7/17/2009

Memories of Green

Tarina missä ollaan hiljaa.

Tarina jossa ei sanota sanaakaan ja jossa ei ole juonta alkuunkaan.
Tarina joka ei vie mukanaan vaan on vain vieressä hiljaa.
Katsoo jos kyynelehdit ja odottaa kunnes saat naurusi loppumaan.
Ei jää koskaan kesken eikä mieleen painu milloinkaan.
Tarina josta puuttuvat päähenkilöt ja suurinta roolia pitää omanaan lukija.
Ja se onkin se ainoa osa, joka on ylipäätään varattu kenellekkään.
Ei pidä itsestään melua, ei edes yritä loistaa.

On vain ja odottaa.

On siinä missä sinäkin ja on silloinkin kun sinä et ole.
Ei ole ikuinen, koska ei ole koskaan alkanutkaan.
Ei ole loputon, vaikka ei sillä loppua näykään.
Ei ole itsessään surullinen, mutta jos sinä olet niin on sitten sitäkin.
Hauskaakin pitää, kun niin tahdot.

Mutta mitä sinä tahdot?

Ja kun toivot, mietitkö tarkkaan mitä toivot?

Chapter 67: None of Them Knew They Were Robots

 Kaikki osaa arvata miten siinä kävi. Suunnilleen jokainen, joka vähääkään oli seurannut tapahtumia edes kohtuullisen välimatkan päästä ties...