Sä kompuroit mun jalanjäljissä

Tänään lähden yöhön. 

Sukellan savuun ja asvalttiin. 

Katson kirkkaisiin valoihin ja juon ja juon ja juon - ja juon kunnes enää pysty.

Kaikki mitä sanon on oikein ja kaikki mitä teen on väärin.

Puren, syljen ja halaan.

Tanssin, laulan ja suutelen.

Sitten...

Tapaan sinut.

Hymyillään.

Tapan sinut.

Ei enää hymyillä.

Hauskinta tässä on se, että maanantaina toimistossa kukaan ei uskoisi eikä kukaan toisaalta saa koskaan tietääkään. Paluu tylsäksi minuksi käy silmänräpäyksessä. Paluu hyvään omatuntoon kestää ikuisuuden. 

Ihmissudet on totta.

Petturi

Uskon Jumalaan. Olen Saatanan riivaama.

Elämä on ihanaa ja täynnä kaikkea. 

Minä olen kammottava ja tyhjä kaikesta.

Se sama vainoaa mua ja sua

Alan oleen aika valmista kauraa.

Ja sanotaan se nyt suoraan, vaikka se onkin ollut ilmiselvää alusta pitäen, mutta se vanha mies autiomaan laidalla olin minä itse. Tajusin sen melkein heti. Se pistää hymyilyttämään ja se pistää miettimään. Jännä, etten silti tunne mitään pistoa omatunnossa, vaikka lapiolla löinkin tuon vanhan kehäraakin kallon halki.

Makes you high

Se mitä tapahtuu, on määrätty ennalta. 

Se mitä teemme, on vapaasti valittavissa.

Jeff Hanneman - Requiescat in pace

Totuutta ei voi tallentaa. Ei muistikortille, ei ulkoiselle kovalevylle. Totuutta ei saa poltettua cd-levylle eikä nauhoitettua kameran videotallenteisiin. Totuudesta jää välittömästi jotain uupumaan, kun sitä yrittää sanoiksi pukea ja vangita kirjan kansien väliin. Totuus on kuin huora, jota ei voi hurmata eikä omakseen saada.

Totuuden voi ainoastaan kohdata ja itse kokea. Totuuden luona on käytävä, se ei tule etsimään sinua. 

Totuus/interfector ruoskii sieluasi piikkilangalla. Se sahaa korvakäytäväsi ruosteisella moottorisahalla, sen helvetin kirkkaat liekit polttavat verkkokalvosi ja pelkällä äänenpaineella se tekee hengittämisestä mahdottoman. Kun lopulta ihosi on karrella, se kaataa päällesi kirkasta alkoholia ja polttaa sinut. Mielesi on perseraiskattu ja minuutesi makaa kadulla, koska olet sen siihen itse oksentanut. Jokaista aistiasi on satutettu niin kauan, että jokainen aisti on lakannut aistimasta. Oletko sinä kuollut? Olitko sinä koskaan edes elossa? Olitko olemassa? Onko sillä väliä sinulle? Kenellekään muulle? Jäljellä ei ole mitään. Ei intohimoa, ei nälkää, ei häpeää eikä loogista ajattelua. Ilman pelkoa, kylmyyttä tai motivaatiota, tässä on kaikki mitä tässä pitääkin olla. Harva haluaa kohdata totuutta. Totuus ei anna armoa, ei anteeksi eikä sitä voi peruuuttaa. Totuutta ei voi unohtaa ja totuus voittaa rakkauden, koska totuus ei ole sokea. 

Sitä seurasi myrsky

Mä en todella tiedä kuka mä olen. 

Kaikki tekoni ovat aivan ventovieraita itselleni. En voi sortua sellaiseen latteuteen kuin, että etsisin omaa itseäni eikä tässä todellakaan ole kyse sellaisesta. 

Tässä on tapahtunut niin, että tekoni hämmästyttävät ja hämmentävät minua. Tuntuu, että ihmiset ympärilläni osaavat odottaa kaikkea sitä mitä tapahtuu, mutta minä en.

