Tekis mieli kiroilla, käyttää voimasanaa ja solvata oikein kunnolla. Sadatella niin, että hampaita pakottaa ja sylki roiskuu suusta. Mutta en tee niin - kiitos hyvän kotikasvatukseni. Sen sijaan mietin, että kuinka kiroilla oikein. Ensiksi on hyvä miettiä miten luokitella kirosanat, luonteen ja käytön tarpeen mukaan. Vanhimpia kirosanoja on uskontoon liittyvät, jo itse sana 'kirosana' pitää sisällään uskonnollisen teeman, sillä oikeilla sanoilla saattoi kirota vastustajan (tai miksei anopinkin) tarpeen vaatiessa. Sanana 'kirous' on hyvin samankaltainen kuin sana 'rukous' - molemmilla koitetaan muokata todellisuutta sanojen voimalla, toisella pahaan suuntaan ja toisella sitten hyvään.
Suosittuja kirosanoja on myös seksiin ja ruumiinosiin liittyvät sanat. Mitä rahvaanomaisemmin osaa ilmaista ihmisen (tai minkä vaan eläimen) ulokkeita ja aukkoja niin sitä karskimmalta sanat kuulostavat. Toki seksuaalisuuteen liittyvät sanat pitävät sisällään myös tekoja ja henkilön seksuaaliseen minäkuvaan liittyviä termejä. Ja jälleen kerran näissäkin voi olla normaalisti arjessa käytössä oleva sana, mutta äkkiä kirotessa siihen saa lyötyä ivallisen pilkkaleiman päälle. Ja vaikka tämä ei suoraan enää liity seksiin (ainakaan joka viikko minulla) niin tähän kirosanaluokkaan sopii myös ruumiineritteistä johdetut kirosanat. Ihminen on kyllä siitä mielenkiintoinen, että moni kirosanan omaisesti käytetty termi tulee myös niin fyysisen kuin mielenterveyden parista. Itseäni huvittaa, että haukkumasanana voi käyttää termiä 'kuppanen', muttei sanaa 'kuumeinen' - vaikka molemmat siis ihan fyysisiä vaivoja. Toki lempeämpää arvostelua osoittaa se, jos käyttää vaikkapa naapurin uudesta autosta termiä 'nuhanen' - ei loukkaava, mutta mielipide tulee selväksi tuollakin.
Ei niin pahoja kirosanoja on eläinmaailmaan termit. Mielestäni nämä eivät oikein toimi yksinään, ei tunnu pahalta, jos joku kutsuu minua siaksi, vaikka henkilö olisi kuinka tosissaan. Myöskään eläinmaailman termit, jos ne eivät ole vakiintuneita niin niistä puuttuu jokin kulttuurihistoriallinen painoarvo, joka saisi ne kuulostamaan pahoilta. Vai onko sinusta esimerkiksi termi 'villisika' pahempi kuin pelkkä 'sika'?
Suosikkejani ovat eufemismit - kiertoilmaukset ja pehmeät kirosanat. Varsinkin kun otetaan pahimpia mahdollisia kirosanoja ja tehdään niistä hieman erinäköisiä, jolloin niitä voi viljellä hienommassakin seurassa ilman pelkoa kasvojen menettämisestä. Vai onko sinusta termi 'vitsin lutikka' kauhean loukkaava?
Kirosanojen käytössä astetta luovempaa on yhdistellä eri kirosanaluokkien termejä. Lisäksi kielen jatkuva eläminen ja rikastuminen tuo esimerkiksi slangin parista rajattomasti mahdollisuuksia käyttää uusia haukkumasanoja, vaikka joka kerta eri.
Kokonaan oma lukunsa on minusta myös rasistiset ilmaukset. Näiden käytössä ongelmallista on oikeastaan enemmän se, että ne paljastavat niiden käyttäjästä enemmän kuin sanojen kohteesta. Jotenkin sellainen olo, että jos joku oikeasti huutaa julkisesti muiden kuulleen tällaisia termejä niin hän paljastaa saman tien olevansa moukka. Kun joku käyttää rasistista tai halventavaa kirosanaa, hän ei oikeasti paljasta uhrista mitään uutta. Hän paljastaa itsestään: että hänen maailmankuvansa on ahdas, sivistys vajaa ja sanavarasto köyhä.
Rasistisessa kielenkäytössä ongelma on se, että siinä on valtava älyllinen köyhyys käyttäjänsä taholta. Jos kieli kapenee rasismin välineeksi, se kertoo enemmän sanankäyttäjän kyvyttömyydestä ilmaista itseään kuin kohteesta. Modernissa yhteiskunnassa rasistinen kirosana toimii itsensäleimaajana: ihminen ilmoittaa julkisesti, ettei ymmärrä tai välitä normeista, joita suurin osa pitää itsestäänselvyytenä. Rasistisen kirosanan voima on enemmän historiallisessa painolastissa. Mutta jos käyttäjä ei hallitse sen painoa, se kolahtaa hänen omaan nilkkaansa.
Mutta oli kirosana mikä hyvänsä niin aina on riski, että joku loukkaantuu sellaisen kuullessaan. Ongelma tai ironia on tässä se, että oikeasti sana ei voi aiheuttaa vahinkoa kuulijalleen. Kirosana loukkaa sanottua vain, jos yhteisö uskoo sen. Mutta jos yhteisö pitää sanan käyttäjää moukkana, loukkaus kääntyy häneen itseensä. Sanojen loukkaavuus ei tule mistään niiden fyysisestä olemuksesta – nehän ovat vain ääniä tai kirjaimia. Loukkaavuus on opittua, kulttuurista ja kontekstisidonnaista.
Pieni lapsi ei ymmärrä kirosanojen loukkaavuutta, hän vain toistelee eri äänteitä ja sanoja mitä on saattanut vahingossa kuulla. Se miten ympäristö tähän reagoi, kun se kieltää lasta kiroilemasta antaa vasta sille sanalle voiman. Ja tämän kieltoprosessin kautta sana saa tabun voiman.
Minulle kirosanojen loukkaavuus tulee oikeastaan siitä mikä on sanojan motiivi. Kuulijana voin loukkaantua, ei siksi että sana ”vahingoittaa” minua, vaan siksi että tulkitsen sen epäkunnioituksen, vihamielisyyden tai aggressiivisuuden merkiksi. Ja tällaisessa tilanteessa on kuulijana hyvä olla tarkkana, etten anna kirosanojen käyttäjän manipuloida minua emotionaalisesti pelkillä sanoilla. Kirosanojen käyttäjä saattaa halutan minun hermostuvan ja minusta voi olla typerää näyttää se, että hermostun ja annan toisen ohjata tunteitani pelkillä sanoilla.
Lopuksi vielä jumalanpilkka, joskus kai ollut ihan rikoslaissakin tämä. Minulle ei ole koskaan valjennut se, että miten ihminen, pieni ja mitätön hiukkanen avaruuden laitamilla voisi loukata millään äänteellä ja niiden yhdistelmillä kaikkivaltiasta ikuista ääretöntä voimaa. En tiedä mikä tai kuka jumala on, mutta en usko hänen heilahtavan vaikka huutaisin kaikki osaamani kirosanat suoraan sitä kohti. Mutta tämä kertoo ihmisestä ja hänen kyvystään kuvitella itsestään ja omista sanoistaan liikoja.
Jos sanoilla olisi voimaa niin kai maailmasta olisi sodat ja nälänhätä loppuneet aikoja sitten. Ainakin niin moni hyvä ja tärkeä ihminen on puhunut, käyttänyt sanoja niiden takia järjettömän määrän.
