Tuskin kirjoittaisin, jos pitäisi kirjoittaa sellaisella vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Onhan siinä romanttinen ääni, mutta en varsinaisesti kirjoita äänen takia, en vaikka vanhassa kirjoituskoneessa on oikeasti todella kaunis sointi, sillä kirjoittaminen on ehkä joillekin kuin musiikkia korville. Enkä todellakaan kirjoittaisi, jos pitäisi kynällä kirjoittaa paperille, sitä paitsi kynän suhina tekisi minut hulluksi, se kuulostaisi liiaksi nykyaikaiselta nuorison hittimusiikilta eli yksitoikkoiselta. Enkä kirjoittaisi käsin, koska aika pian käteni väsyisivät. Pitäisi varmaan kirjoittaa paljon käsin, jotta siihen tottuisi, mutta haluaako kukaan lukea jonkun toisen hutaistulla käsialalla kirjoitettua tekstiä kovinkaan paljon.
Joskus mietin, että miten James Joyce jaksoi kirjoittaa ilman MacBookkia. Ja jos James Joyce olisi kirjoittanut nykypäivänä kirjansa MacBookilla niin olisiko niitä kukaan julkaissut, koska nykyään on tarjolla niin paljon kaikkea muutakin kahjoa, eriskummallista ja tekotaiteellista viritelmää, että eivät hänen teoksensa erottuisi mitenkään tästä uniikkiuden kohinasta mikä vallitsee.
Ja ei tämä ole kritiikkiä James Joycea kohtaan. Päinvastoin, tämä on vilpitöntä ihailua, mahtava ilmiö ja massiivisuudessaan kadehdittavaa. Ja Joycen tapa käyttää sanoja ja vielä eri sanoja on kaikessa määrässään jotenkin ihanan Crov Macasialaista.
Ja sitten juonenkäänne: aluksi vaikutti siltä, että tämä teksti kertoo kirjoittamisesta - mikä olisi lähtökohtaisesti todella tylsää ja mielikuvituksetonta. Ajattele nyt, joku kirjoittaa kirjoittamisesta. Ei, tämä teksti kertoo siitä, että joku kirjoittaa siitä, kun joku kirjoittaa kirjoittamisesta. Kiusaus on valtava mennä vieläkin syvemmälle ja kirjoittaa siitä, kun kirjoittaa siitä, kun joku kirjoittaa kirjoittamisesta - mutta niin ei tapahdu vaan nurkan takana on odottamassa vielä yksi juonenkäänne - tämä voittaa minkä tahansa saippuaoopperan näillä yllätyksillä.
Sillä ihan oikeasti tämä kertoo siitä, että tämä t e k s t i on sävellys. Aivan oikein. Tämä on sävellys eikä teksti alkuunkaan. Tässä vain on hieman kryptattu ja korvattu perinteinen tapa ilmaista nuotit uudella tavalla, hieman leikitelty tavuilla, jotka edustavat tiettyjä sointuja ja samalla pidetty huoli, että sisennys antaa osviitan oikeasta temmosta.
Vielä kun joku kirjoittaisi tälle kauniille aarialle oikein rivot sanat.
Tämä sävellys siis haikailee, että joku kirjoittaisi tälle.
Parhaassa tapauksessa ne sanat kirjoitettaisiin väkisin sulkakynällä pergamentille noudattaen Aristoteleen runnomisoppia.
