Joka tietää, ei puhu. Joka puhuu, ei tiedä.
Joka on avoimesti vilpitön, ei liioittele.
Joka liioittelee, ei ole vilpitön.
Joka on hyvä, ei kinastele. Joka kinastelee, ei ole hyvä.
Näin legendan mukaan sanoi Lao Tse Tung, mies ratsailla vajaa kolmetuhatta vuotta sitten. Hän jätti kirjoituksensa portinvartijalle ja katosi hevosensa kanssa. Eikä kukaan sen jälkeen kuullut tai nähnyt häntä.
Minun elämäni ei ole arvokkaampi kuin kenenkään toisenkaan.
Kaikki tapahtuu juuri nyt. Olla tässä ja nähdä kaikki.
Olla katsomatta mitään tiettyä, olla katsomatta yhtään mitään.
Ja nähdä silti kaikki.
Juuri siksi.
Juuri nyt.
Elämä alkaa ja elämä päättyy. Siinä välissä se ei pysähdy mihinkään. Se ei pysähdy ennen sitä eikä sen jälkeen. Ensimmäinen henkäys tulee jostakin ja viimeinen uloshengitys menee jonnekin. Elämä liikkuu ja kuluttaa sitä kehoa missä se hetken majailee.
Se vanhentaa. Se määrittelee montako tappi- ja sauvasolua silmässä on määrittelemässä tulkintaani valoista ja väreistä. Jokainen hetki muuttuu. Suhteessa kokemaani, koen kaiken tutunkin eri tavalla. Joulut eivät ole niin kuin ne olivat lapsena eivätkä keväät merkitse samaa kuin joskus.
Kaikki muuttuu.
Koko ajan.
Siksi jokainen hetki on korvaamaton.
Siksi jokainen eletty elämä on arvokas.
Siksi en vaihtaisi yhtäkään koskettamaani ihmistä toiseen.
En sitä jota koskin nyrkillä henkitorveen.
Enkä sitä jota koskin polvella nenään.
En sitä jota kuristin.
En sitäkään jonka päätä pidin pinnan alla melkein hetken liian pitkään.
En sitä jonka huulia purin kunnes niistä valui verta hänen aviovuoteensa puhtaille lakanoille.
Toivon että myrkkykäärme pisti Lao Tse Tungia hänen nukkuessaan.
Joka on avoimesti vilpitön, ei liioittele.
Joka liioittelee, ei ole vilpitön.
Joka on hyvä, ei kinastele. Joka kinastelee, ei ole hyvä.
Näin legendan mukaan sanoi Lao Tse Tung, mies ratsailla vajaa kolmetuhatta vuotta sitten. Hän jätti kirjoituksensa portinvartijalle ja katosi hevosensa kanssa. Eikä kukaan sen jälkeen kuullut tai nähnyt häntä.
Minun elämäni ei ole arvokkaampi kuin kenenkään toisenkaan.
Kaikki tapahtuu juuri nyt. Olla tässä ja nähdä kaikki.
Olla katsomatta mitään tiettyä, olla katsomatta yhtään mitään.
Ja nähdä silti kaikki.
Juuri siksi.
Juuri nyt.
Elämä alkaa ja elämä päättyy. Siinä välissä se ei pysähdy mihinkään. Se ei pysähdy ennen sitä eikä sen jälkeen. Ensimmäinen henkäys tulee jostakin ja viimeinen uloshengitys menee jonnekin. Elämä liikkuu ja kuluttaa sitä kehoa missä se hetken majailee.
Se vanhentaa. Se määrittelee montako tappi- ja sauvasolua silmässä on määrittelemässä tulkintaani valoista ja väreistä. Jokainen hetki muuttuu. Suhteessa kokemaani, koen kaiken tutunkin eri tavalla. Joulut eivät ole niin kuin ne olivat lapsena eivätkä keväät merkitse samaa kuin joskus.
Kaikki muuttuu.
Koko ajan.
Siksi jokainen hetki on korvaamaton.
Siksi jokainen eletty elämä on arvokas.
Siksi en vaihtaisi yhtäkään koskettamaani ihmistä toiseen.
En sitä jota koskin nyrkillä henkitorveen.
Enkä sitä jota koskin polvella nenään.
En sitä jota kuristin.
En sitäkään jonka päätä pidin pinnan alla melkein hetken liian pitkään.
En sitä jonka huulia purin kunnes niistä valui verta hänen aviovuoteensa puhtaille lakanoille.
Toivon että myrkkykäärme pisti Lao Tse Tungia hänen nukkuessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti