Sellasia kahluusaappaita ei ole olemassakaan millä voisi tarpoa tässä paskasuossa johon eksyimme. Joskus pitää olla kiitollinen, että on päässyt näin pitkälle ja joskus pitää pelätä, että tännekö jään. Elämä on siitä hienoa, että ihmiset ovat jokaiseen tilanteeseen keksineet viisauden. On olemassa sanonta joka rohkaisee, inspiroi ja voimaannuttaa vaikka silmille räittäisiin ja tuntemattomat purisivat känsiään arkkusi äärellä.
Ei ole sellasta sinfoniaa, joka täällä paskasuolla tekisi oikeutta tälle löyhkälle. Eikä se paskan haju ole pahin. Nenästä hajuhermot menevät rikki, kun ylpeys pistelee ja omahyväisyys leijailee vaikka vastatuuleen. Ihminen on siitä hieno, että se on oman arvonsa tunteva, vaikka se olisi murhannut luostarillisen nunnia ja polttanut päälle halpaa mahorkkaa.
Ja eipä löydy kompassia, joka näyttäisi suunnan täällä paskasuolla. Tai on - jokaisella meistä omamme, mutta kenelläkään se ei näytä samaan suuntaan. Poukkoilemme ja törmäilemme toisiimme. Emmekä ymmärrä miksi muut eivät väistä. Näemme maaliin paskasuolla, vaikka se on vain tuoreena höyryävä kangastus. Siellä me sinkoilemme ja nauramme kärpäsille, jotka meitä jahtaavat.
Paskasuo halki avaruuden.
Siellä se kiitää.
Ihmiset mukanaan.
Ei ehdi mennä läpi paskaversumin, loppuu aikamme ennen sitä.
