Parisuhde päättyi. Mummu lohdutti minua "Kyllä meressä kaloja riittää". Mutta ei mummu, ei. Monin paikoin ryöstökalastus on romahduttanut kalakannat ja kolmannes maailman kalakannoista on ylikalastettu. Joten ei mummu, ei. Tonnikalan määrä on vähentynyt 90%:a viimeisen 50:n vuoden aikana. Joten mummu ei, ei todellakaan. Kuinka pihalla sitä voikaan vanha ihminen olla. Tuollaisten takia me nykyiset sukupolvet olemme pulassa. Uskotte asiaanne mikä ei kestä millään tavalla faktan tarkistusta.
Kerroin tästä mummulle. Kerroin millainen idiootti hän on. Pidin kieltämättä hieman liian pitkän luennon ja turhan monisivuisen PowerPoint -esityksen kalastamisen sosiaalisista ja taloudellisista seurauksista. Käytiin läpi rannikkovaltioiden ruokaturvaa ja toimeentuloa. Olin vakuuttunut, että sanomani meni perille. Mutta ei, mummu katsoi minua syyttäen ja sanoi:
"Vanhoja ihmisiä tulee kunnioittaa."
Ei mummu, ei. Ei voi kategorisesti todeta noin. Josif Vissarionovitš Džugašvili, vallankumousnimeltään Josif Stalin oli julmimmillaan reilusti yli viisikymppisestä aina reippaasti yli seittemänkymppiseks. Hitlerkin vain kiihdytti yli viiskymppisenä vauhtiaan. Gary Michael Hilton, jolle lehdistö antoi lempinimeksi "The National Forest Serial Killer" suoritti yli kuuskymppisenä vielä aktiivista sarjamurhaajan tointaan. Joten mummu ei, vanhoja ihmisiä ei voi automaattisesti kunnoittaa.
Otin fläppitaulun esiin ja piirsin muutaman kaavion mummulle. Otsikoin sen niin, että: "Yleistäminen on älyllisesti laiskaa ja yleistämällä voi päästä nopeasti johtopäätökseen ilman, että tarvitsee nähdä vaivaa yksityiskohtien tutkimiseen. Se säästää energiaa, mutta samalla se kiertää perusteellisen ajattelun ja todellisen analyysin". Luento tästä aiheesta kesti pitkälti yli kolme varttia ja myönnän, että se saattaa olla liikaa, mutta tällainen minä olen kun innostun. Olin huojentunut kuitenkin kun laitoin korkin kiinni tussiin ja tunsin, että olemme vihdoin samalla sivulla mummun kanssa.
Mutta mummu katsoi minua lasittunein silmin. Huomasin, että hänen suutaan kuivasi, hän haparoivin käsin etsi sänkynsä vierestä hoitajan kutsukellon ja painoi sitä mielestäni turhan passiivisagressiivisesti liian monta kertaa. Pian kuulinkin jo käytävältä kenkien kopseen. Huoneeseen saapui tiukkailmeinen hoitaja, joka alkoi tivaamaan minulta, että kuka olin ja miten olin päässyt tänne laitokseen. Sitten tulivat vartijat, jotka raahasivat minut väkisin ulos ja varoittivat, että jos vielä näytän naamaani siellä niin he soittavat poliisit.
Minusta ei ole mikään ihme, että niin moni vanhus on yksinäinen. He eivät osaa arvostaa vilpitöntä seuraa. Seuraavaksi aion selvittää kuuleeko lasten suusta totuuden, matkaan kohti lähintä päiväkotia ja aion kysyä heiltä pettikö vaimoni minua kollegansa kanssa.