Tuntuukohan tältä jos syntyy väärään sukupuoleen. Minusta tuntuu, että minä olen syntynyt väärään sukupolveen tai väärään sieluun.

 Olen joku muu. 

Tähän kaikki nyt loppuu

Kuten maanjäristyksissä maahan repeää railoja, maa halkeaa ja näyttää muodostavan pohjattomia kuiluja jalkojemme alle niin samoin käy sisimmälleni. Se ratkeaa kuin kuollut nahka liian vahvan otteen alla. Ja yhtä synkkä sekä vailla pohjaa on sisin. Kaikkia tuhoja ei voi korjata, mutta peittää ne voi, haudata ja unohtaa. 

Miia, käärme joko pistää tai syleilee.

Älä luovu toivosta.

Se päivä tulee.

Siinä hetkessä oli rakkautta. 
Ja se oli totta.
Kätesi kosketus oli hauras kuin lumisade, mutta niin vahva, etten voi sitä unohtaa.

Se miksi asiat ovat näin niin kuin ne nyt ovat johtuu siitä, että minun piti lähteä. Minun piti mennä paikkaan, jonne sinä et voinut minua seurata. Et sinä eikä kukaan muukaan.
Minun pitää käydä omassa helvetissäni yksin.

Autiomaa joko tuhoaa minut tai muuttaa minut joksikin toiseksi.
Se joko kuivattaa minut pölyksi tai sitten se vahvistaa minua entisestään.

Täällä on niin kovin hiljaista. Ainoa mitä kuulen on tuuli. Jos sen voi kuulla. Tuntea sen voin ja hyvältä se tuntuukin. Viima on lämmin kerrankin ja estää minua jäätymästä yöllä. Viimeinen ihminen, jonka näin ennen kuin tänne saavuin oli vanha mies. Hassua kuinka hänen poissaoleva katseensa oli kuitenkin täynnä myötätuntoa ja sanat, joita hän käytti säästellen tuntuivat tulevan suoraan sydämestä. Hassua, etten aiemmin tajunnut kuka hän oli.

Joskus pitää kulkea pitkä matka päästäkseen lähelle.

The fastest way to kill Ricky Reeeves

Meidän ei tarvitse pitää toisistamme, vaikka meillä onkin yhteinen tavoite.

Meidän tarvitse pitää toistemme puolia, vaikka meillä on eri näkemys siitä kuinka päämäärään pääsemme.

Me olemme rakentamassa armeijaa. 

Me olemme kyllästyneet tähän. 

Me tulemme olemaan esirippu, emme ole yleisö, emmekä itse näytös, me olemme se joka teon kohteen ja kohteen kokijan toisistaan erottaa.

 Meistä se alkaa ja meihin se loppuu. 

Me olemme esirippu.

Setä on jotenkin sekaisin

Antaa sen olla.


2011 lokakuussa eräässä uusioperheessä oli riitaa. Perheen nelivuotias poika pakeni vessaan ja itki. Isäpuoli tuli nyrkein läpi vessan ovesta. Uhkasi tappaa pojan ja vetää alas viemäristä. Äiti pakeni pojan kanssa talosta. Asia eteni oikeuteen ja isäpuoli sai 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen (ts.ei mitään).
Perhe asuu edelleen yhdessä.


Kaikki muistavat Eerikan, joka kuoli tukehtumalla 13.toukokuuta 2012.
Vanhemmat erosivat kun Eerika oli vielä vauva. Kuusivuotiaaksi asti Eerika asui äitinsä luona, sitten syystä tai toisesta äiti ei enää kyennyt hoitamaan Eerikaa ja tyttö siirtyi asumaan isänsä ja tämän naisystävän luokse. Siitä alkoi päivittäinen rääkkääminen, nöyryyttäminen ja julma väkivalta. Tytön kaltoinkohtelu oli pitkäaikaista ja johti lopulta siihen, että kun toukokuisena iltana itkevä ja nyyhkivä tyttö ei pystynyt olemaan hiljaa niin Eerikan isä teippasi tytön suun kiinni ja antoi tukehtua hitaasti kuoliaaksi yön aikana.
Ennen tätä Eerikan äiti, naapurit ja koulu olivat olleet yhteydessä lastensuojeluun ja ilmoittaneet huomionsa väkivallasta.


