Viestintä on vaikeaa, sanoivat. Olivat väärässä perkeleet, se ei nimittäin koskaan ole ollut näin helppoa kuin se on nyt. Kuvittele, Aleksanteri Suuri joutui valloittamaan maailman ilman hashtagia! Ja mieti, Hitler ponnisteli pitkälle ilman mediadiversiteettiä, Viiltäjä-Jack sai sanomansa perille ilman journalistista genreä.
Mistä se sitten johtuu, että niin moni uskoo viestinnän olevan vaikeaa? No, ennen kuin menetät järkesi miettiessäsi tätä vis(v)aista pulmaa niin vastaan itse itselleni. Se johtuu nimittäin siitä, että niin moni, (joidenkin tutkimusten mukaan 98,7%:a) viestijöistä keskittyy muotoon eikä sisältöön. Nämä viestijät tai kuten joissakin oppaissa heitä kutsutaan viestitötteröiksi miettivät myös paljon muita ulkokultaisia seikkoja. Kuten missä ja millä tuutilla sitä kauniiksi koristeltua sanomaa taotaan mediakriittisten pikkuperkeleiden päähän.
Se että joidenkin justeereiden on pakko keskittyä muotoon sisällön kustannuksella on ymmärrettävää. UMMARRETTAVAA minä sanon. Se nimittäin neitseellisen puhtaasti johtuu siitä, että hyvin hyvin hyvin (joidenkin tutkimusten, omieni lähinnä, mukaan vain 0,2%:lla) harvalla on mitään sanottavaa. Mitään painavaa sanottavaa. Mitään yhtään merkittävää, koskettavaa, jotain mikä eheyttää vittu.
Jatketaan tästä, ok?
