8/07/2025

I'm ready my Lord

 Kirjoitusoppaissa ja kursseilla puhutaan järkyttäviä määriä paskaa. On oikeastaan yksi ja sama mistä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Tärkeintä on tarinan lopetus. Lukijalle pitää antaa päätös, joka ei sulje tarinaa – vaan sellainen päätös, joka pysäyttää sen syvimpään kohtaan. Pitää antaa lukijalle jotain harvinaista:
ei vain viihdettä, vaan hautakivi.

Ja kun ollaan haudalla niin siihen kuuluu muistopuhe. Siinä haudalla tehdään sanojen kautta modernin maailman ruumiinavaus. Tässä on jälkimaailman uusi liitto.
Ei Jumalan kanssa – vaan veren kanssa. 

Sellainen on hyvä päätös tarinalle. Sellainen lopetus, että se on uusi alku.

Ei pelkkä kliseinen cliffhanger – vaan sellainen kosminen punchline, mytologinen sattuma, ja saatanallinen baletti, joka sulkee kehän kuin antiikin tragedia ja grindhouse-splatter samassa laukauksessa.
Sellainen loppu saa lukijan huokaamaan, nauramaan, itkemään ja pelkäämään – kaikkea yhtä aikaa. Hyvä loppu on parempi kuin hyvä aloitus. 

Kirjoita siis niin, että on tarina, joka olisi voinut päättyä useaan kohtaan – mutta ei koskaan tee niin. Se palaa aina takaisin haluun, kiertoon, kohtaloon.

Jos kirjoitat niin kirjoita sitten niin, että tarinasi on synkkä, kaunis ja epätoivoinen laulu, joka soi universumin hiljaisuudessa ja päättyy ulvontaan, joka kaikuu tyhjyydessä. Siinä korvien välin tyhjyydessä, joka meillä kaikilla on. Ainoa avaruus minkä voit kokea on oma mielesi.