Syyskuussa 2012 kahdeksanvuotias koulusta kotiinsa matkalla ollut tyttö kaapattiin harmaaseen pakettiautoon iltapäivällä. Auton etsinnät käynnistettiin välittömästi silminnäkijähavaintojen pohjalta.
Tyttö löytyi kolme tuntia kaappauksen jälkeen.



Marraskuussa 2012 pääministeri Katainen julisti, että kotiäidit ja pienten lasten vanhemmat pitää saada nopeammin takaisin työelämään. Tämä ei luonnollisestikaan liity mitenkään edellä mainittuihin tapauksiin, mutta tässä yhteydessä saa Kataisen lausuman vaikuttamaan irvokkaalta. Tarkoitus ei ole tanssia haudoilla eikä tehdä politiikkaa lasten kyynelillä.

Mutta...

Joku tässä yhteisössä mättää.

Lähinnä muista syistä

Nainen -Hei.

 Mies -Hei vaan.

Nainen -Otatko kahvia?

Mies -No joo, voishan sitä.

Nainen -Siinä.

Mies -Kiitti.

Nainen -Maitoa?

Mies -Joo.

Nainen -Ei ole.

Mies -Okei.

Nainen -Sokeria?

Mies -Ei tartte.

Nainen -Haluatko syödä jotain?

Mies -Ei oo nälkä.

Nainen -Aha.

Mies on hiljaa.

Radiossa joku laulaa matalalla äänellä "you lose your grip, and then you slip into masterpiece. And maybe I had miles to drive and promises to keep. You ditch it all to stay alive."

Huone on siisti ja kaikkialla kaikki tavarat ovat oikeilla paikoillaan. Missään ei ole pölyä eikä missään loju vaatteita, täällä ei ole pelkästään siivottu vaan ennemminkin niin, että täällä ei ole koskaan sotkettu. Kaikki on huoneessa täydellistä, kaunista ja harmonista. Huoneessa ei ole liikaa esineitä, ei koristeita jotka eivät sinne sovi eikä huonekaluja jotka eivät sinne kuulu.

Huone ei silti ole kliininen ympäristö vaan se tuntuu kodilta kaikesta sietämättömän pedanttisen tarkasta tasapainoisuudestaan huolimatta. Huone ei kuitenkaan tunnu onnelliselta.

Nainen -Mitä kuuluu?

Mies -Miten niin?

Nainen -Ajattelin vain.

Mies -Sori.

Nainen -Ei se mitään.

Miehen tekisi mieli ravistella naista ja naisen tekisi mieli repiä kynsillä miehen naamaa. Nainen haluaisi huutaa miehelle päin naamaa ja mies haluaisi repiä naiselta vaatteet päältä. 

Mies pitää kaiken sisällään.

Nainenkin on hiljaa.

Mies -Tiedätkö mitä?

Nainen -No?

Mies -Mä tulin vaan käymään.

Nainen -Miks?

Mies -Mä en osaa sanoa. Mä halusin nähdä sut vielä.

Nainen -Ootko sä lähdössä jonnekin.

Mies -Mä oon tainnut lähteä jo aikoja sitten.

Nainen -Mä en ymmärrä.

Mies -Mä luulen että ymmärrät.

Nainen -Mä en halua ymmärtää, mitä sä tarkotat?

Mies -Että mun ei ois ehkä sittenkään pitäny tulla.

Nainen -Sä olet ärsyttävä.

Mies -Antaa olla. Tai. Odota.

Mies on hiljaa. Mies juo kahviaan.

Mutta sellaista se on, kun saa kaiken ja samalla menettää kaiken. Kertoisin loputkin, mutta se sattuu nyt liikaa. Sen voi kuitenkin päätellä, että miten tässä lopulta kävi. Ja sen voin vielä sanoa, ettei kumpikaan itkenyt toisen nähden. 

Ja jos sinun on pakko saada tietää loputkin niin kysy.

-it's not the end-