaan olevan Malmin.

Rohkaisin mieleni, avasin nappeja ja paljastin jo puoliksi kovan Tapanilan. Vein sen ylimielisenä lähemmäs Puistolaa ja sitten huokaisin ennen kuin painoin sen kiinni turvonneeseen Tikkurilaan. Puristin tiukasti Hiekkaharjua, levitin Koivukylän tieltäni jotta näkisin paremmin kauniin ja pienen Rekolan. Otin taskustani Korson, järjen ääni viime viime tingassa. Se liukuikin hyvin paikoilleen ja sai Savion kiiltelemään punaisena. Sormilleni tuli pieni tippa Keravaa, mutta se ei haitannut minua yhtään, mutta kun sitten alkoi kunnolla valumaan Kyrölää tajusin, että minun olisi parempi keskittyä nyt vain Järvenpäähän ja sen kiusoitteluun.

Tunsin valtavan paineen Saunakalliolla ja survaisin sen täysillä Purolan pohjaan, näykin hampaillani Nuppulinnaa, revin sormillani Jokelaa ja tunsin kuinka Hyvinkään tuoksut levisivät joka puolelle... ja sitten se tapahtui...

Meidän kummankin tajunnan räjäytti aivan valtava ja mieletön Riihimäki.